Kaikkea pitää suojella

jumalaista

Kyllä merimetso lisääntyy juuri ihmisen toiminnan avulla, joten karsinta on oikeutettua.

Luvialla hävitettiin laittomasti merimetson pesiä

Luvialla Turvaskallio-nimisessä saaressa on tuhottu noin 120 merimetson
pesää. Tämä selvisi, kun Selkämeren saaristossa merimetsoja seuraava Antti
J. Lind katseli maanantaiaamuna aiemmin keväällä saareen asentamansa
riistakameran kuvia. Merimetsot olivat kadonneet saaresta. Saman huomasi
porilainen Ilkka Lilja, joka muiden lintulaskentojen ohessa kävi saaressa.

Lind soitti luontokuvaaja Seppo Keräselle, jonka tiesi liikkuvan
yhdyskunnan lähistöllä. Keränen kävi varmistamassa tilanteen ja löysi
saaresta vain kolme pesää. Tuhotyö on tapahtunut sunnuntaiaamuna 26.6., ja
tarkempi ajankohtakin tiedetään riistakamerakuvien perusteella tarkoin.

Rauhoitetun lintulajin pesiä on hävitetty tahallisesti, aivan kuten viime
vuonna. Silloin merimetson pesiä hävitettiin Kampparissa, Turvaskallion
länsipuolella.

Suojelujärjestö BirdLife Suomi tuomitsee merimetsojen pesien hävittämisen
ja vaatii, että tapaukseen suhtaudutaan vakavasti ja syylliset etsitään.
Merimetson pesien hävittäminen on luonnonsuojelurikos, josta todennäköisin
rangaistus on sakko sekä pesien korvausarvon korvaaminen valtiolle.
Merimetson korvausarvo on 235 euroa. Kiinni joutuessaan tihutyön tekijä
joutuu maksamaan valtiolle lähes 30 000 euron korvaukset.

BirdLife Suomi toivoo myös, ettei vastaavaa toimintaa enää tapahtuisi.
Vasta vuonna 1996 Suomessa pesimään alkaneeseen merimetsoon liittyy paljon
turhia pelkoja ja epätietoisuutta. Merimetso ei uhkaa saaristomme luonnon
säilymistä, vaikka kuolleita puita sisältävien pesimäyhdistyskuntien
läheisyydessä voi siltä vaikuttaakin. Se ei myöskään uhkaa
ammattikalastajien elinkeinoa, vaikka syökin kalaa.

---
Tiedotteen lintulaji ruotsiksi: storskarv (merimetso)


VALOKUVIA vapaasti julkaistavaksi tapahtumasta uutisoitaessa, kuvaajan
nimi Antti J. Lind mainittava (kuvaajalta voi kysellä myös lisää kuvia):
Turvaskallion merimetsoyhdyskunta kauempaa:
http://www.birdlife.fi/tiedotteet/kuvat/ merimetso_turvaskallio_ajl.jpg
Riistakamerakuva yhdyskunnasta ennen tuhoa:
http://www.birdlife.fi/tiedotteet/kuvat/ merimetso_riista_ennen_ajl.jpg
Riistakamerakuva yhdyskunnasta tuhon jälkeen:
http://www.birdlife.fi/tiedotteet/kuvat/ merimetso_riista_jalkeen_ajl.jpg

LISÄTIETOJA
Merimetsosta BirdLife Suomen sivuilla:
http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/merimetso.shtml

lintuasiantuntija Antti J. Lind, p. 0400 595 891
BirdLife Suomi ry

--
Jan Södersved
tiedottaja, päätoimittaja (Linnut-lehti)
BirdLife Suomi - BirdLife Finland
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh./Tel. 358 40 5555 393
www.birdlife.fi

1

148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jjjfffkkkddd

      >Kyllä merimetso lisääntyy juuri ihmisen toiminnan avulla, joten karsinta on oikeutettua.

      No sepäs oli hyvä perustelu. Moni pikkulintukin lisääntyy ihmisen toiminnan avulla. Saanko nyt lähteä tuhoamaan niiden pesiä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      106
      4572
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3393
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2380
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      39
      1418
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1343
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      38
      1196
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1102
    8. 159
      1026
    9. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      978
    10. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      944
    Aihe