Suvun hylkäämät "äpärät"

Kerrotko lisää...? Miksi ei ole huolinut? Missä vanhempasi ovat??

Ei sillä niin väliä :)

Mietin vaan, että oma suvusta irtautuminen on ollut aika kylmää touhua, ja siinä samassa kuitenkin, vaikken perhettäni oikeastaan enää kaipaa, niin jonkinlaista perhettä kaipaan kuitenkin. Jotain "veljeyttä" edes.. Maailma osaa olla aika rankka paikka aivan yksin, ilman sinänsä yhtään ketään. Ystäviäkin on vaikea pitää jos ei ole mitään muuta kun ystävät, niihin ehkä päätyy lopulta nojaamaan liikaa. Tai oma vointi on liikaa suhteessa ystäviin, kun ystävät menee miten menee kuitenkin.

Olisi mukava tietää, onko muita samanlaisessa tilanteessa olevia, jotka eivät kuitenkaan esim ryyppää itseään pilalle, vaan silti yrittävät pärjätä maailmassa ilman ketään?

Olen nyt kymmenisen vuotta tätä elämää elänyt, itseasiassa jo melkein 12 vuotta, noin 14 vuoden ikäisestä asti. Ja suvun täysi puuttuminen elämästä alkaa vaikuttaa pikku hiljaa, kun muut alkavat käydä vanhemmillaan kylässä ja hankkimaan heille lapsenlapsia jne, ja itsellä ei ole edes vanhempia. Joulut sun muut menee aina yksin, kun en kestä mennä ystävien perheiden jouluja pilaamaan, vaikka kutsuja on joskus tullut. Pilaamaan siis siinä mielessä, että heidän perheensä ei saisi olla ihan rauhassa itsenänsä.

Jos vaikka saisi jonkinlaisen porukan pystyyn, jonka seurassa viettää "jouluja" tai aikaa muuten vaan. Hylkiöitä, jotka voisivat ehkä pitää toisistaan huolta tapeen tullen.

Siksi siis kyselen. Jos yksinäisiä ihmisiä on, niin olisi kiinnostavaa kuulla vaikka syitä erkautumisiin.

On myös tapauksia joissa sukulaisia ja muita lapsen läheisiä ei huomioida. On jätetty mm.alkuvaiheessa jo läheisneuvonpito tekemättä, jossa lain mukaan kuuluu selvittää sukulaisten tai lapselle muiden läheisten henkilöiden mahdollisuudet huolehtia lapsesta jos lapsen omat vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsesta ja lasta ollaan huostaanottamassa.

Lapsen läheisiltä ei kuitenkaan aina kysytä, haluavatko he olla lapsen elämässä mukana tai yhteydenpito tehdään muuten todella hankalaksi. Sitä voidaan rajoittaa, pikkuhiljaa rajoittaa enemmän ja lopulta estää kokonaan. Tiedän monia tälläisiä tapauksia joissa näin on tehty. Ilman, että ihminen olisi ollut lapselle vaaraksi, päihde, mielenterveys tai rikostaustaa. Kaikki ei jaksa sellaista oravanpyörää kun minkäänlaista arvostusta ja kunnioitusta ei vastapuolelta tule. Tapaamiset voivat olla valvottuja.. esim. laitoksissa on mahd.että yhdessä huoneessa on 2 hoitajaa sinun ja lapsen kanssa. He kuulevat kaiken mitä puhut ja tekemät myöhemmin tapaamisesta muistiinpanot. Oma rauha ja yksityisyys puuttuu.

Jos sijoituspaikka taas vaihtuu usein ja biologisiin vanhempiin ei saa yhteyttä, huonot on lähtökohdat. Viranomaiset antavat tietoa rajoitetusti.

Tunnen erään nuoren jolla vaihtui sijoituspaikka usein. Hänet oli otettu huostaan koska vanhempi oli ollut humalassa lapsen ollessa n.12-vuotias. Papereihin kirjattiin "alkoholisti äiti" vaikka hän kävi säännöllisesti viikottain töissä ja pystyi huolehtimaan kodistaan, arjesta ja lapsesta mutta kerta rapsahdus lauantai-iltana riitti. Oma äiti ei saanut pitää yhteyttä lapseensa kuin aluksi, myöhemmin sitä harvennettiin. Sama koski nuoren läheisiä. Kirjoittaa sai kyllä ja muistaa lasta syntymäpäivinä, mutta onko sellainen oikeaa vuorovaikutusta? Minun mielestä ei. Oikea vuorovaikutus syntyy ihmisten kesken kasvotusten. Ajatuksia jakamalla ja kokemalla. Asioista puhumalla, nauramalla ja itkemällä. Pahinta ja surullinta oli sekin että nuoren täytettyä 18v hänen mummonsa oli ehtinyt kuolla. Hän ei saanut koskaan mahdollisuutta jutella huostaanoton jälkeen oman mummonsa kanssa.! Ensisijaisesti yhteyttä sijoituspaikkaan sai pitää VAIN oma äiti ja sisar. Osa sukulaisista oli ehtinyt muuttaa ulkomaille töiden perässä, osa muuten väsynyt byrokratiaan. Osa ei varmaan edes tiennyt nuoren olinpaikasta. Vuosien saatossa osoitteet niinkuin nimetkin voivat muuttua kun ihmiset menevät naimisiin jne. Kyllä hänkin tunsi yksin olevansa.

En ymmärrä itsekkään miksi pitää niin monen ihmisen elämä rikkoa.