otappa sitten selvää

Harrastusten kautta on helppo tavata ihmisiä, niin mekin tapasimme. Muutama kuukausi sitten tapasimme ensimmäisen kerran, seuraavana aamuna minua odotti kaveripyyntö facebookissa viestin kera. Tämän jälkeen aloimme pitämään yhteyttä ja näimme useaan otteeseen muualla kuin harrastusten merkeissä. Juttelimme kaikkea maan ja taivaan väliltä, halailimme, suutelimme, rakastelimme, lähettelimme kauniita viestejä ja teimme kaikkea kivaa yhdessä. Mies tiesi, että menen perjantaina viettämään juhannusta kavereiden kanssa ja ennen lähtöäni sain viestin, että "muista olla hurmaamatta kaikkia". Vietin mukavan illan ja odotin innoissani minun ja miehen näkemistä. Tiesin, että näen miehen harrastusten parissa. Tämä oli juttumme alettua ensimmäinen kerta kun näimme harrastusten parissa. Miehen käytös oli aivan muuta kuin mitä silloin kun olimme nähneet muualla! Mies kyllä tunsi, jutteli, oli meinannut soittaa kun minua ei ollut alkanut kuulumaan ja pois lähtiessään tuli halaamaan, mutta kuitenkin hän oli minua kohtaan kuin ketä tahansa naista kohtaan ja ihan kuin meidän välillä ei olisi mitään tai koskaan ei olisi ollutkaan. Menin hämilleni, surulliseksi jne. En tiedä, mitä ajattelisin! Onko muilla vastaavia kokemuksia, mitä teitte? Oliko tämä miehen tapa näyttää, että ei kiinnosta? vai mitä tämä oikein on?
0165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


nynneronannero kirjoitti:

Harrastusten kautta on helppo tavata ihmisiä, niin mekin tapasimme. Muutama kuukausi sitten tapasimme ensimmäisen kerran, seuraavana aamuna minua odotti kaveripyyntö facebookissa viestin kera. Tämän jälkeen aloimme pitämään yhteyttä ja näimme useaan otteeseen muualla kuin harrastusten merkeissä. Juttelimme kaikkea maan ja taivaan väliltä, halailimme, suutelimme, rakastelimme, lähettelimme kauniita viestejä ja teimme kaikkea kivaa yhdessä. Mies tiesi, että menen perjantaina viettämään juhannusta kavereiden kanssa ja ennen lähtöäni sain viestin, että "muista olla hurmaamatta kaikkia". Vietin mukavan illan ja odotin innoissani minun ja miehen näkemistä. Tiesin, että näen miehen harrastusten parissa. Tämä oli juttumme alettua ensimmäinen kerta kun näimme harrastusten parissa. Miehen käytös oli aivan muuta kuin mitä silloin kun olimme nähneet muualla! Mies kyllä tunsi, jutteli, oli meinannut soittaa kun minua ei ollut alkanut kuulumaan ja pois lähtiessään tuli halaamaan, mutta kuitenkin hän oli minua kohtaan kuin ketä tahansa naista kohtaan ja ihan kuin meidän välillä ei olisi mitään tai koskaan ei olisi ollutkaan. Menin hämilleni, surulliseksi jne. En tiedä, mitä ajattelisin! Onko muilla vastaavia kokemuksia, mitä teitte? Oliko tämä miehen tapa näyttää, että ei kiinnosta? vai mitä tämä oikein on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu