Homous on noussut Suomen tärkeimmäksi asiaksi. Näin voi päätellä hallituspuolueiden kannanotoista. Vain kristilliset harovat vastaan.
Köyhyys ei hallitusta kiinnosta.
Köyhyys ei hallitusta kiinnosta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Eikä persuja mitkään asiat.
Homouden puollustajatko sinua kiinnostavat?
Noppeesti näkyi persujen jytkyn jälki. Eduskunnassa soitetaan suuta päivästä toiseen, kaikkinainen päätöstenteko ja lainsäädäntätyö vaikeutuu, Tärkeät asiat haudataan jauhamalla sitä ihteään = paskaa. Ei voi eikä saa olla niin, että joku sukupuolineutraali (karmea sanahirviö muuten) aviollittolaki olisi päivän tärkein asia. Se on sitä marginaalisen pienelle väestöryhmällä, joka syystä tai toisesta on saanut järjettömän paljon näkyvyyttä ja kuuluvutta. Muutaman ajan kun on eduskunnan touhua seurannut, voi sanoa ettei hyvältä näytä. Eläkeläiset on kokonaan unohdettu. Persut pettivät kaikki lupauksensa sillä hallitusvastuun ottaminen olisi ehdottamasti kuulunut heille. Ei täällä naukuminen mitään auta, mutta hirvittää tulevat leikkaukset ja se tietää kuntatasolla veronkorotuksia, leikkauksia ja pakkoliitoksia.
oikeesti köyhät eläkeläiset saivat juuri ns. takuueläkkeen. Ja kuntataloudessa on mistä leikata, pidetäänhän Ilomantsissakin peruspalvelujen lisäksi yllä kuntoutuslaitosta uimahalleineen.
Ja koittakaahan pysyä Mantsin asioissa, homoasioita varten on Suomi 24 omat sivunsa.
Hei aikuisen oikeesti, mieti miten upeaa elintasoa ylläpidetään takuueläkkeellä. Toimeentulotukeen tuleva korotus ja työmarkkinatuen korotus on myös pelkkää silmälumetta. Yhdellä kädellä annetaan ja toisella otetaan.
Ei kun kaikki sosiaalipummit töihin kotoa makaamasta ja kaljaa juomasta. Torin pojatkin on jokapäivä kännissä eikä heistä yksikään taida palkkatyössä olla, mistä ihmeestä sitä rahaa juopotteluun aina vaan löytyy. Nyt EU leikkaa meidän ruoka-apua eikä saada kuin maitojauhetta. Mites nyt suu pannaan, kun ei enää saa ruoka-avustustakaan.
Ei ole helppoa,,, kyllä on niin, että yhteiskunta on holhonnut osan kansalaisista apujen ja tukien varaan, eikä enää työnteko innosta. Kuka sen määrää mistä täällä kirjoitetaan, onhan homoja jokapaikassa myös Ilomantsissa.
Suomi on onneksi vielä vapaa maa!
Joten älähän älise.
vapaa kluin venäjä
homot hallitsee ?????
Halituksessa on tärkeää se, että halittavat ovat tarpeeksi lähellä toisiaan. Sillä onko homo vai hetero, ei ole väliä. Olen nähnyt monesti raavaiden heteromiesten halittavan toisiaan ja mikä se sen mukavampi näky kuin halaavat ihmiset, olivat keitä tahansa.
eri asia halata tai olla homo.
huh, huh.
jopa puhut pehmosia.
ethän vain kuuluu .......................?
Kuulunpa hyvinkin ja olen ylpeä siitä. Viittaan aloittajaan, joka toteaa otsikossaan että juuri homous olisi halituksessa se tärkein asia. Ei suinkaan, halituksessa on monta muuta asiaa jotka ovat tärkeitä, kuten se että ollaan tarpeeksi lähellä toisiaan, pöydän yli on vaikea halittaa. Halituksessa voi olla mukana myös ääntä, kuten esim. "no mitäs sulle kuuluu, eipä olla nähty pitkään aikaan."
Homoilla on enemmän rahaa... ja heillä ei ole lapsia ?
Niillä jotka tarvitsevat vähiten valtion rahaa niin niiden asioita ajetaan ?
DINK = Double income no kids. Dinkit on huomattu muualla maailmassa ostovoimaiseksi ja paljon palveluja käyttäväksi ryhmäksi. Tähän ryhmään kuuluu yhtälailla heteroja ja homoja sekä eläkeläispariskuntia, joilla jälkikasvu jo maailmalla. Suomessa aletaan huomioida tämä ostovoimainen ryhmä jo pääkaupunkuseudulla, milloin Pohjois-Karjalassa?
DINK ihmiset matkailevat enemmän kuin muut ja siten voitaisiin perustaa joku keskus joka huomioisi erikoisryhmät ja ei paikkakunnan mieleipiteet pääsisi vaikuttamaan.
Siis palveluita sellasille joilla ei ole mitään DINK ihmisiä vastaan !
Homous ei ole ylpeilyn aihe.
eläkää rauhassa kuten olette eläneet 1980 luvullakin.
nyt pyritte määräämään
homoiluunhan roomanvaltakuntakin kuoli
Taatulle hetorolle...
Roomanvaltakunta kuoli ?
Mihin tämä tieto perustuu ? Eikö Italia ja Rooma ole yhäkin olemassa ja siten kaikki uutiset Rooman valtakunnasta ja se kuolemasta on niin ennenaikaisia !
lue historiasta tai katso netistä
on hölmöä olla hölösuu ja hölmö
Aika veikkoja kun kokonaisen imperiumin kaatoivat:). Kuka sinua muka määrää? Tuskin homot ainakaan.
tutki historiaa
jos osaat lukea
asenteesi ällöttää
Homoja tuskin voi syyttää Suomen nykyistä tilanteesta ja päättäjiä ?
Homoja voi verrata ameijassa oleviin ihmisiin - molemmat elävät irti yhteikunnasta ja kumpiakaan ei tarvitse pelätä.