Neuvoja

Narstistimieheni petti laivalla kuukausi sitten toisen naisen kanssa, oli jo jättämässä minua, mutta jatkoikin suhdettamme, koska "ajatteli" minua ja sitä kuinka kestän eron. Eilen kuulin syytöksen siitä, että minä olen painostanut häntä tätä meidän suhdetta jatkamaan., vaikka yhteydenotot ja senjälkeiset tapaamisemme ovat olleet yhdessä sovittuja. Olisi kai luullut että hän lopettaa täysin yhteydenpidon minuun jos kerran jätti minut. silloin. Olen ollut siinä luulossa, että hän lopettaa tämän suhteen, kuten sanoi tekevänsä jossain vaiheessa. Oli siis kai säälistä kanssani, koska ei halunnut loukata kuulemma minua, mm. juhannuksen vietimme yhdessä koska hän oli minulle "luvannut".Sain tietää eilen, että suhde jatkuu. Soittelevat toisilleen ja mies kertoi minulle kuinkä hän tykkää tästä naisesta eikä aio lopettaa suhdetta. Nainen kuulemma tietää minun olemassaolosta. Minut hän alisti ja mitätöi puheillaan puhelimessa täysin ja kohteli minua niin kuin ei minua olisi hänen elämässään koskaan ollutkaan. Sanoi vaan että soitellaan huomenna kun aikani olin itkenyt. Tiedän mitä teen, en aio ottaa yhteyttä häneen enää, vaikka olen aina aiemmin tehnyt niin kaikkien ritojen ym. jälkeen. Onkohan kuitenkin todennäköistä, että hän jättää minut rauhaan kokonaan kun huomaa, että en halua enää riippua löysässä hirressä
37164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Toivottavasti jättää rauhaan mutta on hyvin todennäköistä myös se että ei jätä. Varsinkin kun ensihuuma uuden kanssa on laimentunut tai hänen kanssaan tulee riitaa niin saattaa hyvinkin olla raapimassa sinun oveasi, olla jonkin aikaa kanssasi ja taas kun sinuun kyllästyy niin palata jonkun muun luokse. Exäni eron jälkeen ruinasi koko ajan että saisi tulla kotiini vaikka hänellä oli välittömästi uusi avovaimo valmiiksi lämmiteltynä kun ero tuli. Hän puhui "sydäntäsärkevällä" tavalla miten äärettömän tärkeä olen hänelle, miten hän ei voi elää ilman minua jne, soitteli itse jatkuvasti mutta sitten sain tietää että yhtä uskottavasti puhui uudelle avovaimolleen miten MINÄ juoksen hänen perässään ja soittelen hänelle jatkuvasti, kun uusi avovaimonsa kollasi hänen puhelimensa ja paljastui että hän oli soittanut minulle. Tämänkin hän sitten selitti sille "uudelle" että minä olin yrittänyt jatkuvasti soittaa hänelle (valhe) ja hän sitten säälistä oli soittanut takaisin ja kysynyt että mitä asiaa minulla on kun jatkuvasti muka soittelen.

Sinä (ja vain sinä) olet ratkaisevassa asemassa siinä, että pidät huolen että et suostu enää manipuloitavaksi. Narsisti ei "luovu saavutamistaan eduista" vaan pelaa peliaan vaikka maailman tappiin. Ja luultavasti puhuu uuden kumppaninsa niin pyörryksiin että hänkin uskoo että on sinun syysi jos tyyppi pettää häntä. Saa yleensä naiset tappelemaan keskenään valehtelemalla molemmille ja itse paistattelee molempien suosiossa muka viattomana kaikkeen. Narsisti teettää usein "likaisen työn toisilla", saa valehtelemalla nämä kumppanit keitä pettää toistensa kanssa tukkanuottasille...

Et kai halua, että sinun kanssasi ollaan SÄÄLISTÄ?????

Ja oletko varma että hän oli juhannuksen kanssasi siksi koska oli luvannut ja ei halunnut loukata? Valitettavasti narsistien kanssa totuus voi olla, että tällä toisella naisella oli silloin jotain muuta menoa ja siksi oli kanssasi. Tietenkään en voi varmaa sanoa kun en tunne edes ketään osapuolista, mutta tuollainen on hyvin tuttua touhua omasta elämästäni ja mitä narsisteista tiedän. Molemmin päin, sekä minulle on tehnyt noin että "uudelle", siis tuskkn on ainoa kenen kanssa heiluu mutta sille kenen kotona asuu.

Esim. uusi soittaa minulle (tunnen ihmisen) ja kertoo miten mies oli ihana, sanoi niin rakastavansa häntä ja haluavansa olla hänen kanssaan jne ja minä tiedän että tämä tapahtuu heti sen jälkeen kun on ensin soittanut minulle ja vannonut rakkauttaan ja vongannut päästä kylään... Niinpä niin... Alussa yritin avata nykyisen naisen silmiä ja sanoa että ei uskoisi kaikkea mitä mies hänelle selittää koska mies valehtelee jatkuvasti. Ensin nainen uskoikin minua mutta seuraavana päivänä soitti minulle raivokkaasti haukkuen ja minua syyttäen ja sanoi kysyneensä illalla mieheltä, että valehteleeko tämä ja mies oli vastannut että ei tietenkään valehtele vaan minä mustasukkaisena vain haluan rikkoa heidän välinsä. Tarkoitukseni oli avata "uuden" silmiä ja suojella häntä mutta kun asenne alkoi olla tuo että sain itse haukut silmilleni niin uskokoon mun puolesta ketä tahtoo. Narsistit ovat taitavia tekemään noita silmänkääntötemppujaan ja saavat uskomaan itseensä ja syyn vieritettyä jonkun toisen niskoille.

Äänestä
  • Siis siksi halusin "uuden" silmät kun hän itse otti yhteyttä ja aluksi valitteli miten ahdistavaa miehen kanssa on olla ja kertoili kaikkia sellaisia juttuja, mitkä oli tuttuja siltä ajalta kuin itse olin hänen kanssaan.

    Äänestä

  • Heh hee...tosta tuli muistoja mieleen...

    Kaikki mielenvikaiset eksät juoksee perässä vaikka hän on toistuvasti pyytänyt jättämään rauhaan....jees...ja sitten kun ottaa asiasta selvää, tarkistaakseen ettei ole ihan paranoidi tai kontrollinhaluaan, alkaa saippuapala lipsumaan.

    Olen todellakin käräyttänyt ekan ukkonikin naamatusten toisten liittymien kautta sopimalla reffit ja ei auta ei...ei silti ole pettänyt tai etsimässä uutta/toista...se nyt oli aika hörhö muutenkin mutta uskomatonta silti.

    Nykyinen taas, vaikka nyt onkin ollut seesteisempää, leikki yhdessä vaiheessa kolmen tai ehkä neljänkin naisen kanssa peräkkäin ja aina inhosi edellistä...kunnes rinki oli käyty läpi ja alkoi uudelleenlämmityskierros....

    Mepä ei sitten alettukaan tyttöjen kesken tappelemaan vaikka sitä koetti, vaan keskusteltiin kerran yhdenkin kanssa keskenään asiasta...ihan uskomatonta tsaissea jaksaa kaikille syöttää. Tälle tytölle oli selittänyt pettämisen syyksi (minun kanssaan...jolloin kertoi ettei se likka jätä häntä rauhaan...ja likka kertoi että hänelle oli luvattu kihlat....) sen, ettei hän kykene samaan kuin minä,
    mikä oli mielestäni sellaiselle parikymppiselle aika kivasta sanottu. Siinä se sitten itkupäissään kyseli millainen hänen pitäisi olla jotta kelpaisi kuten minä...huh huh.

    Hällä se oli siinä vaiheessa jokin kosto ("kun kerran en kelpaa, näin käy") kun en toiminut kuten pitää ja otin etäisyyttä mm lopettamalla kutsumalla kotiini yöksi jne. Nykyään on jo tottunut siihen, vaikka koettaakin välillä tungetella ja ajoittain saa hepuleita vainopäisssään. Mulle ihan sama...epävarmempana nähtävästi pysyy paremmin "ruodussa".

    Tuo tarve kertoa seuraavalle tai edelliselle on tuttua varmaan kaikille, mutta toisten on annettava kulkea oma tiensä ja eihän sitä kukaan usko varsinkaan eksän suusta...tai no joo...kyllä ekan ukkoni uusi nainen soitteli meikäläiselle ja tilitti joitain ongelmiaan sekä kyseli kaikenlaista...ja olipas sitten pakko vaihtaa taas numero.

    Äänestä

  • UPDATE_9507895 kirjoitti:

    Heh hee...tosta tuli muistoja mieleen...

    Jokaisen on valitettavasti ne omat virheensä tehtävä. Se vaan on aina karu pettymys kun tajuaa valinneensa uskoa väärään ihmiseen ja väärään totuuteen. Se sattuu enemmän kun tajuaa itse valinneensa uskoa kuin se, että sinulle on valehdeltu.

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Ainoa hyvä puoli neuvoissa on se...että ne voi jakaa eteenpäin.
    Mitään muuta hyötyä niistä ei sitten olekaan =)

    Äänestä

  • UPDATE_9507895 kirjoitti:

    Ainoa hyvä puoli neuvoissa on se...että ne voi jakaa eteenpäin.
    Mitään muuta hyötyä niistä ei sitten olekaan =)

    Paitsi jos nauttii jälkeenpäin "Mitäs mä sanoin" - toitottelusta. =D

    Mikä lienee maailmankaikkeuden rasittavin taiteenlaji monine harrastajineen :)

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Paitsi jos nauttii jälkeenpäin "Mitäs mä sanoin" - toitottelusta. =D

    Mikä lienee maailmankaikkeuden rasittavin taiteenlaji monine harrastajineen :)

    Tai sitten vastassa on niin viisas ihminen, kaiken nähnyt, joka joutuu vain toteamaan, että ei kukaan voi sinua neuvoa tuollaisessa asiassa.

    Joudut valitsemaan itse.

    Äänestä

  • UPDATE_9155111 kirjoitti:

    Tai sitten vastassa on niin viisas ihminen, kaiken nähnyt, joka joutuu vain toteamaan, että ei kukaan voi sinua neuvoa tuollaisessa asiassa.

    Joudut valitsemaan itse.

    Oon niin pöljä, että valitsen jokatapauksessa itse. Jos joku neuvookin esittämällä eri vaihtoehtoja, minähän sen oman valintani teen ihan itse ja itse punnitsen ne asiaan tietämäni asiat vaikuttavuuksineen ja painoarvoineen. Joten vaikka ottaisin ja tekisin niin kuin joku minua neuvoo, en voi syyttää neuvon antajaa mikäli neuvo oli susi ja lopputulos pieleinen..

    Tosin ainahan se on mielenkiintoista ruotia neuvon antajan mahdollista roolia suhteessa omaan päätökseen. Tai no, riippuu mistä tykkää :)

    Tähän pätee vanha sanonta mitä jankutan aina....

    Hyvä puoli neuvoissa on se, että ne voidaan jakaa eteenpäin...
    mitään muuta hyötyä niistä ei sitten olekaan.

    Yleensä toisten ihmisten varoittelu muun muassa on vain tae siitä, että ihminen tulee toimimaan juuri päinvastoin. Näin ei tietenkään aina mutta harvoinpa kukaan reagoi hyväntahtoiseenkaan neuvomiseen, joka rikkoo jonkin oman oletuksen, kovin suopeasti...

    Äänestä

Ehkä on todella parempi, jos eroatte. Sinä ansaitset parempaa kuin tuollaista, jonkun joka todella välittää sinusta. Sure erosurusi ja hoida itsesi kuntoon. Sitten voit alkaa elää omaa elämääsi ja etsiä itsellesi kunnollisen kumppanin.

Äänestä

"Narstistimieheni petti laivalla kuukausi sitten toisen naisen kanssa, oli jo jättämässä minua, mutta jatkoikin suhdettamme, koska "ajatteli" minua ja sitä kuinka kestän eron"

Oletko ihan varma että ajatteli sinua vai oliko todellisuudessa niin että oli vielä epävarma siitä toisesta ja piti sinua siksi varalla?

Äänestä

MIksi ihmeessä olisit yhdessä miehen kanssa, joka pettää sinua ja on kanssasi vain säälistä?

Äänestä

Kiitos kaikille vastanneille. Olen päätynyt itse siihen, että hän piti minua varalla. Jahkaili kahden välillä. Olin kuitenkin henkilö jonka kanssa hän on pisimpään seurustellut (näin hän on kertonut). Hänellä on ollut hyvin lyhytaikaisia suhteita ennen minua ja ikääkin kyllä on sen verran alle 40 v, että pidin jossain vaiheessa tätä asiaa melko ihmeellisenä. Yhden exänsä kanssa ainakin soitteli minunkin aikanani, tämä suhde oli ollut melko pitkä.

Äänestä
  • Kyllä se niin vain taitaa olla, että tuollaisen kanssa voi "pelehtiä" vain toinen samanlainen tai menee henkisesti ihan rikki.
    Sitähän sanotaan, että paras ennuste ihmisen tulevasta käytöksestä on mennyt käytös...mutta toisaalta se on aika lähellä fatalismia ja siksi vaarallista.
    Kaikki ihmiset eivät ole parantumattomia vaikka mitä tekisivät mutta kenenkään ei tarvitse jäädä sitä odottamaan oman terveytensä uhalla jos ei halua.

    Äänestä

  • UPDATE_9507895 kirjoitti:

    Kyllä se niin vain taitaa olla, että tuollaisen kanssa voi "pelehtiä" vain toinen samanlainen tai menee henkisesti ihan rikki.

    Sitä olen tässä miettinyt kun hän esitti tämän asiansa tosi leuhkasti ja reteesti ivaillen ja nöyryyttäen minua, että toivottavasti pokka pitää nyt hamaan loppuun asti. En käsittäisi enää sitä, että hän joskus yrittäisi ottaa minuun edes yhteyttä, niin romuna olen ja kestää kauan ennen kuin saan itseni läjään.

    Paras merkki suhteen laadusta ja suhteen kestävyydestä, on käytetty kieli ja tyyli puhua :) Mistäköhän tuokin tuli mieleeni...

    Eli se miten pariskunta keskenään puhuu. Niin ja siksi tuli mielee, että täälläkin varmasti moni miettii jossain vaiheessa uutta suhdetta tai sellaisen mahdollisuutta, niin jotta ei tule turhia kyyneleitä vuodatettua, kuuntele mitä toinen sanoo ja mitä sanoja käyttää. Jokainen kyllä tunnistaa rakkaaksi haukutulle kohdistetun vääränlaisen puheen.

    Äänestä

  • -rikki- kirjoitti:

    Joillain on tuo "ei tunnu missään" tai "siitäs sait" - asenne syystä tai syyttä ja se on totta tai ei ole. Sillä ikään kuin vakuuttelee sitten itselleen kuinka pirun hyvin meneekään ja kuinka huonosti toisella asiat onkaan.

    Äärimmäisen raivostuttavaa mutta yllättävän yleistä.
    Koopää mikä koopää.

    Ehkä auttaisi ottaa vähitellen askelia sellaisen perspektiivin suuntaan, että ajattelisit sen toiminnan kertovan vain hänestä itsestään eikä sinusta, jotta näin pääsisit sitten uudelleen jaloilleen. Tietynlaisten ihmisten kanssa kannattaa unohtaa se virne sieltä kasvoilta (sitä on mukava jakaa ja joskus esittääkin...) ja keskittyä omaan tulevaisuuteen - onneksi asia selkisi näin pian kuitenkin. Vaihda puhelinnumero vaikka ja koeta miettiä miten paljon parempi ihminen oletkaan kun et vastaavasti toimi=)

    Hän ei ole arvoisesi siis.

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Paras merkki suhteen laadusta ja suhteen kestävyydestä, on käytetty kieli ja tyyli puhua :) Mistäköhän tuokin tuli mieleeni...

    Eli se miten pariskunta keskenään puhuu. Niin ja siksi tuli mielee, että täälläkin varmasti moni miettii jossain vaiheessa uutta suhdetta tai sellaisen mahdollisuutta, niin jotta ei tule turhia kyyneleitä vuodatettua, kuuntele mitä toinen sanoo ja mitä sanoja käyttää. Jokainen kyllä tunnistaa rakkaaksi haukutulle kohdistetun vääränlaisen puheen.

    "Paras merkki suhteen laadusta ja suhteen kestävyydestä, on käytetty kieli ja tyyli puhua:)"

    Ehkä näin, mikäli parille on kovin tärkeää tyydyttää oraalisia tarpeitaan mutta henk koht. pidän silti sitä kuinka parilla menee sängyssä asiana josta voi päätellä jtkn. suhteen kestävyydestä.

    Äänestä

  • UPDATE_8142928 kirjoitti:

    Eiks ne oraaliset tarpeet voi tyydyttää siellä sängyssäkin ?
    Heh heh...joo joo, vitsi vitsi =)

    Niin...tästäkin löytynee näkemyksiä. Kukin arvottakoon suhteensa haluamallaan tavallaan ja toivottavasti löytää sellaisen suhteen mikä nämä tarpeet täyttää.

    Itselläni on kokemusta "puheliaammasta suhteesta", jossa ns toisen puolen ei sitten ollutkaan NIIN kivaa vaikka okei olikin ja jotakin tuntui aina puuttuvan... mutta tämän nykyisen kanssa voi kyllä jutella normisti, mutta tunne tms asioista ei niinkään ja itseasiassa se on helpotuskin välillä, vaikka joskus hermot meneekin.

    Itsellänikin on niin olemattomat risitiriitojen ratkaisutavat, että ajan kanssa tästä alkaa muodostumaan ihan passeli tapa meikäläisellekin. Sitä kun yritin normisuhteessani niin ongelmiahan siitä syntyi, nyt ei.
    Painuu himaansa, kiroaa toisen alimpaan helkkariin ja that´s it, nähdään taas ensi kerralla, ehkä jo huomenna. Joillekin sairasta mutta mulle arkitodellisuutta enkä muuta keinoja osaakaan tai ole osannut.

    "Siellä" taas toimii niin, ettei enempiä voi toivoa ja tässä hullunmyllysuhteessa olen viihtynyt pidempään. Onhan tässä ihmeellisyytensä mutta hetkeäkään (okei, ehkä muutaman...heh heh) en vaihtaisi pois, on ollut niin opettavaista.

    Äänestä

  • "Olin kuitenkin henkilö jonka kanssa hän on pisimpään seurustellut (näin hän on kertonut)." niin saatta olla ja ei, mistä tuon tietää. Ei narsistilta voi ottaa mitään tosissaan.

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Paras merkki suhteen laadusta ja suhteen kestävyydestä, on käytetty kieli ja tyyli puhua :) Mistäköhän tuokin tuli mieleeni...

    Eli se miten pariskunta keskenään puhuu. Niin ja siksi tuli mielee, että täälläkin varmasti moni miettii jossain vaiheessa uutta suhdetta tai sellaisen mahdollisuutta, niin jotta ei tule turhia kyyneleitä vuodatettua, kuuntele mitä toinen sanoo ja mitä sanoja käyttää. Jokainen kyllä tunnistaa rakkaaksi haukutulle kohdistetun vääränlaisen puheen.

    Minä taas antaisin melkeinpä sellaisen neuvon että älä kuuntele sanoja ollenkaan mikäli TEOT ovat ristiriidassa sanojen kanssa, kuten ne narsisteilla usein ovat. Sanat ovat turhaa sanahelinää vaikka olisivat kuinka kauniita, jos teot sinua kohtaan puhuvat ihan eri kieltä ja kertovat siitä että se toinen ei todellisuudessa välitä yhtään sinun tunteistasi ja toiveistasi ja sinun hyvästä olostasi.

    Äänestä

  • henna... kirjoitti:

    No ei se jatkuva arvostelu ja haukkuminenkaan ihan välittämisestä kerro, tosin usein ne ei sitten ne sanat olekaan kovin ristiriidassa sellaisen tekemisen ja yhdessäolemisen laadun kanssa.

    Äänestä

vitsi vitsi:) "käytety kieli" :) :)

Äänestä
  • ; D

    Äänestä

  • UPDATE_9507895 kirjoitti:

    ; D

    :-P

    Hähä! :D

    Äänestä

kuin olisin oman tarinani tässä lukenut. Niin samantyylinen ettei voisi uskoa todeksi. Erosta on kuukausi ja aluksi narsistimies otti yhteyttä kun tarvitsi apua sanoi silloin rakastavansa vain minua. Loppuvaiheessa suhde muuttui niin että hän alkoi pettämään toisen naisen kanssa. Tapailivat ensin salaa ja jossainvaiheessa asia tuli tietooni hän muutti pois. Silti piti minua varalla jos suhde ei onnistuisi. Näyttää siltä että jotakin onnistumista on. Keroi ettei halua enään ikinä nähdä eikä olla tekemisissä kanssani. Toivon tosiaan niin. Olen itsekin niin rikki sisältä. Mitenkä paljon haavoja tämä suhde toikin ja lyhyessä ajassa. Ja silti vieläkin rakastan häntä :(...MIKSI??

Äänestä
  • "kuin olisin oman tarinani tässä lukenut. Niin samantyylinen ettei voisi uskoa todeksi. "

    Se on varmasti totta, että narsistit toimivat keskenään hyvin samanlaisilla tavoilla, joskus vaikuttaa että olisivat pitkälle kuin toistensa "klooneja". Mutta niinhän se onkin että psykiatrian ammattilaiset ovat määritelleet juuri tietyllä tavalla toimivat ihmiset narsisteiksi (NPH). Siksi kai narsistin suorittaman myllytyksen omassa elämässään kokeneet ihmiset tämän jälkeen tunnistavat narsistin ja narsistin käytöksen paljon helpommin jos sellaisen elämässään kohtaavat uudelleen.

    Äänestä

  • Nimimerkille "koska unohdan" aikaa menee varmasti ja kauan, älä välitä niin mullakin. Oot kokenut saman kun mää ja tän varallapidon. Olen ollut jopa niin hullu, että olen pariin kertaan viime päivinä ruikuttanut häntä takaisin. Hän totesi vaan ettei ole halunnut tai uskaltanut kertoa mulle totuutta (tästä helvetin likaisesta pelistä). Oloni on tietenkin tullut entistä nöyryytetymmäksi tämän ruikuttamisen takia. Haluaisin nopeasti vahvistua ja alkaa ajattelemaan omaa elämääni, mutta nämä oman elämän palaset pitäisi jotenkin saada ensin kokoon.

    Äänestä

  • -rikki- kirjoitti:

    Nimimerkille "koska unohdan" aikaa menee varmasti ja kauan, älä välitä niin mullakin. Oot kokenut saman kun mää ja tän varallapidon. Olen ollut jopa niin hullu, että olen pariin kertaan viime päivinä ruikuttanut häntä takaisin. Hän totesi vaan ettei ole halunnut tai uskaltanut kertoa mulle totuutta (tästä helvetin likaisesta pelistä). Oloni on tietenkin tullut entistä nöyryytetymmäksi tämän ruikuttamisen takia. Haluaisin nopeasti vahvistua ja alkaa ajattelemaan omaa elämääni, mutta nämä oman elämän palaset pitäisi jotenkin saada ensin kokoon.

    Ole armollinen itsellesi ja anna itsellesi anteeksi "takaisnruikutuksesi" mutta kannattaa tiedostaa sekin että sitten kun olt oikeasti päässyt eroon hänestä etkä enää "ruikuta" takaisin niin usein siinä vaiheessa narsisti viimeistään "herää" kaikin voimin ruikuttamaan sinua takaisin Ja ota sekin huomioon että jos tässä vaiheessa hellyt ottamaan hänet takaisin niin todennäköisesti kaikki on pian yhtä huonosti kuin oli alunperinkin kaikesta rakkaudenvannomisesta yms. huolimatta.

    siis kenestäkään ei voi tietysti varmaksi ennustaa että noin tulee käymään mutta jos hän on NPH niin on hyvin todennäköistä että noin tulee käymään.

    Äänestä

  • henna... kirjoitti:

    Ole armollinen itsellesi ja anna itsellesi anteeksi "takaisnruikutuksesi" mutta kannattaa tiedostaa sekin että sitten kun olt oikeasti päässyt eroon hänestä etkä enää "ruikuta" takaisin niin usein siinä vaiheessa narsisti viimeistään "herää" kaikin voimin ruikuttamaan sinua takaisin Ja ota sekin huomioon että jos tässä vaiheessa hellyt ottamaan hänet takaisin niin todennäköisesti kaikki on pian yhtä huonosti kuin oli alunperinkin kaikesta rakkaudenvannomisesta yms. huolimatta.

    Tässä on mielestäni sellainen "käännekohta" juuri ; pitäisi miettiä "omaa osuuttaan".
    Ei siksi, että toinen käyttäytyy kuten käyttäytyy vaan siksi, että miksi itse kaipaa sellaista takaisin.

    Se ei tarkota, että syyllistän vaan sitä, että silloin on jotain jota vielä kaipaa eikä se välttämättä aina ole niin hyvä asia itselle tai muille.
    Voihan se olla, ettei hän todellakaan ole uskaltanut / kehdannut kertoa uusista "tuttavuuksistaan" ja se voi satuttaa, niin kuin pettäminen monille tekee.

    Mun mielestä tuollaisissa tilanteissa kannattaisi keskittyä siihen, että antaa itselleen anteeksi juuri ne ruikutukset jne jne ja muistaa, että sekin on vain inhimillistä. Se, ettei kaikki ole siitä vakuuttuneita (esim "hän") ei ole merkityksellistä vaikka se siltä nyt tuntuukin - aika ja etäisyys jeesaa. Antaa ensin tuntua jotta eivät niin jää vaivaamaan ja räpiköi siitä sitten eteenpäin.

    Päivä kerrallaan.

    Tuli tuosta päivä kerrallaan jutusta vielä mieleeni, että itse toimin kerran sillä periaatteella kun teki ylivoimaisesti mieli vielä ottaa yhteyttä, vaikkakaan ei samassa tilanteessa. Tästä on aikaa.

    Otin oikeasti päivä kerrallaan asenteen ja joka aamu kun heräsin, kehuin itseäni siitä, että eilinen päivä onnistui ja aamu on siksi mukavampi ja joskus jopa uskalsin sanoa heti aamusta, että "tänään en ota yhteyttä", "tänään on hyvä päivä", "vähäks oon kurko kun en tehnyt sitä".
    Sellaista lonely-Sarasvuota =)

    Eli en ajatellut VAIN sitä, että ikinäkoskaan en ehkä voi sanoa sitä mitä halusin (vaikkakaan ei imartelevaa) jne jne, vaan suhtauduin siihen hetkittäisesti vain.
    Joskus voi mennä tuntikin kerrallaan....ja joka kerta tuntee voittaneensa jos oikein haluaa saavuttaa päämääränsä. Tämä on tyypillinen mutta itselle muokattu tapa riippuvuusasioissa.

    Lopulta aloin saamaan siitä mielihyvää koska rastin joka päivä kalenteriin merkin onnistuminen ilosta. Sitten käy aamupissillä ja sanoo ohimennen peiliin että "wow, i did it!"

    Äänestä

  • -rikki- kirjoitti:

    Nimimerkille "koska unohdan" aikaa menee varmasti ja kauan, älä välitä niin mullakin. Oot kokenut saman kun mää ja tän varallapidon. Olen ollut jopa niin hullu, että olen pariin kertaan viime päivinä ruikuttanut häntä takaisin. Hän totesi vaan ettei ole halunnut tai uskaltanut kertoa mulle totuutta (tästä helvetin likaisesta pelistä). Oloni on tietenkin tullut entistä nöyryytetymmäksi tämän ruikuttamisen takia. Haluaisin nopeasti vahvistua ja alkaa ajattelemaan omaa elämääni, mutta nämä oman elämän palaset pitäisi jotenkin saada ensin kokoon.

    alussa yritin itsekin ruinata häntä takaisin ja hän näytti vain nauttivan siitä mitenkä sai tuhottua elämäni lisää palasiksi. Täällä on kirjoitettu niin hyviä asioita mistä voin vain ottaa neuvoja omiini. Että kiitos teille kaikille. Päivä kerrallaan yritettävä koota itseensä ja saatava itsensä ajattelemaan, että miksi ihmeessä kaipaan ihmistä joka on tunteeton ja valehtelee itsestään kaiken. Yritän nyt itselleni hokea, että kaikki se mitä kaipaan oli se alku joka oli ihanaa. Lopun tuskaa en koskaan haluaisi kokea uudelleen. Vielä hän on vahva ja hänellä on jonkinlainen ote minusta, mutta eikähän se hetki tule kun voin sanoa että olen päässyt sinusta kokonaan eroon ja elän elämääni onnellisena ilman sinua.

