Koira menee sekaisin

Kyllästynyt..

Koirani on ns ylisosiaalinen, kun näkee koiran, alkaa hulluna vetään koiraa kohti, ei rauhotu millään keinoilla! Kun olen vaikkapa odottanut rauhassa jotta koira häipynyt näkyvistä, koirani vetää kuitenkin ylikierroksilla ja pelkkä koiran hajuki pahentaa tilannetta!! Koirani vetää jokasuuntaan nenä maassa ja ei rauhotu ja jos tämän kaiken jälkeen tulee toinen koira näkyviin, koira aivan sekasin :( mitä voisin tehdä? Koirani tottelee minua täydellisesti kun ei näy eläimiä ja on rauhallinen.

13

622

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hopeithelps

      Oletko sosiaalistanut koirasi muihin koiriin hyvin, tai saako koirasi sopivasti kontakteja muiden koirien kanssa? Voi johtua myös siitä jos koirasi ei saa oman tarpeensa mukaisesti leikittyä tai oltua muiden koirien kanssa esimerkiksi puistossa jne. voi se ilmentyä tällaisena käytöksenä. Eli jos näin on sinun kannattaa vain mennä vaikka koirapuistoon ja siellä antaa sen olla muiden koirien kanssa, kävellessä tai lenkillä ollessa en itse ainakaan halua oman koirani haistelevan muita koiria. Minulle ainakin koirapuisto on se paikka jossa saa leikkiä ja touhuta, mutta lenkillä ollessa ollaan nätistä vierellä. :) Toivottavasti oli vähän apua.

    • kyllästynyt..

      Koira on ollut paljon koirapuistoissa mutta ei vaikutusta ongelmaani :(

      • 4H Dogsitter

        Koiraa kannattaa viedä (jos mahdollista) vielä enemmän koirapuistoon. Valrsinkin nuorella, energisellä koiralla tämäntyyppinen käytös on aika normaalia. Kolmella hoitokoirallani oli täsmälleen sama ongelma ( yksi näistä oli 1,5v käytösongelmainen newfoundlandinkoira :D ). Teen töitä paljon hieman ongelmissa oleville koiraperheille ( koulutan koiria lenkkien yhteydessä & koirien kotona, jos omistaja näin haluaa ), ja jokaisessa tapauksessa, on minulla toiminut yksinkertainen harjoittelu.
        Koirahan ei luonnossa säntäisi suinpäin toista koiraa kohti, eli innokas kiskominen johtuu usein siitä, että koira haluaa vain omistajan kulkevan reippaammin haluamaansa suuntaan. Mikäli omistaja pysähtyy tällöin _joka ikinen kerta_, koira oppii tajuamaan, ettei vetämisestä ole hyötyä.
        Jo siinä vaiheessa, kun koira rupeaa kiihtymään toisesta koirasta, pysähdy. (harjoitusta voi harjopitella esim. tutun koirakaverin kanssa) Kutsu koiraa niin kauan, kunnes se vähintään _katsoo_ sinua, ja päästä se sitten toisen koiran luokse. Vähitellen voit alkaa vaatia enemmän ja enemmän, eli koiran täytyy jo tulla luoksesi, ja sitten se vasta pääsee nuuhkimaan toista koiraa. Kun harjoituksesta on tullut koiralle itsestäänselvyys, voit ruveta jättämään palkkion aina välillä pois ( kyllähän ihmisetkin lottoavat, vaikka siinä voittaa harvoin :) ). Näin koirasi (toivottavasti :D) unohtaa hiljalleen vanhan pahan tapansa ja korvaa sen uudella "luvan pyytämisellä".

        Toivottavasti tästä oli edes jotain apua. :DD


    • kyllästynyt..

      Olen aina pysähtynyt kun koirani kiskoo toisen luokse, koira nousee takajaloille ilmaan ja haukkuu :( kun koira on kadonnut, itse yritän olla hiljaa ja rauhallinen mutta koirani on niin ylikierroksilla ettei lenkistä enään tuu normaalia, koira vauhkona nuuhkii jokapaikkaa ja ei kuuntele minua tai noteeraa, jos sittten ärähdän, koirani säikähtää ja aivanku muka löisin koiraani :( tämä pahenee joka kerta kun koirani näkee koiria, alussa se oli innokasta vetämistä mutta nyt se on jotenki pelkoagressiota. Kerran päästin koirani nuuskimaan ja samantien koirani kävi päälle :(

    • Samansuuntaisesti löytyy hakemalla jokusenkin ketjua ;),joten vaan lyhyesti.

      Opettaa koiralle toivotun mallin.Ihan A:sta Ö:hön eli miten hihnassa liikutaan ja ohitetaan(kontaktit kuntoon siis myös).Ja kaikkein järkevin ja helpoin olisi,kun se tehdään HETI pennusta,eikä odoteta ensin ongelmia...

      Minä taas en suosittele mitään koirapuistoja,enkä hihnassa tutustumista.
      Koiralle muutamia kivoja kavereita pennusta,joiden kanssa tullaan hyvin toimeen ja niidenkin kanssa leikit ja seukkaamiset vain irti.Ja kun ne päästetään irti,niin ei olisi pahitteeksi ensin ne hieman rauhoitettua ja sitten luvalla päästää menemään.

    • kyllästynyt..

      Ostin koiran 3v vanhana, koira siis kodinvaihtaja, kuulemma saanu useimmiten mennä koiran luokse moikkaan mutta minä en anna.

      • -riitta-

        Ylisosiaalisuudella tarkoitat ilmeisesti koirasi (yli)innostumista nähdessä toisen lajitoverin? Varmaankin helpoin tapa lähteä purkamaan ongelmaa on ensinnäkin väsyttää koira ennen toisten koirien kohtaamista, ja sen ei tule tapahtua missään koirapuistossa leikkien vaan pitkällä lenkillä juosten tai kävellen. Toisekseen välimatkan pitäminen tarpeeksi suurena toiseen koiraan, jotta reaktio ei olisi välittömästi liian voimakas ja menetät siten halinnan. Oletko kokeillut koirasi uudelleenohjausta esim. kinkkusiivun avulla ja rauhoittanut koiraa siten? Et siis anna hotkaista koko siivua kerralla vaan annat ensin hajun ja odotat vähän rauhoittumista, jonka sitten palkitset. Kinkun antamista on helppo rajoittaa kun pitää siivun nyrkin sisällä. Jos et onnistuneesti saa koiraasi hallintaan, se alkaa ajan kuluessa turhautumaan, koska ei koskaan pääse sinne minne mieli haluaa. (ilmeisesti tätä on jossain määrin jo alkanut tapahtumaan)

        Koirallasi voi olla myös rodulle ominaisen toiminnan puute ja tietysti selkeästi liikaa energiaa. Mikä rotu on kyseessä?

        Tuo ärähtämisen säikähtäminen johtuu varmaankin sinun turhautumisesta ja ehkä olet jopa hieman vihainen, jonka koirasi siis kuulee äänestäsi. Ei siis kannata ainakaan itse sitten säikähtää koiran säikähtänyttä reaktiota koska se vaan entisestään vahvistaa sitä säikähdystä. Siinä on kuitenkin myös tilaisuutesi saada koira antautumaan sinulle pelkän katsekontaktin avulla. Odotat siis että koirasi ns. keskittää mielentilansa innostuneen ja pelästyneen keskiväliin, eli rauhallisuuteen. Sitten vasta voit hellittää katsekontaktin, joten koira oppii toistojen kautta mitä siltä haluat. Ärähtäminen = rauhoittuminen kun nyt ärähtäminen = pelkoreaktio


    • AA.do.LF

      Mielestäni kuvailet tottelemattoman koiran käytöstä. Rupea laittamaan rajoja koiralle. Ihan ensimmäinen ehto on, että koira kuuntelee sinua kaikissa tilanteissa, varsinkin, jos sanot: Ei! Olet saanut paljon koirapsykologisia neuvoja, jotka mielestäni eivät auta. Itse hoitaisin tilanteen ilman nakkeja puuttumalla koiran ei-toivottuun käytökseen kieltämällä. Palkita pitää toki koiraa, kun tekee oikein, mutta lahjominen etukäteen ei tuo tulosta. Hanki koiran kunnioitus, lahjomalla et sitä saa.

    • KoiruuksiaMonia

      Oletko kokeillut naksutinta ja sen yhdistämistä herkkupalaan? Itse juuri käyn koirani kanssa tuota "koulua", eli kun se näkee jonkun tulevan/menevän, koiran, lenkkeilijän, pyöräilijän yms. niin painan naksua, koira kääntyy katsomaan ja annan namun. Jatkan tätä niin kauan että se joku muu on mennyt menojaan ja lenkki jatkuu taas normaalisti. Meillä se ainakin toimii hyvin koska muuten koira rupeaa vetämään hulluna enkä pysy perässä. Luulisin että tämäkin ajan kanssa menee ohi kun ymmärtää että se on hyvä asia vaikka mitä tulisi vastaan, siis ettei ainakaan tarvitse räyhätä! Kokeile ihmeessä, et ainakaan häviä mitään! Tsemppiä!

    • Koiran ehdoilla

      KoiruuksiaMonia:

      Muuten hyvä paitsi silloin palkkaat koiraasi toisen koiran/lenkkeilijän/pyöräilijän katsomisesta. Naksuttimen tarkoitus on kertoa koiralle että se saa pian palkan siitä asiasta mitä se sillä sekunnilla tekee. Eli jos haluat palkata koiraasi esimerkiksi toisen koiran katsomisesta, naksauta juuri silloin kun se katsoo toista koiraa. Kun teet tämän tarpeeksi monta kertaa, koirasi katsoo toisia koiria pidempään ja useammin koska koira lisää aina sille kannattavaa käytöstä.

      Naksuttimen käyttö on sinänsä erittäin suositeltavaa, se on tehokas, helppo ja tarkka tapa kommunikoida koiralle mitä sen halutaan tekevän. Kannattaa kuitenkin perehtyä sen käyttöön enemmän, ettet tule opettaneeksi koiralle jotain mitä et halua sille opettaa... Täällä esimerkiksi lisää tietoa naksuttimen opettamisesta ja käytöstä: http://poltsi.fi/Liisa/artikkelit/naksu.html

    • muhh

      Istutat koiraasi niiiiiiiiiiiiiin kauan kunnes se on TÄYSIN rauhallinen ja sitten matka jatkuu..oma kärsivällisyys ja rauhallisuus tärkeintä. Jos koira riekkuu ym, älä anna MITÄÄN HUOMIOTA sille. Toiminut meillä ja energiapakkauksellamme :) Kyllä se jossain vaiheessa ymmärtää kuka päättää tahdin, jos olet jääräpäisempi kuin koirasi

    • OMistajan syy

      "Koirani on ns ylisosiaalinen"

      Ei ole vaan omistaja on ottanut koiran vääristä syistä. Et aktivoi sitä riittävästi ja/tai et rodunomaisesti. Kaikki koirat eivät innostu ja nauti samoista asioista.

      Ko käytös voi olla myös sijaistoimintoa stressille, kivuille, jne.

      • neuvo

        Mieti miten itse käyttäydyt ko tilanteissa. Jos stressaat, niin koirasi haistaa sen ja suhtautuu siksi epäillen vastaantuleviin.

        Tarkkaile koko koiran elekiletä, ei pelkkä kiskominen toista kohti tarkoita aina, että koirasi haluaa tutustua. Se voi olla enemmänkin epävarma, se voi tehdä tuon mielistelläkseen toista koiraa tai sen omistajaa ja siten turvaa itseään, koska se oikeasti pelkää. Jos tällöin huudat, kiskot, rankaiset koiraa, niin epäluulo kasvaa.

        Väistä mieluummin ajoissa, ole RAUHALLINEN JA SELKEÄ, TOIMI AINA SAMOIN. Siten koira oppii luottamaan sinuun ja homma alkaa sujua.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe