Onko muilla kokemuksia. Itsellä oli masennuksen aikana kaikenlaisia uskonasioihin liittyviä pelkoja. Yksi niistä oli että olen tehnyt pahaa ja että en saa syntejäni anteeksi ja että taivaaseen ei pääse? Minulla oli tuollaisia pelkoja ja se ahdisti aika paljon. Masennuksesta olen jo päässyt yli, mutta halusin tietää että onko muilla ollut samanlaisia pelkoja? Kuuluuko nuo masennukseen? Lisäksi kärsin pakko-oireista ja kärsin masennuksen aikanakin niistä.
Hyvää kesää kaikille!
Hyvää kesää kaikille!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Eivät nuo uskonasioihin liittyvät pelot liity yleensä välttämättä masennukseen tms., vaan kuuluvat ihan muutenkin ihmiselämään. Siis tarkoittaen, että ne asiat tulevan itse kullekin ajankohtaisiksi ja pohdittaviksi jossain elämän vaiheessa, tai joillekin ehkä useammankin kerran elämän matkalla. Ihmisellä herää sisäsyntyinen ns. Jumalan pelko ja hän alkaa pohtia, millaisessa kunnossa on hänen henkilökohtainen suhteensa Jumalaan.
Itsellänikin tulivat nuo asiat ajankohtaisiksi ja uudelleen pohdittaviksi, kun sairastuin masennukseen vai meniköhän se sitten kuitenkin toisin päin, niin että masennuin pikku hiljaa, koska sisimmässäni tiesin että suhteeni Jumalaan ei ole kunnossa. Tiesin että en ollut matkalla taivaaseen vaan sinne hirvittävään ikuisen kärsimyksen paikkaan.
No, diaknoosin jälkeen minä kamppailin asian kanssa vielä kolme viikoa, ennen kuin olin kypsä ratkaisuun, jonka kuitenkin olin pitkään tiennyt tahtovani tehdä, että saan sisimpääni rauhan. Tahdoin saada takaisin sen rauhan jonka saa siitä sisäisestä varmuudesta käsin, että on matkalla taivaaseen, kun täältä lähtö tulee, ennemmin tai myöhemmin. Minä siis tahdoin saada syntini anteeksi ja vapautua minulle tulossa olleesta tuomiosta, Jeesuksen Kristuksen ristinkuoleman ja kertakaikkisen uhrin kautta. Tahdoin palata sille uskontielle, jolta olin erkaantunut n. 30v. aiemmin. Tällä "Jeesus-tiellä" on nyt tullut oltua jo 8,5vuotta. Enää en kaipaa tämän maailman turhakkeita ja hulbaloota, jotka eivät ihmisen sisimmän kaipausta voi täyttää, vaikka voivat sen sisäisen tyhjyyden peittääkin alleen -hetkellisesti.
Nyt on sisälläni Jumalan antama rauha Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta, enkä enää pode ahdistavaa kuolemanpelkoa, joka ennen ratkaisuani oli tämän tästä mielessäni. Ja muutenkin ahdistus on poissa, vaikkakin masennus vielä vaivaa, mutta sen kanssa jotenkin pärjäillään...
Toivottavasti tästä vastauksesta on apua. Voit kysyä lisää jos mieleesi tulee jotain kysyttävää.
Jumalan Siunausta ja johdatusta etsimiseesi!
t:RR
Noista syntipeloista vapautimiseen auttoi mulla se, että hyväksyin Jeesuksen kärsineen munkin syntini anteeksiannon niinkuin raamattu kertoo. Joillakin ihmisillä kova ynnys pyöritellä tekemisiään vaikka ne olisi mitättömiäkin ihmiseloa ajatellen. Yksinkertaisesti pitää vain uskoa ja hyväksyä se ,että Jeesus on lunastanut sinut omakseen ja kärsineen sunkin syntisi puolesta ristin kuoleman. Kun tuon tajuaa tulee ilo ja kiitos Jeesusta kohtaan.
Kannattaa ihan rohkeasti mennä jonnekin kristillisen seurakunnan hengellisiin tilaisuuksiin, jossa on uudestisyntyneitä tosiuskovia, joissa vaikuttaa Pyhä Henki. Se on Totuuden ja Jumalan Henki. Sen vaikutuksesta julistetaan elävää sanaa, jonka vaikutuksesta uskonasiat alkavat selkiintyä ja saat niiden suhteen ymmärrystä.
Jumala johdattaa vilpitöntä etsijää -löytämään...
Onko oikeastaan mitään mieltä ottaa paineita siitä tekeekö väärin vai oikein? Yhdelläkään meistä ei ole oikeasti mitään päätäntävaltaa omasta loppusijoituspaikasta. Jumala yksin kaikessa mielivallassaan ja sadistisuudessaan päättää miten kullekin käy. Ja tarkemmin sanottuna on jo sen tehnyt ennen kuin olemme syntyneetkään.
Että revi siitä sitten...
Hyvin kirjoitettu.
Terve! Olisi kiva tietää yksi juttu jota olen aina pohtinut ja en oikein ymmärrä. Jos Jumala on jo etukäteen suunnitellut kaiken, ihmisten elämän, kuoleman, sen jälkeisen, niin miksi ihmisestä tehdään syntipukki? En siis todellakaan paheksu Jumalaa, mutta tuo vaivaa?
Niin vaivaa minuakin, mutta minkäs teet. Paavali tästä kirjoittaa Roomalaiskirjeen 9. luvussa, mutta eipä sekään paljoa mieltä lämmitä.
Ajatellaan vaikka Juudaksen kohtaloa kokonaisuudessaan. Puhtaasti käsikirjoituksen kannaltahan siinä ovat draaman ainekset aivan ilmiömäistä luokkaa, mutta samalla pistää ajattelemaan, että millainen "tyyppi" on tällaisen juonen takana. Ja että miten ihmeellisen tylsää hänellä on pitänyt ollakaan.
Puhutaan rakastavasta Jumalasta, joka ei toivo kenenkään joutuvan kadotukseen, mutta samalla hän on itse juuri se ainoa, joka voi ihmisen helvetiltä pelastaa. Siinä sitä riiittää paradoksia vielä ensi keväällekin. Vielä kun muistetaan, että vain harvat meistä tulevat pelastumaan.
En tiedä - ehkä siinä on paradoksi. Ehkä se selviää vain elämällä? Jobin kirjakin käsittelee aiheita, mutta en tiedä, mikä on lopulta vastaus, strutsiko vai ehkä virtahepo...? Joka tapauksessa tässä elämässä ihminen on sekä vapaa että Luojaan ja Sallimukseen uskova, yhtä aikaa. Ja toteuttaa sitten kaikenlaisia draamojaan, kuten Juudakset ja Paavalit ja Jobit. Kaikkeudesta taas ei kai kukaan tiedä ennen kuin se on valmis.
Itse kehuin "Reilua"-nimimerkin tekstiä ylempänä juuri siksi, että on hyvä kysyä oikeita, tärkeitä kysymyksiä suoraan ja kiertelemättä. Hyvät kysymykset eivät myöskään poistu tai ratkea antamalla niihin huonoja vastauksia. Joskus tuntuu, että tuotakin yritetään usein.
Itsesyytökset ovat masennuksessa tyypillisiä. Samoin mystiset ja "hengelliset" pelot.
Mutta jos olet vakaumuksellinen kristitty:
- tiedosta se, että nämä pahantahtoiset ja valheelliset ajatukset ovat itseltään syyttäjältä (=saatana).
-Tuo kapinallinen luuseri yrittää loppunsa edellä syöttää demoneiden avulla valheitaan: siitä, että lunastus ei ole riittävä, sovitus Jeesuksen uhrikuoleman kautta ei ole todellista, ei ainakaan sinulle, joten et ole tarpeeksi hyvä taivaaseen, joudat helvettiin jne. Tällaista fuulaa hän yrittää syöttää hellittämättä.
- Käske (Jeesuksen nimessä) häntä painumaan helvettiin häiriköimästä tee ristinmerkki †
Tässä lyödään (ahdistavaa) obsessiota (helpottavalla) obsessiolla, jossa on hieman kompulsiivista rituaalisuutta tehosteena.
EN tarkoittanut, että tällainen helpottaisi kenenkään muun kuin syvästi uskovaisten kristittyjen ahdistuneisuutta (kuten tuolla toisessa uskonasioita sivuavassa ketjussa niin hanakasti jotkut olettavat ja paasaavat poteroihinsa juuttuneina).
Uskonnollisilla niin kuin muillakin masentuineilla voi olla ja usein on syviä ja sairaalloisia syyllisyyden tuntoja. Olen itse kokenut näitä. Uskonnollisille sanoisin sen, minkä itsekin olen kuullut: Jumala armahtaa eikä hylkää vaikka mitä tulisi ja vaikka miltä tuntuisi. Armoon ja pelastukseen ei myöskään tarvita mitään uskonnollisia suorituksia, uskomisia, ei mitään uskovaisten "tosi" seurakuntia eikä mitään muutakaan hömpötyksiä. Jumala armahtaa, tietää kaiken, eikä koskaan hylkää.
Ei Jumala ole etukäteen päättänyt meidän elämästä. Jumala on antanut ihmiselle kyvyn valita. Jumala tai maailma... Jos valitsee Jumalan, voi Jumalan johdatuksen elämässä tuntea. Jos valitsee Jumalan, saa Hänen ihmetekojan kautta todeta, että Jumala on todellinen. Kuolemanpelkoa uskovilla ei ole.
Minä kaipaan niin tuota turvallisuuden tunnetta. Rukoilkaa uskovat ihmettä minun elämään. Jumala kutsuu....
Ei ihmisellä ole mitään kykyä valita pelastusta, joten turha tehdä siitä itselleen hyvettä. Jumala tekee kaiken yksin: valinnan, kasteen, kutsumisen, pudistuksen ja pelastuksen.
Ja niinkuin raamatussa sanotaan, harvat ovat valitut.
Noiden omien uskonnollisten valintojen ja niistä saatavien "palkintojen" asettaminen uskon keskiöön helposti juuri pahentaa ahdistuksia ja pelkoja, vaikeuttamalla niiden rehellistä kohtaamista. Ihminen voi yrittää kaiken muun tuskansa ja vaivansa lisäksi "pelastaa" itse omaa sieluaakin olemalla "hyvä uskovainen", joka ei ole suunnilleen miltään kohdin vajaa eikä saa edes tuntea tavallisia ihmisen huolia ja murheita.
Kyllä uskovat kokevat kuolemanpelkoa ja muitakin tavallisia tunteita kuin ihmiset ainakin. Mielestäni on myös hyvin luonnollista tärkeää voida tuntea ahdistusta ja muita tunteita oman rajallisuutensa edessä, ylipäätään ajatella sitä ilman kieltämistä ja pakenemista liian hätäisiin ja armottomiin vastauksiin. Juuri sitä kautta se rauha ja luottamuskin sitten löytyy, näin minä uskon.