AMB vetäytynyt kokonaan julkisuudesta?

Liekö Apocalyptica-miehensä pakottanut laittamaan vaatteet päälle ja poistumaan juorulehtien palstoilta. Epäilen, ettei ole oma valinta?
15235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllä se taisi olla AMB:n oma valinta. Sanoi pinnallista julkkiselämää hyvin kuluttavaksi. Ja senhän näkee noista Tuksuista ja Martinoista, että hyvin kuluttavaa, ihan ulkoisestikin.

AMB on siinä iässä, jolloin ihminen viimeistään alkaa aikuistumaan, jos ollenkaan. Hyvä käänne AMB:n elämässä.

Äänestä

Mä en ymmärrä et miks AMB haluaisi enää olla Seiskan bloggari tai muuta vastaavaa. Eiköhän se miehensä liiku hieman paremmissa piireissä että tuollaiselle turhalle julkisuudelle nauretaan. Ehkä paheksutaan myös. Kai sillä miehellä löytyy taskun pohjalta sen verran ylimääräistä ettei tarvitse näytellä tissejä elääkseen. Marttiinan ja Tuksun touhut on säälittäviä. Aikuiset ihmiset käyttäytyy kuin kakarat ja elävät omassa mielikuvitusmaailmassaan. Onnea vaan AMB:lle valitsemallaan tiellä! Varmasti parempi vaihtoehto kuin edellä mainittu.

Äänestä

Toinen ex-turhis joka viisastui ja hankki oikeen elämän on Marika Fingeroos. Näin sen Vaasassa ja voi hitto kun se on livenä hyvännäköinen muija!!

Äänestä

Tiesittekö että Annemari Berg on oikealta sukunimeltään Jetsu?


Ja vieläpä aito mustalainen.

Äänestä
  • No eipä ollu tietoo. Mitä sitten???

    Äänestä

Facebookissa sen siskon nimi on Jetsu. Ei ne mustalaissukua ole. AMB:llä menee hyvin. Aikamoista luksuselämää tuntuu viettävän. Ei taida muut Apocalyptican jäsenet Anne-Marista paljoa perustaa...

Äänestä

Kuulemani mukaan AMB on joutunut hankkimaan luottamusta. Apocalyptica on hyvin tarkka maineestaan. Ovat olleet Pertun kanssa jo pitkään ja mitään tilityksiä tai bändin nimellä ratsastamista ei ole näkynyt. Ja olihan Eicca siinä AMB:n tapahtumassa tuomarina. Toivottavasti AMB tajuaa pysyä erossa seiskahuoraamisesta.

Äänestä
  • Tuskinpa AMB haluaa takaisn tyrkkyjulkkikseksi enää, kun on saanut maistaa oikeaa elämää ja sen tuomaa onnellisuutta ja tasapainoa.

    Äänestä

NIINPÄ!! Mutta tyrkyh..ra lerttiina se vaan hu..aa kun parempaan ei kykene. Noloa ja säälittävää!!! Niiiiiin Nolooooooo!!!!!

Äänestä

Ovat mustalaissukua. Kaverini oli samalla luokalla tuon kanssa.

Jetsuja ja manneja ovat. Peittelee toki mannejuuriaan. Se on selvä.

Äänestä

Mikä on sun motiivi nimim. paljastaja? Lapsellista. Väliäkö sillä mitä on. Kaunis nainen ja menestyvä kuuluisa mies. Sekin aiheuttaa kateutta kun on nainen päässyt roskaporukasta paremman elämän makuun. Anne-Marin siskon kuvia näkee Anne-Marin Facebookista. On vaaleampi kuin Anne-Mari. Nätti on kyllä siskonsakin.

Äänestä

Pelkkä kuppainen horohan se on. Ei kaunista nähnytkään tuollainen luuviulu, silikonipallotissi. Eikä yläpäässäkään ole kuin pakkelia ja pururata.

Äänestä

Ei juttujesi perusteella sulla liiku yläkerrassa senkään vertaa.

Äänestä

fb = itse Annemari Jetsu. Pitää omia puoliaan täällä. Heh heh.

Äänestä

Miksi monet julkkikset hyväksyy ketä vain kavereikseen Facebookissa? Luulisi että moisesta tulee vaan ongelmia. Ja sitten valitellaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


seiskablögi kirjoitti:

Liekö Apocalyptica-miehensä pakottanut laittamaan vaatteet päälle ja poistumaan juorulehtien palstoilta. Epäilen, ettei ole oma valinta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu