Esko vonkasi 19v tyttöä ja rikkoi tämän puhelimen

Hymyssä nyt:
Hunksien keikan jälkeen Esko tuli juttelemaan Jannin ja hänen seurueensa kanssa. Kiihkeät fanit seurasivat Eskoa, ja Janni päätti livetä paikalta sivummalle. Myöhemmin tiet kohtasivat yökerhossa uudelleen ja nyt Jannia jo pyydettiin Hunksien takahuoneeseen, jossa oli tarjolla kuulemma alkoholia.

-Esko oli koko ajan ylimielinen. En jaksanut jutella hänen kanssaan ja kyselin muilta Hunkseilta, onko hän aina noin ylimielinen. Muut pojat olivat sen sijaan niin kivoja, että lähdimme jatkoille heidän hotelliinsa. Pojilla ei ollut taka-ajatuksia.

Hotellin hississä Janni törmäsi Eerikäiseen, joka pyysi tyttöä huoneeseensa. Janni luuli, että Esko haluaa pyytää anteeksi huonoa käytöstään. Hotellihuoneessa kaikki ei mennyt niin kuin piti.

–Oli pimeää. Eskon mielestä oli varmaan hauska vitsi vetää mekkoani pois sillä verukkeella, että olisi havainnut, onko minulla mikrofoni piilotettuna.

Janni pakeni vauhdilla ja huomasi, että puhelin oli jäänyt matkasta. Muut Hunks-pojat olivat tulleet käytävälle seuraamaan näytelmää ja yrittivät rauhoitella tyttöä. Janni yritti turhaan saada puhelintaan takaisin Eskon huoneesta.

–Kun sitten menin seuraavana aamuna hotellilta hakemaan puhelinta, respa ojensi sen hajonneena. Se oli heitetty pihalle ikkunasta.

Eskolle Jannilla ei ole lämpimiä terveisiä lähetettäväksi. Hän arvelee, ettei Esko pitänyt siitä, ettei hän ollut Hunks-miehestä kiinnostunut.
203840
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Järjen käyttö on sallittua, jopa suotavaa, itseään saa kyllä syyttää tapahtumasta. Miks noi pissarit menee vanhojen ukkojen hotellihuoneeseen?? Turhaan valittaa, ostakoon uuden puhelimen Hymyn juttupalkkiolla!

Äänestä
  • Melko naiivin tuntuinen tyttönenhän on kyseessä. "Pojilla ei ollut taka-ajatuksia". Ei varmaankaan joo. Anteeksikaan ei voinut pyytää muualla kuin hotellihuoneessa.

    Esko nyt on niin persaukinen ja korviaan myöten veloissa, että tuskin edes pystyy pikkutytölle uutta pinkkiä kännykkää ostamaan, vaikka tietenkin niin kuuluisi tehdä.

    Äänestä

  • E. Pedokarhu kirjoitti:

    Melko naiivin tuntuinen tyttönenhän on kyseessä. "Pojilla ei ollut taka-ajatuksia". Ei varmaankaan joo. Anteeksikaan ei voinut pyytää muualla kuin hotellihuoneessa.

    Esko nyt on niin persaukinen ja korviaan myöten veloissa, että tuskin edes pystyy pikkutytölle uutta pinkkiä kännykkää ostamaan, vaikka tietenkin niin kuuluisi tehdä.

    Olen kuullut aiemminkin Eskosta, että on hyvin ylimielinen. Ihmettelen vain millä eväillä. Meikkaava keskik-ikäinen kynsilakkamies. Luuleeko itsestään vähän liikoja? Ilmeisesti.

    Äänestä

  • 133 kirjoitti:

    Olen kuullut aiemminkin Eskosta, että on hyvin ylimielinen. Ihmettelen vain millä eväillä. Meikkaava keskik-ikäinen kynsilakkamies. Luuleeko itsestään vähän liikoja? Ilmeisesti.

    telkkarissa

    Äänestä

Lapsellinen juttu,turhaan tuollaista edes painoon viedä.

Ei kiinnosta vanhat ukot ja kuitenkin kiinnostaa kun siellä roikutaan.
Liikaa selittelyä...en mä vaan kun...jne.

MAUNO AHONEN SÖÖTTI ;)

Äänestä

Vittua oli tyttö takahuoneeseen menossa jakamaan, mutta pikkutytöt pelästyy aina jossain vaiheessa. Tyhmiä kun ovat.

Äänestä

Naivi tyttö ja antaa vielä jutun lehteen, saikohan kännykkärahat. Hunkseista liikkuu juttuja että jatkot on.,,, liekö etkotkin.... Ja Eerikäinen on ällö vampyyrinnäköinen hengästyvä stripparitanssija mustine silmärenkaineen. Tyttö poloinen mennä piipertää vain perässä kun julkkis vinkkaa sormella.

Äänestä

Jep, jep ... TV.stä tuttu niin naiset juoksee perässä. Mihin tää maailma on menossa kun keski-ikäinen äijä meikkaa ja lakkaa kyntensä ... täys hinaaja sanon minä. Tulis vaan reippaasti ulos kaapista niin kaikilla olis helpompaa. Juu ja mulla ei oo mitään vähemmistöjä vastaa, kukin taplaa tyylillään.

Äänestä

ho ho huomaa ettet ole aikuinen.Tuskin kukaan pytää jatkoille hotelliin vain juttelemaan.Herää et ole niille mitään,

Äänestä

HYI helvetti tuota vanhaa oksetusta.

Keski-ikäinen mies ja kynnet lakattuina ja meikissä, kuten joku vanha TRANSU.

Tuo on ihan kuvottava PELLE.

Äänestä
  • Oksetus ansaitsisi lähestymiskiellon tyttöönsä. Muuta Esko Ruotsiin

    Äänestä

  • klovniesko kirjoitti:

    Oksetus ansaitsisi lähestymiskiellon tyttöönsä. Muuta Esko Ruotsiin

    Aina löytyy porukasta useampi tyttönen joka antaa iloiten julkku mul.......

    Eivät mainosta antamisiaan lehtien palstoilla.....miksihän? ; O

    Äänestä

Hotellihuoneess kaikki ei mennyt kuin piti.......

Sedät tahtoo pitää hauskaa ei ne turhia juttele.

Äänestä

Näinhän se on, että spedet kiinnostaa kun on vähän lihaksia. Ite tapasin mukavan naisen joka antoi pakit minulle. Sitten hän oli tällästen maskuliinoäijien perään. Niin, että pakit tuli.

Sanokaa hyvät naiset valitsetteko maskuliinomiehen vai ihan ok näkösen ja naista arvostavan miehen?

Kyllähän se on, että munat se on tavallisellakin miehellä eikä tartte pitää useita naisia. Yksi hyvä riittää

Äänestä
  • Ehdottomasti ok-näköisen ja naista arvostavan. Kun on hyvä itsetunto, niin mieluummin on mukavan ja avoimen kaverin kanssa kuin jonkun, jota esitellä muille. Toisia arvostavan ihmisen seurassa viihtyy pidemmän päällekin.

    Äänestä

  • ...naikkonen kirjoitti:

    Ehdottomasti ok-näköisen ja naista arvostavan. Kun on hyvä itsetunto, niin mieluummin on mukavan ja avoimen kaverin kanssa kuin jonkun, jota esitellä muille. Toisia arvostavan ihmisen seurassa viihtyy pidemmän päällekin.

    Itsetuntoa ei ole olemassakaan (höpsismi siis). Naiset ovat levottomia ja yksinkertaisia. Jokaista kamerakännykällä sohivaa ärsyttävää torvea pitäisi vetää kumivasaralla kännykkään, jollei kohdella, kuten puukolla/tuliaseella uhkaavaa henkilöä. Hyvin harva suomalainen haluaa sen typerän kännykän youtube keilassa olla, jotta nyt jo viimeinenkin typeristä typerin urpo sen oivaltaa.

    Äänestä

Eskohan näyttää olevan hauska poika, kyllä olen sen tiedostanut :D

Äänestä
  • Hyvä että Marttina pääs tollasesta eroon.

    Äänestä

No kyllähän se nähtiin jo Kolumbian-reissulla, että Esko käyttäytyy huonosti jopa selvin päin. Taitaa olla vähän lapsellinen. Mitä se on, jotain 40?

Äänestä

Eiköhän sovita porukalla että naiset ovat syyntakeettomia, niin kaikilla olisi helpompaa, vähän niinkuin luonnonlapset.Ei niitä muuten jaksa. S

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiva esko kirjoitti:

Hymyssä nyt:
Hunksien keikan jälkeen Esko tuli juttelemaan Jannin ja hänen seurueensa kanssa. Kiihkeät fanit seurasivat Eskoa, ja Janni päätti livetä paikalta sivummalle. Myöhemmin tiet kohtasivat yökerhossa uudelleen ja nyt Jannia jo pyydettiin Hunksien takahuoneeseen, jossa oli tarjolla kuulemma alkoholia.

-Esko oli koko ajan ylimielinen. En jaksanut jutella hänen kanssaan ja kyselin muilta Hunkseilta, onko hän aina noin ylimielinen. Muut pojat olivat sen sijaan niin kivoja, että lähdimme jatkoille heidän hotelliinsa. Pojilla ei ollut taka-ajatuksia.

Hotellin hississä Janni törmäsi Eerikäiseen, joka pyysi tyttöä huoneeseensa. Janni luuli, että Esko haluaa pyytää anteeksi huonoa käytöstään. Hotellihuoneessa kaikki ei mennyt niin kuin piti.

–Oli pimeää. Eskon mielestä oli varmaan hauska vitsi vetää mekkoani pois sillä verukkeella, että olisi havainnut, onko minulla mikrofoni piilotettuna.

Janni pakeni vauhdilla ja huomasi, että puhelin oli jäänyt matkasta. Muut Hunks-pojat olivat tulleet käytävälle seuraamaan näytelmää ja yrittivät rauhoitella tyttöä. Janni yritti turhaan saada puhelintaan takaisin Eskon huoneesta.

–Kun sitten menin seuraavana aamuna hotellilta hakemaan puhelinta, respa ojensi sen hajonneena. Se oli heitetty pihalle ikkunasta.

Eskolle Jannilla ei ole lämpimiä terveisiä lähetettäväksi. Hän arvelee, ettei Esko pitänyt siitä, ettei hän ollut Hunks-miehestä kiinnostunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu