eristyssellissä
oletetun lapsenmurhaajan,
pidättelee oikeuslääkäriä
omassa kammiossaan,
niin kuin oikea runoilija tekee
valikoiduille teksteilleen,
kunnes kuoleman syy varmistuu:
syntynyt valmiiksi kuolleena.
oletetun lapsenmurhaajan,
pidättelee oikeuslääkäriä
omassa kammiossaan,
niin kuin oikea runoilija tekee
valikoiduille teksteilleen,
kunnes kuoleman syy varmistuu:
syntynyt valmiiksi kuolleena.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Postinkantaja sen löysi.
Sade oli huuhtonut pois verijäljet.
Kun hän kumartui sitä kohti,
maasta lemahtivat hänen sieraimiinsa
sakeasti märäntyvät lehdet.
Mies oli ansainnut leipänsä
kiertämällä samaa reittiä
ovelta ovelle
jo kolmekymmentä vuotta.
Vasta sitten hän löysi olennaisen:
runoilijan rutistamat ja poisheittämät
paperiarkit,
eikä niistä voinut lukea enää mitään -
sade huuhtoi niin.
Lapsi oli heitetty pois pesuveden mukana.
Se oli sitä vielä sitä aikaa,
puhtaudella somat määreensä.
Kylä vaikeni kaikilla kielillään,
postinkantaja piti löytämänsä
omana tietonaan:
juuri siinä ei lukenut mitään,
vaikka runoilijaa
oli yleisesti pidetty
suurenakin rakkausrunoilijana.
Ei niin mitään enää,
sade oli huuhtonut kaiken sen veren.
Apurahoin maksetut,
sponsorein ostetut runoilijat -
miksi kukaan heistä
viitsisikään enää
kirjoittaa omalla verellään?
Oikeasti tallentamisen arvoista oikeaa runoutta ja kansallisaarteistoa, jopa Suomi24:lle, nimittäin Eino Leinoa.:)
Pikku Helka
Kun sa naurat, nauraa sydämeni,
kun sa itket, hyyryy hurmeheni,
tunnen tuskaa, avutonta aivan,
kun en arvaa aina syytä vaivan.
Vaan kun silmäs, miettivät ja hyvät,
minuun katsoo niinkuin kaivot syvät,
silloin kasvonsa pois kääntää taattos,
itkee kuin jo näkis kuolinsaattos.
Tunnen katseen, kysymyksen tunnen.
Kysyt: Mikä? Kuka? Mistä? Kunne?
Kysyt, kysyt, eikä vastaa kukaan;
vierit vihdoin muiden lasten mukaan.
Ah, tuo ilmees varhaisvanha, arka,
siitä tunnen sinut, Helka parka!
Olet tyttäreni, kuulut sukuun,
surun heimoon, surman lasten lukuun,
rotuun, joka rakkautta janoo,
hirven silmin armahdusta anoo,
kärsii, herkistyy, ei kauan kestä,
kuolee sydämensä ylpeydestä.
No joo, oikeestihan sen piti olla Eino Leinon mukaan hyytyy hurmeheni.:)
Rehellisesti sanottuna en pidä Eino Leinosta, kuten monesta muustakaan runoilijasta tai runosta. Pidän myös hyvin harvoista kirjoista tai kirjailijoista. Puhumattakaan siitä, kuinka moni elokuva tai musiikkikappale jää kesken kuuntelematta.
Runoissa, kuten kaikessa muussa, koen tärkeäksi teoksen puhuttelevuuden. Onneksi syntyy niitä luomuksia, joista sydän iloitsee. Se voi olla hyvinkin vähemmän tyylitelty runo, jonka viesti osuu ja uppoaa.
Voidaan myös kyseenalaistaa, miten jokin runoilija tai muu teoksen luoja tulee kuuluisaksi. Valinnan tekevät isot massat tai tavoille opetetut pienemmät piirit. Siis aika keskinkertaisten yksilöiden muodostama joukko..
Onneksi noissa suosituissakin teoksen luojissa löytyy helmiä :).
Eiköhän jokaisessa teoksessa kysymys siitä, miten se saa tekijänsä hehkumaan sitä luodessaan. Samoin kuin harva arvostelee käsityöntekijän työssä yksittäistä väärin tehtyä silmukkaa.
Entä mahdatko pitää, mahdotonyhtälö":nä edes tuosta omasta osastasi?:)
Rakkausrunopalstalla sen enempää kuin Runot-palstallakaan ei taitane enää liikuskella sen enempää kirjoittelemassa kuin juuri kenenkään tekstejä lukemassakaan "isoja massoja", mahtaneeko niillä liikuskella enää edes "tavoille opetettuja pienempiä piirejäkään" ? Edes niitä keskinkertaisiksi luokittelemiasi?;D
Oih eih! Mun mielestä jokaisen teoksen (kaamean korkealentoinen ja katteeton sana toi teos, jos sillä satuttaisiin nyt tarkoittamaan rr-sivun tai runot-sivun tekstejä) tarkoitus on saada lukija hehkumaan.
Punoittipa tuo veret poskillaan sitten vaikka vihasta tai antipatiasta tai rakkaudesta tai rakkaudettomuudesta jonkun toisen kirjoittamaan "runouteen" , "runoiluun" tai runouteen.
Tai muissa helteissä pelkän uv-säteilyn armoilla.:)
Yksinkertaista.:)
Yhdestä ainoasta kirjoittamastani runosta olen jälkikäteen pitänyt. Muilla oli merkitys sillä hetkellä kuin kirjoitin ja suurimman osan olisin voinut jättää kirjoittamatta.