Vertaistukea

Moikka, olen tänä vuonna 20 vuotta täyttävä opiskelija. Sairastuin syömishäiriöön keväällä 2010 ylioppilaskirjoitusten aikaan. Aluksi diagnoosia oli vaikea saada ja palloilin lääkäriltä toiselle, mutta nyttemmin minulla on todettu anoreksia bulimisinpiirtein.
Käyn säännöllisesti terapiassa ja alan pikkuhiljaa saada suhdetta ruokaan normaalimpaan päin. Tosin nyt minulla on edessä muutaman viikon tauko terapiasta, joten toivoisin löytäväni jostain ihmisen, joka käy edes jokseenkin samaa läpi kuin minä. Ystävistä on ollut paljon tukea, mutta on varmasti erilaista jutella ihmisen kanssa, joka käy läpi samanlaista taistoa arjesta selviämisen ja syömisen kanssa.

Jos olet syömishäiriön kanssa kamppaileva tai joskus kamppaillut, niin ota ihmeessä yhteyttä, niin yritetään tukea toinen toisiamme!:)

[email protected]
050
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei viela vastauksia.

Kommentoi aloitusta


anonyymi anorektikko kirjoitti:

Moikka, olen tänä vuonna 20 vuotta täyttävä opiskelija. Sairastuin syömishäiriöön keväällä 2010 ylioppilaskirjoitusten aikaan. Aluksi diagnoosia oli vaikea saada ja palloilin lääkäriltä toiselle, mutta nyttemmin minulla on todettu anoreksia bulimisinpiirtein.
Käyn säännöllisesti terapiassa ja alan pikkuhiljaa saada suhdetta ruokaan normaalimpaan päin. Tosin nyt minulla on edessä muutaman viikon tauko terapiasta, joten toivoisin löytäväni jostain ihmisen, joka käy edes jokseenkin samaa läpi kuin minä. Ystävistä on ollut paljon tukea, mutta on varmasti erilaista jutella ihmisen kanssa, joka käy läpi samanlaista taistoa arjesta selviämisen ja syömisen kanssa.

Jos olet syömishäiriön kanssa kamppaileva tai joskus kamppaillut, niin ota ihmeessä yhteyttä, niin yritetään tukea toinen toisiamme!:)

[email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu