Eli, olen pitkän mietiskelyn jälkeen saanut kokoon jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisen koiran haluaisin. Sopivaa rotua en ole kuitenkaan vielä keksinyt. Olisin hyvin kiitollinen, mikäli joku osaisi/jaksaisi kertoa rotuvaihtoehtoja minun makuuni.
Kokemukseni koirista ei ole päätä huimaava, joten en tahdo koiraa jonka kouluttaminen on liian vaativaa lähes aloittelijalle. Koiran ei kuitenkaan tarvitse olla ns. ''raukkis'', vaan olen kyllä tietyissä rajoissa valmis paneutumaan sen koulutukseen. Myös fiksuus on piirre jota arvostan.
Koiran karkaaminen olisi mielestäni kamalaa, joten olisi hyvä ettei koiralla olisi mitään kairkailuun taipuvaisia viettejä. Asun rivitalossa, mutta koiran olisi hyvä sopeutua myös jossain vaiheessa ainakin väliaikaisesti kerrostaloon.
Koiran tulisi tulla toimeen hyvin pientenkin lasten kanssa, sillä en pidä perheen lisäystä mahdottomana koiran elinvuosien aikana ja koiran agressiivisuus lapsia kohtaan olisi painajainen, sillä siitä on kokemusta.
Koira asuisi todennäköisesti suurimman osan elämästään vuokra asunnossa, joten suurempi muotoinen paikkojen tuhoaminen olisi hyvä jättää väliin.
Liikunnallisuuteni on minimaalista, mutta tiedän että jokainen koira vaatii liikuntaa, joten siihen on totuteltava koiraa hankittaessa. Mieheni kuitenkin pitää liikunnasta, joten koira pääsisi kyllä varmasti kerran päivässä pidemmällekkin lenkille, lyhyitten lenkkien lisäksi.
Toivoisin koirani olevan seurallinen, enkä halua sen olevan helposti stressaantuva/ahdistuva/masentuva. Olisi hienoa, mikäli koira kulkisi mielellään mukana autossa, etenkin kesäisin (mm. mökkireissuilla ja muilla ajeluilla).
Kokemusta löytyy lähinnä vain colliesta, jonka koin olevan liian helposti stressaantuva ja ns. ''liian vetäytyvä''.
Ulkonäön suhteen pidän erikoisemmista roduista (terveyden rajoissa), kooltaan pienistä ja keskikokoisista koirista, eli siis koira ei saa olla suuri, mutta ei kuitenkaan mikään kääpiöpinserin tmv. rodun kokoinenkaan.
Rotuharkinnan varrella vastaan ovat tulleet mm. pumi, glen of imaalin terrieri, keskikokoinen villakoira, staffordshirenbullterrieri ym.
Kiitos mahdollisesta avusta jo etukäteen!
Kokemukseni koirista ei ole päätä huimaava, joten en tahdo koiraa jonka kouluttaminen on liian vaativaa lähes aloittelijalle. Koiran ei kuitenkaan tarvitse olla ns. ''raukkis'', vaan olen kyllä tietyissä rajoissa valmis paneutumaan sen koulutukseen. Myös fiksuus on piirre jota arvostan.
Koiran karkaaminen olisi mielestäni kamalaa, joten olisi hyvä ettei koiralla olisi mitään kairkailuun taipuvaisia viettejä. Asun rivitalossa, mutta koiran olisi hyvä sopeutua myös jossain vaiheessa ainakin väliaikaisesti kerrostaloon.
Koiran tulisi tulla toimeen hyvin pientenkin lasten kanssa, sillä en pidä perheen lisäystä mahdottomana koiran elinvuosien aikana ja koiran agressiivisuus lapsia kohtaan olisi painajainen, sillä siitä on kokemusta.
Koira asuisi todennäköisesti suurimman osan elämästään vuokra asunnossa, joten suurempi muotoinen paikkojen tuhoaminen olisi hyvä jättää väliin.
Liikunnallisuuteni on minimaalista, mutta tiedän että jokainen koira vaatii liikuntaa, joten siihen on totuteltava koiraa hankittaessa. Mieheni kuitenkin pitää liikunnasta, joten koira pääsisi kyllä varmasti kerran päivässä pidemmällekkin lenkille, lyhyitten lenkkien lisäksi.
Toivoisin koirani olevan seurallinen, enkä halua sen olevan helposti stressaantuva/ahdistuva/masentuva. Olisi hienoa, mikäli koira kulkisi mielellään mukana autossa, etenkin kesäisin (mm. mökkireissuilla ja muilla ajeluilla).
Kokemusta löytyy lähinnä vain colliesta, jonka koin olevan liian helposti stressaantuva ja ns. ''liian vetäytyvä''.
Ulkonäön suhteen pidän erikoisemmista roduista (terveyden rajoissa), kooltaan pienistä ja keskikokoisista koirista, eli siis koira ei saa olla suuri, mutta ei kuitenkaan mikään kääpiöpinserin tmv. rodun kokoinenkaan.
Rotuharkinnan varrella vastaan ovat tulleet mm. pumi, glen of imaalin terrieri, keskikokoinen villakoira, staffordshirenbullterrieri ym.
Kiitos mahdollisesta avusta jo etukäteen!
Vastaukset 21
Vanhimmat
En osaa suoraan sanoa, mikä rotu sinulle sopisi, mutta voin kertoa omakohtaista kokemustani Pumeista. =) Itselläni on siis Pumeja ja ne ovat ainakin ihan hyvin olleet koulutettavissa ja erittäin lapsirakkaita. Myöskään mulla ei ollut aiempaa koirakokemusta kun Pumi tuli taloon. Mun Pumit ainakin pitävät autoilusta, haluavat aina mukaan minne ikinä menenkin. =) Rotumääritelmän mukaan Pumi on herkkä haukkuinen, mutta ei minusta ainakaan ollenkaan niin herkkä kuin minkä käsityksen rotumääritelmästä saa. Ja lisäksi tiedän, että kyllä Puminkin saa opetettua olemaan hiljaa myös kerrostalossa. Toki jokainen Pumikin on yksilö ja toiset haukkuvat enemmän kuin toiset. Itse olen Pumissa arvostaut mm sitä, ettei niistä juurikaan lähde karvaa. =) Itseäni inhottaisi jos aina olisi kaikki paikat täynnä karvoja. Myös se että Pumini mukautuvat mun elämänrytmiin on hyvä. Jos mua väsyttää päivällä, Pumitkin ottavat torkut. Jos taas tahdon lähteä vaikka lenkille, Pumit ovat heti valmiita mukaan menoon. =) Tietenkään Pumeja ei myöskään tule ihan joka nurkalla vastaan kun sanoit pitäväsi vähän ehkä erikoisemmista roduista. Lisäksi Pumi on melko perusterve rotu, niin kuin ehkä jo tiesitkin rotuun perehtyneenä. =) Koska Pumi on paimenkoira se ei karkaa niin helposti kuin ehkä jotkin muut rodut, Pumi tahtoo pitää laumaa mieluummin silmällä kuin karata. =) Toivottavasti löydät itsellesi sopivan rodun. =)
Valkopaimenkoira olisi hyvä, tarvii vain kohtuumäärän liikuntaa, enemmän nenä-aivotyötä :) esim nakkipalojen piilottelua :) kohtuumäärä liikuntaa tarkoittaa noin 1,5-2h päivässä. Aamulla 15min, päivällä vähintään tunti metsässä ja illalla 15min.
Minä suosittelen samaa rotua joka minulla on tällä hetkellä. Toinen hyvä vaihtoehto on se minun edellinen. Tarkoitan edellisillä sitä, että tämä ei liene puolueettomin paikka vinkkien saantiin. Suosittelen vierailua muutamaan koiranäyttelyyn. Jututtelet siellä koiraihmisiä ja havainnoit rotuja. Ja kun asia hieman tarkentuu suunnistat vierailulle jonnekin roturyhmän/ rodun kokoukseen. Ottavat innolla vastaan uusia immeisiä.
Iso koira on pientä parempi perheeseen, jonne on lapsia jatkossa tulossa. Mitä isompi koira on, sitä heikommiksi ja vaivattomammiksi se tuntee lapset, jotka eivät vielä aivan pikkuisina ole oppineet kuinka käyttäydytään.
Tietysti koira tulee totuttaa lapsiin pennusta saakka.
Villakoira mahdollisesti, tai joku noutaja, mutta ne sitten vaativatskin sitä liikuntaa. Edellä mainittu valkoinen paimenkoira ei ainakaan, miksi kaikista roduista pitää väkisin tehdä lapsiperheen lemmikkejä? Kyseinen rotu vaatii jo enemmän puuhastelua, ainakin omani.
Valkoinenpaimenkoira ollaan nimenomaan jalostettu saksanpaimenkoirasta lempeämmäksi seurakoiraksi.
Eikä minkään rotuinen koira saa olla lapsille aggressiivinen ?
Miksi joku liikunnallinen/energinen koira ei sovi lapsiperheeseen ? Meillä on jo lapsenlapsia, mutta silloinkin kun omat lapsemme olivat vielä pieniä, meillä oli koira, rodultaan vilkas dalmatiankoira. Vaikke meillä on nykään snautseri ja harrastamme sen kanssa agilitya ja hakua, se ei es estä koiraamme tulemasta toimeen lasten kanssa. Silloinen dalmatialaisemme muuten muuttui valtavan energisestä pitkäksi aikaa hyvin rauhaisaksi, kun esikoisemme tuli taloon. Koirallamme heräsi emon vaistot, kuten nykyisellä snautserillamme silloin kun kyläämme tulee lapsenlapsiamme.
Sitä paitsi, yksinhuoltajuus ja yhteishuoltajuus ovat kaksi aivan eri asiaa. Yksinhuoltajuus on monta kertaa rankempaa kuin yhteishuoltajuus.
T: isoisä
Minäkin olen sitä mieltä, että minkä tahansa rotuinen koira sopii lapsiperheeseen, kunhan vanhemmilla on riittävästi aikaa ja energiaa koiraakin varten. Yksinhuoltajalle koiran elättäminen saattaa olla jo liian haasteellista, mutta kahdelta vanhemmalta se isolla viitseliäisyydellä sujuu. Ja koira ei koskaan saa olla lapsille turhaan aggressiivinen, vaikkakin pieni murahtelu liian riehakkaille lapsille on vielä sallittava uhkailu, kunhan ei pure. Minun koirani rakastaa lapsia, mutta poistuu paikalta ja siirtyy muualle, jos kyllästyykin lasten riehuntaan. Koirani on faaraokoiranarttu. Faaraokoiraa suosittelisin, jos halutaan koira lapsiperheeseen ja koiran olevan luonteeltaan muutenkin kiltti
Juuri lueskelin koirajuttuja ja kaikissa sanottiin näin, koiralle tärkeää on liikunta mutta sitä ei tarvi mikään rotu yli 2h päivässä ja jokaisessa artikkelissa luki, koiralle tärkeintä on aivo/nenätöskentely, paljon tärkeämpää kuin pitkät lenkit!! Pitkät lenkit parantaa koiran kuntoa ja se kääntyy pian vastaan, koiran kunto kasvaa ja vaatii enemmän voidaakseen hyvin! 2h lenkit päivän aikana yhteensä on maksimi ja enemmän nenätyötä koirille! Palloleikit ei ole suotavia koska se stressaa koiraa.
Pitkätkään lenkit eivät paranna koiran kuntoa, jos koira pidetään kytkettynä ja lenkit tehdään kävellen. Se on koiralle pelkkää astelua. Remmissä hoidettavat lenkit on kusemista, paskomista ja nuuskimista varten.
Kuule, kyllä vaan voipi tarvita. Kolme tuntia maastossa on ainakin meillä ihan sellainen helppo homma molemmille koirille. Mutta eipä ole meillä tarvinnut itkeä tuhotun kämpänkään vuoksi. Eikä sisätiloissa möykkäävien koirien vuoksi. Tuo pitkä maastolenkki sisältää lähes poikkeuksetta myöskin tottiksia. Sen lisäksi silloin tällöin oikein haastava jälki tekee koirista onnellisia.
Sisätiloissa emme aktivoi millään lailla erikoisemmin, kotiaskareissa koirilla on "omat työnsä", erityisesti ulkona pihahommissa. Koirat eivät hypi seinille, jos ei joka päivä hirveitä patikointeja tehdä. Ja kerran viikossa on lepopäivä, jolloin ei aivojakaan juuri stressata, liikuntaa silloinkin on, mutta sellaista vapaamuotoista vöyhkäämistä.
En ymmärrä, miten hyvä fyysinen kunto voisi kääntyä KOIRAA vastaan. Toki runsaaseen touhuun tottunut koira sitä osaa kaivata, mutta että ne jotenkin erityisesti kärsisivät, niin sitä en allekirjoita. Päinvastoin, se että koira on saanut mahdollisuuden kehittää fyysistä kuntoaan hyväksi, suojelee sitä vaikeuksilta ikääntyessä. Mutta vaivojen jo vaivatessa on myöhäistä itkeä.
Palloleikit eivät koiraa stressaa erityisesti, jos ne ovat kohtuullisesti balanssissa muun elämän kanssa. Nenätyötä koirat tekevät jatkuvasti, mutta kyllä ne aamuyön hajut ovat ainakin meillä ne koirille erityisen mieluisat.
Ei kannata lukea niitä artikkeleita kuin raamattua. Kaksi tuntia ei todellakaan oel mikään maksimiaika, se on aikalailla keskiverto, jos kaikki jaloittelut lasketaan yhteen. Mutta kahden tunnin remmilenkki ei ole sama asia, kuin kahden tunnin maastolenkki. Remmilenkki ei varsinaisesti ole liikuntaa koiralle.
Ja meillä ei koirat ole edes mitään erityisen vaativaisia huskyja taikka vastaavia, vaan ehkä sellaisia keskivertoa aktiivisempia koiruuksia. Jotka ovat pennusta asti saaneet liikkua yhdessä perheen kanssa. Ja sen kyllä näkee. Ja olen ollut äärettömän tyytyväinen varsinkin koirien ikääntyessä siitä, että askel ei paina, eikä ole jäykkä. Eikä ole kivuista tarvinnut kärsiä, eikä pillereitä syötellä.
Meidän koirillemme ei todellakaan ole siis maksimiliikuntamääriä. Mutta esimerkiksi jos edellisenä päivänä on ollut rankka päivä, seuraavana otetaan rennommin.
En ole itse mikään varsinainen himoliikkuja, eikä ole puolisonikaan. Emme treenaa hampaat irvessä maratoonille, taikka vahdi painoamme. Ihan tavallisia ihmisiä olemme. Mutta molemmat nautimme kovasti ulkoilusta, ja osaamme lukea karttaa ja käyttää kompassia. Näiden kahden taidon avulla melko heikkokuntoinenkin ihminen pystyy tarjoamaan koiralle sen tarvitseman liikunnan. Lapsemmekin osaavat rämpiä luonnossa kanssamme.
Koiramme ovat melkolailla puhtaasti kotikoiria, harrastamme vain mielenvirkeydeksi. Mutta ei millään lailla kunnianhimoisesti. Emme juokse näyttelyissä, kasvattajan mieliksi ollaan käyty jokunen, ja tullaan myöskin käymään. Koiramme ovat siis perheenjäseniä, mutta haluamme, että yhteiselämä niiden kanssa on helppoa eikä se aiheuta hankaluuksia naapureille. Koiriamme ei ole pumpulissa kasvatettu, ja ne tietävät oman paikkansa. Meillä ei ole suuria tahtojen taistelua tarvinnut käydä mistään asioista. Voimme ottaa ne mukaamme mihin haluamme, mutta jättää myös kotiin silloin kun on sellainen tilanne. Koiramme tulevat toimeen muiden koirien kanssa ilman hankaluuksia, vaikka niitä ei millään lailla ole tietoisesti varsinaisesti sosiaalistettukaan. On vaan eletty, ja kohdattu asiat päivä kerrallaan. Koirillamme on toki tavallaan tiukat säännöt, esimerkiksi avoimesta ovesta ei ilman lupaa mennä ulos. Hihnassa ei vedetä, ihan sellaista perusjuttua. Eikä koirat kyseenalaista niitä asioita, ne varmaankin tietävät, että kyllä sinne irrottelemaankin pääsee ihan meidän ihmisten kanssa. Kun lähden töihin, jäävät koirat makoilemaan. Kun tulen kotiin, tervehtivät kyllä, ja sitten palaavat odottelemaan lenkille pyyntöä. Jaloissa ei meillä pyöritä, eikä huomiota vaadita. Toki huomiota saavat, mutta vain ihmisen aloitteesta.
Näillä muutamalla perusasialla meillä on arkea eletty. Mutta ilman paljoa liikuntaa ei onnistuisi varmasti samallalailla. Tämän hetkinen vanhempi koiramme on jo niillä vuosilla, jolloin tosi moni koira olisi kotona viihtyvä laiskistunut köpöttelijä. Meillä juuri tehtiin perusteellinen terveystutkimus, jonka tuloksena hyvä terveys, ja lupa jatkaa ihan samalla lailla eteenpäin. Ikävuodet eivät merkitse mitään. Mutta juuri korkeilla vuosilla menneen elämäntavan merkitys korostuu. Perusta hyvälle vanhuudelle luodaan jo nuorena. Ja hyvä fyysinen kunto on mahdollistaja hyvälle vanhuudellekin. Nenätyö on toki tärkeää, mutta se ei poista sitä, että koira tarvitsee myös sitä fyysistä rasitusta.
Ja ei, emme asu missään korvessa, vaan ihan tällaisessa Suomen suurimpiin kuuluvassa kaupungissa. Toki tarvitsemme omaa autoa paljonkin koirien kanssa touhutessamme. Mutta mahdollisuuksia muuhunkin kuin koirapuistoiluun on joka paikassa.
http://lemmikkiporssi.fi │ Lemmikkien ystävien kauppapaikka
PAIMENKOIRA!!
teidän tarpeisiin kuulostaa hyvältä paimenkoirat. Ei nyt tule suoraan mieleen just sitä sopivaa, mutta ne on älykkäitä ja tulee hyvin toimeen lasten kanssa (yleensä, riippuu koirasta). Ja niitä on monen kokoisia.
Jos Et halua, että löytyy vuokrakämppä silputtuna, kouluta koira hyvin jo pentuna. Mikä vielä tärkeämpää, koska koira on siis älykäs, se tarvitsee aivojumppaa ja virikkeitä. Ei ole sitten koiran vika, jos sitä ei ole pistetty työskentelemään päällä ja myöhemmin löytyy sohvankulma röntgenkuvissa.
Toki paimenkoirat tarvitsevat paljon liikuntaa, mutta päälle tunnin ulkoilu päivässä varmasti riittää, jos muita virikkeitä on (paljon).
...nyt muistuukin mieleen! Muutama vuosi sitten etsittiin myös koiraa, ja silloin listalle pääsi Lancashire Heeler. Iloinen, pienehkö koira, JOKA EI HALUA KARATA! ...poikkeuksia varmasti on... Pitää vain muistaa kouluttaaa kunnolla ja huolellisesti, jotta ei tule käyttäytymis ongelmia.
http://www.lancashireheeler.fi/index.php?wb=luonne
...Ja toinen suosikkiehdokas: Kromforländer. "Seurakoira", sillä ei mitään virallista tarkoitusta, eikä riistaviettiä. Voisi sopia teille, kunhan pennusta jo totutatte lapsiin. http://www.kromfohrlander.fi/landeri.php
Meillä on walesinspringeri. Se ei ole ikinä osoittanut mitään halua poistua vapaanakaan meistä kauas, vaan se pysähtyy noin 15 metrin päähän, ja vilkaisee, josko tulee lisäohjeita. Vaikka on vahvasti riistaviettinen. Luoksetulo on siitä aina yhtä ihana temppu, johtuu valtavasta ihmisrakkaudesta ja miellyttämisenhalusta todennäköisesti.
En silti suosittele sprinkkua vähän liikkuvalle. On nimittäin todellinen duracell-pupu yleensä springeri. Joka myöskin helposti syö sen sohvan ja kaikenmuun, jos sillä on tylsää. Olen kuullut paljon tarinoita ja varoituksia, vaikka meillä ei mitään tuhoja ole tapahtunutkaan koskaan. Kirjoitin tämän vain siksi, että aloittaja ymmärtäisi sen, että riistavietti ei todellakaan tarkoita sitä, että koira karkaa aina tilaisuuden tullen. Itseasiassa, meillä on ollut paimenkoiria, joilla jokaisella on ollut hankalampaa opettaa se, että avoimista ovista ei liueta, ja mikä on sallittu etäisyys poistua omistajasta vaikkapa metsässä. Tälle sprinkulle se ei ole hankalaa ollut, koska se ei poistu luontaisesti "haulikonkantaman" ulkopuolelle.
Muutoin springeri siis on ollut äärettömän helppo koira, jopa niin helppo, että minulla meni kauan aikaa tajuta, että voiko jonkun koiranpennun kanssa todellakin olla asiat niin helppoja. Eikä se asia ole koiran aikuistuttuakaan mihinkään muuttunut, paljoa toimintaa lukuunottamatta koira on todella huoleton ja helppo. Uskoisin, että se nauttisi elämästä melkein missä vaan, kunhan saa liikkua, sekä käyttää aivojaan. Se rakastaisi todennäköisesti temppujen opettelua, ja oppisi kyllä asioita, jos vaan jaksaisin niitä sille opettaa. Vaikkakin on metsästyskoira alunperin.
"Meillä on walesinspringeri. Se ei ole ikinä osoittanut mitään halua poistua vapaanakaan meistä kauas, vaan se pysähtyy noin 15 metrin päähän, ja vilkaisee, josko tulee lisäohjeita. Vaikka on vahvasti riistaviettinen..."
Kerrankin joku osaa erotella toisistaan riistaviettisyyden ja tottelemattomuuden. Huonosti koulutettujen piskien, olipa niiden rotu mikä tahansa, omistajat pistävät riistaviettisyyden nimiin kaikki karkailut ja muutkin epätoivotut tekemiset.
Lancashire Heeler kuullostaa luonteeltaan hyvin ihanalta rodulta, ulkonäkö ei ikävä kyllä vastaa aivan mieltymyksiäni, mutta sehän ei ole tärkein seikka...
Mahtaisiko jollakin olla kokemusta kyseisen rodun luonteesta?
Niin ja tuo faaraokoira, se on ollut mielestäni aina aivan mahtava rotu, mutta on ikävä kyllä liian suuri...
Kuinka olisi faaraokoiran sijaan pienempi, mutta hyvin saman tyyppinen, portugalinpodengo ?
Cirneco dell'etna olisi jopa vielä lähempänä ;)
Entäs italianvinttikoira tai whippet :-)
Ihanaa että saat koiran! Onnittelen :-)
TESTAA
http://www.iltasanomat.fi/hauvakone/
:-))