Neitokakadut

Marianna36

Minkä kokonen NeitoKakadun häkki pitäisi olla? Paljonko ne maksaa jos ottaa kasvattajalta? Mitä arvioisitte "neitsikan" hoidon vuodessa? 200 vähän päälle ? Pitäiskö Ottaa kaksi samaan aikaan? Jos täytyy, niin olisiko 2 naarasta, parempi kuin 2 koirasta? Tyttäreni on jo pitkään halunnut Neitokakadua, hän on 11 vuotias, ja täyttää juolukuussa 12, onko neitokakadu tarpeeksi helppohoitoinen Nooralle?

7

1234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ankku_

      Hei,
      neitokakadun häkiksi sopii vähintään esim. pohjapinta-alaltaan 120*60cm, mutta aina sitä parempi, mitä isompi. Tällainen häkki maksaa eläinkaupassa monta sataa euroa, eikä riittävän suuria häkkiä pienemmällä pinnavälillä oikein edes ole, joten parempi rakentaa itse, jolloin selviää jopa alle satasella. Tarvikkeisiin menee alussa reilu satanen vielä päälle. Neitokakadu maksaa kasvattajalla sadan euron molemmin puolin. Sanoisin, että ruokiin menee vuodessa n. 100 euroa, vitamiineihin pari kymppiä. Hoitoon ei sinänsä paljon muuta rahaa mene, UV putki maksaa muutaman kympin. Onnistuu myös sillä tavalla, että ottaa ensin yhden, ja viimeistään puolen vuoden kuluttua toisen.

      Minä sain ensimmäisen oman neitokakadun 11- vuotiaana, ja sama lintu on minulla edelleen (olen nyt 20). Meillä oli ollut jo ennen tätä neitokakaduja, oikeastaan aina, ja olin hyvin kiinnostunut linnuista sekä muistakin eläimistä. Välillä kiinnostus lopahteli ja sitten se taas kasvoi uudestaan, siinä 14-16 vuotiaana en lintujani niin kovin ahkerasti hoitanut kun kaikki muut asiat oli mielessä. Varaudu siis siihen, että vastuu on lopulta sinun. Neitokakadu elää helposti 15-20 vuotta, ellei enemmänkin. Opeta myös Nooralle, että lintua tulee käsitellä hyvin rauhallisesti eikä se välttämättä kesyynny nopeaa, tuon ikäinen voi olla aika kärsimätön. Jos poikasena lintua käsittelee huolimattomasti, voi olla ettei se enää koskaan luota täysin ihmiseen.

    • Marianna36

      Kiitos vastauksesta, Nooralla on pieni pölypunkki allergia, pölystävätkö Neitokakadut paljon? Luonteeltaan Noora hoitaa esim. isovanhempien koirien kävelyttämisen, ja saa siitä pientä taskurahaa. Noora tekee kotitöitä huvikseen joka on " harvinaista" 11. vuotiaalta tytöltä. Onko siitä haittaa, jos talossa on myös kissa ja koira? olemme sopineet Nooran kanssa että jos lintu hankittaisiin, se ei saisi lennellä talossa muiden eläinten läsnä ollessa.Ulko Kissamme ei onneksi oleskele Nooran huoneessa melkein koskaan :)
      Ja onpas sillä linnulla hintaa! Ja en minä mikään loistava rakentaja ole... Entäs tarvitseeko Neitokakadu muunlaisia" leluja "? Ja Noora puhuu " perhos valjaista" Minkä laiset nämä perhosvaljaat on?

    • Ankku_

      Hei,

      neitokakadut ovat ikävä kyllä yksi pahimmista pölyttäjistä. Niistä irtoaa pientä pölyhöyhentä, joka on tyypillistä vain muutamalla papukaijalajille, muunmuassa neitokakaduillaja muille kakaduille. Esim. mustalla paidalla istuskellessa pöly oikeasti näkyy neitokakadun siinä hetken istuskeltua. Ilmanpuhdistin ei ole mikään huono hankinta. Kissan ja koiran kanssa menee kyllä, kunhan ei jätä vahtimatta keskenään eikä pidä yhtäaikaa kissan kanssa vapaana. Kyllä sille neitokakadullekin saa sopivan suuren häkin myös eläinkaupasta tai netistä tilattuna, mutta hintaa sitten tosiaan tulee noin 300-400e. Ei siis ihan mitään halpaa lystiä! Huom. neitokakadujen siipienkärkiväli on 40cm, tämän vuoksi häkin tulee olla kookas, jotta lintu mahtuu siellä edes avaamaan siipensä, vaikkeikään lentämään.

      Perhosvaljaat ovat yksi valjastyyppi. Valjaat eivät ole mitenkään pakolliset saati tarpeelliset linnuilla. Niillä linnun voi viedä ulos, mutta linnut eivät tästä useinkaan nauti, joten en suosittele. Lisäksi linnun on oltava todella kesy ja luottavainen, jotta sille voisi laittaa valjaat.

      Jos haluat jonkin vähemmän pölyttävän linnut, niin esim. munkkiaratti tai kauluskaija voisivat käydä. Jos pienempikin lintu käy, niin undulaatti tai kaijanen ovat hyviä vaihtoehtoja (tietenkin useampi, undulaatteja ja kaijasia olisi hyvä olla 4 tai enemmän).

    • Nooranen

      ...

      • Marianna36

        Voih, Noora...Unohdin että Noorakin käy tietokoneella! Olen pahoillani Noora :(
        Kiitos silti vastauksista :) käykö Undulaatti Neitokakadun sijaan, Noora?


    • töyhtötäti

      Kahden neitokakadun häkin pinta-alan tulee olla vähintään 0,85 m2 ja korkeuden 80 cm, mutta tällöinkin lintujen on päästävä joka päivä lentämään huoneistoon. Neitokakadu on parvilintu, eli niitä on oltava vähintään kaksi. Kaksi koirasta ovat helpompia kuin naaraat, sillä niiden kanssa ei tarvitse murehtia muninnanehkäisystä. Yksi neitokakadu maksaa kasvattajalta hankittuna väristä riippuen yli 100 euroa, useimmiten 150e.

      Neitokakadu ei ole kovin helppohoitoinen, vaikka niiden kanssa ongelmia on vähemmän kuin suurempien lintujen kanssa. Pelkkä siemenravinto ei riitä, eli päivittäin tulee tarjota monipuolista viherruokaa, kalkkia ja tarvittaessa lisävitamiineja ja jodia. Myös mineraalikivi on tarpeen, mutta ei missään nimessä hiekka. Zooplussan nettikaupasta saa kilohinnalta halpoja suuria eriä siemeniä, ja jos perheessä kulutetaan paljon kasviksia, linnut saavat niitä samalla. Kuluja on vaikea arvioida, ja perehtyneitä eläinlääkäreitä on Suomessa vähän, joten eläinlääkärireissuihin on osattava lisätä matkakulut, jos omassa kaupungissa ei ole osaavia. Mahdolliset lääkärikulut ovat aina suuria menoja, mutta niitä on tarkoitus ehkäistä hyvällä huolenpidolla ja ruokinnalla.

      Huomioitava menoerä ovat lintulamput, joista neitokakadut saavat D-vitamiinin tuotantoaan varten tarvittavaa tietynlaista UV-valoa. Ne olisi hyvä vaihtaa puolen vuoden välein, ja niiden kappalehinta ilman kantaa on n. 50 euroa. Omasta kokemuksestani suosittelen miettimään etukäteen myös mahdollisia pintaremontteja, jos asuu vuokralla. Linnut nakertavat mielellään listoja ja tapetteja.

      12-vuotias ei voi olla yksin vastuussa neitokakadujen hoidosta. Harrastajafoorumeilla näkyy välillä nuoria linnunomistajia, jotka eivät suuresta kiinnostuksestaan huolimatta millään pysty tekemään kaikkia oikeita ratkaisuja lintujen ja niiden tarvikkeiden hankkimisen suhteen, joten vanhemman on hyvä liittyä esim. kaijulin foorumille, ja tutustua itse hyvin tarjolla oleviin hoito-ohjeisiin. Jos aikuinen on aktiivisesti mukana ottamassa selvää ja varmistamassa, että lintuja käsitellään oikein, muistetaan ruokkia monipuolisesti, ja lennättää säännöllisesti, voi 12-vuotiaalle hankkia neitokakaduparin. Murrosikäisille tulee helposti muita mielenkiinnon kohteita, ja linnut unohtuvat helposti häkkiin. Harmillisen usein näkeekin 2-vuotiaita neitokakaduja myynnissä seuraavaan kotiin, kun lintuja ei jakseta enää hoitaa, eikä niitä ole osattu ja jaksettu kesyttää.

      Neitokakadut elävät useinkin yli 15-vuotiaksi, joten kannattaa etukäteen miettiä, voivatko linnut jäädä vanhempien luokse silloin, kun lapsi lähtee ehkä opiskelemaan, eikä voi ottaa opiskelija-asuntoon lintuja mukaan.

      • Töyhtötäti

        En ilmeisesti osaa käyttää palstaa, kun en huomannut aiempia vastauksia. Anteeksi toisto! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      119
      6788
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3757
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      186
      2555
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      279
      2416
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      196
      2081
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      300
      1790
    7. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      9
      1765
    8. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      131
      1299
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      27
      1265
    10. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      69
      1234
    Aihe