Masentaa ja hatuttaa taas kerran tämä turjottaminen yksinään. Onhan tätä nyt jo nähty.
Ainoa kaveri jota näkee käyttää kahvilla jollain huoltoasemalla silloin tällöin ja kiroaa miten pyllystä on kun on töitä, perhettä ja elämää. Meneppä sille sitten sanomaan että on niin tylsää että tekis mieli juustohöylällä itsaria pakertaa. Tosin eipä tarvitsisi käydä kahvilla hiljaa kuolemassa enää.
Vaikka hyvän päivän kavereita riittää eikä sinänsä ole ongelma niitä löytää, ei niitten kanssa käy muuta kuin yhä enemmän selväksi miten ihanaa oma elämä on. Oli kuulemma kiva käydä saksassa eikä festareillakaan ollu huono meininki, oli taas oltu niin päissään ettei muista edes olleensa päissään. Niinpä nii...
Sukuloimassakin on kiva käydä kun on veljiä ympäri suomea, on omat kodit vaimot ja lapsiakin jo kohta toista kymmentä yhteensä. Kivahan se on käydä, jälkeen päin on vaan kovin tyhjä olo.
29 neliön yksiössä on vaan verhot ikkunoiden edessä yöt päivät, täällä omassa rauhassa luulisi saavan aikaa jotain. Mutta niin vaan kaikki aika valuu johonkin ihan turhaan mistä ei paljoa (muitten) jälkipolville jää kerrottavaa.
Sitä vaan hitaasti vuodet vierii, kohta on 30 lasissa mutta ei näy valoa tunnelin päässä. Viimeinenkin oljenkorsi tuli käytettyä jo 10 vuotta sitten, eipä tässä enää muuta kun odotellaan lottovoittoa kun sen jälkeen kaikki kääntyy riemuksi.
Opiskeli, teki töitä tai istui kortistossa, ihan yhtä mielekästä on elämä.
Jos ei tässä hulluksi kohta tule niin ihme on.
Ja päässä senkun soi:
Kotiteollisuus: Iankaikkinen http://www.youtube.com/watch?v=VzxKBGC2QEU
Yö kestää vuorokauden
eikä lopu sittenkään
kellon viisarit liikkuvat, mutta aika ei
liiku mihinkään
Silloin ikävä kävelee sisälle
vaikkei kukaan pyytänyt sitä peremmälle
se istuu alas, se istuu vielä
syliänikin syvemmälle
...ja syvemmälle
Iankaikkinen
kulkee isäntänä pelloillaan
ihmisen sielu taskussaan
ihmisen sydän rinnassaan
Kuoleman jälkeen on elämää
olen todisteena siitä
olen kuollut kerran ja toisenkin
eikä sekään riitä
Enkä minä tätä kirjoittanut
tämän kirjoitti ikävä tai kaiho
ja pisarana sateessa on
yhden ihmisen rakkaus tai raivo
Ainoa kaveri jota näkee käyttää kahvilla jollain huoltoasemalla silloin tällöin ja kiroaa miten pyllystä on kun on töitä, perhettä ja elämää. Meneppä sille sitten sanomaan että on niin tylsää että tekis mieli juustohöylällä itsaria pakertaa. Tosin eipä tarvitsisi käydä kahvilla hiljaa kuolemassa enää.
Vaikka hyvän päivän kavereita riittää eikä sinänsä ole ongelma niitä löytää, ei niitten kanssa käy muuta kuin yhä enemmän selväksi miten ihanaa oma elämä on. Oli kuulemma kiva käydä saksassa eikä festareillakaan ollu huono meininki, oli taas oltu niin päissään ettei muista edes olleensa päissään. Niinpä nii...
Sukuloimassakin on kiva käydä kun on veljiä ympäri suomea, on omat kodit vaimot ja lapsiakin jo kohta toista kymmentä yhteensä. Kivahan se on käydä, jälkeen päin on vaan kovin tyhjä olo.
29 neliön yksiössä on vaan verhot ikkunoiden edessä yöt päivät, täällä omassa rauhassa luulisi saavan aikaa jotain. Mutta niin vaan kaikki aika valuu johonkin ihan turhaan mistä ei paljoa (muitten) jälkipolville jää kerrottavaa.
Sitä vaan hitaasti vuodet vierii, kohta on 30 lasissa mutta ei näy valoa tunnelin päässä. Viimeinenkin oljenkorsi tuli käytettyä jo 10 vuotta sitten, eipä tässä enää muuta kun odotellaan lottovoittoa kun sen jälkeen kaikki kääntyy riemuksi.
Opiskeli, teki töitä tai istui kortistossa, ihan yhtä mielekästä on elämä.
Jos ei tässä hulluksi kohta tule niin ihme on.
Ja päässä senkun soi:
Kotiteollisuus: Iankaikkinen http://www.youtube.com/watch?v=VzxKBGC2QEU
Yö kestää vuorokauden
eikä lopu sittenkään
kellon viisarit liikkuvat, mutta aika ei
liiku mihinkään
Silloin ikävä kävelee sisälle
vaikkei kukaan pyytänyt sitä peremmälle
se istuu alas, se istuu vielä
syliänikin syvemmälle
...ja syvemmälle
Iankaikkinen
kulkee isäntänä pelloillaan
ihmisen sielu taskussaan
ihmisen sydän rinnassaan
Kuoleman jälkeen on elämää
olen todisteena siitä
olen kuollut kerran ja toisenkin
eikä sekään riitä
Enkä minä tätä kirjoittanut
tämän kirjoitti ikävä tai kaiho
ja pisarana sateessa on
yhden ihmisen rakkaus tai raivo
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toisin sanoen; voit tehdä mitä tahansa!
Kun ei ole mitään hävittävä, ei ole riskejäkään, joten voit toteutta itseäsi (lain puitteissa) miten mielit.
Kerää kamat ja liftaa maailmalle. Ties vaikka löytäisit itsesi jostain Bangkokista ravintolapäällikkönä lafkasta joka tarjoaa suomituristeille nakkeja ja muusia, suloinen thaivaimo kainalossa ja kohtuuhintainen talo esikaupungissa. Sieltä sitä sopii lähetellä joulukortteja veljille.
Voit tietysti jäädä yksiöön mätänemään, ei elämä sua sieltä kumminkaan tule hakemaan.
Samaa mieltä kuin edellä. Ei kukaan pakota istumaan yksin sisällä ja jos tosiaan kukaan ei jää kaipaamaan eikä ole mitään menetettävää niin ota ja lähde maailmalle!