Miten mahdan pärjätä armeijassa?

NO KUN TEEN PARHAANI, NIIN TUHOAN SELKÄNI JA NIVELENI LOPULLISESTI. Eikä miljoonakorvauksetkaan auttaisi, enkä niitä edes saisi. Kyse ei ole siitä, että minulla olisi vain huono kunto tai jotain.

Ei armeijaan haeta. Sinne mennään tai muuten viedään. Sivariiin en halunnut.

Armeija on vähän semmoinen juttu, että se on tosi vittumainen, mutta toisaalta se olisi myös ihana seikkailu. Siellä tulisi voimakkaammaksi, taitavemmaksi, saisi kestää ojissa ryömimistä sateella ja kaikkea muuta ihanaa (siis oikeasti ihanaa).

Ehkä jossain syvällä päänuppini sisällä toivon, että selviäisin siellä. Ei niin kyllä tule käymään.

Lääkärissä kävin kerran (inhoan lääkärissä käyntejä) ja lääkäri ei uskonut mitään eikä päästänyt tutkimuksiin (hän ei siis tutkinut yhtään mitään vaan totesi vain, että ei usko minua). Ilmeisesti ei olisi pitänyt puhua armeijasta mitään, luuli kai, että lusmuilen jotain.

Armeijassa lääkärin on parasta uskoa ja tutkia. Vaikka itsehillintäni on huipputasolla, niin en siedä sitä jos minua ei uskota. Ja jos lääkäri toistamiseen syyttää minua valehtelusta.... joudun kaiketi oikeuteen tai sotaoikeuteen.

Jostain luin, että siellä pitää heti ekana päivänä kantaa jokin raskas varustesäkki. Sitä en edes yritä. Jos koulureppu muutama kirja aiheuttaa parin kuukauden selkäkivut, niin en halua ajatella, mitä tuo tekee.

Cooperin testinkään en voi enkä edes aio osallistua.

Mahtaakohan pyssyllä ampuminen onnistua, kun sormet on niin huonot. Tämä kirjoittaminen on ainakin pahuksen vaikeaa.

Puoli kuollut ukko kirjoitti:

Jostain luin, että siellä pitää heti ekana päivänä kantaa jokin raskas varustesäkki. Sitä en edes yritä. Jos koulureppu muutama kirja aiheuttaa parin kuukauden selkäkivut, niin en halua ajatella, mitä tuo tekee.

Cooperin testinkään en voi enkä edes aio osallistua.

Mahtaakohan pyssyllä ampuminen onnistua, kun sormet on niin huonot. Tämä kirjoittaminen on ainakin pahuksen vaikeaa.

Olet selvästi alikersantti ainesta.

Juu no muotoillaan näin, että jos oikeasti löytyy fyysistä vaivaa tai riskiä olla, niin lykkäys tai vapautus on siinä kohdin toki ajankohtainen. Nykyään ollaan aika tarkkoja noissa vaikka itsekin haluaisi jäädä. MUTTA jos on vain "huono kunto" ilman sen ihmeempää vikaa, niin välttämättä eivät käy ihan yksiin ajatukset armeijalla ja sinulla sen puoleen mitä jaksaa ja mitä ei ja mitä pannaan mies tekemään. Tietty jos heti alussa pyörryt varustesäkkiä kantaessa, niin sitä saatetaan hieman tulkita kuin sairaskohtausta jos ei ole mitään flunssaa tms. herkistävää tekijää ja tehdä johtopäätöksiä elimistön kunnosta. Mutta jos itse ei ala vängätä ettei pysty olemaan, niin ei sieltä kyllä pihalle laiteta.

Toiset eivät siitä välttämättä toki oikein diggaa aina, ainakaan ne jotka haluavat kovin särmätä mutta kyllähän hitaimman mukaan mennään tavalla tai toisella, tai sitten hidas saa suorittaa vähän omaa inttiään sillä kunnolla kuin pystyy eli jos nyt sitten tulet viimeisenä maaliin hölkältä tunnin muiden jälkeen niin sinua odotetaan tai sitten ei ja siirrytään etiäpäin. Aina vähän riippuen sen mukaan, kuinka oleellista kaikkien osallistuminen jonnekin on. Sanotaan näin, että jos kropassa ei ole vikaa ja tärkein eli pää kestää eikä päätä, että en mä pysty olemaan kun mulla on näin huono kunto, niin kyllä siellä jokaisen intti läpi viedään, ei sitä kannata huolia. Ja Suomen armeija ei juoksuta ketään hengiltä.

Itsellä oli töiden ja opiskelujen vuoksi pitkä tauko kunnon liikunnasta, ehkä pari vuotta ennen kuin itse inttiin menin. N. puolitoista kuukautta ennen astumista aloin vähän kävellä ja lenkkeillä taas. Koin itseni aivan rapakuntoiseksi ja ajattelin, että henki lähtee kun kesällä menin ja hellettä 30. Mutta oikeastaan yllätyin, miten hyväkuntoinen olin tai ainakin keskikastia verrattuna moneen muuhun. Sanotaan näin, että kun ensimmäisellä viikolla pari ekaa lopetti niin huomasi miten iisiä homma on lopunpelin. Ja ehkä väärä tapa ajatella, mutta näin miten helposti pääsee pois jos todella tulee sellainen hetki.. Tuo takaraivossa sitten tuli 9kk oltua:) Tosin ei nyt tietty keskeyttämistä enää p-kauden jälkeen miettinyt ja kun tuli syksyviileämpikin niin alkoi aika juosta jotenkin aika nopeasti. (Oikeastaan aika alkoi juosta siinä vaiheessa, kun alikessut pistivät käytävien kelloihin patterit, monellakaan ei ollut rannekelloa ja kännyköitä ei alussa oikein saa pidettyä mukana...). Intin aika kulkee hitaasti, kuten sanotaan...:)

Yksi käynyt kirjoitti:

Juu no muotoillaan näin, että jos oikeasti löytyy fyysistä vaivaa tai riskiä olla, niin lykkäys tai vapautus on siinä kohdin toki ajankohtainen. Nykyään ollaan aika tarkkoja noissa vaikka itsekin haluaisi jäädä. MUTTA jos on vain "huono kunto" ilman sen ihmeempää vikaa, niin välttämättä eivät käy ihan yksiin ajatukset armeijalla ja sinulla sen puoleen mitä jaksaa ja mitä ei ja mitä pannaan mies tekemään. Tietty jos heti alussa pyörryt varustesäkkiä kantaessa, niin sitä saatetaan hieman tulkita kuin sairaskohtausta jos ei ole mitään flunssaa tms. herkistävää tekijää ja tehdä johtopäätöksiä elimistön kunnosta. Mutta jos itse ei ala vängätä ettei pysty olemaan, niin ei sieltä kyllä pihalle laiteta.

Toiset eivät siitä välttämättä toki oikein diggaa aina, ainakaan ne jotka haluavat kovin särmätä mutta kyllähän hitaimman mukaan mennään tavalla tai toisella, tai sitten hidas saa suorittaa vähän omaa inttiään sillä kunnolla kuin pystyy eli jos nyt sitten tulet viimeisenä maaliin hölkältä tunnin muiden jälkeen niin sinua odotetaan tai sitten ei ja siirrytään etiäpäin. Aina vähän riippuen sen mukaan, kuinka oleellista kaikkien osallistuminen jonnekin on. Sanotaan näin, että jos kropassa ei ole vikaa ja tärkein eli pää kestää eikä päätä, että en mä pysty olemaan kun mulla on näin huono kunto, niin kyllä siellä jokaisen intti läpi viedään, ei sitä kannata huolia. Ja Suomen armeija ei juoksuta ketään hengiltä.

Itsellä oli töiden ja opiskelujen vuoksi pitkä tauko kunnon liikunnasta, ehkä pari vuotta ennen kuin itse inttiin menin. N. puolitoista kuukautta ennen astumista aloin vähän kävellä ja lenkkeillä taas. Koin itseni aivan rapakuntoiseksi ja ajattelin, että henki lähtee kun kesällä menin ja hellettä 30. Mutta oikeastaan yllätyin, miten hyväkuntoinen olin tai ainakin keskikastia verrattuna moneen muuhun. Sanotaan näin, että kun ensimmäisellä viikolla pari ekaa lopetti niin huomasi miten iisiä homma on lopunpelin. Ja ehkä väärä tapa ajatella, mutta näin miten helposti pääsee pois jos todella tulee sellainen hetki.. Tuo takaraivossa sitten tuli 9kk oltua:) Tosin ei nyt tietty keskeyttämistä enää p-kauden jälkeen miettinyt ja kun tuli syksyviileämpikin niin alkoi aika juosta jotenkin aika nopeasti. (Oikeastaan aika alkoi juosta siinä vaiheessa, kun alikessut pistivät käytävien kelloihin patterit, monellakaan ei ollut rannekelloa ja kännyköitä ei alussa oikein saa pidettyä mukana...). Intin aika kulkee hitaasti, kuten sanotaan...:)

Näkeekö armeijan lääkärit tiedot "siviilipuolen" lääkärikäynneistä?

Yksi käynyt kirjoitti:

Juu no muotoillaan näin, että jos oikeasti löytyy fyysistä vaivaa tai riskiä olla, niin lykkäys tai vapautus on siinä kohdin toki ajankohtainen. Nykyään ollaan aika tarkkoja noissa vaikka itsekin haluaisi jäädä. MUTTA jos on vain "huono kunto" ilman sen ihmeempää vikaa, niin välttämättä eivät käy ihan yksiin ajatukset armeijalla ja sinulla sen puoleen mitä jaksaa ja mitä ei ja mitä pannaan mies tekemään. Tietty jos heti alussa pyörryt varustesäkkiä kantaessa, niin sitä saatetaan hieman tulkita kuin sairaskohtausta jos ei ole mitään flunssaa tms. herkistävää tekijää ja tehdä johtopäätöksiä elimistön kunnosta. Mutta jos itse ei ala vängätä ettei pysty olemaan, niin ei sieltä kyllä pihalle laiteta.

Toiset eivät siitä välttämättä toki oikein diggaa aina, ainakaan ne jotka haluavat kovin särmätä mutta kyllähän hitaimman mukaan mennään tavalla tai toisella, tai sitten hidas saa suorittaa vähän omaa inttiään sillä kunnolla kuin pystyy eli jos nyt sitten tulet viimeisenä maaliin hölkältä tunnin muiden jälkeen niin sinua odotetaan tai sitten ei ja siirrytään etiäpäin. Aina vähän riippuen sen mukaan, kuinka oleellista kaikkien osallistuminen jonnekin on. Sanotaan näin, että jos kropassa ei ole vikaa ja tärkein eli pää kestää eikä päätä, että en mä pysty olemaan kun mulla on näin huono kunto, niin kyllä siellä jokaisen intti läpi viedään, ei sitä kannata huolia. Ja Suomen armeija ei juoksuta ketään hengiltä.

Itsellä oli töiden ja opiskelujen vuoksi pitkä tauko kunnon liikunnasta, ehkä pari vuotta ennen kuin itse inttiin menin. N. puolitoista kuukautta ennen astumista aloin vähän kävellä ja lenkkeillä taas. Koin itseni aivan rapakuntoiseksi ja ajattelin, että henki lähtee kun kesällä menin ja hellettä 30. Mutta oikeastaan yllätyin, miten hyväkuntoinen olin tai ainakin keskikastia verrattuna moneen muuhun. Sanotaan näin, että kun ensimmäisellä viikolla pari ekaa lopetti niin huomasi miten iisiä homma on lopunpelin. Ja ehkä väärä tapa ajatella, mutta näin miten helposti pääsee pois jos todella tulee sellainen hetki.. Tuo takaraivossa sitten tuli 9kk oltua:) Tosin ei nyt tietty keskeyttämistä enää p-kauden jälkeen miettinyt ja kun tuli syksyviileämpikin niin alkoi aika juosta jotenkin aika nopeasti. (Oikeastaan aika alkoi juosta siinä vaiheessa, kun alikessut pistivät käytävien kelloihin patterit, monellakaan ei ollut rannekelloa ja kännyköitä ei alussa oikein saa pidettyä mukana...). Intin aika kulkee hitaasti, kuten sanotaan...:)

Löytyykös armeijasta muita huonokuntoisia, vai onks kaikki valmistautunut niin hyvin että on huippu kunnossa. ja mahtaakohan nuo auttaa sen varustekassin kanssa jos se tuottaa ongelmia?