Hei vaan kaikille äideille!
Olen hieman ristiriitaisissa ajatuksissa sen suhteen onko lapsen hankkiminen nykyään ns. järkevää.
Mieskaveri löytyy ja hän ei ole varma haluaako lapsia. Suhde toimii ihan tyydyttävästi.
Pelkään kaikkea sitä vastuuta ja uhkatekijöitä, mitä lapset tuovat. Nykyään on ihmisillä pääosin jo tarpeeksi hankalaa muutoinkin ja taloustilanne ei sekään kovin hyvältä näytä.
Toisaalta kun ajattelee elämää eteenpäin, niin tulee pintaan ajatus että ilman jälkeläisiä kuolee pois. Ja että lapset voisivat tuottaa paljon iloa ja nautintoa.
Haluaisin mielipiteitä ja kokemuksia teiltä ÄIDIT kannattaisiko harkita tosissaan lastentekoa pidemmällä tähtäimellä?
Olen hieman ristiriitaisissa ajatuksissa sen suhteen onko lapsen hankkiminen nykyään ns. järkevää.
Mieskaveri löytyy ja hän ei ole varma haluaako lapsia. Suhde toimii ihan tyydyttävästi.
Pelkään kaikkea sitä vastuuta ja uhkatekijöitä, mitä lapset tuovat. Nykyään on ihmisillä pääosin jo tarpeeksi hankalaa muutoinkin ja taloustilanne ei sekään kovin hyvältä näytä.
Toisaalta kun ajattelee elämää eteenpäin, niin tulee pintaan ajatus että ilman jälkeläisiä kuolee pois. Ja että lapset voisivat tuottaa paljon iloa ja nautintoa.
Haluaisin mielipiteitä ja kokemuksia teiltä ÄIDIT kannattaisiko harkita tosissaan lastentekoa pidemmällä tähtäimellä?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ilta Mietteliäs Naikkonen
Itselläni pojat 10 ja 12 v. Yh olen ollut viimeiset 6 vuotta.
Täytyy sanoa että on päiviä jolloin on voimille ottanut, mutta nyt ole voiton puolella. Tällä tarkoitan että murheitten laatu muuttuu. Enää ei tarvitse jatkuvasti syöttää, puettaa yms. Pojat pärjäävät jo muutamia tunteja kahdestaankin. Mutta murrosiän tuomat murheet tietty huolettaa. Äiti on aina äiti vaikka voissa paistais.
Lukiessani sun kirjoitusta aloin miettimään että silti en jättäisi lapsia tekemättä jos olisin vielä "siinä iässä" Kyllä ne niin suuren ilonkin ovat elämääni tuonee.
Sanoisin, että tuon parisuhdekuvauksen perusteella, ei kannattaisi hankkia ainakaan teidän keskenään.. jos mies ei ole varma, ja parisuhde on vain tyydyttävä. Voi olla että lapsen hankinta olisi viimeinen niitti arkkuun, sillä lapsi tuo mukanaan valtavasti hommaa, vastuuta, ja takuuvarmaa rahanmenoa yms. Pikkuvauva-aikana yhteinen aika on kortilla, ja se vaatii vakaata sitoutumista ja ymmärrystä. Auttaa paljon, jos lapsi on yhtä toivottu molemmilla, ja faktat ovat tiedossa.
Minkä ikäinen olet? Nykyään likemmäs 40 vuotiaatkin ensisynnyttäjät ovat aika yleisiä.
Itse olin 30 vuotiaaksi varma, etten halua lapsia ikinä. Parisuhteessa olin ollut saman miehen kanssa teini-iästä.
Erosimme, ja löysin uuden miehen. Kummasti alkoi lapsiasia tuntua yhä läheisemmältä ja läheisemmältä. Löysin miehen, jonka kanssa halusin yhteisiä lapsia! Nyt meillä on 2 vuotias lapsi, ja toinen tulossa. En olisi voinut kuvitellakaan, miten suuri rikkaus lapset ovat! Äitiys on ihan oikeasti parasta maailmassa. En olisi uskonut, jos minulle nuorempana joku niin olisi sanonut.
Älä tyydy keskivertosuhteeseen, mieti, kannattaako olla yhdessä jos olo on vain tyydyttävää. Parisuhde harvemmin ainakaan paranee lapsentulon myötä.
Laita perusasiat kuntoon, punnitse tarkkaan suhteesi, ja sitten, jos ajattelet, että lapsi on oikeasti tervetullut, ei muuta kuin lasta yrittämään! Siis, jos haluat ehjän perheen.
(Tietty tekeväthän jotkut parit lapsia välittämättä siitä, että ollaan jo eron partaalla ja sitten erotaankin. )
No mitenkään järkevää se ei ole, kyse on enemmän tunteen asiasta. Yleensä lapsia vaan tulee, näin on ollut maailman sivu. Mutta kun näitä väsymys ja masennus palstan tekstejä lukee, tulee väkinsinkin kyyninen olo, että mitä näistä meidän lapsista tulee, kun vanhemmat voi aina vaan huonommin.
Ja kyllä se parisuhde pitäisi olla tosi vankalla pohjalla ja sittenkään mikään ei ole varmaa. Kyllä tämä maailma on niin kovaksi paikaksi mennyt, että välillä haluaisi vaan työntää päänsä pensaaseen ja olla näkemättä mitään. Helpommalla pääset jos et tee lapsia. Oma äitinikin minulle tuon lauseen aina välillä sanoi. Äiti oli valitettavasti oikeassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4058
Lasten tekeminen on sekä tunne, että järki asia. Toisaalta se on myös luonnollinen biologinen tarve. Järjellä kannattaa tietysti ajatella asian kaikkia puolia, mutta järkeilemällä ihminen tuppaa löytämään asioista vain ne huonot puolet ja näkemään kaikki mahdolliset uhkakuvat. Omaa sydäntäänkin kannattaa siis kuunnella. Toisilla perhe-elämä on onnellista ja hyvää, toisilla taas on vaikeuksia. Näitä asioita kun ei voi edeltäkäsin ennustaa.
Itse olin jo nuorena varma, että haluan lapsia vain terveeseen ja turvalliseen parisuhteeseen. Työasioita ja rahallista puolta en ole niinkään tärkeänä pitänyt. Nykyään kun mikään ei ole varmaa. Kenenkään työpaikat eivät ole 100% varmoja vaikka olisi missä töissä. Omatkin vanhempani olivat molemmat töissä ollessani lapsi, mutta jäivät yllättäen laman aikaan lähes yhtäaikaa työttömäksi. Silti he selvisivät vaikka hankalia vuosia väliin mahtui.
Halusin myös olla tarpeeksi aikuinen ja kypsä itse. Sitten kun vauvakuume iski niin se oli menoa. Odotan nyt viimeisilläni esikoistani ja en malta odottaa sitä hetkeä kun näen hänet ensimmäisen kerran ja pääsen häntä hoitamaan :). Elämän perusasiat kun ovat kunnossa niin tästä on tietysti helpompi keskittyä vauvaan ja omakin vointi on hyvä kaikinpuolin mikä varmasti auttaa jaksamaan tiukan paikan tullen.
Omista ystävistäni eniten väsymystään valittelevat sellaiset, joilla on monta pientä alle kouluikäistä lasta hoidettavanaan ja kotona mies joka ei osallistu. Kaikki eivät kuitenkaan väsyneiltä vaikuta tai siitä valittele. Ihmisillä nyt vain on tapana useimmiten valittaa, mutta onnellisia hetkiä ei välttämättä tässä meidän suomalaisessa kulttuurissa niin kehdata hehkuttaa. Siksi tulee ehkä sellainen kuva, että lapsiperhe elämä olisi kaikilla kauhean raskasta ja uuvuttavaa. Uskon vakaasti siihen, että lapset antavat myös hyvin paljon elämälle.
Oikeastaan tuon asian voit vain sinä itse päättää yhdessä miehesi kanssa. Keskustelkaa asiasta paljon ja miettikää mikä olisi teille oikea ratkaisu. Itse en edes harkinnut vakavaa kestävää suhdetta miehen kanssa, joka ei missään tapauksessa halua lapsia. Olin jo nuorena varma, että lapsia jossain vaiheessa haluan ja sellaisen miehenkin halusin, jolla on samanlaiset arvot. Siltä pohjalta on helppo rakentaa perhe-elämää kun molemmat haluavat samaa. Kumpikin silloin tekee myös töitä hyvän elämän eteen.
Minulla ei ole omia lapsia, voin sen heti kertoa. Oma käsitykseni äitiydestä on jotain muuta, mitä äidit näillä palstoilla edustavat. Omaa "äitiyden tasoaan" voi mielestäni mitata hyvin esim. tällä kysymyksellä:
Olisinko valmis adoptoimaan lapsen? Tässä mielestäni kiteytyy se mistä, äitiydessä puhtaimmillaan on, tai pitäisi olla kyse.
Jos nainen näkee vain sen oman lapsensa, kuinka oma lapsi on niiiiin ihana, ja muita kakaroita ei edes suvaita, niin mielestäni tällaisen naisen lapsirakkaus on puhtaasti itsestä ja omista narsistisista toiveista lähetevää. Halutaan tehdä tähän maailmaan niitä ihania omia lapsia, joista muidenkin tietysti täytyy tykätä. Sitten valitetaan näillä palstoilla miten rankkaa on jne. Mitaliako he vielä odottavat tästä urotyöstä. En arvosta tällaista äitiyttä, suorastaan tympäisee.
Unicefin kampanjassa sanotaan näin:
"...äitiys ei ole vain biologiaa, vaan mielentila, joka ei ole riippuvainen sukupuolesta, elämänkatsomuksesta tai siitä, onko kasvattanut omia lapsia. Äitiys on yleisinhimillinen tunnetila ja asenne, jossa keskeistä on aikuisen halu kantaa huolta lapsesta."
Itse nostan hattua niille naisille, jotka jaksavat välittää muiden lapsista. Esim. sos-lapsikylässä asuu naisia jotka haluavat pitää huolta muiden naisten synnyttämistä lapsista. Lähökohta on lapsen etu, ei oma itsekäs tarve saada lapsi.
Myönnän suoraan, että omat voimavarani ovat melko rajalliset mitä lasten kanssa olemiseen tulee. Voin hoitaa lapsia, mutta hermostun herkästi metelistä ja kitinästä. En ole äitityyppiä, joka jaksaa hoitaa ja huolehtia loputtomasti. Niinpä oma tapani toteuttaa äitiyttä onkin avustaa lapsia kummilapsitoiminnan kautta. En tarvitse omaa lasta, maailmassa nimittäin on jo lapsia, joiden kautta voi toteuttaa äitiyttä.
On hyvä, että mietit asiaa. Uskon, että löydät vielä vastauksen.
"Halutaan tehdä tähän maailmaan niitä ihania omia lapsia, joista muidenkin tietysti täytyy tykätä. Sitten valitetaan näillä palstoilla miten rankkaa on jne. Mitaliako he vielä odottavat tästä urotyöstä"
Aika tyypillinen lapsettoman näkemys tällä palstalla. Jos äidillä on joskus rankkaa niin sekö tekee hänestä automaattisesti itsekkään ja huonon äidin? Tuo kumoaa aika tehokkaasti muun kirjoittamasi tekstin. Tuon perusteella äidin pitäisi juuri olla se kiiltokuvamainen äiti-teresa tyyppi kelvatakseen. Toki joku voi tehdä lapsen kuvitellen sen jotenkin parantavan elämäänsä kuin taika-iskusta ja se on itsekästä. Älä nyt kuitenkaan moiti äitejä siitä jos he joskus kokevat asioita rankaksi. Myös lapsettomilla on elämässään rankkoja asioita, kaikilla on joskus vaikeaa. Tämähän on äitien juttujen palsta. Jos sinua ahdistaa se, että äidit jakavat ongelmiaan ja perhe-elämän asioitaan niin silloin sinun kannattaa miettiä miksi luet niitä juttuja? Muuten kyllä pidän ajatuksiasi hyvinä. Kummina toimiminen on tärkeää ja hyvää työtä. On mukavaa, että kaltaisiasi ihmisiä on jotka haluavat auttaa muita.
Kerroin aloittajalle mielipiteeni siitä, että oman lapsen synnyttäminen ei ole ainoa tapa olla "äitinä" jollekin lapselle.
Kritisoin sitä, että jotkut tekevät lapsia solkenaan, sen kummemmin miettimättä, että miksi. Uupuneiden ja masentuneiden äitien lapsia hoidetaan sitten tuolla sos-lapsikylässä.
Juu..kannattaa toki muistaa, että suurin osa äideistä on silti ihan kunnollisia ja pärjääviä. Jos on tekemisissä vain vaikeiden tapausten kanssa niin siitä syntyy tietysti helposti sellainen mielikuva, että hirveän moni kuuluu tuohon kastiin. Alkuperäinen kirjoittaja osoittaa vastuullisuutta jo ylipäätään miettimällä äitiyttä niin siitä päättelin itse, että ei voi olla kyseessä kovinkaan elämänhallinaltaan surkea tapaus :)...
Tosi kimurantti kysymys, jos ei ymmärrä lapsista yhtäänmitään. Lastenhoidon kyllä oppii siinä ihan itsestään, mutta se kannattaako tehdä, se onkin sitten toinen juttu.
Rahaa menee yllättävänpaljon, jos olet töissä pitäisi alkaa jo säästämään. Vuodessa semmonen 1000 e ei riitä lapsiin. Jos mies ei välitä onko lapsia vai ei, älä tee. Yksin jäät kuitenkinlasten kanssa kun ero tulee. Sitten ne riidat vasta alkaa. Kokemusta on.
Mutta jos tykkäät lapsista ja olet valmis niistä maksamaan, tee ihmeessä, sen parempaa elämää ei olekkaan kuin olla äiti.
Tee lapset jos itse sitä haluat, nainen kyllä osaa ja tietää.