Linna betonista?

asdasdf

Päähäni on viimeaikoina syöksynyt erillaisia ajatuksia oman linnan rakentamisesta. Pääideana olisi valaa tai tilata ennakkoon suunniteltuja betoni elementtejä ja koko linnan pystyttäminen olisi ikäänkuin palapelin kokoaminen.

Linnasta kannattaisi ensin tehdä pienoismalli, jotta ei sitten rakennusvaiheessa tule omituisia yllätyksiä. Elementtien paino voisi olla semmoinen ikävä yllätys, joka ei pienoismallista selviä.

Syy miksi kuitenkin kirjoitan tänne on se, että onko käytännössä mahdollista saada aikaan sellaista kokonaisuutta, jossa voisi asua ympärivuoden?

Betoni ei ensitietojen mukaan ole kovin kallista. Yksiö, kaksio tai kolmion kokoinen ei siis rasittaisi ainakaan betoniosuudellaan budjettia. Sisustan saa tyylikkääksi vaikka käyttämällä pelkästään puuta.

Eniten askarruttavat:

Betonielementtien "liimaaminen" toisiinsa, miten kannattaisi toteuttaa? Tuskin ihan päällekkäin pinoaminen riittää, vaan väleihin olisi hyvä saada jotain materiaalia vedenpidikkeeksi. Tarkoitus olisi saada mahdollisimman pitkäikäinen ratkaisu.

Elementit voisi myös "lovettaa" keskenään yhteensopiviksi, ikäänkuin leegot.

Lämpöeristys, josta ei ole minkäänlaista hajua mitä vaatii.

11

698

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RakennustarkastajaRI

      Miksi kirjoitat muuraus palstalle betonielementeistä ? Ei täällä ole kuin kusettavia muurariretkuja kehuskelemassa miten vähän muuraavat ja paljon tienaavat.

      Tuo betonielementtilinna on loistava keksintö. Aivan kuin omani.

      vedenpidikkeenä ja liimana betonielementtien väleissä käytetään (valettavaa) betonia ja terästä.

      Jos teet linnasi sandwichlinnaelementeistä tulee eriste kivasti siellä betonikuorien väleissä.

      Tarvitset linnaasi myös valtaistuimen (minulla on jo sellainen), kalterit ja kuningatteren ja pari prinsessaa. Hovinarriksi kävisi esim muur-ari tai muurari11 jotka kertoilevat satuja muuraustarinoista.

    • prinsessa ihana

      Joo, eihän ne betonileegot paljon paina ja lupaan tulla nostamaan kanssasi osat paikalleen.

      Lämpöeristeenä voi käyttää tiivistä paneelilautaa ja lattiassa pehmeää kokolattia mattoa. Lämmitykseen voi suunnitella avattavan ikkunan, että auringonvalo pääsee lämmittämään koko linnaa.

      Nostotyöstä minä saan tulla sulle autokuskiksi, kun olen aina haaveillut rollicin ajamisesta. Kyllä naapurit kadehtisivat, kun karautetaan komealla autolla linnasta laskusiltaa pitkin.

    • kotini on linnani

      tuo--Päähäni on viimeaikoina syöksynyt //osoittaa eraanlaista don chihotte syndroomaa...
      tuossa voi olla vaikka nuapurin tuulimoottori vaarassa....oletko ostanut rautasahan teria viime aikoina?

    • linnakundi

      Ei tässä mitään syndroomia ole.

      Mutta taisi toinen vastaaja olla oikeassa, ei täällä ole muita kuin vähämielisiä muurareita jotka ainoastaan tietävät kuukausipalkastaan jotain.

    • neuvo

      Ensitekona kannattaa hankkia tontti ja rakennuslupa.

      • muurari raape

        Pah, ei kuninkaat tarvitse lupia, antavat luvat muille.

        Pysytään asiassa!


    • dsfgdsf

      Betonielementit on köyhille. Aito kuningas rakennuttaa linnansa tiilistä... hel....tin monesta tiilestä. Näin modernina aikana suosittelisin Wienerbergerin runkotiiliä kantavaksi rungoksi. Laita niitä limittäin ja ristiin ainakin 2 tai 3 kerrosta. Näin saat seinään riittävää paksuutta.

      Sitten laitat 300mm EPS eristettä siihen ulkoseinään. Julkisivun rakennnat käsinlyödyistä tiilistä ja samoin pariin kolmeen kerrokseen.

      Seinän kokonaispaksuus pitäisi näillä tulla sinne 1,5metrin luokkaan, mikä vähän pienemmän kuningaskunnan kuninkaalle on ihan jees.

      Linnassa pitäisi olla vapaa huonekorkeus ainakin 6 metriä ja vähintään kahdessa kerroksessa. Yksikään huone ei saa olla alle 50m2 kooltaan. Paitsi vessä 30m2.

      Ihan hyvä siitä tulee. Anna palaa vain. Palkkaa jotain köyhiä muurareita pinoamaan niitä tiiliä.

      • RakennustarkastajaRI

        Tuossa on siis about 250 tiiltä / m2. Kotimainen Suomi24-muurarimestari ottaa työstä 2 €/kivi joka ei sisällä muurausta, telinetöitä, laastin tekoa eikä levitystä, raudoitusta, ohjureita, oviaukkoja yms. Hintaa tulee siis n 500 €/m2 eikä siihen sisälly oikein mitään, mutta apumiehiä pitää olla tusina ja ilmastoitu koppi missä voileipiä.

        Ammattimuurari tekee tuon koko työn aboout 80 €/m2.
        Virolainen tekee puolet halvemmalla.


      • sdfasdfs
        RakennustarkastajaRI kirjoitti:

        Tuossa on siis about 250 tiiltä / m2. Kotimainen Suomi24-muurarimestari ottaa työstä 2 €/kivi joka ei sisällä muurausta, telinetöitä, laastin tekoa eikä levitystä, raudoitusta, ohjureita, oviaukkoja yms. Hintaa tulee siis n 500 €/m2 eikä siihen sisälly oikein mitään, mutta apumiehiä pitää olla tusina ja ilmastoitu koppi missä voileipiä.

        Ammattimuurari tekee tuon koko työn aboout 80 €/m2.
        Virolainen tekee puolet halvemmalla.

        Niin mutta jos ei käytä linnan muuraamisessa Suomi24-muurarimestaria, niin tuleekohan siitä edes hyvä linna?

        Kuninkaalle kelpaa vain paras ja mikäs olisikaan sen parempi tekijä linnalle kuin Suomi24-muurarimestari, jonka kädenjälkeä ihaillaan niin suuresti, että työn tilaajaa ei edes haittaa vaikka homma ei etene mutta laskutus juoksee.

        Eihän ne virolaiset osaa yhtään mitään... ei sitten yhtään mitään...

        Esimerkiksi tällainen linna ei yksinkertaisesti kelpaa Suomi24-muurarille. Virolaista p...skaa:

        http://www.kolmashuone.fi/wp-content/uploads/2010/05/Sangasten-linna.jpg


    • Tyytyväinen asiakas

      Turkulainen Muurari Mika Korhonen kyllä osaa muurata, on reilu kaveri ja tekee vaikka ilman kuittia jos hinta työstätuntuu kovalta.

      Siis se oli Muurari Mika ei Muranen Mika !

      Mies on entinen rallikuski, ja nykyinen Bodari.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3703
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      72
      3085
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      53
      2271
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      13
      1503
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1269
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      86
      1146
    7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    8. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      23
      971
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      955
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      942
    Aihe