Siis olen ollut lievästi masentunut 14v asti ja nyt syvästi jo 3v. Ongelmia on mm. ulkopuolisuus, ei hyviä kavereita tai syvällisiä suhteita jne. Nyt olen 34v. Mitä toivoa on parantua kokonaan? Olen ollut myös koulukiusattu ja aina arka/ujo.
miten toipua masennuksesta jos sitä ollut jo 14v asti?
passiivinen
4155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla sama juttu 15v olin, ja masentunut nyt 30v. Ja elämä perseellään. Ei koskaan hoidettu tätä masennusta. Suosittelen, että hankit hyvän psykiatrin niitäkin kun on niin monenmoisia. On hyviä ja sitten sellaisia joista ei ole mitään apua.
Itselläni alkoi olla oireita jo 13 vuotiaana(näin jälkikäteen ajatellen siis tiedän),välillä parempia aikoja ja nyt ollut lääkitys 10 vuotta....aloitin sen 30 vuotiaana.tuntuu että ei siitä eroon pääse....meillä on suvussa ja me ollaan tämmösiä vaan.. :/
Kyllähän noista psykiatrisista sairauksista voi parantua. Mutta masennus ei parane kuin päänsärky. Siinä voi mennä aikaa.
Ja ulkopuolisuuden oloon, niin hyväksy itsesi.
No jaa, sanoisin, että älä haikaile jotain "kokonaan parantumista". Mitä se oikeastaan edes olisi? Aivan kuin haluaisi olla joku muu kuin on.
Kieltäydy näkemästä elämääsi huonompana tai puutteellisempana kuin muiden. Kaikella on syynsä. Ja mitä me loppujen lopuksi edes tiedämme muiden elämästä ja tunteista. Älä vertaile itseäsi muihin tai johonkin epämääräiseen "terveyteen", jota muut ihmiset muka edustavat. Vertaile oloasi VAIN itseesi, siihen, miten huonosti sinun asiasi voisivat olla. Ole tyytyväinen paremmasta olostasi.
Ulkopuolisuus. Kuulostaa tutulta. Mutta toisaalta voisi kysyä, KAIPAATKO sinä kovasti seuraa tai seuralaista? Onko tuo vain tunne, vai haluaisitko todella, että vaikkapa nyt ympärilläsi olisi joukko riehakkaan iloista väkeä tai joku ihminen 24/7, jonka kanssa sinun olisi kyettävä jakamaan ja sovittelemaan elämäsi, vai onko riippumattomuus sittenkin sinulle sopivampi tapa elää? Tuntisitko olosi paremmaksi vai huonommaksi? Itse tuntisin luultavasti huonommaksi, joten en mene siihen ansaan, että surkuttelisin yksinäisyyttäni, joka loppujen lopuksi sopii minulle parhaiten. En ole erityisen sosiaalinen siinä mielessä, että onnellisuuteni riippuisi jonkun toisen läsnäolosta.
Myös minä olin koulukiusattu. Jo koulussa (varsinkin lukiossa) kontaktivaikeudet ja ulkopuolisuuden tunne alkoivat vaivata. Nyt olen jo vanha käpy ja melko tyytyväinen elämääni (sikäli kuin masennus on kohtuullisen hallinnassa).
Toivotan mukavaa kesää!