Lähde: http://www.iltalehti.fi/raskausjalapset/2011062913977706_rb.shtml
"Suomessa on tehty raskaudenkeskeytyksiä vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa aina 1970-luvun loppupuolelta lähtien.
Keskeytykset tehdään myös yhä varhaisemmassa vaiheessa. Noin 76 prosenttia aborteista tehdään lääkkeellisesti.
Ylilääkäri Dan Apter Väestöliitosta uskoo tämän olevan aktiivisen ehkäisyneuvonnan tulosta. Varsinkin teini-ikäisten keskeytykset ovat vähentyneet.
Suomen aborttilaki on yli 40 vuotta vanha eli Euroopan vanhimpia. Laki on kuitenkin toiminut hyvin, pohtii Apter Duodecimin teemanumerossa.
Vuonna 2009 tehtiin alle yhdeksän aborttia tuhatta 15-49-vuotiasta naista kohti. Ehkäisy on aina aborttia parempi vaihtoehto, myös jälkiehkäisy.
Jos ehkäisy jää käyttämättä, voivat ripeät käyttää ilman reseptiä saatavaa jälkiehkäisyä. Sitä on viime vuosina käytetty satatuhatta kertaa vuodessa. Reseptivalmiste tehoaa vielä viiden vuorokauden kuluttua, mutta on kalliimpi vaihtoehto.
Tehokkain jälkiehkäisykeino on kuparikierukka, jonka toimii vielä viisi vuorokautta yhdynnän jälkeen."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ketkä fanaatikot? Missä on oltu väärässä?
Ja mikä nyt sitten on lain "hyvin toimimista".. sekö että sen todelliset edellytykset pystyy kiertään eli ei tartte edes noudattaa? Oikeestihan se nimenomaan EI toimi.