Mitä tehdä, kun kaksivuotiaani läpsii jatkuvasti kavereitaan ja jopa koiria ja kissoja. Mikään rangaistus ei tunnu tehoavan. Poika lupaa olla lyömättä, mutta kohta taas paukkuu... Mitä voin tehdä?
läpsiminen
APUA
7896
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Vetäiset avokämmenellä päin näköä aina kun läpsii. Luulisi melko nopeasti oppivan.
No eipä sinullakaan juuri taida järki päätä pakottaa.
vaikea tässä on antaa mitään jokaiseen tilanteeseen sopivaa neuvoa. kokeile ottaa lapselta joku etu pois esim. kaupasta ei sitä jäätelöä osteta jos läpsitään. meillä lapset joutuvat nurkkaan miettimään tekosiaan. hyvin usein jo pienen hetken kuluttua tulevat pyytämään anteeksi.
pidä kuitenkin selvät rajat ja jos päätät antaa rangaistuksen(tietenkin lain sallimissa rajoissa), niin pidä pääsi
Se rangaistus olisi annettava tässä ja nyt ja heti, kun läpisiminen on tapahtunut! Ei sitten tunnin päästä kaupassa: en osta jäätelöä, koska löit naapurin Minttua / vedit Nipsua hännästä.
Lapsen muisti on kauhean lyhyt eikä hän muista enää hetken päästä mitä tapahtui eikähän ymmärrä, jos rangaistus tulee tunnin päästä.
Siis HETI vaikkapa nurkkaan istumaan. Ja samalla kerrotaan MIKSI siellä nurkassa nyt istutaan. Kun sieltä "vapautuu" niin muistutetaan taas miksi se rangaistus oli..
En tiedä toimiiko käytännössä.
Yksi vaihtoehto on, että pikkusen läpsäsee takaisin. Ei samalla voimalla, mutta vähän. Silloin lapsi tietää miltä se tuntuu: että se sattuu eikä ole kivaa. Voi olla että lopettaa.
Omani innistuivat jossain ikävaiheessa puremaan ja se loppui juuri tuolla tavalla: kun muksu iski hampaansa minun jalkaan, puraisin takaisin = panoin hampaani kevyesti olkapäähän tai vast. Parkuvalle lapselle sanoin että tältä se tuntuu: sinäkin purasit minua, tältä se minustakin tuntuu.
Loppui siihen yhteen kertaan muuten. Mutta ei se kaikilla näin toimi, myönnän.
Jos läpsi vaikka ulkona,keskeytin ja toruin ja ainaskin yritin saada pyytämään anteeksi.Jokatapauksessa sisälle lähdimme.Eivätpä ole pahemmin kenekään kimpussa olleet.Pitää vaan viittiä puuttua,vaikka ei aina siltä tuntuisi.
Mäkin oon itte pienenä purru pari kertaa pikkuveljeä ja äitiä, mut äiti puras kerran takas ja siihen jäi mun pureminen. Toi läpsiminen on kyllä hiukan eri asia kun pureminen. Jos se ei kerrasta lopu että läpsäsee takas niin ei sit pitäis läpsiä kun sit tulee kysymys et miks sä saat läpsiä ja siitä alkaa kiertokulku et aina läpsäsee takas. Jos yrittää opettaa ettei saa läpsiä ni ei saa myös itte näyttää esimerkkiä vaan pitää keksiä joku muu keino/rangaistus.
ei vielä osaa yhdistää lauantain karkkipäivää keskiviikkona sattuneeseen läpsimiseen.
Nyt voivat jeesustelijat saada hepulin, mutta saakoon vapaasti.
Kaksi vuotias ei todennäköisesti myöskään vielä ymmärrä, että läpsiminen sattuu.
Jostain ihmeen syystä nämä pikku tättäräät reagoivat yleensä pikaiseen väistöön ja pöllämystyneeseen ilmeeseen kiljuen riemusta ja toistamalla kivan tempauksen.
Meillä oli aikanaan tyttöni kanssa puruongelma. Ikää neidillä oli vuosi ja rista kun pureminen alkoi. Mikään kieltä ärinä, tms. ei auttanut. Lopulta sanoin neidille, että äiti puree takaisin, se sattuu.
Ja sen tein. En niin, että olisi jälke jäänyt, mutta niin, että nipisti. Kaksi kertaa riitti ja sen tempun käyttö loppui.
Tosin palasi repertuaariin paria vuotta myöhemmin, kun elämäämme tuli uuden kumppanini myötä muuan siihen aikaan pirteä parivuotias, joka keksi puremisen hiukka vaille kolmevuotiaana.
Tällekään herralle ei mikään temppu auttanut. Oli vielä sen verran ovela, että aikuisia lakkasi puremasta saatuaan purun takaisin, muiden lasten pureminen loppui vasta, kun alkutarinan tyttönen löi kostoksi hampaansa pikkukaverin selkänahasta läpi.
Parku oli mahtava, jälki ruma, mutta pikku heppu jäi tapauksessa tyystin vaille sympatiaa, sillä puri ensin.
Eli, ns. siperia opettaa.
Vasta tähän loppui pikkuhemmon hampaiden testaamiset.