voiko 2 vuotias kissa olla mustasukkainen

Pienemälle uudelle kissalle? Tää meidän herra antaa mielellään nuorimmaisen syödä ekana. Mutta nyt se ei ole kokopäivänä syönyt mitään, muutakun nappuloita.

Kissassalla rokotukset ok ja madotukset. Pissa kulkee okosti ja kakka.

Ooon käsittänyt että vanhin syö ensin. (mahdollisesti kissa mussuttaa yöllä ruokansa)

Ja kuitenki yritän sen saada syömään, että ei olisi niin aliarvoinen. Mutta myös sekin että se koko ajan haluaa jääkaapista jotain. Tykkää juustosta ja makkarasta. Mutta en halua niitä sille enää antaa.

Että mikä nyt neuvoksi? 0_o
382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yleensä eläimet järjestävä keskenään paikkansa laumassa, eivätkä niinkään tunteile mustasukkaisesti kuka on eka ja kuka toka. Siihen kuuluu myös karvoja pöllyttävät tappelut, joten varaudu jatkossa siihenkin. Älä puutu väleihin, koska ihminen on joka tapauksessa lauman ylin.

Koska kyse on teillä nyt pennusta, niin aikuinen kissa mieltää sen vähemmän kilpailevaksi lauman jäseneksi ja lähinnä hoitaa kuin mököttäisi raivoissaan, mitä tuo täällä tekee. Anna siis vanhemman kissan toimia omalla laillaan ja sinun hommasi on jakaa molemmille huomiota tasaveroisesti.

Pennun tulo totta kai on vanhemmalle kissallesi elämän muutos, joten muutamassa viikossa näet kuinka ne sopeutuvat keskenään. Pentujen homma on telmiä ja olla uteliaita ja vanhempien kissojen homma on kasvattaa niitä laumaan, mikä voi joskus meistä ihmisistä olla jopa julman oloista ja kuitenkin ne nimenomaan kommunikoivat kehoillaan. Nauti siitä, mitä tapahtuu ja ihmettele kissojen jännää elämää.

Äänestä

No, nyt on alkanut tilanne kuitenkin rauhoittua. Nuo leikkivät kyllä jo keskenään ja vanhempi jopa hoivaa pientä kissaamme! (nuolemalla)

:)

Äänestä

Rauha on toivottavasti palannut.
Kissa kyllä osoittaa mieltään aika herkästi ja siinä se kissan oveluus onkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustiskissa kirjoitti:

Pienemälle uudelle kissalle? Tää meidän herra antaa mielellään nuorimmaisen syödä ekana. Mutta nyt se ei ole kokopäivänä syönyt mitään, muutakun nappuloita.

Kissassalla rokotukset ok ja madotukset. Pissa kulkee okosti ja kakka.

Ooon käsittänyt että vanhin syö ensin. (mahdollisesti kissa mussuttaa yöllä ruokansa)

Ja kuitenki yritän sen saada syömään, että ei olisi niin aliarvoinen. Mutta myös sekin että se koko ajan haluaa jääkaapista jotain. Tykkää juustosta ja makkarasta. Mutta en halua niitä sille enää antaa.

Että mikä nyt neuvoksi? 0_o

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu