Onko se kiellettyä ja saako niin tehdä, tytöt tai pojat?
Itse olen 14v. ja koittanut etsiä vastauksia Jumalan sanasta. Suviseuroissa ajattelin kysyä asiaa, mutta uskaltaako keneltäkään? Tai siis voiko keskustella? Kun se ongelma ei ratkea sinäsä keskustelemalla kenenkään kanssa, itselläni tuntuu olevan kiveksissä kiputila. Jo autossa tärinässä koen olevani todella kovilla. Siis kipu ei ole huono, vaan houkuttavan voimakas tarve koskettaa. Viimeksi näin oli 3kk sitten ja tähän asti olen pinnistellyt. Koin sen voimkkaana tunteena, mutta hyvin häpeällisenä, petoksena. Olen koittanut sitä hyvittää itse ominpäin.
Mietin usein, jos jään vanhemmilleni kiinni, mitä siitä seuraa, miten on vanhempia ohjeistettu? Pelko kasvaa päiväpäivältä enemmän ja se kalvaa minua ja tuntemuksiani aivan uudella tavalla. Häpeällä.
Kiitos jos kuuntelitte minua, tahdon jakaa kantamaani taakkaa ja saada selvityksen asioille, jotka rehellisyyden nimissäni vaivaavat.
Masturbointi
14
549
Vastaukset
- Täten on tähkät
Yleisen vl-käsityksen mukaan masturbointi on syntiä. Käytännössä suurin osa pojista harjoittaa sitä (tytöistä en tiedä). Koska a.o. harrastus vie aikaa ja aiheuttaa syyllisyyden tuntoa, voisi pyrkiä tekemään sitä vain harvoin. Olet sinnitellyt jopa kolme kuukautta. Se on hyvä saavutus. Tästä tavasta ei pääse eroon kuin vasta avioliitossa (jos silloinkaan).
Joka tapauksessa on pienempi synti masturboida, kuin saattaa naapurin tyttö raskaaksi. Vielä suurempi synti olisi ruveta kopeloimaan pikkusiskoaan. - Anna kuule lentää
En tiedä oletko feikki, mutta jos tätä lukee joku joka oikeasti tällaisen asian kanssa painiskelee, kuten itse painiskelin nuoruudessani, niin en voi sanoa muuta kuin, että yritä vapautua tunteesta ja tee sitä silloin kuin on tarve. Se on äärettömän luonnollista ja ei ole keneltäkään pois.. et ole niillä siittimillä kuitenkaan ketään hedelmöittämässä ja jos et itse hoitele hommaa, kuolee ne anyway.. ja on jopa terveydelle suotavaa tyhjentää kasseja välillä..
itekkin nuoruudessa hoiti homman hädissään ja sitten aina oli jonkin sortin morkkis.. voe hyvänen aika.. - admata
Vanhoilliskristillisen näkemyksen mukaan masturbointi on sopimatonta ja vaarallista. Nykykäsityksen mukaan hyödyllistä, terveellistä ja vaaratonta.
Koska vanhoillislestadiolaisuus elää n. 30-40 vuotta aikaansa jäljessä, niin liikkeessä löytyy varmastikin useampia käsityksiä siitä, onko masturbointi syntiä tai väärin.
Jos asiaa pohtii, niin voi kysyä itseltään (ja miksei muiltakin), että miksi Jumala on luonut seksuaaliseen laukeamiseen useita terveyttä ja hyvinvointia edistäviä ominaisuuksia, jos ei haluaisi että ihmiset moista harrastavat?
Masturbointi mm:
- Lievittää stressiä.
- Kehittää naisilla lantionpohjan lihaksia.
- Vähentää miehillä eturauhassyövän riskiä.
- Ylipäänsä edesauttaa kehon immuunipuolustusjärjestelmää.
Masturbointi on todella yleistä. Usein kuulee sanottavan, että kaikki sitä harrastavat. Se ei ehkä ihan pidä paikkaansa, koska varmastikin osa ihmisistä on a-seksuaalisia, niin ettei juttu pahemmin kiinnosta ja osa painiskelee vanhoilliskristillisten näkemysten kanssa. Voinee kuitenkin arvioida, että 9/10 sitä harrastaa. Aihe on kuitenkin edelleen varsinkin kristillisissä piireissä tabu, josta ollaan mieluummin hiljaa. Tietysti kyse on ylipäänsä yksityisasiasta, joka ei kuulu kenellekään muulle kuin itselle. - Mas Turbaattori
Ihan varmasti on kiellettyä, mutta älä moisesta välitä. Sinun siemeniäsi ne ovat, joita päästät vapauteen, eivät kenenkään muun. Katso Raamatusta vertaus kylväjästä. Osa siemenistä putosi kalliolle, osa otolliseen maahan.
- af Runckarström
Tuskinpa tosiaan tällä planeetalla on mitään, jota joku ei haluaisi kieltää. Turhat kiellot voi hyvin jättää omaan arvottomuuteensa.
- Mäsä-Masa
Kannattaa kokeilla myös saunasolmua. Silloin siemenet eivät mene hukkaan.
- mopo-orkku
minullakin oli varhaisnuoruudessa samoja ongelmia. kerran 13vuotiaana ajettuani velipojan mopolla soratiellä, mopon satula täristi ihanasti ja hetken päästä minun jalkoväliäni rupesi kouristamaan. sitten minulta tuli jotain ihmeellistä ja housut kastuivat sisäpuolelta....
en silloin vielä ymmärtänyt, että se taivaallinen tunne jonka koin, ei johtunut mopon vauhdin ihanuudesta, vaan siitä että minusta oli tullut mies ensimmäisen kerran :)
myöhemmin keksin omat pikkukätöset onnenhetkien tuottamiseen..... ;)- entinen-vl
Hei Kuule poika! Minäpä sanon kuule sinulle! Saat sä sitä harrastaa! siinä ei ole mitää pahaa se ei aiheuta ainakaa mitää sairauksia. Ja voit kosketella pallejasi niin paljon kuin haluat. joku käsivoide on hyvää liukastinta.anna vaan palaa!
- tarratepi
entinen-vl: muuten hyvä neuvo, mutta käsivoide kuivattaa.. voi toimia hetken, mutta sitten vain kuivattaa.
- entinen-vl
no joo. kuivattaakai se vedellä jos kosteuttaa nii ei se sitte ennää kuivata.
- raamatusta
näitä lukiessa ihmettelen suuresti, miten joku näkee vaivaa tällaisten feikkien kirjoittamiseen. Silloin ei ole sydämessä kaikki hyvin.:(
Ja JOS sattuisikin niin, että et olekaan feikki, niin vastaisin sinulle joitakin ajatuksia sivustolta, jossa saa kysyä Raamatusta:
Raamattu ei missään erikseen mainitse itsetyydytystä tai kerro, onko se syntiä. Yleisimmin itsetyydytykseen liitetty Raamatunkohta on kertomus Onanasta 1. Moos. 38:9-10:ssä. Joidenkin mukaan siemenen maahan laskeminen oli syntiä. Tarkalleen ottaen tästä ei kuitenkaan ollut kysymys. Jumala tuomitsi Onanin, ei siemenen maahan laskemisen johdosta, vaan koska Onan kieltäytyi velvollisuutensa täyttämisestä eli hankkimasta veljelleen jälkeläistä. Niinpä tämä raamatunkohta käsittelee suvunjatkamisen velvollisuutta eikä itsetyydytystä. Toinen itsetyydytyksen tuomitseva kohta on eräiden mielestä Matteus 5:27-30. Siinä Jeesus puhuu himosta ja sanoo: ”Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois.” Vaikkakin tämän kohdan ja itsetyydytyksen välillä on samankaltaisuuksia. on epätodennäköistä, että Jeesus viittasi itsetyydytykseen.
Vaikka Raamattu ei missään kohdin varta vasten määrittele itsetyydytystä synniksi, ei kuitenkaan ole epäilystäkään, etteivätkö itsetyydytykseen johtavat toimet olisi synnillisiä. Itsetyydytys on seurausta himokkaista ajatuksista, seksuaalisista ärsykkeistä ja/tai pornografisista kuvista. Nämä ovat ne ongelmat, jotka pitää käsitellä. Jos himon ja pornografian synnit hylätään ja voitetaan, itsetyydytyksen ongelma poistuu. Monet kärsivät itsetyydytyksestä aiheutuvista omantunnon kolkutuksista, kun heidän pitäisi paremminkin tehdä parannus itsetyydytykseen johtaneista teoista.
Eräitä raamatullisia periaatteita voidaan soveltaa itsetyydytyksen kysymykseen. Efesolaiskirjeessä 5:3 sanotaan: ” Siveettömyydestä, kaikenlaisesta saastaisuudesta ja ahneudesta ei teidän keskuudessanne saa olla puhettakaan – –.” On vaikeaa nähdä, kuinka itsetyydytys voi mitenkään läpäistä tuota nimenomaista testiä. Raamattu opettaa meille, että ”syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi” (1. Kor. 10:31). Jos et voi antaa Jumalale kunniaa jostakin, siitä on parasta luopua: ”Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä” (Room. 14:23). Meidän tulee lisäksi muistaa, että meidän ruumiimme, yhtä lailla kuin sielummekin, on Jumalan lunastama ja kuuluu Jumalalle. ”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli? Tämän Hengen on Jumala antanut asumaan teissä. Te ette itse omista itseänne, sillä Jumala on ostanut teidät täydestä hinnasta. Tuottakaa siis ruumiillanne Jumalalle kunniaa!” (1. Kor. 6:19-20). Tämän suuren totuuden tulisi todella vaikuttaa siihen, mitä teemme ja miten kohtelemme ruumistamme. Näiden periaatteiden valossa minun on siis pakko sanoa, että itsetyydytys on Raamatun mukaan syntiä. Se ei tuota kunniaa Jumalalle; se saa meidät vaikuttamaan moraalittomilta; eikä osoita Jumalan hallitsevan ruumistamme.- Tulkki #2
"Raamattu opettaa meille, että ”syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi”
- No sitten ei voi varmaan paskalla käydä?
- fozen
"Jos oikea kätesi viettelee sinua, niin on parempi hakata se poikki...."
-Jotenkin näin Raamatussa - etsivä-xx
Tämä on sellainen kysymys jossa on enemmän kuin yksi puoli. Tässä nettipappi eli luterilaisen kirkon pappi pohtii tätä asiaa. Toivottavasti siitä on sinulle apua.
http://www.nettipappi.fi/?newsid=13703&deptid=8618&showmodul=20&languageid=3&news=1
Nettipappi päätyy tässä tarkastelussaan loppupuolelle tähän pohdintaa.
"Ajattelisin edellä sanotun perusteella, että itsetyydytys ei ole syntiä itsessään, mutta siitä voi tulla synnin välikappale niin kuin kaikesta, mitä me ihmiset teemme."
Suositttelen sinuakin pohtimaan tätä asiaa tämän hänen kirjoituksensa perusteella ja lukevan tämän linkin päästä sen kirjoituksen kokonaan. Se kertoo nuoren ihmisen elämästäkin eri puolilta katsottuna. Siinä tarkastellaan sitäkin, mikä sinulle on fyysistä kipua.
Minä olen vl ja aikuisten lasten äiti, mutta sitä ei voi ev lut kirkon papin vastauksesta tietää, mikä hänen vakaumuksensa on. Ei hän kuitenkaan tässä kirjoituksessaan tunnu olevan sellainen, jolle kaikki Raamatun tekstit olisivat vähämerkityksellisiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948