Häpeä

Usein oireet ovat jonkun asian puolesta, jonka mahdollisesti yksinäisyys herättää ja siihen liittyy syyllisyyttä jopa ääninä, jotain, mitä on tapahtunut oikeastikin, mutta muut ihmiset eivät myönnä ajattelevansa tuomitsevasti skitsofreniapotilaita. Kuitenkin itse uskot niin, koska henkinen kaoottisuus on todellinen. Olen miettinyt, että äänet johtuvat häpeästä ja omalla suhtautumisella asioihin on merkitystä. Tästä sairaudestakin on hyvät puolensa oppia, erityisesti kristittynä uutta ja kohdata pyhän hengen. Mielestäni tunteita ja ajattelua ei pitäisi yrittää katkaista lääkityksellä, vaikka lääketiede hakeekin ratkaisua pitää oireet kurissa. Parasta on miettiä äänten sisältöä ja yrittää oppia armoa, joka virallinen linja onkin, usein aikuisiällä alkaneeseen skitsofreniaan liittyy seksuaalisuuteen liittyvä syyllisyys, jos on kokemusta ja jäänyt yksin...
1126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo ja facebookin wc:n tunnistus (kasvojentunnistus) -Siis kävelet kauppakeskukseen, niin alkaa "hälytyskellot soimaan" ja koiramainokset tulvimaan sekä joku nauta huutaa tahtia sillekkin tapahtumalle.

Ja kotona saat ilmaista itseäsi julkisuudessa, ei koneet kestä muka yhtä ihmiselämää ja siitä pitää sitten kuntoutua sosionomien toimesta 10-20 vuotta sesonkien vaihtuessa ja uusien nokintatapojen monimuotoistuessa.

Yksinäisyys on sentakia, kun sun puheluita kuulutetaan propagandan kautta mediassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Älä tapa kirjoitti:

Usein oireet ovat jonkun asian puolesta, jonka mahdollisesti yksinäisyys herättää ja siihen liittyy syyllisyyttä jopa ääninä, jotain, mitä on tapahtunut oikeastikin, mutta muut ihmiset eivät myönnä ajattelevansa tuomitsevasti skitsofreniapotilaita. Kuitenkin itse uskot niin, koska henkinen kaoottisuus on todellinen. Olen miettinyt, että äänet johtuvat häpeästä ja omalla suhtautumisella asioihin on merkitystä. Tästä sairaudestakin on hyvät puolensa oppia, erityisesti kristittynä uutta ja kohdata pyhän hengen. Mielestäni tunteita ja ajattelua ei pitäisi yrittää katkaista lääkityksellä, vaikka lääketiede hakeekin ratkaisua pitää oireet kurissa. Parasta on miettiä äänten sisältöä ja yrittää oppia armoa, joka virallinen linja onkin, usein aikuisiällä alkaneeseen skitsofreniaan liittyy seksuaalisuuteen liittyvä syyllisyys, jos on kokemusta ja jäänyt yksin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu