Vapaa kuin taivaan lintu, silti ajatusteni vanki, hänestä
0Äänestä
minä yksi
Joskus olin varattu, hän tiesi ja lähti silti pelleilemään tunteillani. Mä olen nyt ottanut avioeron. Mutta mullakaan ei heru kunnioitusta sellaisille jotka leikkii ja pelleilee toisen ihmisen kustannuksella, sen enempiä selittelemättä miten. Se joka niin teke tietää kyllä. Pärjäämme näinkin. Hyvästi.
0Äänestä
pidetään peukkuja
Piti tänne ilmoittaa ett olet nyt vapailla markkinoilla. Jospa nyt onnistais ja pääsisitte uudestaan yhteen. Tsemejä! :)
0Äänestä
puh varattu
siis kuka ja mitä.tuosta kyllä paistaa läpi että tahtoisit paljon enemmän kuin nyt saat.varattu tai ei.
0Äänestä
Hyvä ihminen !!
Eihän sinun tarvitse mennä leikkiin mukaan ! Niin yksinkertaista !
0Äänestä
sinä yksi
En mennytkään.
0Äänestä
Älä helvata :)
Ihanko pitää hätistellä kauemmaksi ? Mutta kai sitä nyt aina yhden kanssa pärjää ?!
0Äänestä
sinä yksi
Onneksi tajuaa pysyä kaukana minusta.
0Äänestä
vinks, vinks
Älä sinä varattu sitten lähde sen varatun ehdottelijan leikkeihin mukaan. Sehän voi vaan testata sun uskollisuutta.
0Äänestä
Tiedoksesi :
Kukaan ei leiki kanssasi jollet sinä anna siihen mahdollisuutta.
0Äänestä
sinä yksi
Että semmosta, kertoo paljon sinusta ihmisenä. Mutta tämänhän jo tiesinkin.
0Äänestä
No voi voi
kyllä onkin kauheeta ja ihan tänne se piti sit tulla kirjottaan !
0Äänestä
7896
No kun se ap on sairas, eikä sillä ole muuta tekemistä. Hei, mut meepäs nyt tarkistaan autosi öljyt, ettei kone hajoa uudestaan. Peukalo kun on keskellä kämmentä, niin koneethan siinä hajoaa. Pitääkö olla se kyrvän jatke autona? Osta kunnon auto, niin kestää. ;D
0Äänestä
kesäloma suomi24
Hei, täälläkö sä vietät sun kesälomaasi? No, meneehän se täälläkin. Huvinsa kullakin. Mitäs teit lomalla?Olin suomi24:ssa 24/7. :D :D
0Äänestä
kädetön...
Oon niin kädetön,että mulla on oma ruohonleikkaajakin tuossa paritalomme pihassa, kun en ossaa isse ajaa ruohoakaan....
0Äänestä
köyhät kyykkyyn
Kuka asuu paritalossa?? Onneksi mun ei tarvitse alentua sellaiseen. :D
0Äänestä
kesäloma suomi24
Jäipä sanomatta,että hyvää lomaa sulle mies tänne palstalle. :D Käyhän nyt välillä ulkonakin. Sä se jaksat sabotoida tätä palstaa.Muutkin samaa mieltä asiasta? Kyllä se ikävä siitä helpottaa. By the way, jätin sut sen takia, kun sulla oli aivan liian pieni. Tämä poistuu palstoilta, yritä nyt sinäkin löytää sisältöä siihen elämääsi. Morjens ja toivottavasti ei koskaan enää tavata. :D
0Äänestä
sinä viisi :P
siellä on alennusmyynnit parhaillaan, joten ostaisitko itselles valkoiset sukat niin ei tartte täällä mustasukkaisuuksissa jaa katkerana ärjyä? kenenkää tunteilla ei saa leikkiä, oli varattu tai ei.
Ja Multa ei kunnioitusta heru sellaiselle, joka itselleen sallii toisella ja toisen haukkumisella leikkimisen, etenkin tälläisilla sivuilla!
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kuka varattu on ja onko siitä varmaa tietoa?
Vapaa kuin taivaan lintu, silti ajatusteni vanki, hänestä
Joskus olin varattu, hän tiesi ja lähti silti pelleilemään tunteillani. Mä olen nyt ottanut avioeron. Mutta mullakaan ei heru kunnioitusta sellaisille jotka leikkii ja pelleilee toisen ihmisen kustannuksella, sen enempiä selittelemättä miten. Se joka niin teke tietää kyllä. Pärjäämme näinkin. Hyvästi.
Piti tänne ilmoittaa ett olet nyt vapailla markkinoilla. Jospa nyt onnistais ja pääsisitte uudestaan yhteen. Tsemejä! :)
siis kuka ja mitä.tuosta kyllä paistaa läpi että tahtoisit paljon enemmän kuin nyt saat.varattu tai ei.
Eihän sinun tarvitse mennä leikkiin mukaan ! Niin yksinkertaista !
En mennytkään.
Ihanko pitää hätistellä kauemmaksi ? Mutta kai sitä nyt aina yhden kanssa pärjää ?!
Onneksi tajuaa pysyä kaukana minusta.
Älä sinä varattu sitten lähde sen varatun ehdottelijan leikkeihin mukaan.
Sehän voi vaan testata sun uskollisuutta.
Kukaan ei leiki kanssasi jollet sinä anna siihen mahdollisuutta.
Että semmosta, kertoo paljon sinusta ihmisenä. Mutta tämänhän jo tiesinkin.
kyllä onkin kauheeta ja ihan tänne se piti sit tulla kirjottaan !
No kun se ap on sairas, eikä sillä ole muuta tekemistä.
Hei, mut meepäs nyt tarkistaan autosi öljyt, ettei kone hajoa uudestaan.
Peukalo kun on keskellä kämmentä, niin koneethan siinä hajoaa.
Pitääkö olla se kyrvän jatke autona? Osta kunnon auto, niin kestää. ;D
Hei, täälläkö sä vietät sun kesälomaasi?
No, meneehän se täälläkin.
Huvinsa kullakin.
Mitäs teit lomalla?Olin suomi24:ssa 24/7. :D :D
Oon niin kädetön,että mulla on oma ruohonleikkaajakin tuossa paritalomme pihassa, kun en ossaa isse ajaa ruohoakaan....
Kuka asuu paritalossa??
Onneksi mun ei tarvitse alentua sellaiseen. :D
Jäipä sanomatta,että hyvää lomaa sulle mies tänne palstalle. :D
Käyhän nyt välillä ulkonakin.
Sä se jaksat sabotoida tätä palstaa.Muutkin samaa mieltä asiasta?
Kyllä se ikävä siitä helpottaa.
By the way, jätin sut sen takia, kun sulla oli aivan liian pieni.
Tämä poistuu palstoilta, yritä nyt sinäkin löytää sisältöä siihen elämääsi.
Morjens ja toivottavasti ei koskaan enää tavata. :D
siellä on alennusmyynnit parhaillaan, joten ostaisitko itselles valkoiset sukat niin ei tartte täällä mustasukkaisuuksissa jaa katkerana ärjyä? kenenkää tunteilla ei saa leikkiä, oli varattu tai ei.
Ja
Multa ei kunnioitusta heru sellaiselle, joka itselleen sallii toisella ja toisen haukkumisella leikkimisen, etenkin tälläisilla sivuilla!