Asiat mitä haluaisit

Onko sinulla tunnetta että jotain haluaisit tehdä ennekuin on myöhäistä?
Minulla on mielessäni yksi valokuva, minkä haluaisin ottaa, mutta sen kuvan rakentaminen vaatii hirmuisesti resursseja ja minulla ei ole juuri siihen sitä.
Haluaisin myös saada aikaiseksi maalata kaikki rakentamani/piirtämäni luonnokset tauluiksi.
Joskus kerää hirmuisesti pieniä asioita ympärilleen, jotka haluaisi toteuttaa, mutta kun keräileminen on lopulliseen toteuttamiseen nähden ainakin minulle niin helppoa, niin niistä pienistä asioista tulee sellainen röykkiö, ettei niiden asioiden toteuttaminen onnistu. Yhtyöllä asiat etenisivät, mutta yhteistyökumppanin löytyminen on hankalaa minun tilanteessani, enkä joitain asioita halua jakaa kenekään toisen kanssa.
Monella on jotain fantasiahaaveita joita haluaisi toteuttaa. Ehkä minun fantasiani on että haluaisin vaikuttaa yhteen kotimaiseen elokuvaan keräämällä sille varoja, sekä hiukan sisältöönkin haluaisin vaikuttaa niiltäosin, mitä olen elokuvan aihealueeseen liittyviä tietoja tullut vuosien aikana keränneeksi.
Haluaisin myös istua suomalaisen hävittäjän kyydissä.
Ei tule tällähetkellä mieleeni muita asioita, mitä oikeasti haluaisin.

17

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Meriläinen

      Mulla ei tällä hetkellä ole muita haluja kun se Egyptin näkeminen ja sitä suunnittelen tonne jonnekin tammikuun suuntaan.
      Siellä on kait paras aika mulle noiden ilmojen suhteen silloin, tammi-helmikuussa.
      Toinen minkä haluaisin kokea vielä on Lapin kaamos, yöttömän yön olen kyllä siellä nänyt samoin ruskan aikaan olen siellä liikkunut, mutta kaamos on kokematta.
      Ja jos jossain vaiheessa rikastun ja samalla vapaudun työn ikeestä niin matkuselen paljon eri paikoissa.

      Onko nää nyt sitten fantasioita mutta haaveita kuitenkin.
      Niin ja ja ja olishan sitä vaikka mitä mitä haluis, mutta oikeesti olen ihan tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, en voi valittaa. (ja sitten Viennettaa hakemaan pakkasesta))))

      • Meriläinen

        Noh, kun olen mikä olen niin jäin miettimään sanaa fantasia.
        Ja kyllä melkein sen Egyptin matkan voisin jo fantasian piikkiin laittaa.

        Se on unelma kaukaa lapsuudesta jolloin olisin halunnut isona tulla arkeologiksi. Mutta pelkäksi lapsuuden haaveeksi se jäi.
        No sitten nyt menneenä keväänä mun piti päästä se toteuttamaan, oli jo risteily Punaisella merellä tilattu mutta se Egyptin tilanne muutti kaiken ja risteilystä tuli Välimeren risteily, mikä oli kyllä erittäin hyvä sekin.

        Sitten kun olen systerin kanssa tuosta unelmastani puhunut niin sanoin hänelle että se hetki kun astun koneesta Egyptin maalle tulee olemaan yksi mun elämäni upeimmista, ja siitä hetkestä mm. sillä matkalla fantasioin.
        Se on mulle erittäin tärkeä maa, paikka ja matka. Sitä ei varmaan voi monikaan edes aavistaa.


      • joutis

        Mihin päin?

        Rannalle Hurgadaan tai Siinain kärkeen?

        Kairoon?

        Niilille?

        Omista kiinnostuksen kohteista riippuu mikä vaihtoehto vastaa tarpeisiin mutta sen lienet jo miettinytkin.
        Suosittelen Niilin risteilyä sopivan ohjelman ja hyvän, egyptologiaa harrastavan oppaan kanssa.

        Vaikka talvella on "viileämpää" niin itse vältän pitempiä bussuretkiä.
        Hurgadan ja Luxorin v'li on vähintäänkin riittävän pitkä vaikka kyse oli yhdistetystä Hurgadan ranta- ja Niilin risteilylomasta.


      • Meriläinen
        joutis kirjoitti:

        Mihin päin?

        Rannalle Hurgadaan tai Siinain kärkeen?

        Kairoon?

        Niilille?

        Omista kiinnostuksen kohteista riippuu mikä vaihtoehto vastaa tarpeisiin mutta sen lienet jo miettinytkin.
        Suosittelen Niilin risteilyä sopivan ohjelman ja hyvän, egyptologiaa harrastavan oppaan kanssa.

        Vaikka talvella on "viileämpää" niin itse vältän pitempiä bussuretkiä.
        Hurgadan ja Luxorin v'li on vähintäänkin riittävän pitkä vaikka kyse oli yhdistetystä Hurgadan ranta- ja Niilin risteilylomasta.

        Olen miettinyt ja kaiken siellä haluaisin nähdä ja kokea.
        Mutta kunhan tulee lähemmäs tuo aika menen matkatoimistoon ja sieltä kyselen parasta reissua itselleni.
        Haluaisin nähdä pyramidit ja sfinksin.
        Niilin risteilyn haluaisin kokea, aavikko reissun tehdä. Kairon hulluudenkin.
        Olen varmaan edellisessä slämässä ollut Egyptiläinen, muuten en ymmärrä tätä intohimoani sinne.
        Yksi loma ei siihen riitä mitä kaikkea haluaisin nähdä.
        Mutta jostain se on aloitettava, ja kun se Punaisen meren risteily meni pieleen niin nälkähän siitä kasvoi :))


    • Teemuna

      Route 66:n ajaminen ja pörrääminen siellä, siellä sun täällä.

      • Tosiaan. Route66 on kuulemani mukaan maailman paras moottoripyöräreitti. Pysähtelee kaikissa pikkupaikoissa sen varrella ja tapaa täysin erilaisia ihmisiä. Olisi varmaan mahtava kokemus.


    • Koskaan ei ole liian myöhäistä..?? ;)
      Enemmän päivä kerrallaan eläjä.. sellasia vähän lyhyemmän tähtäimen suunnitelmia tulee tehtyä..
      Elän kyllä mieluummin nytku, kuin sitku elämää...
      :)

      • Ehkäpä rupean heinäkuussa tekemään asioita asioiden eteen, kun saan taas oman auton alleni ja otan hiukan välimatkaa tuttaviini, jotka vaan haluavat kuluttaa aikaansa ja minunkin aikaani siinä samalla ilman sen suurempaa päämäärää.
        On se kai ruvettava elämään täysillä kuin viimeistä päivää, tai jää ajan jalkoihin:)


    • unelmien päiväkoti

      Asioita joit ahaluan, toyeutan koko ajan, pikkuhiljaa.
      Joka vuosi jotain.
      Mikään ei oel mahdotonta jos niin haluaa, riippuu vain siitä, kuinkan palavasti haluaa niitä.
      Mutta onko mikään saavuttamisen arvoinen, joillei sitä tarpeeksi halua ja ole valmis sen eteen hiukan kärsimään?

      • Tää on hyvä pointti; maailma on väärällään valittajia. Jos jokainen tekisi jotain, ehkä voitavansa asian hyväksi, vois maailma olla paremmin mallillaan :)
        Paljo tietty asioita, joile ei vaan voi mitään..


    • Miulla on tietenkin se puuvene jolla sais seilata pitkin Saimaata, iso haave se on. Fantasoin mielikuvissani joskus, kuinka sisustaisin veneen sisätiloja ja verhoilua,,,, kuinka ihanaa olisi päästä silloin kuin haluaisi veneilemään ja ankkuroitua johonkin satamaan tai saareen muutamaksi päiväksi, kuinka voi halunsa mukaan vaihtaa paikkaa silloin kun siltä tuntuu tai olla vaan paikallaan:)))

      Just nyt haaveilen että löydän miun etelästä ostamat helmiäis korvikset, oon surullinen kun en löydä niitä mistään, ei ymmärrä mihin ne voi kadota kotona? ):

    • ...

      Mnaah.

      Enenpi niin, että tympii jutut, mitä ei aikoinaan saanut tehdyksi. Elo kun on rajallista, ei enää viitsi älyttömästi haaveilla tulevaisuudesta. Lähinnä sellaisia pieniä juttuja, jotka ehkä teoriassa mahdollisia.

      Kalassa pitäisi käydä....


      =DW=

    • DNA testien vapautus, sitä odotan.

      Toivon että ehtisin ennen kuolemaani tietämään, että onko DNA, jota kannan, sitä mitä tarinat kertovat.

      Haluaisin siis päästä vertaamaan onaa DNA.tani erään suvun DNA.han. Siis sen suvun virallisia jälkeläisiä ei kyllä enää ole olemassa, kun ne on kaikki tapettu, mutta heistä otettu DNA on olemassa.

      Jälkeläisilleni olen tämän isi-isiimme liittyvän mysteerin kertonut, joten sen voi hoitaa kyllä minun kuolemani jälkeenkin. Silloin en kylläkään saa sitä enää itse tietää. Asia on pelottava mutta hyvin kiehtova.

    • Minä taas haluaisin että minulla olisi ystävä. Päivieni valo, iltojeni ilo ja öitteni ihanuus. Voisimme yhdessä puuhata kaikkea kivaa.

      Eli hartain toiveeni on, että minua joskus kaipaisi JOKU MUU kun exäni, koska hän on saa pimeyden lankeamaan aurinkoisimmankin päivän keskelle. Hän on minulle kuin musta aukko joka imee kaiken auringonvalon itseensä. Aivan kuin isoveli valvoisi minua nytkin jossain, kunhan ensin löytää tänne raapustamani sanat.

      Arjen pikku puuhastelut ja harrastukset tuntuvat niin pieneltä sen rinnalla mitä minä oikeasti haluaisin. Olisi joku, joka antaisi kokea, että olen ihan ok aamullakin vasta heränneenä ja tukka pystyssä vain olemalla minä.

      Muut harrastukset ja elämä menevät kyllä eteenpäin ihan omalla painollaan kuten tähänkin asti.

    • rupibupi

      Lähinnä tulee mieleen että auton nokkahihna pitäisi vaihtaa. Ennenkuin on myöhäistä.

    • suur-syömäri

      Terppa taas!

      Tuli vielä mieleen että se aikakone pitäis tässä tehdä ennen kuin on myöhäistä.

    • Meriläinen

      Valokuvista tuli mieleeni että taidan huomenna hypätä bussiin ja mennä Loviisaan kuvaamaan pariakin kohdetta joita olen mietiskellyt.
      Ne ei vaadi mitään ihmeellistä muuta kun toi digikamerakin jo on.
      Samalla voisin isän haudalla käydä .
      Loviisata voisin löytää lisää kaikkea kivaa kuvattavaa.
      Siinähän se menisi yksi lomapäivä nyt kun minnekään kauemmas en viitti lähteä omia ootellessa, alkuviikosta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      209
      2718
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      52
      1916
    3. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      419
      1548
    4. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      153
      1493
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      366
      1412
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1288
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      25
      1276
    8. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1216
    9. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      60
      1058
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      23
      948
    Aihe