    Äänestä

Kiitos henna ja lynett. Olen usein lukenut täältä teidän kirjoituksia niissä on asiaa. Kiitos, jatkakaa samaan malliin.

Äänestä
  • :D

    Äänestä

  • On mukava saada kiitosta ja kuulla jos on pystynyt jollekin jotain antamaan. Nyt taidan poistua palstalta ehkä kokonaan en kestä tuota että minua vastaan hyökätään päivästä toiseen (siis toisissa ketjuissa, ei tässä :) ja ahdistellaan sen vuoksi että en suostu kovin ihannoivasti narsisteista kirjoittamaan (ylläpito on poistanut pahimmat herjaukset pyynnöstäni, tämän päiväiset oli vielä äsken tallella ainakin toistaiseksi). Olisi ollut kiva keskustella niiden kanssa jotka keskustelevat asiallisesti. Tämä on ihan hyvä ketju mielestäni. Mutta en jaksa käyttää energiaani noihin herjauksiin ja kantaa siitä pahaa mieltä. Kiitos kivoille keskustelijoille!

    Äänestä

"...oli jo jättämässä minua, mutta jatkoikin suhdettamme..."

Luin aloituksesi uudelleen ja jokin ajatus jäi vaivaamaan mutta en ihan tiedä miten sen ilmaisisin, siis vaikea vaan nyt keksiä sanoja miten sen ymmärrettävästi ilmaisisin, mutta jotenkin näin:

parisuhde on KAHDEN ihmisen välinen asia, sinun ei tarvitsisi olla se "vastaanottava" osapuoli sen suhteen miten se toinen päättää teidän suhteestanne, jatkuuko se vai ei. Jotenkin suhde ei vaikuta terveeltä siinäkään mielessä, koska mielestäni senhän pitäisi mennä niin, että te YHDESSÄ päätätte jatkatteko suhdetta vai ette eikä hän yksin päätä milloin ottaa ja milloin jättää...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-rikki- kirjoitti:

Narstistimieheni petti laivalla kuukausi sitten toisen naisen kanssa, oli jo jättämässä minua, mutta jatkoikin suhdettamme, koska "ajatteli" minua ja sitä kuinka kestän eron. Eilen kuulin syytöksen siitä, että minä olen painostanut häntä tätä meidän suhdetta jatkamaan., vaikka yhteydenotot ja senjälkeiset tapaamisemme ovat olleet yhdessä sovittuja. Olisi kai luullut että hän lopettaa täysin yhteydenpidon minuun jos kerran jätti minut. silloin. Olen ollut siinä luulossa, että hän lopettaa tämän suhteen, kuten sanoi tekevänsä jossain vaiheessa. Oli siis kai säälistä kanssani, koska ei halunnut loukata kuulemma minua, mm. juhannuksen vietimme yhdessä koska hän oli minulle "luvannut".Sain tietää eilen, että suhde jatkuu. Soittelevat toisilleen ja mies kertoi minulle kuinkä hän tykkää tästä naisesta eikä aio lopettaa suhdetta. Nainen kuulemma tietää minun olemassaolosta. Minut hän alisti ja mitätöi puheillaan puhelimessa täysin ja kohteli minua niin kuin ei minua olisi hänen elämässään koskaan ollutkaan. Sanoi vaan että soitellaan huomenna kun aikani olin itkenyt. Tiedän mitä teen, en aio ottaa yhteyttä häneen enää, vaikka olen aina aiemmin tehnyt niin kaikkien ritojen ym. jälkeen. Onkohan kuitenkin todennäköistä, että hän jättää minut rauhaan kokonaan kun huomaa, että en halua enää riippua löysässä hirressä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu