Olen 15-vuotias tyttö. Minulla on jo monta kuukautta ollut olo, etten jaksa tehdä mitään. Makoilen sängylläni kello kolmeen tai neljään iltapäivällä kunnes äiti tulee ja repii minut ylös sanoen, että koko päivä menee hukkaan. Minulle se on aivan sama.
En edes halua ajatella yhdeksättä luokkaa. Minua ahdistaa mennä kouluun, muiden tuijotettavaksi ja vaistailemaan väärin. On kiusattu koko pienen elämäni. Alaluokilla se oli suoraa haukkumista, mutta kuraattorin myötä se on kääntynyt hiljaiseksi selän kääntelyksi, syrjimiseksi yms. Kuraattori ei siis auta.
Minua vaivaa ahdistus, jonka syytä en tiedä. Haluaisin vain itkeä. Ensimmäisinä kuukausina se auttoi, mutta nyt itkua ei vain tule. Sisältä on vaan kuollut ja väsynyt olo. Ystävälleni puhuminen ei auta kuten ennen. Tunnen olevani vastenmielisen näköinen. Minua alkaa oksettaa kun katsonkin itseäni peilistä. En tunne olevani lihava, mutta naamani on aivan hirvittävä. Iso nenä, epäpuhdas iho (jota yritän hoitaa). Syystäkin kiusaavat!
Olen viillellyt helpottaakseni oloani, mutta olen päässyt siitä eroon.
En tiedä yhtään onko tämä masennusta, mutta minulla on henkisesti ihan karmea olo. En jaksa käydä edes missään ystävieni kanssa. Tämä on kamalaa.
En edes halua ajatella yhdeksättä luokkaa. Minua ahdistaa mennä kouluun, muiden tuijotettavaksi ja vaistailemaan väärin. On kiusattu koko pienen elämäni. Alaluokilla se oli suoraa haukkumista, mutta kuraattorin myötä se on kääntynyt hiljaiseksi selän kääntelyksi, syrjimiseksi yms. Kuraattori ei siis auta.
Minua vaivaa ahdistus, jonka syytä en tiedä. Haluaisin vain itkeä. Ensimmäisinä kuukausina se auttoi, mutta nyt itkua ei vain tule. Sisältä on vaan kuollut ja väsynyt olo. Ystävälleni puhuminen ei auta kuten ennen. Tunnen olevani vastenmielisen näköinen. Minua alkaa oksettaa kun katsonkin itseäni peilistä. En tunne olevani lihava, mutta naamani on aivan hirvittävä. Iso nenä, epäpuhdas iho (jota yritän hoitaa). Syystäkin kiusaavat!
Olen viillellyt helpottaakseni oloani, mutta olen päässyt siitä eroon.
En tiedä yhtään onko tämä masennusta, mutta minulla on henkisesti ihan karmea olo. En jaksa käydä edes missään ystävieni kanssa. Tämä on kamalaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ystäviä kuitenkin on?
Ja koulussa tuskin olet ainoa, joka vastailee väärin. Kirjoituksesi päätellen tuskin olet edes se, joka useimmiten vastailee väärin. (Muistan omilta kouluajoilta tytön, joka ruotsin tunnilla piti isoa laukkuaan pulpetilla ja ikään kuin oli käpertynyt piiloon sen taakse, jottei joutuisi vastaamaan. Ei hän ruotsissa sen surkeampi ollut kuin useimmat muutkaan luokallani, piti vain asiaa hirveän nolona. Näin jälkeenpäin voisi sanoa, että luuli varmaankin olevansa joku koko luokan silmätikku, vaikkei kukaan hänestä tai ruotsin taidostaan piitannut.)
Jos on vetäytyvämpää sorttia, saattaa koulussa tulla tunne kiusatuksi tulemisesta, vaikkei se edes olisi sitä. Sulkeutuneempaan tyyppiin on vain niin vaikeata luoda minkäänlaista kontaktia, joten ulkopuolisuuden tunne saattaa aiheuttaa sen, että tuntee olevansa syrjitty. Tavallaan näin onkin, mutta eivät ihmiset sitä ilkeyttään tee tai siksi, että olisit jotenkin "hirveä". Voi olla, että olet vain "vaikea" ja "kiusallinen". Ehkä helpottaa hieman, jos tiedostaa tämän.
Mutta olen iloinen siitä, että sinulla sentään on ystäviä.
Ja toisekseen vaikutat hyvin järkevältä ja kirjoituksesi hyvin laaditulta. Joten ainakaan koulun kanssa sinulla ei pitäisi olla erityisiä vaikeuksia ainakaan lahjakkuutesi takia, jos vain panostat kouluun. Kannattaisi, koska koulumenestys tekee hyvää itsetunnolle ja kompensoi heikompaa "menestystä" muuten (eli teinien sosiaalisissa suhteissa).
Stressitöntä kesää!
Olen varma, etten kuvittele pulpettien poisvetämistä, tai sitä, kuinka minua haukutaan huoraksi päin naamaa. Ja sitä, kuinka tyypit puhuvat "no oo iloinen, et sentään joudu -minun nimeni- pariksi, ite joudun olemaan sen vieressä". Niin joo, ja sitä, kuinka silloin kerran vaatteeni varastettiin.
Minä vain luulen, että minua kiusataan? Kiva tietää.