Karjalainen: Ulkomaalaisten hiv-tartunnat ohittivat kantasuomalaisten tartunnat
julkaistu tänään klo 00:09
Suomessa on todettu alkuvuoden aikana ensimmäisen kerran enemmän hiv-tartuntoja ulkomaalaisilla kuin kantasuomalaisilla, kertoo sanomalehti Karjalainen. Tartuntoja on todettu alkuvuonna 84, niistä 50 on ollut muilla kuin Suomen kansalaisilla.
Karjalaisen haastatteleman Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkijan Kirsi Liitsolan mukaan ulkomaalaisten osuus tartunnansaaneista on kasvanut tasaisesti vuosien ajan.
Liitsola sanoo maahanmuuttajien tulevan usein alueilta, joissa on paljon hiv-tartuntoja, kuten Afrikasta, Aasiasta, Venäjältä ja Virosta. Suomessa todetut tartunnat on usein saatu jo lähtömaassa.
Suomessa todettiin viime vuonna 188 hiv-tartuntaa. Tartuntojen määrä lienee tänä vuonna samaa suurusluokkaa.
YLE Uutiset
Aasia taas kunnostautuu...
34
185
Vastaukset
- hah hah
Karjalainen ja maaseudun tulevaisuus, savon sanomat. Sanomalehdet joita amalia lukee
- Dr. Medicine
Tämä on matkailuun liittyvä foorumi.
Ei terveysviranomaisten tilastofoorumi eikä
eräiden kirjoittajien henkilökohtaisten mielen- ym. terveysongelmien terapiapalsta- erehdyt pahasti
Tämä on hyvin olennainen asia mm.Thaimaan matkailua. Seksiturismi
nimittäin. - ja pysy siellä
erehdyt pahasti kirjoitti:
Tämä on hyvin olennainen asia mm.Thaimaan matkailua. Seksiturismi
nimittäin.mene sitten myös Afrikan , Venäjän ja Viron palstoille häiriköimään
- oikein osoite...
ja pysy siellä kirjoitti:
mene sitten myös Afrikan , Venäjän ja Viron palstoille häiriköimään
Eli ne huorien käyttäjät ei välitä sitä eikä tätä ennenkuin ne pannaan
maksamaan kaikki hoitonsa itse. - Dr.Medicine
erehdyt pahasti kirjoitti:
Tämä on hyvin olennainen asia mm.Thaimaan matkailua. Seksiturismi
nimittäin.Kävisit joskus maassa !!
- eka ja vika kerta
Dr.Medicine kirjoitti:
Kävisit joskus maassa !!
Ja kun näin Thaimaan seksiturismin , joka on täysin avointa ja sallittua,
ymmärsin käyneeni tasan viimeistä kertaa kaikissa äijille seksiä myyvissä
Aasian lomakohteissa.
- b li lf kb lk gi v
Selittyy sillä, että vyölaukku Pena saa alennusta kaikilta kellä hiv. Ja Penan kotimaassa on asiat niin hianosti, että ihan sama vaikka kuolee nopeemin, ei tarvi kärsiä suomipazkaa elämänsä loppuun asti...
- jjjjjjjjjooooooooooo
Amalialla on "KUULEMMA" hiv....Mutta kuka onkaan Amalia??Ilmeisesti joku afrikan poikiin mieltynyt sinivalas,"KUULEMMA"
- need a doctor ?
MISSÄ ON ALOITTAJAN JOHTOAJATUS ?
EIHÄN TEKSTISSÄ MAINITA THAIMAATA ERIKSEEN !
JA VASTAUS TULEE TÄSSÄ: KATEELLINEN PROVOSOIVA SUOMIPELLE !!!- tarvitseeko mainita
Hei hei hei, tarvitseeko mainita itsestään selvää asiaa ?
- suomihuora4334
idioottisuomikana taas teki tikusta asiaa. kohta varmaan linkkaat tanne jonkun turun asioita vaittaen etta se tapahtuu ulkomailla, typera nauta.
pam on palvelualojen ammattiliitto suomessa, vitun harakka.
missaan ei mainita aasiaa.
mene lutkuttamaan gambiaan mustaa tikkaria niin rauhoitut paskalehma - Bo Diddley
Aika monet nuoret naiset ovat seksituristeja Intiassa.Intiahan kuuluu tunnetusti Aasiaan.
- eri mieltä
Aasian seksiturismin maista on aina mainittu Thaimaa, Vietnam, Campodia,
Laos, Indonesia ja Filippiinit. Myös Korea on mainittu vaikka se tuntuukin hassulta. - Thaimaa=junttimaa
eri mieltä kirjoitti:
Aasian seksiturismin maista on aina mainittu Thaimaa, Vietnam, Campodia,
Laos, Indonesia ja Filippiinit. Myös Korea on mainittu vaikka se tuntuukin hassulta.Mikä tarkoittaa sitä, että kaikki ylijäämä-äijät hakeutuu pimpsan
perään toiselle puolelle maapalloa. - ikuiset pudottajat
Thaimaa=junttimaa kirjoitti:
Mikä tarkoittaa sitä, että kaikki ylijäämä-äijät hakeutuu pimpsan
perään toiselle puolelle maapalloa.Totta turiset, ne on näitä ikuisia painonpudottajia.
- pallomaha amalia
ikuiset pudottajat kirjoitti:
Totta turiset, ne on näitä ikuisia painonpudottajia.
Kuten myös Amalia...Paino ei vaan putoa.
- mistäs tiedät ?
pallomaha amalia kirjoitti:
Kuten myös Amalia...Paino ei vaan putoa.
Amalialla ei liene ongelmaa. Mutta mitenkäs se sun polviin vyöryvä vatsa, onko
taikuilla tähän omaa sanaa ? Bumbumfalle ? - jkqwkwkekwkjhwkjhwkj
mistäs tiedät ? kirjoitti:
Amalialla ei liene ongelmaa. Mutta mitenkäs se sun polviin vyöryvä vatsa, onko
taikuilla tähän omaa sanaa ? Bumbumfalle ?http://www.jackswastedlife.com/storage/FatGirl.jpg?__SQUARESPACE_CACHEVERSION=1304113770285
Tässä amalia,näyttäisi olevan pienehköä paino ongelmaa
- psykiatri voi auttaa
Luettuani näitä Amalian tekstejä,voi vain todeta seuraavaa.Joku suomalainen mies on tehnyt jotain kauheaa sinulle,jotain sellaista josta pääsee yli vain ammattiauttajan avulla.En tiedä onko nainen Thaimaasta vienyt miehesi ja lapsesi vai mitä,mutta vihasi KAIKKIA suomalaisia miehiä ja thaimaalaisia kohtaan on jo suorastaan raivoa.Se ei ole enää matkailukeskustelua thaimaasta,vaan raivohullun käytöstä.Suosittelenkin sinua VÄLITTÖMÄSTI hakeutumaan ammattiauttajan hoitoon,ehkä sitten voisimme saada sinusta yhteiskuntakelpoisen ihmisen
- ??????????????
Täh. Kai tänne nyt muutkin saa kirjoitella kun sun entiset tai etniset sussut ?
- Matkailusta saa
kirjoittaa. Mutta thaimaan palstat ovat viime vuodet ollut amalian vihan purkautumispalsta. Joka päivä klo 12:00 jälkeen aloitat. Olet sairas. Koska sä ymmärrät että tämä on MATKAILUPALSTA.
- sivullisen huomio
Thaimaahan yhdistyy niin vahva seksiturismin ja prostituution leima,
että sen on katsottavan kuuluvan hyvin olennaisesti Thaimaan matkailuun. Tältä
ikävältä ilmiöltä ei saa sulkea enää silmiä. - sivullisen huomio2
sivullisen huomio kirjoitti:
Thaimaahan yhdistyy niin vahva seksiturismin ja prostituution leima,
että sen on katsottavan kuuluvan hyvin olennaisesti Thaimaan matkailuun. Tältä
ikävältä ilmiöltä ei saa sulkea enää silmiä.http://www.stara.fi/2011/01/18/suomalaiset-naiset-hakevat-seksia-ulkomailta/
Amalia,huomio myös tämä..Älä sulje silmiäsi tältä.. - sokean huomio
sivullisen huomio2 kirjoitti:
http://www.stara.fi/2011/01/18/suomalaiset-naiset-hakevat-seksia-ulkomailta/
Amalia,huomio myös tämä..Älä sulje silmiäsi tältä..Eräänä päivänä näin valon...
- silloin jää Aasia
sokean huomio kirjoitti:
Eräänä päivänä näin valon...
Noihin Aasian kehitysmaihin kun ei paista muu kuin rahan kimallus.
- vaihtokassa
silloin jää Aasia kirjoitti:
Noihin Aasian kehitysmaihin kun ei paista muu kuin rahan kimallus.
Anna sokee lihapulla-suomijuntti 2 euroo, niin saat italialaisen
pesulapoletin. - pakkokassa
vaihtokassa kirjoitti:
Anna sokee lihapulla-suomijuntti 2 euroo, niin saat italialaisen
pesulapoletin.Nyt on otettava kapinen baarihuora. Ei ole pesulapolettiakaan.
- Ei ole varaa
rahaa kun ei ole amalialla tuolla köyhällä varkaudessa asuvalla siivojalla matkustaa edes tallinnaan, saati sitten gambiaan.
- aina on varaa
tehdä OIKEITA valintoja. Paitsi rankka hiilijalanjälki, myös ihmiskaupan
ja prostituution lomakohteiden välttäminen. Näihin kuuluu Aasia seksiturismin
maat. - Ylipainoinen Amalia
aina on varaa kirjoitti:
tehdä OIKEITA valintoja. Paitsi rankka hiilijalanjälki, myös ihmiskaupan
ja prostituution lomakohteiden välttäminen. Näihin kuuluu Aasia seksiturismin
maat.Huomenta siä mielisairas Amalia!!!!!!!!!!!!!!
- Aasian seksiturismi
aina on varaa kirjoitti:
tehdä OIKEITA valintoja. Paitsi rankka hiilijalanjälki, myös ihmiskaupan
ja prostituution lomakohteiden välttäminen. Näihin kuuluu Aasia seksiturismin
maat.Ja sitä harjoittavat maat ovat Thaimaa, Filippiinit, Vietnam, Kambotsea,
Laos, Indonesia ja Korea. - oletteko kaimat ?
Ylipainoinen Amalia kirjoitti:
Huomenta siä mielisairas Amalia!!!!!!!!!!!!!!
Neuvoisin arvoisaa nimimerkkiä laihdutuskuurille.
- kyllä, juuri näin
Aasian seksiturismi kirjoitti:
Ja sitä harjoittavat maat ovat Thaimaa, Filippiinit, Vietnam, Kambotsea,
Laos, Indonesia ja Korea.Sen takia ne onkin miesten lomakohteita. Ihmettelenpä, mitä asiaa
naisilla voisi olla lomailemaan miesten seksikohteisiin ????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770