Täyttä Elämää- lisäosaan pettynyt

Mielestäni uusi lisäosa ei ollut hintansa arvoinen. Maksoin 35 euroa, ja mitä sain? sisäoppilaitoksen jossa simeillä ei voi pelata, tanssiaiset jossa simeillä ei voi pelata, päättäjäisen jossa simillä ei voi pelata, ja ainoana plussana mielestäni polttarit ja muutamat hauskat tavarat; kävelykeppi, puumaja, lastenrattaat, kierreportaat ja puumaja. Muistojutusta en ole oikein mitään mieltä, kaipa se on ihan hyvä.

Mutta eikö täyteen elämään kuulu myös hautajaiset? Ja eikö EA olisi jo vihdoin voinut lukuisien pyyntöjen myötä luoda ne kakkosesta tutut ponnahduslaudan ja vesiliukumäen? Myöskin meressä uimista olen kovasti odottanut.

Halusin vaan tulla tänne kiukkuani purkamaan kun tuo uusi lisäri on vielä aiheuttanut lukuisia ongelmia peliini, jopa pelin auki saaminen on oma projektinsa jossa minun täytyy ensin sammuttaa kone, laittaa tämän aikana levy sisään, kirjautua toiselle tunnukselle, kirjautua ulos, kirjautua oikealle tunnukselle ja odottaa että tietty valikko tulee esiin jossa okoota ei saa missään nimessä painaa. Myöskin tiettyjä kohtia työpöydästä o_O pitää varoa painamasta tai koko homma on aloitettava alusta. RAIVOSTUTTAVAA!

Onko ketään muuta pettyneitä? myös eroavia mielipiteitä saa toki ilmaista, josko vaikka siitä piristyisin taas pelaamaan..
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

:oo kiitos tiedosta !

Äänestä

Joko pitää tai ei. Se riippuu ihan pelaajasta, eikä sitä voi yleistää kaikkiin pelaajiin. Se että yksi ei pidä, ei tarkoita sitä että muutkaan eivät pidä ja että peli on aivan #&%¤! Ja eihän EA Sims 2 lisäosia tehdessäänkään tunkenut kaikkea kivaa yhteen ja samaan lisäosaan (esim. uiminen ja säät tuli myöhemmin). Se ei olisi heidän kannaltaan kannattavaa toimintaa.

Nuo aukaisemisprobleemit + muut eivät myöskään koske kaikkia pelaajia. Oletko kokeillut asentaa kaikki osat uudelleen järjestyksessä? Oletko tarkistanut että kaikki osat ovat päivittyneet (käynnistyssovellutus voi valehdella)? Kun asensit TE lisäosan, muistitko poistaa Mods kansion siksi aikaa pois pelistä? Oletko tutkinut MTS2 TE foorumia tai googlannut siltä varalta että jollakin toisella pelaajalla on samanlaisia ongelmia ja ehkä ratkaisu niihin? Mikään ei ole itsestään selvää. :-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahansa tuhlannut kirjoitti:

Mielestäni uusi lisäosa ei ollut hintansa arvoinen. Maksoin 35 euroa, ja mitä sain? sisäoppilaitoksen jossa simeillä ei voi pelata, tanssiaiset jossa simeillä ei voi pelata, päättäjäisen jossa simillä ei voi pelata, ja ainoana plussana mielestäni polttarit ja muutamat hauskat tavarat; kävelykeppi, puumaja, lastenrattaat, kierreportaat ja puumaja. Muistojutusta en ole oikein mitään mieltä, kaipa se on ihan hyvä.

Mutta eikö täyteen elämään kuulu myös hautajaiset? Ja eikö EA olisi jo vihdoin voinut lukuisien pyyntöjen myötä luoda ne kakkosesta tutut ponnahduslaudan ja vesiliukumäen? Myöskin meressä uimista olen kovasti odottanut.

Halusin vaan tulla tänne kiukkuani purkamaan kun tuo uusi lisäri on vielä aiheuttanut lukuisia ongelmia peliini, jopa pelin auki saaminen on oma projektinsa jossa minun täytyy ensin sammuttaa kone, laittaa tämän aikana levy sisään, kirjautua toiselle tunnukselle, kirjautua ulos, kirjautua oikealle tunnukselle ja odottaa että tietty valikko tulee esiin jossa okoota ei saa missään nimessä painaa. Myöskin tiettyjä kohtia työpöydästä o_O pitää varoa painamasta tai koko homma on aloitettava alusta. RAIVOSTUTTAVAA!

Onko ketään muuta pettyneitä? myös eroavia mielipiteitä saa toki ilmaista, josko vaikka siitä piristyisin taas pelaamaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu