MIKSI KOIRANÄYTTELYT EIVÄT KIINNOSTA AJOKOIRAHARRASTAJIA?
Ajokoiramieslehdessä 41. vuosikerta 3/04 Päätoimittaja ihmetteli, että "miksi näyttelyt eivät enää vedä ajokoiria kehiin"? Myöskin samassa lehdessä toimittaja oli koonnut "pikaparlamentin" Rovaniemellä järjestettyjen näyttelyiden (24.4.2004) tiimoilta ja kirjoitti seuraavaa: "Pikaparlamentti kehien välissä arvuutteli syyksi näyttelykäyntien vähentymiseen mm. laskeneita rekisteröintimääriä, näyttelytulospakon puuttumista ennen kokeisiin osallistumista ja voivat osasyynä olla kennelliiton toimet mm. sirupakko, joka on verraten kallis toimenpide. Ennen kakkosen koiriakin käytettiin elämänsä aikana useamman kerran näyttelyssä, mutta nyt tuntuu olevan vallalla ajatus, että yksi tulos, jolla pääsee Kilpaan riittää"…
Totuuden nimissä siis on todettava, ettei suurta ajokoiraväkeä tunnu siis oikein näyttelytoiminta kiinnostavan. Toisaalta en ihmettele yhtään moista innottomuutta, sillä muistuttaahan näyttelytoiminta ainakin nykyään lähinnä sirkuspelleilyä kuitenkin vain sillä erolla, ettei se naurata ainakaan niitä, jotka ensin maksavat näyttelyihin osallistumismaksun sekä ajavat satoja kilometrejä saadakseen koirastaan pätevän ulkomuotoarvion, mutta pettymyksekseen joutuvat toteamaan näyttelypaikalla ulkomuototuomareiden ammattitaidottomuuden sekä mielivaltaisuuden yhdistettynä sairaaseen pätemisen haluun…
Ei liene ollenkaan outoa ajokoirapiireissä kertomukset, jossa saman miehen sama koira ollaan saman vuoden aikana arvosteltu näyttelyissä "milloin mitenkin". Tapasin itsekin tässä taannoin koiranomistajan, jonka koira voitti SAJ:n päänäyttelyn "eräänä vuonna" ja kuitenkin toisaalta sai eräässä näyttelyssä kakkostuloksen! Sanomattakin lienee selvää, ettei koira ulkomuodollisesti voi olla samanaikaisesti sekä kakkosen koira, että toisaalta voittaa SAJ:n Päänäyttelyä…
Ulkomuototuomarit sekä näyttelyiden puolestapuhujat ovat antaneet suurelle ajokoiraväelle ymmärtää, että näyttelyarvostelujen vaihtelevuus mm. edellä mainituissa tapauksissa johtuisi siitä, miten koira kulloinkin esiintyy kehässä, mutta todellisuudessa tämä selitys on vain "hullujen keino selittää hulluutta". Nimittäin, jos näyttelyillä pyritään etsimään jalostukseen ulkomuodollisesti (rakenteellisesti ja värityksellisesti) rodun käyttöominaisuutta edistäviä suomenajokoiria, miten koiran ulkomuodolliset ominaisuudet voivat liittyä siihen, miten se esitetään, sillä eihän koiran rakenne saatikka väritys muutu "kehästä toiseen"! Jos taas näyttelyiden pääasiallisin tarkoitus olisi löytää hyväluonteiset (ei luonnevian omaavat) yksilöt jalostukseen, silloin koiran käyttäytymisen merkityksen näyttelykehässä kyllä ymmärtäisi, mutta näinhän ei ole…
Todellisuudessa monien ulkomuototuomariemme epäpätevyys aiheuttaa arvostelun vaihtelevuuden, sillä jos he olisivat niin osaavia kuin antavat ymmärtää, he kyllä löytäisivät ulkomuodollisesti hyvät yksilöt vaikka ne esitettäisiin kehässä kuinka huonosti tahansa. Nyt sen sijaan edellä mainittu "ammattikunta" ammattitaidottomuuttaan tuijottaa enemmän siihen miten koira esitetään kuin siihen, millainen koira ulkomuodollisesti todellisuudessa on puhumattakaan siitä, että kuka koiran kulloinkin esittää! Tämä on valitettavaa todellisuutta, jota ei voi yksikään asiaa seurannut kiistää!
Itselläni oli aikoinaan suomenajokoirauros, jolla oli paha raajarikko. Käytin sen itse kerran näyttelyssä ja sain kakkostuloksen. Myytyäni koiran 3,5- vuotiaana "yhtä ykköstä vajaa jäniskäyttövaliona" käytti uusi omistaja koiraa näyttelyssä ja sai ykköstuloksen. Miten on mahdollista, jos ulkomuototuomarimme ovat niin osaavia kuin antavat ymmärtää, että raajarikkoinen koira saa näyttelyarvosteluksi ykkösen? Miten on mahdollista, että koira, joka jouduttiin myöhemmin lopettamaan edellä mainitun syyn tähden oli pätevän ulkomuototuomarin mielestä rakenteeltaan lähes moitteeton yksilö? Selvä osoitus jälleen kerran siitä, ettei tuo tuomari, joka antoi raajarikkoiselle koiralle noin hyvän arvostelun, tiennyt todellisuudessa mitään siitä, miten näyttelyiden tulisi edesauttaa käyttökoiramme suomenajokoiran jalostusta puhumattakaan lukemattomista muista tuomareista, jotka ovat ylläpitäneet samaa mielivaltaista linjaa arvosteluissaan…
Entä miten on selitettävissä osaavien ulkomuototuomareidemme näkemyserot? Jokainen ajokoirien parissa elänyt tietää, että tuomarit yksilöinä suosivat erinäköisiä ja kokoisia koiria, vaikka rotumääritelmä on varsin selvä! Se on selitettävissä vain siten, että he lukevat rotumääritelmää kuin "piru Raamattua" ja ovat täten välinpitämättömiä tai sitten he eivät todellakaan osaa asiaansa, eli ovat itse jalostukselle kelpaamattomia, mikäli aiomme ulkomuodollisesti kehittää käyttökoiraamme koskien sen metsästyksellisiä ominaisuuksia…
Niin kauan kuin näyttelyissä käynti vastaa lähinnä sirkustelttaan menoa, en ainakaan itse viitsi panostaa kasvatustyössäni muotopuolelta saataviin "titteleihin", vaan sen sijaan keskitän kaiken tarmoni käyttöpuolen ominaisuuksien kehittämiseen. Ajokokeissa, jos koira ajaa riittävän minuuttimäärän, ei tarvitse pelätä sitä, mitä mieltä tuomarit ovat asiasta, minuutit kun siellä vielä toistaiseksi ratkaisevat; eivät suinkaan vajavaisten mutta silti valitettavan usein pöyhkeitten ja ylpeitten ihmisten mielivaltaiset tulkinnat! Miksikö siis näyttelyissä käynti on vähentynyt? Siinä ei todellakaan pitäisi olla enää mitään epäselvää kaiken edellä kertomani perusteella…
Kunnioittaen: Marko Lind / Voittaja-kennel
Ps. Näyttelyissä tavaan…
kotisivut: http://www.sunpoint.net/~voittajat
Ajokoiramieslehdessä 41. vuosikerta 3/04 Päätoimittaja ihmetteli, että "miksi näyttelyt eivät enää vedä ajokoiria kehiin"? Myöskin samassa lehdessä toimittaja oli koonnut "pikaparlamentin" Rovaniemellä järjestettyjen näyttelyiden (24.4.2004) tiimoilta ja kirjoitti seuraavaa: "Pikaparlamentti kehien välissä arvuutteli syyksi näyttelykäyntien vähentymiseen mm. laskeneita rekisteröintimääriä, näyttelytulospakon puuttumista ennen kokeisiin osallistumista ja voivat osasyynä olla kennelliiton toimet mm. sirupakko, joka on verraten kallis toimenpide. Ennen kakkosen koiriakin käytettiin elämänsä aikana useamman kerran näyttelyssä, mutta nyt tuntuu olevan vallalla ajatus, että yksi tulos, jolla pääsee Kilpaan riittää"…
Totuuden nimissä siis on todettava, ettei suurta ajokoiraväkeä tunnu siis oikein näyttelytoiminta kiinnostavan. Toisaalta en ihmettele yhtään moista innottomuutta, sillä muistuttaahan näyttelytoiminta ainakin nykyään lähinnä sirkuspelleilyä kuitenkin vain sillä erolla, ettei se naurata ainakaan niitä, jotka ensin maksavat näyttelyihin osallistumismaksun sekä ajavat satoja kilometrejä saadakseen koirastaan pätevän ulkomuotoarvion, mutta pettymyksekseen joutuvat toteamaan näyttelypaikalla ulkomuototuomareiden ammattitaidottomuuden sekä mielivaltaisuuden yhdistettynä sairaaseen pätemisen haluun…
Ei liene ollenkaan outoa ajokoirapiireissä kertomukset, jossa saman miehen sama koira ollaan saman vuoden aikana arvosteltu näyttelyissä "milloin mitenkin". Tapasin itsekin tässä taannoin koiranomistajan, jonka koira voitti SAJ:n päänäyttelyn "eräänä vuonna" ja kuitenkin toisaalta sai eräässä näyttelyssä kakkostuloksen! Sanomattakin lienee selvää, ettei koira ulkomuodollisesti voi olla samanaikaisesti sekä kakkosen koira, että toisaalta voittaa SAJ:n Päänäyttelyä…
Ulkomuototuomarit sekä näyttelyiden puolestapuhujat ovat antaneet suurelle ajokoiraväelle ymmärtää, että näyttelyarvostelujen vaihtelevuus mm. edellä mainituissa tapauksissa johtuisi siitä, miten koira kulloinkin esiintyy kehässä, mutta todellisuudessa tämä selitys on vain "hullujen keino selittää hulluutta". Nimittäin, jos näyttelyillä pyritään etsimään jalostukseen ulkomuodollisesti (rakenteellisesti ja värityksellisesti) rodun käyttöominaisuutta edistäviä suomenajokoiria, miten koiran ulkomuodolliset ominaisuudet voivat liittyä siihen, miten se esitetään, sillä eihän koiran rakenne saatikka väritys muutu "kehästä toiseen"! Jos taas näyttelyiden pääasiallisin tarkoitus olisi löytää hyväluonteiset (ei luonnevian omaavat) yksilöt jalostukseen, silloin koiran käyttäytymisen merkityksen näyttelykehässä kyllä ymmärtäisi, mutta näinhän ei ole…
Todellisuudessa monien ulkomuototuomariemme epäpätevyys aiheuttaa arvostelun vaihtelevuuden, sillä jos he olisivat niin osaavia kuin antavat ymmärtää, he kyllä löytäisivät ulkomuodollisesti hyvät yksilöt vaikka ne esitettäisiin kehässä kuinka huonosti tahansa. Nyt sen sijaan edellä mainittu "ammattikunta" ammattitaidottomuuttaan tuijottaa enemmän siihen miten koira esitetään kuin siihen, millainen koira ulkomuodollisesti todellisuudessa on puhumattakaan siitä, että kuka koiran kulloinkin esittää! Tämä on valitettavaa todellisuutta, jota ei voi yksikään asiaa seurannut kiistää!
Itselläni oli aikoinaan suomenajokoirauros, jolla oli paha raajarikko. Käytin sen itse kerran näyttelyssä ja sain kakkostuloksen. Myytyäni koiran 3,5- vuotiaana "yhtä ykköstä vajaa jäniskäyttövaliona" käytti uusi omistaja koiraa näyttelyssä ja sai ykköstuloksen. Miten on mahdollista, jos ulkomuototuomarimme ovat niin osaavia kuin antavat ymmärtää, että raajarikkoinen koira saa näyttelyarvosteluksi ykkösen? Miten on mahdollista, että koira, joka jouduttiin myöhemmin lopettamaan edellä mainitun syyn tähden oli pätevän ulkomuototuomarin mielestä rakenteeltaan lähes moitteeton yksilö? Selvä osoitus jälleen kerran siitä, ettei tuo tuomari, joka antoi raajarikkoiselle koiralle noin hyvän arvostelun, tiennyt todellisuudessa mitään siitä, miten näyttelyiden tulisi edesauttaa käyttökoiramme suomenajokoiran jalostusta puhumattakaan lukemattomista muista tuomareista, jotka ovat ylläpitäneet samaa mielivaltaista linjaa arvosteluissaan…
Entä miten on selitettävissä osaavien ulkomuototuomareidemme näkemyserot? Jokainen ajokoirien parissa elänyt tietää, että tuomarit yksilöinä suosivat erinäköisiä ja kokoisia koiria, vaikka rotumääritelmä on varsin selvä! Se on selitettävissä vain siten, että he lukevat rotumääritelmää kuin "piru Raamattua" ja ovat täten välinpitämättömiä tai sitten he eivät todellakaan osaa asiaansa, eli ovat itse jalostukselle kelpaamattomia, mikäli aiomme ulkomuodollisesti kehittää käyttökoiraamme koskien sen metsästyksellisiä ominaisuuksia…
Niin kauan kuin näyttelyissä käynti vastaa lähinnä sirkustelttaan menoa, en ainakaan itse viitsi panostaa kasvatustyössäni muotopuolelta saataviin "titteleihin", vaan sen sijaan keskitän kaiken tarmoni käyttöpuolen ominaisuuksien kehittämiseen. Ajokokeissa, jos koira ajaa riittävän minuuttimäärän, ei tarvitse pelätä sitä, mitä mieltä tuomarit ovat asiasta, minuutit kun siellä vielä toistaiseksi ratkaisevat; eivät suinkaan vajavaisten mutta silti valitettavan usein pöyhkeitten ja ylpeitten ihmisten mielivaltaiset tulkinnat! Miksikö siis näyttelyissä käynti on vähentynyt? Siinä ei todellakaan pitäisi olla enää mitään epäselvää kaiken edellä kertomani perusteella…
Kunnioittaen: Marko Lind / Voittaja-kennel
Ps. Näyttelyissä tavaan…
kotisivut: http://www.sunpoint.net/~voittajat
Vastaukset 4
Vanhimmat
En jaksanut koko lorua lukea, mutta otsikon kanssa olen samaa mieltä!
PS. Keskustelupalstalle ei pitäisi novelleja kirjoitella.
En tiedä onko tuo mies tavallista "paremmalla" huumorintajulla varustettu, vai jo "kiinnipantavissa"...menestystä hälle, valitsemallaan tiellä.
tuo kyseinen voittaja kuvittelee olevansa ainoa ajokoiramies Suomessa joka saa koiransa menestymään. Vähissä on kuitenkin todelliset näytöt vaikka yrittää välillä jopa "yläkerran ukolla" uhata meitä muita ajokoiraharrastajia. Mutta kaipa tuollaisiakin tarvitaan?
Kyllähän tätä vaihtelua eri tuomareiden välillä on aivan hurjasti. Muistuu mieleeni kuinka eräs tuttavani vei lyhyt karvaista saksanseisojaa ensimmäistä kertaa näyttelyyn, kehätuomari löysi vikoja selkälinjasta ja erityisesti karvasta joka oli tälle koirarodulle aivan liian karkeaa ja pitkää, tuloksena 2.Mitäs siinä sitten kuin seuraavaan näyttelyyn, jollon koirankarva oli saksittu ja trimmattu viimeisen päälle. Tuloksena ryhmävoitto, että tällaista.
Sama homma tuntuu olevan ajokokeissa eräitten "huippujalostajien" ja kennelien koirien kanssa, jotka ovat hyvää pataa maakunnan tuomareiden kanssa, aika törkeitä ylilyöntejä ja kotiinpäin vetämisiä on ollut, joita en viitsi yksilöidä. Ei toki kaikessa, mutta tällaista tapahtuu, eikä tämä paranna koekäynti tai näyttelyaktiivisuutta.