elävä usko

Avaisiko joku vl minulle omin sanoin mitä on elävä usko. Minua alkaa väsyttää lukea tätä palstaa.
7516934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 75

Vanhimmat

Silloin kun alkaa vanha elämä painamaan sydämessä ja parannuksen halu on tullut sydämelle, se on uskon elämän alku.

Sillä, että uskot omalle kohdallesi, että Jeesus on kuollut sinun synnit sovittaen PELASTUT! Ja vain sillä. Mikään seurakuntaan kuuluminen ei ketään ihmistä pelasta, vaan usko Jeesukseen Kristukseen.

Äänestä
  • Aivan, synnit voi todistaa anteeksi toinen ELÄVÄSSÄ USKOSSA oleva ihminen. Sellainen ihminen löytyy yleensä jostain seurakunnasta ei kadulta kuka vaan kulkija. Oikeassa seurakunnassa saa kuulla elävää jumalan sanaa ja vahvistusta heikolle uskolle. Usko tulee kuulosta sitä ei voi saada ainoastaan Raamattua lukemalla. Mielestäni seurakunta on aika oleellinen osa tässä asiassa!

    Äänestä

  • Nella kirjoitti:

    Aivan, synnit voi todistaa anteeksi toinen ELÄVÄSSÄ USKOSSA oleva ihminen. Sellainen ihminen löytyy yleensä jostain seurakunnasta ei kadulta kuka vaan kulkija. Oikeassa seurakunnassa saa kuulla elävää jumalan sanaa ja vahvistusta heikolle uskolle. Usko tulee kuulosta sitä ei voi saada ainoastaan Raamattua lukemalla. Mielestäni seurakunta on aika oleellinen osa tässä asiassa!

    sana on se, joka väsyttää.

    Ikään kuin syntien anteeksiantamus minun kohdallani olisi toisen ihmisen todistuksesta kiinni. EI VOI OLLA! Henki itse todistaa minun henkeni kanssa, että olen Jumalan lapsi.

    Oikeassa seurakunnassa saa kyllä elävää sanaa ja vahvistusta uskolle, ja oikea seurakunta on mikä tahansa joukko joka julistaa Jeesus olkoon herra, koska ei kukaan voi sanoa niin paitsi Pyhässä Hengessä (1 Kor 12:3)

    "Usko tulee kuulosta sitä ei voi saada ainoastaan Raamattua lukemalla."

    Tämä "usko tulee kuulosta" tarkoittaa TIETENKIN sydämen kuuloa eli sydämen ymmärrystä ja taipumista Jumalan sanan puoleen ja pelastuksen vastaanottamista.

    Älä suotta opeta täällä tuota vl-valheoppia, joka jättää mm. kuurot pelastuksen ulkopuolelle.

    Sydän voi alkaa kuulla eli tarttua Jumalan pelastustarjoukseen:

    - julistetun Jumalan sanan kautta
    - Raamatun lukemisen kautta
    - hengellisten/kirjojen lehtien kautta
    - toisen ihmisen henkilökohtaisen todistuksen kautta
    - TV:n, videoiden, elokuvien (esim. Passion of Christ) kautta
    - jne.

    Pyhä Henki, joka uskon synnyttää ihmisessä ei tarvitse apurikseen vl-ihmistä, vaikka sellaista valheopetusta kaiutetaankin Suomen rauhanyhdistyksillä. On PH vaan sen verran väkevä voima.

    Aivan turha on vanhoillislestadiolaisten yrittää mitätöidä Jumalan voimaa ja nostattaa ihmistä (= itseään) opettamalla, että kaikkivaltias ja kaiken luonut Jumala ei pysty pelastamaan ihmistä synnin yöstä ilman luomansa ihmisen apua.

    Jotain rajaa!

    Äänestä

  • florist kirjoitti:

    täysin oikeassa.

    Äänestä

  • USKOvainen kirjoitti:

    Maailma pitää minuakin vanhoillislestadiolaisena.

    Pidätkö sinä minua sellaisena? Jos et minua Jumalan lapseksikaan kelpuuta sen perusteella, että olen eri mieltä opista. Raamattu sanoo ettei eriseuralainen taivasta peri eli opissa eriävä seurakunta ja minä olen eri mieltä kanssasi. Mikä minä olen? Tämä kysymys siksi, että jos minut vanhoillislestadiolaiseksi kutsutaan ja kuuroja en jätä pelastuksen ulkopuolelle niin kuka tässä valehtelee eli syntiä tekee:

    "Älä suotta opeta täällä tuota vl-valheoppia, joka jättää mm. kuurot pelastuksen ulkopuolelle."

    Edelleen kysyn sinulta, missä on se perkeleen oppi, joka sanoo, että usko tulee muusta kuin kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Sinä, joka pimeydessä vaellat, olet Raamatusta ottanut luvun sieltä ja luvun täältä ja annat itsiäs Jumalan lapseksi kutsuttaa. Jumala antakoon sinulle uskallusta lukea Raamatuista myös muutakin kuin mitä perkele käskee lukemaan.

    Tee parannus, sillä sinä pahennusta matkaan saatat ja ihmisiä vaivaan harjoitat!

    t.Rohveetta

    Äänestä

  • Rohveetta kirjoitti:

    tuo satujen tyrkyttäminen palstalle.

    "Mikä minä olen?"

    Olet vl-harhaoppien sokeuttama ihminen. Opetat perkeleen oppeja, jotka tämä on tarjonnut kultalautasella vl-herätysliikkeelle ja tämä on ottanut ne vastaan sekä pyrkii eksyttämään ihmisiä lukuisilla Raamatun vastaisilla harhaopeillaan.

    Usko Jumalaan ja Raamatun totuuksiin - älä usko vl-harhaoppeihin!!

    Äänestä

  • Rohveetta kirjoitti:

    Maailma pitää minuakin vanhoillislestadiolaisena.

    Pidätkö sinä minua sellaisena? Jos et minua Jumalan lapseksikaan kelpuuta sen perusteella, että olen eri mieltä opista. Raamattu sanoo ettei eriseuralainen taivasta peri eli opissa eriävä seurakunta ja minä olen eri mieltä kanssasi. Mikä minä olen? Tämä kysymys siksi, että jos minut vanhoillislestadiolaiseksi kutsutaan ja kuuroja en jätä pelastuksen ulkopuolelle niin kuka tässä valehtelee eli syntiä tekee:

    "Älä suotta opeta täällä tuota vl-valheoppia, joka jättää mm. kuurot pelastuksen ulkopuolelle."

    Edelleen kysyn sinulta, missä on se perkeleen oppi, joka sanoo, että usko tulee muusta kuin kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Sinä, joka pimeydessä vaellat, olet Raamatusta ottanut luvun sieltä ja luvun täältä ja annat itsiäs Jumalan lapseksi kutsuttaa. Jumala antakoon sinulle uskallusta lukea Raamatuista myös muutakin kuin mitä perkele käskee lukemaan.

    Tee parannus, sillä sinä pahennusta matkaan saatat ja ihmisiä vaivaan harjoitat!

    t.Rohveetta

    Mielestäni kuulemisella tarkoitetaan
    olla kuuliainen eli totella Jumalan Sanaa ;
    Sanaa voidaan lukea, kuulla, nähdä, Pyhä Henki voi vaikuttaa myös ilmestysten ja unien kautta ihmisen tajuntaan ja vaikuttaa uskon ja kiinnostuksen heräämisen Jumalan Sanaa kohtaan.
    Pyhä Henki kirkastaa Kristusta. Kristus on tie totuus ja elämä. Vain Kristuksen kautta meillä on pääsy kaikkein pyhimpään, Isän luokse.

    Äänestä

  • Rohveetta kirjoitti:

    Maailma pitää minuakin vanhoillislestadiolaisena.

    Pidätkö sinä minua sellaisena? Jos et minua Jumalan lapseksikaan kelpuuta sen perusteella, että olen eri mieltä opista. Raamattu sanoo ettei eriseuralainen taivasta peri eli opissa eriävä seurakunta ja minä olen eri mieltä kanssasi. Mikä minä olen? Tämä kysymys siksi, että jos minut vanhoillislestadiolaiseksi kutsutaan ja kuuroja en jätä pelastuksen ulkopuolelle niin kuka tässä valehtelee eli syntiä tekee:

    "Älä suotta opeta täällä tuota vl-valheoppia, joka jättää mm. kuurot pelastuksen ulkopuolelle."

    Edelleen kysyn sinulta, missä on se perkeleen oppi, joka sanoo, että usko tulee muusta kuin kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta. Sinä, joka pimeydessä vaellat, olet Raamatusta ottanut luvun sieltä ja luvun täältä ja annat itsiäs Jumalan lapseksi kutsuttaa. Jumala antakoon sinulle uskallusta lukea Raamatuista myös muutakin kuin mitä perkele käskee lukemaan.

    Tee parannus, sillä sinä pahennusta matkaan saatat ja ihmisiä vaivaan harjoitat!

    t.Rohveetta

    Voi hyvä lapsi! Mikähän sinä nyt luulottelet olevasi, -käyttäen tuollaista (teennäistä) vanhaa lauseenpartta ja mukamas ladellen "profeettana" omia päähänpistojasi?

    Älä vaan sano että kuvittelet olevasi joku oikea "profeetta"?

    Koitas nyt poika vaan pysyä housuissas ja jalat maan pinnalle! Sinun äärityperiä teennäisiä runomittojasi täällä kaikkein vähiten kukaan kaipaa!

    Jo on aikoihin eletty kun lahkolliset kakarat täällä leikkii "profeettaa"...

    -Voi hyvä lapsi sentään...

    profetian armolahja vai oletko omassa ylpeydessäsi nykäissyt normaaliin vl-tapaan hatustasi hienon nimimerkin "Rohveetta"?

    Ainakin HARHAA profetoit, jos jotakin profetoit.

    Äänestä

  • Jampe9 kirjoitti:

    Voi hyvä lapsi! Mikähän sinä nyt luulottelet olevasi, -käyttäen tuollaista (teennäistä) vanhaa lauseenpartta ja mukamas ladellen "profeettana" omia päähänpistojasi?

    Älä vaan sano että kuvittelet olevasi joku oikea "profeetta"?

    Koitas nyt poika vaan pysyä housuissas ja jalat maan pinnalle! Sinun äärityperiä teennäisiä runomittojasi täällä kaikkein vähiten kukaan kaipaa!

    Jo on aikoihin eletty kun lahkolliset kakarat täällä leikkii "profeettaa"...

    -Voi hyvä lapsi sentään...

    lapsellisilla jaarituksilla ja typerillä höpötyksillä tämä meidän "Rohveettamme" pyrkii tekemään vaikutuksen palstalaisiin.

    Teennäisyys paistaa tänne asti. Muutamat tuntuvat menneen halpaan.

    Äänestä

  • Nella kirjoitti:

    Aivan, synnit voi todistaa anteeksi toinen ELÄVÄSSÄ USKOSSA oleva ihminen. Sellainen ihminen löytyy yleensä jostain seurakunnasta ei kadulta kuka vaan kulkija. Oikeassa seurakunnassa saa kuulla elävää jumalan sanaa ja vahvistusta heikolle uskolle. Usko tulee kuulosta sitä ei voi saada ainoastaan Raamattua lukemalla. Mielestäni seurakunta on aika oleellinen osa tässä asiassa!

    >>Sanot-
    >>Usko tulee kuulosta sitä ei voi saada ainoastaan Raamattua lukemalla.>Room. 10:17
    "Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen - "SANAN KAUTTA"!!!.

    Kun minä aloin lukemaan Raamattua 24-vuotta sitten,(kiinnostuksesta)!,niin Raamatun "SANA" nimenomaan vaikutti minuun niin ,että Jumalan Pyhä Henki kirkasti Sanansa Jeesuksesta Kristuksesta minullekin julkisyntiselle ihmiselle, että olen syntinen ja tarvitsen Jeesuksen "VEREN" sovitusta syntisen elämäni parannukseksi ja sovitukseksi!

    Kun tuon kaiken nöyränä uskossa otin vastaan,niin Raamatun sana ilmoitti minulle Sanassaan ,että ->

    >>1 Joh. 1:7
    ... jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja -"Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, "VERI" puhdistaa meidät KAIKESTA synnistä"!.

    >>1 Joh. 1:9
    "Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä"!!!>Joh. 11:26
    Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. "Uskotko sen?"

    Äänestä

  • USKOvainen kirjoitti:

    täysin oikeassa.

    Jeesus on jättänyt syntien anteeksi antamisen avaimet omille opetuslapsilleen ja niitä ovat elävässä uskossa olevat ihmiset. Jeesus sanoo että niille joille te synnit anteeksi annatte niille ne ovat annetut ja joilta te ne pidätätte niiltä ne ovat pidätetyt. Raamattua lukemalla niitä ei ainakaan anteeksi saa.

    olet saanut rauhanyhdistyksellä väärää ja Raamatun vastaista opetusta.

    Sinulle on opetettu, että ihminen voi saada syntinsä anteeksi ja tulla uskoon vain toisen henkilön julistaman synninpäästön kautta. Näin voi toki tapahtua, mutta missään kohden Raamattua EI SANOTA, että tämä on ainoa tapa saada syntinsä anteeksi ja tulla uskoon.

    Ihminen saa syntinsä anteeksi Jeesuksen verihaavojen kautta ja tulee Pyhän Hengen työn kautta uskoon silloin, kun on aika marjan kypsyä eli on hetki ihmisen hyväksyä omalle kohdalleen Jumalan valmistama pelastustarjous.

    Marjan kypsyminen voi tapahtua ihan milloin vain ja missä vain. Tärkeintä on sydämen kääntyminen Jumalan puoleen.

    On ikävää, että näinkin tärkeässä asiassa suurehko herätysliike opettaa täysin väärää oppia, väheksyy Jumalan voimaa, korottaa ihmistä sekä johtaa sillä tavalla harhaan monia.

    Pyhän Hengen kautta kirkastetaan, miten ihminen tulee autuaaksi. Sitä ei vaan omanvanhurakuden saastainen vaate kasvoillansa erota, et sinä, eikä kukaan muukaan, joka kuvittelee Jumalalla olevan monta erilaista autuaaksitulemisen mallia.
    Sinun tapaasi käyttivät jo juutalaiset Jeesuksen aikan, kun sanoivat Hänestä, eikö tämä ole puuseppä Joosefin poika, joka pilkkaa Jumalaa.

    Jeesus oli yhtäaikaa sekä ihminen että Jumala. Hän näytti, että ihminen hänessä julistaa Jumalan valtaa ja valtakuntaa ja siksi hän jätti omilleen valtansa sovinnosta saarnata Pyhän Hengen vuodatuksella.

    Tästä raamattu sanoo, että saarnaamansa hullutuksen avulla Hän pelastaa meitä ihmisiä. OTTAKAA TÄSTÄ SANASTA VAARIN, ETTÄ KAMMOKSUTTE JUURI RAAMATUN MUKAISTA SAARNAA, HULLUTUSTA!

    Äänestä

  • Uskon kultaa kirjoitti:

    Millään tavalla et perustellut, että AINOA tapa ihmisen tulla uskoon olisi toisen ihmisen julistama synninpäästö.

    No ethän sitä tietystikään pysty todistamaan, koska se ei pidä paikkaansa.

    Kommenttisi oli tyhjää vl-helkyttelyä.

    Äänestä

  • USKOvainen kirjoitti:

    olet saanut rauhanyhdistyksellä väärää ja Raamatun vastaista opetusta.

    Sinulle on opetettu, että ihminen voi saada syntinsä anteeksi ja tulla uskoon vain toisen henkilön julistaman synninpäästön kautta. Näin voi toki tapahtua, mutta missään kohden Raamattua EI SANOTA, että tämä on ainoa tapa saada syntinsä anteeksi ja tulla uskoon.

    Ihminen saa syntinsä anteeksi Jeesuksen verihaavojen kautta ja tulee Pyhän Hengen työn kautta uskoon silloin, kun on aika marjan kypsyä eli on hetki ihmisen hyväksyä omalle kohdalleen Jumalan valmistama pelastustarjous.

    Marjan kypsyminen voi tapahtua ihan milloin vain ja missä vain. Tärkeintä on sydämen kääntyminen Jumalan puoleen.

    On ikävää, että näinkin tärkeässä asiassa suurehko herätysliike opettaa täysin väärää oppia, väheksyy Jumalan voimaa, korottaa ihmistä sekä johtaa sillä tavalla harhaan monia.

    ...sano VÄÄRÄÄ TODISTUSTA LÄHIMMÄISESTÄSI!!
    En oo VANHOILLISLESTADIOLAINEN enkä oo edes koskaan käyny niitten seuroissa enkä tuu käymäänkään! Mä kuulun siihen oikeeseen seurakuntaan jossa saarnataan katuville ja syntinsä tunteville syntien anteeksiantamusta!

    tekstissäsi: sanot, ettet ole vl, ja silti kuulut oikeaan seurakuntaan. Hm?

    niin sinulla on väärä käsitys siitä, miten ihminen voi tulla uskoon.

    Opettaako esikoislestadiolaisuus myöskin noin väärin?

    Äänestä

  • usk.m kirjoitti:

    tekstissäsi: sanot, ettet ole vl, ja silti kuulut oikeaan seurakuntaan. Hm?

    Tottakai oikeita Jumalan lasten joukkoja ja oikeita seurakuntia on vaikka kuinka paljon ympäri maailmaa. Sydämen usko Jeesukseen yhdistää nämä joukot koko maailman laajuiseksi Jumalan valtakunnaksi maan päällä.

    Ethän vain luule, että vanhoillislestadiolaisuus on ainoa oikea Jumalan lasten joukko ja ainoa oikea seurakunta? Ethän niin sokea ole?

    Ethän?

    Äänestä

  • USKOvainen kirjoitti:

    niin sinulla on väärä käsitys siitä, miten ihminen voi tulla uskoon.

    Opettaako esikoislestadiolaisuus myöskin noin väärin?

    Jos siellä opetettaisiin väärin niin en tietenkään siellä kävisi!!

    Äänestä

  • Nella kirjoitti:

    Jos siellä opetettaisiin väärin niin en tietenkään siellä kävisi!!

    olet väärässä. Sori.

    Äänestä

Tutustu vl kirjallisuuteen, niin se selviää kaiken parhaiten. Täällä voi jokainen sanoa mitä sylki suuhun tuo, ja jolla ei ole totuuden kanssa välttämättä mitään tekemistä.

Esim. Juhani Uljaan kirjoittama kirja Peltoon kätketty aarre. Todella hyvä kirja selvittämään uskomme perusteita.

Äänestä
  • Juhani veli on ollut minulle hyvin rakas jo lapsuudestani saakka, sillä olen mm.hänen kauttaan kuullut Jumalan sanaa koko lapsuuteni ja nuoruuteni alkutaipaleen, kunnes elämä vei minne vei.

    Juhanille on Jumala antanut paljon viisautta ja ymmärrystä selittää Jumalan valtakunnan kalleutta, peltoon kätkettyä aarretta.

    t.Rohveetta

    Äänestä

  • Rohveetta kirjoitti:

    Juhani veli on ollut minulle hyvin rakas jo lapsuudestani saakka, sillä olen mm.hänen kauttaan kuullut Jumalan sanaa koko lapsuuteni ja nuoruuteni alkutaipaleen, kunnes elämä vei minne vei.

    Eikö tämä Juhani Uljas ollutkin sitä pappiseriseuraa Hänhän olisi iältään noin 80 v ? Laskinko oikein ? Kuinka vanha sinä rohweetta oikein oletkaan ? Kun tuolla jossain kirjoitat olleesi lapsi 70-l aikoina ja nyt oletkin koko nuoruutesi kuunnellut 60-luvulla poistettua Juhani Uljasta ? Mikä nyt on totta ?

    Äänestä

  • Eliza kirjoitti:

    Kyllä ne kaikki edelliset tekstit ovat täysin yhteneviä, jos luet uudelleen, mutta kerrotaan nyt lyhyesti.

    Ensinnäkin minä olen lähes (alle) 3-kymppinen eli 70-luvulla syntynyt. Ja minulla ei ole mitään muistikuvaa eikä tarvettakaan tietää, mitä Juhanin elämään on kuulunut 70-luvulla tai ennemmin.

    Hän on ollut "kotiopettajani" koko lapsuuden ja Jumalan suurta lahjaa on ollut se, että olen saanut syntyä uskovaiseen kotiin ja pienestä pitäen saanut matkaa tehdä siinä oikeassa uskonopissa, josta Juhanikin on Jumalan armosta saarnannut. Tuhlaajapojan reissun olen silti tehnyt ja siinä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Ei sitten mitään. Joskus kuulee, kuinka uskovainen nuori huokaa, että tuhlaajapojille on varmasti helpompaa uskoa kuin meillä, jotka olemme "vain olleet ja olleet" Jumalan valtakunnassa. Pois se. Jumala hyvästi meitä siunatkoon ja tällaisilta ajatuksilta varjelkoon. Se on aina Jumalan armo ja työ, kun saamme tuntea Jumalan lasten yhteyttä ja meillä sellainen taivaan rauha sydämellä, että me Hengessä vahvat olemme.

    Minulla nyt sitten meni puurot ja vellit sekaisin. Uljas-niminen pappi poistettiin pappiseriseuran myötä, poistettiin tai poistui, vl:sta 60-l:lla, ei ole siis sama henkilö. Lienee samaa sukua.

    Äänestä

  • Rohveetta kirjoitti:

    Juhani veli on ollut minulle hyvin rakas jo lapsuudestani saakka, sillä olen mm.hänen kauttaan kuullut Jumalan sanaa koko lapsuuteni ja nuoruuteni alkutaipaleen, kunnes elämä vei minne vei.

    Juhanille on Jumala antanut paljon viisautta ja ymmärrystä selittää Jumalan valtakunnan kalleutta, peltoon kätkettyä aarretta.

    t.Rohveetta

    "Juhani-veljestä" Rohveetan aloittamana, sanon minäkin hänestä jotakin: hän sanoi minulle 70-luvulla kun tuli kyseeseen "hoitokokousten oikea hoitaminen", toisella paikkakunnalla pidetystä erottamiskeskustelusta: "vaikka minä en tiedä, mitä asia koski, niin olen aivan varma että NN on oikein hoidettu (erotettu Jumalan valtakunnasta). Jumalan seurakunta ei erehdy, seurakunta on valinnut hoitomiehet, jotka eivät erehdy. Näin ollen hoitotoimenpide on ehdottoman oikein tehty." --Kun en sitä uskonut, sain minäkin kenkää.

    Siis vl-joukko on erehtymätön Jumalan seurakunta, ainakin näin opetettiin 70-luvulla.

    Valitettavasti tämän jälkeen en oikein voi pitää kyseistä "veljeä" oikeaoppisena enkä hänen kirjoituksiaan sen takia kovin suositeltavina, mikäli aikoo tutustua Jumalan seurakuntaan.

    Äänestä

  • Inker-Elli kirjoitti:

    Jumalan valtakunnassa on se, että raamatuissa väkevätkin erehtyvät.

    Jaakobin kirjeen 3. luku käsittelee tätä aihetta:

    Jakeet 1-2 Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.

    Jae 11: Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä.

    Jumalan sanan lähteestä pulppuava vesi on elävää, raikasta ja luihin ja ytimiin asti vaikuttavaa. Kaikki Herran omien esille tuoma ei kuitenkaan välttämättä ole suoraan elämän veden lähteestä peräisin. Ihminen on vajavainen.

    Tämän vuoksi on tärkeää tutkia kaikki ja pitää vain se, mikä on hyvää. Henki vahvistaa jokaisessa uskovassa sen sanan, joka on Herralta.

    Ei se kovin Kristuksen mieleltä vaikuta, jos me elämme 70-luvulla ja vieläkin muistelemme etenkin niitä asioita, jotka Jumalan lasten keskinäisen rakkauden ovat sammuttaneet synnyttäen eriseuratkin, jolloinka he kaikki eivät ole enää Jumalan lapsia.

    Jumala on itsessään erehtymätön ja kaikkivaltias. Jumala oli Pojassaan erehtymätön ja synnitön. Jumala on vieläpä Pyhässä Hengessään erehtymätön, sillä ne kaikki ovat yhtä. Kun Jumala on Pyhän Hengen kautta seurakunnassa ja seurakuntana maan päällä, miten voidaan sanoa, että Jumala onkin erehtyvä Jumala? Joka seurakunnan halpana pitää, se Jumalan halpana pitää ja on itsensä vikaan saattanut.

    Jumalan seurakunnan eroittaa Jumalasta ainoastaan synti. Jos synti on saanut sijaa esim.hoitokokousten yhteydessä, on seurakunnan jäsen toiminut Pyhää Henkeä eli Herraansa ja mestariansa vastaan.

    Kuitenkin Jumala on kaikkivaltias ja ei hiuskarvakaan tipu päästä ettei Hän sitä tiedä ja Hän on luvannut omistaan, valituistaan pitää huolen. On siis ihmisten silmissä aivan sama, mitä tuolloin on tapahtunut. Jumala on sen sallinut ja ristiksi jokaiselle antanut ja Hän on aivan varmasti ne valittunsa jälleen koonnut yhteen, vaikka se seurakunnan jäsen olisi oman synnin seurauksena ajanut Jumalan valitun ulos seurakunnasta. Tämä kuullostaa paradoksaaliselta, mutta tuollaisten hajaannusten ja eriseurojen syntyjen aikoihin on ihminen aina saanut elää pelossa ja vavistuksessa, minne minä joudun? Johdattaako Jumala minut sen oikean joukon mukaan? Olenko minä ihmisviisauden jälkeen Herran työtä tehnyt ja pakanaksi Jumalan oman todennut?

    Te olette kalliisti ostetut, älkäät ihmisten orjat olko!

    t. Rohveetta

    Jumalan seurakunta on erehtymätön aina, sillä heidän ruumiinsa pää on Kristus, joka oli erehtymätön. Pahentunut ja katkeroitunut ihminen, rukoile Jumalaa, että Hän antaa voiman käydä parannuksen askelille. Ei tärkeintä ole se, että joku ihminen pyytää sinulta virheitään anteeksi vaan se, että tahdot itse omistaa ehdoitta tuota Jumalan evankeliumia. Usko ja taivastoivo avaavat sinulle sitten uusia näköaloja ja nuo toisen ihmisen tekemät rikkomuksetkin tulevat sovituksi, jos kaikki haluamme Jumalan lapsina vaeltaa Jeesuksen opetuksen mukaan.

    Ja minä olen tutkinut e.m. henkilön uskonkäsityksen sellaiseksi, että sitä en voi "pitää", vaan sen hylkään. Hänen opetuksensa on samaa kuin paavin oppi erehtymättömyydestä, ei sovi uskovaiselle.

    Siis Jumalan seurakunta on erehtymätön (?): kuitenkin sama Jumalan seurakunta teki v 1909 Tornion ja Haaparannan suurissa seuroissa päätöksen, että koska seurakunta koostuu erehtyväisistä ihmisistä, niin seurakuntakin voi erehtyä. Ei siis voi sanoa, että "Raamattuun ja seurakuntaan perustuva opetus", vaan Raamatun rinnalle ei saa asettaa mitään. On se seurakunta erehtynyt ainakin silloin, kun se teki päätöksen, että seurakunta voi erehtyä!!

    Ja onhan se todella paradoksi, että Jumala sallisi seurakuntaan kuuluvan uskovaisen ihmisen ajaa väärällä tuomiolla toinen uskovainen ulos ja siitä huolimatta säilyä uskovaisena ja toisten ihailun kohteena olevana saarnamiehenä vielä vuosikymmeniä senkin jälkeen.

    Kyllä siinä on Saatana ollut asialla kyseisen henkilön hahmossa.

    Ja sitten sinä, Rohveetta, kaiken jälkeen puolustelet häntä, ihmistä, joka on myös erehtyväinen, ja sanot meitä syyttä pois potkittuja ulkopuolella Jumalan valtakunnan oleviksi ja epäuskoisiksi? Siis saarnamies, joka julisti (väärää) seurakunnan ja hoitomiesten erehtymättömyysoppia onkin ollut kaiken aikaa oikeassa?

    Vaikka sinulla on rakkautta äänessäsi niin paljon että ylitse pursuaa, niin todellisuudessa puolustat vääryyttä Jumalan nimissä ja asetut Jumalan paikalle jakamaan tuomioita erottamiskokousasioissa. Mikä sinä olet sanomaan, että k.o. henkilö oli oikeassa ja minä väärässä. Aika oli silloin, kun itse imit vielä tuttia, oman kertomuksesi mukaan. Et halua kuulla niistä ajoista mitään, suljet silmäsi, sillä kaikki, mikä on vastoin kaunista kuvitelmaasi vl-joukosta, täytyy olla logiikkasi mukaan väärin, valhetta, syntiä.

    Sinulla ei ole mitään tarkoitustakaan kuunnella, mitä toinen osapuoli on kokenut, vaan julistat saarnatyylillä vl-oppia, kehoitat kaikkia kanssasi eri mieltä olevia parannukseen. Miten on, olisiko sinun, Rohveetta, syytä tehdä parannusta väärästä opista, seurakunnan erehtymättömyysopista? Ja kuivasta tuomiohengestä?

    Äänestä

  • florist kirjoitti:

    Jumalan valtakunnassa on se, että raamatuissa väkevätkin erehtyvät.

    Jaakobin kirjeen 3. luku käsittelee tätä aihetta:

    Jakeet 1-2 Veljeni, kovin monien teistä ei pidä ryhtyä opettajiksi, sillä te tiedätte, että meidät opettajat tullaan tuomitsemaan muita ankarammin. Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa.

    Jae 11: Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä.

    Jumalan sanan lähteestä pulppuava vesi on elävää, raikasta ja luihin ja ytimiin asti vaikuttavaa. Kaikki Herran omien esille tuoma ei kuitenkaan välttämättä ole suoraan elämän veden lähteestä peräisin. Ihminen on vajavainen.

    Tämän vuoksi on tärkeää tutkia kaikki ja pitää vain se, mikä on hyvää. Henki vahvistaa jokaisessa uskovassa sen sanan, joka on Herralta.

    Kyselit elävän uskon perään. Olen tämän viikon täällä ollut ja vähässä on se elävä usko, jota tämä forum kantaa sisällään. Mitä enemmän on keskustellut sitä enemmän on huomannut, kuinka teillä monella on niin paksu se omavanhurskauden vaate. Se on monasti Jumalan lapselle paljon vaarallisempaa kuin pakanoiden pilkka ja suora vainoaminen.

    Joku kyseli sen autuudenkin perään, josta olen teille ilmoittanut, mutta paljon on niitä, jotka tahtovat vain Jumalan sanan tyhjäksi tehdä.

    Kuulkaa te rakkaat, Jumalan lapset, jos te tämän luette niin hyvin teette, jos te poissa pysytte tällaisilta palstoilta, joissa omavanhurskaus rypee ja on helposti pyrkimässä teidänkin mieleenne. Mutta jos Jumala antaa teille voimaa ja ymmärrystä, ilmoittakaa totuuden sanaa! Sillä ei se ole väärinkään täällä olla, mutta muistakaat olla uskossa raittiit ja lujat siinä toivossa, joka teille on annettu.

    Mitä on omavanhurskaus? Ei löytyne Raamatusta tätä sanaa.

    Tarkoitat varmaan ihmisen lihallisen mielen käsitystä siitä, ettei hän tarvitse Jeesusta pelastuakseen, ikään kuin hän olisi Jumalalle kelvollinen omien tai jonkun toisen ihmisen tekojen tai tekemättä jättämisien perusteella.

    Roomalaiskirje on aina ollut minusta Paavalin parasta antia. Tätä palstaa lukiessa on pitänyt monta kertaa palata sen opetukseen. Niin nytkin:

    Room 3:21-26 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

    Siinä on vanhurskaus, eikä siitä jää mitään ihmiselle, ei kerta kaikkiaan mitään. Jumala itse on vanhurskas, ja vanhurskauttaa Jeesuksen kautta jokaisen, joka häneen uskoo.

    Äänestä

  • Inker-Elli kirjoitti:

    Siis Jumalan seurakunta on erehtymätön (?): kuitenkin sama Jumalan seurakunta teki v 1909 Tornion ja Haaparannan suurissa seuroissa päätöksen, että koska seurakunta koostuu erehtyväisistä ihmisistä, niin seurakuntakin voi erehtyä. Ei siis voi sanoa, että "Raamattuun ja seurakuntaan perustuva opetus", vaan Raamatun rinnalle ei saa asettaa mitään. On se seurakunta erehtynyt ainakin silloin, kun se teki päätöksen, että seurakunta voi erehtyä!!

    Ja onhan se todella paradoksi, että Jumala sallisi seurakuntaan kuuluvan uskovaisen ihmisen ajaa väärällä tuomiolla toinen uskovainen ulos ja siitä huolimatta säilyä uskovaisena ja toisten ihailun kohteena olevana saarnamiehenä vielä vuosikymmeniä senkin jälkeen.

    Kyllä siinä on Saatana ollut asialla kyseisen henkilön hahmossa.

    Ja sitten sinä, Rohveetta, kaiken jälkeen puolustelet häntä, ihmistä, joka on myös erehtyväinen, ja sanot meitä syyttä pois potkittuja ulkopuolella Jumalan valtakunnan oleviksi ja epäuskoisiksi? Siis saarnamies, joka julisti (väärää) seurakunnan ja hoitomiesten erehtymättömyysoppia onkin ollut kaiken aikaa oikeassa?

    Vaikka sinulla on rakkautta äänessäsi niin paljon että ylitse pursuaa, niin todellisuudessa puolustat vääryyttä Jumalan nimissä ja asetut Jumalan paikalle jakamaan tuomioita erottamiskokousasioissa. Mikä sinä olet sanomaan, että k.o. henkilö oli oikeassa ja minä väärässä. Aika oli silloin, kun itse imit vielä tuttia, oman kertomuksesi mukaan. Et halua kuulla niistä ajoista mitään, suljet silmäsi, sillä kaikki, mikä on vastoin kaunista kuvitelmaasi vl-joukosta, täytyy olla logiikkasi mukaan väärin, valhetta, syntiä.

    Sinulla ei ole mitään tarkoitustakaan kuunnella, mitä toinen osapuoli on kokenut, vaan julistat saarnatyylillä vl-oppia, kehoitat kaikkia kanssasi eri mieltä olevia parannukseen. Miten on, olisiko sinun, Rohveetta, syytä tehdä parannusta väärästä opista, seurakunnan erehtymättömyysopista? Ja kuivasta tuomiohengestä?

    Seurakunta ei ole täydellinen vaan erehtyvä ollut kautta aikojen ja niin kauan kun siihen kuuluu meitä "maan matosia". Seurakunta kasvaa ja rakentuu koko ajan siihen saakka kun Jeesus tulee noutamaan seurakuntansa ylös.
    Jeesuksen veressä puhdistuneena ja Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen sovitustyönsä kautta seurakunta on Isän silmissä täydellinen morsian niin kuin Poikansakin. Uskovalle maksetaan palkka taivaassa sen mukaan kuin on annettua leiviskää hoitanut. Siihen "hoitohommaan" mahtuu varmaan monia virheitäkin, joista on saanut Jumalan suuresta armosta parannusta tehdä.
    Meidän tulisi lukea Jumalan Sanaa Pyhän Hengen opastamana niin ei tarvitse turhaa väitellä selvistä asioista. Opettakoon vain ne, joille Pyhä Henki on avannut Sanaa ja hekin rakkauden hengessä eikä turhaan kiivaillen omaa oppiansa esiin tuoden. Turhaa on vedota joihinkin 70 luvun tms. henkimiehiin , lukekaa itse Jumalan Sanaa.

    Äänestä

  • Samuel kirjoitti:

    "Jeesuksen veressä puhdistuneena ja Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen sovitustyönsä kautta seurakunta on Isän silmissä täydellinen morsian niin kuin Poikansakin."

    Eli Jumalan seurakunta on erehtymätön. Tuo erehtyvyys, josta mainitsit on juuri ihmisissä itsessään ja synnissä, joka jokaiseen tarttuu ja hitaaksi tekee ja halusinkin jonkun toisen tämän ottavan esille, että Jumalan sana kirkastuisi.

    t.Rohveetta

    Samuelille oli tämä asia kirkastunut ja se on yksin Jumalan voimassa.

    Äänestä

  • Rohveetta kirjoitti:

    Kyselit elävän uskon perään. Olen tämän viikon täällä ollut ja vähässä on se elävä usko, jota tämä forum kantaa sisällään. Mitä enemmän on keskustellut sitä enemmän on huomannut, kuinka teillä monella on niin paksu se omavanhurskauden vaate. Se on monasti Jumalan lapselle paljon vaarallisempaa kuin pakanoiden pilkka ja suora vainoaminen.

    Joku kyseli sen autuudenkin perään, josta olen teille ilmoittanut, mutta paljon on niitä, jotka tahtovat vain Jumalan sanan tyhjäksi tehdä.

    Kuulkaa te rakkaat, Jumalan lapset, jos te tämän luette niin hyvin teette, jos te poissa pysytte tällaisilta palstoilta, joissa omavanhurskaus rypee ja on helposti pyrkimässä teidänkin mieleenne. Mutta jos Jumala antaa teille voimaa ja ymmärrystä, ilmoittakaa totuuden sanaa! Sillä ei se ole väärinkään täällä olla, mutta muistakaat olla uskossa raittiit ja lujat siinä toivossa, joka teille on annettu.

    t.Rohveetta

    ja vl-PELLE!

    Äänestä

  • florist kirjoitti:

    Mitä on omavanhurskaus? Ei löytyne Raamatusta tätä sanaa.

    Tarkoitat varmaan ihmisen lihallisen mielen käsitystä siitä, ettei hän tarvitse Jeesusta pelastuakseen, ikään kuin hän olisi Jumalalle kelvollinen omien tai jonkun toisen ihmisen tekojen tai tekemättä jättämisien perusteella.

    Roomalaiskirje on aina ollut minusta Paavalin parasta antia. Tätä palstaa lukiessa on pitänyt monta kertaa palata sen opetukseen. Niin nytkin:

    Room 3:21-26 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
    jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit
    jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen.

    Siinä on vanhurskaus, eikä siitä jää mitään ihmiselle, ei kerta kaikkiaan mitään. Jumala itse on vanhurskas, ja vanhurskauttaa Jeesuksen kautta jokaisen, joka häneen uskoo.

    opissasi Raamatun mukaisella tukevalla pohjalla.

    Jatka sillä tiellä; sen tien päässä odottaa kunnian kruunu.

    Äänestä

  • Rohveetta kirjoitti:

    Ei se kovin Kristuksen mieleltä vaikuta, jos me elämme 70-luvulla ja vieläkin muistelemme etenkin niitä asioita, jotka Jumalan lasten keskinäisen rakkauden ovat sammuttaneet synnyttäen eriseuratkin, jolloinka he kaikki eivät ole enää Jumalan lapsia.

    Jumala on itsessään erehtymätön ja kaikkivaltias. Jumala oli Pojassaan erehtymätön ja synnitön. Jumala on vieläpä Pyhässä Hengessään erehtymätön, sillä ne kaikki ovat yhtä. Kun Jumala on Pyhän Hengen kautta seurakunnassa ja seurakuntana maan päällä, miten voidaan sanoa, että Jumala onkin erehtyvä Jumala? Joka seurakunnan halpana pitää, se Jumalan halpana pitää ja on itsensä vikaan saattanut.

    Jumalan seurakunnan eroittaa Jumalasta ainoastaan synti. Jos synti on saanut sijaa esim.hoitokokousten yhteydessä, on seurakunnan jäsen toiminut Pyhää Henkeä eli Herraansa ja mestariansa vastaan.

    Kuitenkin Jumala on kaikkivaltias ja ei hiuskarvakaan tipu päästä ettei Hän sitä tiedä ja Hän on luvannut omistaan, valituistaan pitää huolen. On siis ihmisten silmissä aivan sama, mitä tuolloin on tapahtunut. Jumala on sen sallinut ja ristiksi jokaiselle antanut ja Hän on aivan varmasti ne valittunsa jälleen koonnut yhteen, vaikka se seurakunnan jäsen olisi oman synnin seurauksena ajanut Jumalan valitun ulos seurakunnasta. Tämä kuullostaa paradoksaaliselta, mutta tuollaisten hajaannusten ja eriseurojen syntyjen aikoihin on ihminen aina saanut elää pelossa ja vavistuksessa, minne minä joudun? Johdattaako Jumala minut sen oikean joukon mukaan? Olenko minä ihmisviisauden jälkeen Herran työtä tehnyt ja pakanaksi Jumalan oman todennut?

    Te olette kalliisti ostetut, älkäät ihmisten orjat olko!

    t. Rohveetta

    Jumalan seurakunta on erehtymätön aina, sillä heidän ruumiinsa pää on Kristus, joka oli erehtymätön. Pahentunut ja katkeroitunut ihminen, rukoile Jumalaa, että Hän antaa voiman käydä parannuksen askelille. Ei tärkeintä ole se, että joku ihminen pyytää sinulta virheitään anteeksi vaan se, että tahdot itse omistaa ehdoitta tuota Jumalan evankeliumia. Usko ja taivastoivo avaavat sinulle sitten uusia näköaloja ja nuo toisen ihmisen tekemät rikkomuksetkin tulevat sovituksi, jos kaikki haluamme Jumalan lapsina vaeltaa Jeesuksen opetuksen mukaan.

    "Jumalan seurakunta on erehtymätön aina"

    Seurakunta koostuu EREHTYVÄISISTÄ ihmisistä.

    Se oli yksi 70-luvun perkeleellisten vl-hoitokokousten johtava ajatus, että "vl-johtohenkilöt muodostavat erehtymättömän Jumalan seurakunnan".

    Tällä periaatteella itketettiin mummoja, jätettiin saatanan haltuun ihmisiä, jotka uskalsivat olla eri mieltä näiden pikkuperkeleiden kanssa ja eivät lähteneet myöntämään olevansa väärässä, koska eivät sitä olleet.

    Se oli itse pimeyden ruhtinas, joka riehui 70-luvulla vanhoillislestadiolaisuudessa ja sen hoitokokouksissa. Pirun riehumista perusteltiin ihmisille:

    "Erehtymätön Jumalan seurakunta sanoo näin ja näin."

    Heikot muserrettiin, mutta vahvat näkivät Pyhän Hengen antamalla näkökyvyllä, että niissä ympyröissä riehuivat hyvinkin erehtyväiset ihmiset.

    Näin on marjat.

    uskoa sinapinsiemenenkään vertaa, niin huomaisit, että sinussa itsessäsi on se suurin uskon este: omavanhurskaus.

    Jumalan edessä kelpaa vain sellainen ihminen, joka syntisyytensä tuntee ja rukoilee Jumalan valtakunnasta saarnattua evankeliumia omalle kohdalleen, jotta raamatun mukainen parannus saisi tapahtua.

    Sinulle on jäänyt 70 luvulta karvas juuri, joka kuten vähä hapatus, hapattaa koko taikinan, eikä Jumala voi sinulle sen takaa kertoa, että katkerallekin kuuluu parannuksen armo. Siitä parannuksen halusta kumpuaa mahdollisuus taas päästä uskomaan omat synnit anteeksi, kaikki 70-luvunkin tapahtumat.

    Se on varmaa, että kuka ne koki, ei niitä koskaan unohda, mutta ennättävä Jumalan armo vie ne niin pitkälle kuin itä on lännestä ja antaa rauhan, jota maailma ei voi antaa. Se armo vie omistajansa perille kunnian taivaaseen kerran.

    Toivon sinulle anteeksiantavaa mieltä ja parannuksen armoa!

    Äänestä

  • Tuulen hyminä kirjoitti:

    että taas paistaa jotenkin heinähattuasiantuntijan teksti palstalla kävijän silmään!

    Äänestä

  • Inker-Elli kirjoitti:

    Siis Jumalan seurakunta on erehtymätön (?): kuitenkin sama Jumalan seurakunta teki v 1909 Tornion ja Haaparannan suurissa seuroissa päätöksen, että koska seurakunta koostuu erehtyväisistä ihmisistä, niin seurakuntakin voi erehtyä. Ei siis voi sanoa, että "Raamattuun ja seurakuntaan perustuva opetus", vaan Raamatun rinnalle ei saa asettaa mitään. On se seurakunta erehtynyt ainakin silloin, kun se teki päätöksen, että seurakunta voi erehtyä!!

    Ja onhan se todella paradoksi, että Jumala sallisi seurakuntaan kuuluvan uskovaisen ihmisen ajaa väärällä tuomiolla toinen uskovainen ulos ja siitä huolimatta säilyä uskovaisena ja toisten ihailun kohteena olevana saarnamiehenä vielä vuosikymmeniä senkin jälkeen.

    Kyllä siinä on Saatana ollut asialla kyseisen henkilön hahmossa.

    Ja sitten sinä, Rohveetta, kaiken jälkeen puolustelet häntä, ihmistä, joka on myös erehtyväinen, ja sanot meitä syyttä pois potkittuja ulkopuolella Jumalan valtakunnan oleviksi ja epäuskoisiksi? Siis saarnamies, joka julisti (väärää) seurakunnan ja hoitomiesten erehtymättömyysoppia onkin ollut kaiken aikaa oikeassa?

    Vaikka sinulla on rakkautta äänessäsi niin paljon että ylitse pursuaa, niin todellisuudessa puolustat vääryyttä Jumalan nimissä ja asetut Jumalan paikalle jakamaan tuomioita erottamiskokousasioissa. Mikä sinä olet sanomaan, että k.o. henkilö oli oikeassa ja minä väärässä. Aika oli silloin, kun itse imit vielä tuttia, oman kertomuksesi mukaan. Et halua kuulla niistä ajoista mitään, suljet silmäsi, sillä kaikki, mikä on vastoin kaunista kuvitelmaasi vl-joukosta, täytyy olla logiikkasi mukaan väärin, valhetta, syntiä.

    Sinulla ei ole mitään tarkoitustakaan kuunnella, mitä toinen osapuoli on kokenut, vaan julistat saarnatyylillä vl-oppia, kehoitat kaikkia kanssasi eri mieltä olevia parannukseen. Miten on, olisiko sinun, Rohveetta, syytä tehdä parannusta väärästä opista, seurakunnan erehtymättömyysopista? Ja kuivasta tuomiohengestä?

    taas vaihdoi nimeä, mutta kyllä tunnetaan tuhansien joukosta

    Äänestä

  • kappas vaan kirjoitti:

    taas vaihdoi nimeä, mutta kyllä tunnetaan tuhansien joukosta

    Mitä vihjailet? Sano selvästi, mitä ajat takaa?
    Kirjoitat nimen vaihtamisesta, mutta oletko itse aina ollut "kappas vaan" ?

    Taidat olla vain jonkin sortin kieroutunut hölmö.

    Äänestä

  • Rohveetta kirjoitti:

    Kyselit elävän uskon perään. Olen tämän viikon täällä ollut ja vähässä on se elävä usko, jota tämä forum kantaa sisällään. Mitä enemmän on keskustellut sitä enemmän on huomannut, kuinka teillä monella on niin paksu se omavanhurskauden vaate. Se on monasti Jumalan lapselle paljon vaarallisempaa kuin pakanoiden pilkka ja suora vainoaminen.

    Joku kyseli sen autuudenkin perään, josta olen teille ilmoittanut, mutta paljon on niitä, jotka tahtovat vain Jumalan sanan tyhjäksi tehdä.

    Kuulkaa te rakkaat, Jumalan lapset, jos te tämän luette niin hyvin teette, jos te poissa pysytte tällaisilta palstoilta, joissa omavanhurskaus rypee ja on helposti pyrkimässä teidänkin mieleenne. Mutta jos Jumala antaa teille voimaa ja ymmärrystä, ilmoittakaa totuuden sanaa! Sillä ei se ole väärinkään täällä olla, mutta muistakaat olla uskossa raittiit ja lujat siinä toivossa, joka teille on annettu.

    t.Rohveetta

    Tapasit minut toisessa ketjussa. Siellä olit halukas auttamaan, jotta pääsisin eroon 70-luvun aiheuttamista vl-traumoista. Rakkaudellisuus ja vilpitön tuen tarjoaminen aivan ryöppysi tekstistäsi ja rivien välistä. Se on havaintoni mukaan harvinaista kunnon veeällien keskuudessa meitä eroon joutuneita kohtaan.

    Minulle oli kuulemma sanottu omassa kokouksessani lopuksi seuraavanlainen tuomio: Emme me Sinua sido, vaan itse sidot itsesi, kun et halua, että me Sinua enemmän hoitaisimme. Olin väsynyt siihen vuosia kestäneeseen vahtimiseen, syyttelemiseen ja aina altavastaajana olemiseen.

    Näin sanoo paikalla ollut, nykyinenkin vl. Itse en edes noita sanoja muistanut enää. Ne sanottiin minulle sen jälkeen, kun nämä viralliset SRK-edustajat, kolme puhujaa, olivat käyneet kolmisin viereisessä huoneessa keskenään neuvottelemassa. Sitäkään en itse muista. Muuta sukulaiset eivät osallistuneet päätöksentekoon, paitsi tekemällä itse parannuksen kososlaisesta hengestä. Minä yksin en!

    En ole enää ajatuksissanikaan vaatimassa heitä tilille tekemisistään, vaan yritän luottaa Jumalan aikajärjestykseen. Niin en missään muodossa vieläkään voi heitä ymmärtää, enkä silloista hoitoruljanssia pitää Jumalan Tahdon toteutumisena.

    Koska samat ihmiset ovat yhä vl-seurakunnassa vielä puhujina ja näköjään arvostetussa asemassa, niin se tuntuu minusta uskomattomalta. Ei siksi, etten ymmärtäisi ihmisen mahdollisuutta langeta noinkin raskaisiin vääryyksiin. Mutta se ettei asioista saa puhua, eikä niitä saa meihin päin hoitaa kontoon! Kuka sen kieltää? En teidä, mutta sellaiseen olen törmännyt. Vaikenemiseen ja vaivautuneisuuteen!

    Ehkä he pelkäävät suolapatsaaksi muuttuvansa, jos keskustelee menneistä meidän kanssamme! Näinhän Sinäkin arvelit.

    Mutta turha odottaa luottamuksen palaamista noihin puhdistajiin tai siihen vl-seurakuntaan, joka siunaa yhäkin heidän toimintansa, ainakin hiljaisesti hyväksymällä.

    Minäkin haluan palata tuohon aiheeseen, kun huomaan jonkun puolustavan vääryyksiä ja kehoittavan meitä uskomaan vastoin omia kokemuksia ja Jumalan antamaa ymmärrystä.

    Oma uskomisemme ei ole onneksi enää kiinni vl-seurakunnan tuomiosta, ns. väärän hengen syytöksistä tai nykyisin omavanhurskaaksi leimaamisesta!

    Äänestä

  • Samuel kirjoitti:

    Seurakunta ei ole täydellinen vaan erehtyvä ollut kautta aikojen ja niin kauan kun siihen kuuluu meitä "maan matosia". Seurakunta kasvaa ja rakentuu koko ajan siihen saakka kun Jeesus tulee noutamaan seurakuntansa ylös.
    Jeesuksen veressä puhdistuneena ja Jeesuksessa Kristuksessa, Hänen sovitustyönsä kautta seurakunta on Isän silmissä täydellinen morsian niin kuin Poikansakin. Uskovalle maksetaan palkka taivaassa sen mukaan kuin on annettua leiviskää hoitanut. Siihen "hoitohommaan" mahtuu varmaan monia virheitäkin, joista on saanut Jumalan suuresta armosta parannusta tehdä.
    Meidän tulisi lukea Jumalan Sanaa Pyhän Hengen opastamana niin ei tarvitse turhaa väitellä selvistä asioista. Opettakoon vain ne, joille Pyhä Henki on avannut Sanaa ja hekin rakkauden hengessä eikä turhaan kiivaillen omaa oppiansa esiin tuoden. Turhaa on vedota joihinkin 70 luvun tms. henkimiehiin , lukekaa itse Jumalan Sanaa.

    >>Siihen "hoitohommaan" mahtuu varmaan monia virheitäkin, joista on saanut Jumalan suuresta armosta parannusta tehdä.

    Äänestä

  • Inker-Elli kirjoitti:

    >>Siihen "hoitohommaan" mahtuu varmaan monia virheitäkin, joista on saanut Jumalan suuresta armosta parannusta tehdä.

    kiinnostaisi kysyä, vaikka tunnenkin itseni tässä tungettelijaksi.....

    Mitkä olivat ne asiat, joissa aikanaan "suksesi menivät ristiin" vl-liikkeen kanssa. Toisin sanoen, missä asiassa Sinua tultiin "neuvomaan".

    Täytyihän jotakin syytä olla kertomasi kolmen henkilön tulla luoksesi, muutenhan askarrellaan aivan absurdisti aiheen ympärillä.

    En haluaisi mitenkään loukata, rohkenen udella kun olet avoimella palstalla itsekin muistojasi kertonut.

    Äänestä

  • kesälomalainen kirjoitti:

    >>>En haluaisi mitenkään loukata, rohkenen udella kun olet avoimella palstalla itsekin muistojasi kertonut.

    Äänestä

  • Inker-Elli kirjoitti:

    >>>En haluaisi mitenkään loukata, rohkenen udella kun olet avoimella palstalla itsekin muistojasi kertonut.

    jo klassikoiksi muotoutuneita heittoja palstalla on kyllä kirjoitettu ja aikanaan lehdetkin...

    Niissä on vain tutkijan kannalta se vika, että ne taisivat olla ikäänkuin legendoja, jotka muotoutuivat ja muuntuivat useiden kertojien ketjussa. Alkuperäistä kertojaa oli vaikea jäljittää ja nimetä; hän itse ei olisi välttämättä edes tunnistanut enää itseään viimeisen kertojan versiosta.

    Ja ihmisestähän me tiedämme, että hän selittää aina parhain päin itsensä kannalta; sellaisia me olemme.

    Olisi vaan ollut mielenkiintoista saada "aito tilannekuvaus", sellainen, joka on luotettava.

    Hyvää jatkoa!

    Äänestä

  • kesälomal.... kirjoitti:

    En viitsi palstalla kirjoitella näitä, minut voidaan tunnistaa. Anna s-postiosoitteesi, niin kirjoitan suoraan.

    Muuten, nuo esimerkit eivät ole legendaa, osan noista henkilöistä tunnen ja olen heidän kokemuksiaan kertonut.

    Äänestä

  • Inker-Elli kirjoitti:

    En viitsi palstalla kirjoitella näitä, minut voidaan tunnistaa. Anna s-postiosoitteesi, niin kirjoitan suoraan.

    Muuten, nuo esimerkit eivät ole legendaa, osan noista henkilöistä tunnen ja olen heidän kokemuksiaan kertonut.

    Palaan illalla asiaan, pitäisi lähteä pikku reissulle....

    Noista esimerkeistä sen verran, että jotakin muutakin täytyi olla ennemmin, skismaa, erimielisyyttä opista tai elämästä.

    Monesti haluttiin prosessi pelkistää ikäänkuin yhdestä "kirkossa-käynnistä" johtuvaksi.

    ...jatketaan...

    Äänestä

  • Inker-Elli kirjoitti:

    En viitsi palstalla kirjoitella näitä, minut voidaan tunnistaa. Anna s-postiosoitteesi, niin kirjoitan suoraan.

    Muuten, nuo esimerkit eivät ole legendaa, osan noista henkilöistä tunnen ja olen heidän kokemuksiaan kertonut.

    eilen illalla, tai pitäisikö sanoa aikaiseen aamuun. Lomalla suviyönä ajantaju katoaa...

    tässä kuitenkin se sp-osoite

    kesä[email protected]

    (viileä oli yö, ei vaan "jaksa" lämmetä)

    Äänestä

  • kesälomal... kirjoitti:

    eilen illalla, tai pitäisikö sanoa aikaiseen aamuun. Lomalla suviyönä ajantaju katoaa...

    tässä kuitenkin se sp-osoite

    kesä[email protected]

    (viileä oli yö, ei vaan "jaksa" lämmetä)

    Tietysti a tuossa kesä-tunnuksessa....aivot lomaterässä....luulen!

    Äänestä

Rakas florist, haluaisin itse ainakin tietää aluksi, miksi väsyttää, jotta voisin paremmin ymmärtää sinun "hätähuutoasi" ja kertoa sinulle elävästä uskosta lisää. Me puhumme uskon asiasta, joten rukoillaan, että Jumala sen sitten kirkastaa tahtonsa jälkeen.

t.Rohveetta

Äänestä
  • Olen uskovasta kodista (ei vl), ja uskon asia on ollut minulle tärkeä aina. Kuitenkin, kun olen kolmisenkymmentä vuotta täällä elänyt, tuntuu että ympäriltä on sortunut paljon, niin että minulle ei ole jäänyt muuta kuin Jeesus ja hänen armotyönsä.

    Sitäkään minä en voi parhaalla tahdollanikaan sanoa ymmärtäväni, ja mahtaa jäädä mysteeriksi kuolemaani saakka. Silti haluan kuitenkin uskoa täydestä sydämestäni Jeesukseen ja siihen, että hän on minunkin syntini sovittanut. Voi minua, jos sen uskon menetän!

    Äänestä

  • florist kirjoitti:

    Olen uskovasta kodista (ei vl), ja uskon asia on ollut minulle tärkeä aina. Kuitenkin, kun olen kolmisenkymmentä vuotta täällä elänyt, tuntuu että ympäriltä on sortunut paljon, niin että minulle ei ole jäänyt muuta kuin Jeesus ja hänen armotyönsä.

    Sitäkään minä en voi parhaalla tahdollanikaan sanoa ymmärtäväni, ja mahtaa jäädä mysteeriksi kuolemaani saakka. Silti haluan kuitenkin uskoa täydestä sydämestäni Jeesukseen ja siihen, että hän on minunkin syntini sovittanut. Voi minua, jos sen uskon menetän!

    Raamattu meille todistaa, kuinka me saatamme joutua hylkäämään kaiken ajallisen niin isämme, äitimme, veljemme, siskomme kuin maallisen mammonan, kaikki kaverimme, että me Jumalan lapseksi tulisimme ja Jumalan lapsena pysyisimme. Jumala on kullekin lapsellensa ristinsä antanut tahtonsa jälkeen. Ei siinä ihmiskärsimys tai ihmismieli mitään ole. Jumala on myös luvannut meistä huolen pitää ja antaa meille jo täällä ajassa moninverroin enemmän kuin me olemme uskon tähden menettäneet. Tämä kirkastuu Jumalan lapsena. Kun Jumala saa tulla ihmisen elämäksi, antaa Hän nähdä sinullakin silloin satakertaisesti siskoja ja veljiä, jotka rakastavat sinua kuin omaansa. Siinä lammashuonessa, jossa Jumalan kansa asuu, ei syntistä sorreta ja poljeta vaan nostetaan ja kannetaan. Toinen toistamme tukien kohti kunnian kirkkautta.

    Tässä maailmassa on myös paljon uskoa, monenlaista uskoa, mutta Jumalalla on vain yksi Kristus, josta lähtee vain yksi seurakunta, yksi mieli, yksi henki. Kaikki muut Raamatusta vähänkään poikkeavat uskot ovat omavanhurskauden vaatteeseen sidottu.

    Minäkin hyvin köyhänä Jumalan lapsena, mutta kuitenkin Jeesuksessa pyhitettynä haluan sinulle vain sanoa, että jos uskot kaiken sen, mitä olen teille kaikessa vajavaisuudessani puhunut Jumalan pelossa, saat elää ja meidän vanhurskas Tuomarimme on sinut kerran taivaan kirkkauteen kutsuva. Jos tuntuu, että et ole voinut yhtyä minun sanaani kaikesta sydämestäsi, olen minä joko vikaan itseni saattanut Jumalan edessä ja teille väärää sanomaa julistanut tai valmis julistamaan sinulle tuota puhtaaksi tekevää evankeliumia ja tukemaan sinua siinä uskossa. Jumala on minulle antanut kuitenkin uskonvarmuutta ja tahdon uskoa, etten ole teitä kadotuksen tielle ollut saattamassa. Totisesti totisesti sanon minä teille, vaientakoon Jumala minun suuni iäksi, jos minä Hänen sanaansa halpana pidän. Suurella pelolla ja vavistuksella minä näitä teille kirjoitan ja minun sydämeni täyttää vain rukouksen pyyntö: "rakas Jumala, älä anna minun pahentaa sinun sanaasi! Armahda minua kaikesta väärästä, sillä en minä mitään ole ja vain sinä Isä minulle kaiken voit antaa!"

    on niin erikoinen, että on vaikea sanoa voinko uskoa kaiken sen mitä olet puhunut - kun en siitä ole ihan 100% varma kaikin paikoin.

    Esimerkiksi sopii seurakuntakäsitys - mitä ymmärrät yhdellä seurakunnalla?

    Raamattuun perustavat uskonkäsityksensä VL-liike, muut lestadiolaiset suuntaukset, evankeliset, viidesläiset, körtit, luterilainen kirkko itse, ortodoksit, helluntailaiset, vapaakirkolliset, metodistit, baptistit, adventistit, katoliset, eikä siinä olleet kaikki.

    Minä väitän, ettei yhdelläkään näistä ole täydellistä ymmärrystä Jumalan sanasta. Kiitos Jumalalle siitä, ettei sanan täydellistä ymmärrystä tarvita pelastukseen. Riittää että uskoo Jeesukseen ja tunnustaa hänen herruutensa, joka perustuu siihen, että hän kuoli ristillä synnittömänä kaikkien syntisten puolesta ja nousi kolmantena päivänä kuolleista JA ELÄÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄ.

    Osoita minulle missä on se seurakunta, joka on teoissa ja totuudessa Jumalan yksi seurakunta. Tiedän, ettei se mielestäsi ole fyysisillä seinillä rajattu, mutta ilmeisesti jotkut seinät haluat Jeesuksen lammashuoneelle itse nähdä?

    Kristus on se elämän leipä ja vesi, jossa jokainen janoava saa juodakseen ja syödäkseen. Ei ole muuta tietä Jumalan tykö. Jeesuksessa on seinät ja ovet, Jeesuksessa on taivasten valtakunnan avaimet.

    sillä täällä paljon kysellään ja en minä tahdo itsiäni ylenviisaana pitää vaan pikemmin tyhmänä Jumalan viisaudessa.

    Vai oletteko te Jumalan karitsat kuitenkin niin vähälukuiset täällä ja Jumala on teissä vielä sen oikean ja aran mielenkin siunannut, joka teitä enemmin vaimentaa kuin ääntä antaa ettei Jumalan sana tulisi väärin saarnattua. Totisesti on siinä Jumalan sana todeksi tullut, sillä se kaikkein pienin onkin Jumalan edessä suurin. Tässä on Jumalan armojärjestys, joka ei ole ihmismielen mukainen.

    t.Rohveetta

    Minä vaikenen ja Jumala antakoon minulle voimaa, jos Hän näkee tarpeelliseksi ilmoittaa Itseään minun kauttani.

    Äänestä

  • florist kirjoitti:

    on niin erikoinen, että on vaikea sanoa voinko uskoa kaiken sen mitä olet puhunut - kun en siitä ole ihan 100% varma kaikin paikoin.

    Esimerkiksi sopii seurakuntakäsitys - mitä ymmärrät yhdellä seurakunnalla?

    Raamattuun perustavat uskonkäsityksensä VL-liike, muut lestadiolaiset suuntaukset, evankeliset, viidesläiset, körtit, luterilainen kirkko itse, ortodoksit, helluntailaiset, vapaakirkolliset, metodistit, baptistit, adventistit, katoliset, eikä siinä olleet kaikki.

    Minä väitän, ettei yhdelläkään näistä ole täydellistä ymmärrystä Jumalan sanasta. Kiitos Jumalalle siitä, ettei sanan täydellistä ymmärrystä tarvita pelastukseen. Riittää että uskoo Jeesukseen ja tunnustaa hänen herruutensa, joka perustuu siihen, että hän kuoli ristillä synnittömänä kaikkien syntisten puolesta ja nousi kolmantena päivänä kuolleista JA ELÄÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄ.

    Osoita minulle missä on se seurakunta, joka on teoissa ja totuudessa Jumalan yksi seurakunta. Tiedän, ettei se mielestäsi ole fyysisillä seinillä rajattu, mutta ilmeisesti jotkut seinät haluat Jeesuksen lammashuoneelle itse nähdä?

    Kristus on se elämän leipä ja vesi, jossa jokainen janoava saa juodakseen ja syödäkseen. Ei ole muuta tietä Jumalan tykö. Jeesuksessa on seinät ja ovet, Jeesuksessa on taivasten valtakunnan avaimet.

    Minapa yritan vastailla jotain, en tietenkaan kaikkia vastauksia tieda, on asioita jotka vain Jumala tietaa.

    "Minä väitän, ettei yhdelläkään näistä ole täydellistä ymmärrystä Jumalan sanasta. Kiitos Jumalalle siitä, ettei sanan täydellistä ymmärrystä tarvita pelastukseen. Riittää että uskoo Jeesukseen ja tunnustaa hänen herruutensa, joka perustuu siihen, että hän kuoli ristillä synnittömänä kaikkien syntisten puolesta ja nousi kolmantena päivänä kuolleista JA ELÄÄ TÄNÄ PÄIVÄNÄ."

    -Olet aivan oikeassa. Usko Jeesukseen on se tekija joka ihmisen pelastaa. On ilman muuta hyva asia ja tarkeaa kun osaa mahdollisimman paljon Raamattua, se on Jumalan tahto, mutta se ei ole se pelastustekija.

    "Osoita minulle missä on se seurakunta, joka on teoissa ja totuudessa Jumalan yksi seurakunta. Tiedän, ettei se mielestäsi ole fyysisillä seinillä rajattu, mutta ilmeisesti jotkut seinät haluat Jeesuksen lammashuoneelle itse nähdä?"

    -Vanhoillislestadiolaiset vaittavat heidan seurakuntansa olevan Jumalan valtakunta. Asiahan ei kuitenkaan niin ole Raamatun mukaan. Jumalan valtakunta (seurakunta) on kaikki uskossa Jeesukseen olevan henkilot. He yhdessa muodostavat seurakunnan, Jumalan valtakunnan.

    "Kristus on se elämän leipä ja vesi, jossa jokainen janoava saa juodakseen ja syödäkseen. Ei ole muuta tietä Jumalan tykö. Jeesuksessa on seinät ja ovet, Jeesuksessa on taivasten valtakunnan avaimet."

    -Juuri noin! Siunausta!

    Äänestä

  • "Tahtonsa jälkeen" ... -ai sitten kun Jumala on lakannut tahtomasta vai?

    Yritätköhän sä nyt vaan kuulostaa erikoiselta ja vakuuttavalta?

    Taitaa omaan korvaas kuullostaa oikein hienolta nuo naurettavat lausahdukset!

    Herää jo! -mikähän sä kuvittelet olevasi?

    "Rakas Florist...haluaisin paremmin ymmärtää hätähuutoasi..." -Voi V****, ku imelää! -Aivan siirappia valuu tosta näytön syrjästä...

    Profeettako?

    Kamoon hei! Älä viitsi naurattaa; -sähän oot vaan äsken syntynyt tunnekuohuilija, joka on eksynyt pois Raamatusta omiin päähänpistoihin ja vl-harhaoppeihin!

    ps. : -Varmaan kattelet itteäs peilistä ja kuvittelet saarnaavas suurelle yleisölle? Täällä sulle vaan nauretaan joten älä turhaan rasita ittees!

    Äänestä

  • Jampe9 kirjoitti:

    "Tahtonsa jälkeen" ... -ai sitten kun Jumala on lakannut tahtomasta vai?

    Yritätköhän sä nyt vaan kuulostaa erikoiselta ja vakuuttavalta?

    Taitaa omaan korvaas kuullostaa oikein hienolta nuo naurettavat lausahdukset!

    Herää jo! -mikähän sä kuvittelet olevasi?

    "Rakas Florist...haluaisin paremmin ymmärtää hätähuutoasi..." -Voi V****, ku imelää! -Aivan siirappia valuu tosta näytön syrjästä...

    Profeettako?

    Kamoon hei! Älä viitsi naurattaa; -sähän oot vaan äsken syntynyt tunnekuohuilija, joka on eksynyt pois Raamatusta omiin päähänpistoihin ja vl-harhaoppeihin!

    ps. : -Varmaan kattelet itteäs peilistä ja kuvittelet saarnaavas suurelle yleisölle? Täällä sulle vaan nauretaan joten älä turhaan rasita ittees!

    Sulla on irstaat puheet..ei vakuuta...

    Äänestä

  • fakta kirjoitti:

    Sulla on irstaat puheet..ei vakuuta...

    Rohveetan maailmoja syleilevät lavertelevat löpinät. Jokainen pystyy halutessaan Rohveetan tavoin puhumaan paljon sanomatta mitään.

    Rohveetta = tyhjyyttään koliseva tynnyri.

    Äänestä

  • fakta kirjoitti:

    Sulla on irstaat puheet..ei vakuuta...

    "Pöh!"

    Nosta nyt vähän sitä nirppanokkaas ja sano ylpeästi: "Pöh!"

    "Minä olen vanhoillislestadiolainen, kiitos Jumalan, etten ole niinkuin nuo muut: en puhu irstaita, en juo viinaa, en katso teeveetä, maksan kymmenykset kaikesta SRK:lle..."

    Kyllä te ootte sellasia paskantärkeilijöitä vellihousuja koko sakki! Entistä enemmän inhottaa ku näkee minkälainen sustaki on heti tullut: ittensä ihailija ylpeä nirppanokkanen teeskentelijä!

    Remmiä persuuksille tarttisit sinäkin kakara!

    todellakin huomaa, miten käyttäytyy omanvanhurskauden henki Jumalan Pyhää Henkeä vastaan. Sitä naama punasena ärhistellään, kun toisella on armo kotiopettajana kertomassa, mikä on oikein, mikä väärin, eikä parannuksen tehnyt enää kuuntele entisen isäntänsä suurta poikaa!

    Emme kerskaa itsestämme, kerskaamme siitä, että Jumala on meille oman salaisuutensa avannut ja tahtoo meidät omalla tiellään pitää, kunnes kointähti koittaa ja idän taivas punottaa. Parannuksen armoa tahdon sinullekin rukoilla.

    Äänestä

  • Sivusta seurannut kirjoitti:

    "Emme kerskaa itsestämme, kerskaamme siitä, että Jumala on meille oman salaisuutensa avannut ja tahtoo meidät omalla tiellään pitää, kunnes kointähti koittaa ja idän taivas punottaa. Parannuksen armoa tahdon sinullekin rukoilla." (Sivusta seurannut)

    => Jumala kyllä epäilemättä tahtoisi teitäkin omalla tiellään pitää, mutta te turmelette Hänen Sanansa ja vääristelette Evankeliumin ihmistöiksi, sekä opetatte töiden vanhurskautta tienä Jumalan luo. Lisäksi tahdotte syöstä Kristuksen pois paikaltaan, toimittamasta virkaansa ja asetatte Hänen sijaansa vanhoillislestadiolaisen rauhanyhdistykseen kuulumisen. Olette siis Evankeliumin turmelijoita, ette suinkaan mitään "vilpittömiä kristittyjä" joina tahdotte esiintyä julkisuudessa, eksyttäen mahdollisimman monta seuraamaan "teitä" ja itsevalittua jumalanpalvelustanne.

    Valitan, mutta tekisin väärin teitä kohtaan, jos en sanoisi totuutta!

    tulessakaan. Pyhä raamattu on oppimme ainut auktoriteetti ja sitä kunnioitamme toisin kuin te, jotka oman korvasyyhynne mukaan autuutenne teette. Te karsinoitte meidät yhdistykseen, me itse olemme osa Jumalan valtakuntaa, joka vaeltaa täällä maan päällä, kuten raamattu sanoo, taistelevana seurakuntana, meillä on jokahetkinen taisto omaa lihaa, saatanaa ja maailmaa vastaan. Tässä uskossa Pyhä Henki meitä valtakunnassaan tallettaa ja lupauksensa mukaisesti vie perille, kun emme vain häntä ja hänen seurakuntaansa hylkää. Sanon sinulle kuten Luther Pyhän Hengen avulla taistellessaan: Mene pois saatana!

    Äänestä

  • sivusta asiaa kirjoitti:

    ...fariseuksetkin Jeesukselle ja apostoleille sanoivat!

    Tuo puheesi on sikäli ironista, että juuri te, jotka ITSE opetatte keskuudessanne Raamatun vastaisuuksia ja ihmistöitä tienä autuuteen, -pidätte itseänne parhaimpina (jopa ainoina) kristittyinä ja luulette istuvanne Jumalaa lähimpänä.

    Teille sopii hyvin tuo Ilmestyskirjan sana:

    "Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.

    Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit." (Johanneksen ilmestyskirja 3:17)

    -Joka itsensä ylentää, se alennetaan; joka itsensä alentaa, se ylennetään!

    Äänestä

Meillä on uskonvaelluksella myös erämaataipaleita.Sanassa sanotaan, että juutalaisten erämaavaellus on esikuva Uuden Liiton seurakunnalle. Olet varmaan lukenut tuon juutalaisten Exoduksen. Taipaleelle mahtuu monenlaista; napinaa ja koettelemusta, mutta aina Jumala on kuitenkin lähellä ja antaa apunsa kun me vilpittömästi Häneen luotetaan.
Jeesus itse sanoo Sanassaan, että meidän tulee vähetä, että Hänen voimansa voisi tulla meissä esiin. Meidän tulee antautua Pyhän Hengen johdettavaksi ja antaa täyttää meidät Hänen rakkaudellaan ja voimallaan. Muuten emme jaksa tässä pahassa ja ahdistavassa maailmassa.
Jäljempänä totesit, että sinut on riisuttu niin, että ei ole enää muuta turvaa kuin Jeesus. Olet nyt siinä pisteessä johon Pyhä Henki johdattaa jossakin vaiheessa jokaisen uskovan. Ja silloin kun tartut vaan lujemmin Jeesukseen ja turvaat yksin Häneen, Hän varmasti nostaa sinut kaiken yläpuolelle ja johdattaa sinut viheriäisille niityille. Polvistu Herrasi eteen ja totea, että tässä olen tällaisenaan, käytä minua niin kuin tahdot, anna Henkesi voima elämääni. Uskon varmuudella, että Hän vastaa. Rukoilen puolestasi.

Äänestä
  • En ole viikkoihin kirjoitellut, mutta nyt tuli
    tarve kirjoittaa kun joku tuolla alkupuolella mainitsi että uskoon voi tulla mm. Hengellistä kirjallisuutta tai Raamattua lukemalla. Olipa listassa mainittu jopa uskonnollinen elokuva.

    Ihmismielelle tälläinen opetus varmasti sopii, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta itse Raamattu, uskon ylin auktoriteetti kieltää tämän mahdollisuuden että LUKEMALLA voisi tulla autuaaksi. Missään kohdassa Raamattua emme saata nähdä tälläistä opetusta. Mutta sen sijaan, kuten jo aikaisemmin nähtiin jonkun kirjoittavan : "sillä niin usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan Sanan kautta". Tämä ei ole koskaan tarkoittanut sitä että mm. kuuroilta syntien anteeksiantaminen olisi evätty. Jumalan sanasta hekin elävät.

    Vaikka itse saatan joskus jopa itkeä ilosta esim. jotain Hengellistä teosta lukiessani, ei pidä lähteä siihen harhaan että sieltä saisi synnin päästöä. Kyllä se luettu Jumalan sana aina virvoittaa mieltä ja vahvistaa, mutta synninpäästö kuullaan toiselta veljeltä tai sisarelta.

    Äänestä

  • Dakota kirjoitti:

    En ole viikkoihin kirjoitellut, mutta nyt tuli

    tässä.

    Äänestä

  • tuli kirjoitti:

    tässä.

    Itse olen tullut uskoon siten,että kokouksessa olen mennyt eteen ja minulle on rukoiltu synnin päästö Jeesuksen veressä. Tunsin siinä, että synnintaakat jäivät mutta tunnen useita, jotka ovat uudestisyntyneet elävään uskoon yksinäisyydessä. Ovat tänäpäivänä kirkkaasti uskossa, osa toimii sananjulistajinakin. Minun mielestäni tämä on henkilökohtainen asia, jotku ovat niin vahvoissa saatanan siteissä, että eivät pääse irti ilman rukousta joskus vaatii jopa paastoa ja rukoustaistelua. Toiset taas uskovat lapsenomaisesti ja pääsevät uudestisyntymään.
    Uudestisynyminen on Jumalan työ jokaisen kohdalla enkä osaa sitä selittää ja varsinkaan mennä arvostelemaan.

    on.

    Jumala kuljettaa ihmislapsia hyvin erilaisia polkuja pitkin. Samoin eri ihmiset tulevat hyvin eri tilanteissa ja eri olosuhteissa uskoon. Joku voi tosiaankin olla kovissa siteissä ja se vaatii kovat kamppailut, että nuo siteet katkeavat. Jollekin taas "taivasvalon syttyminen" on helpompaa.
    Tärkeintähän asiassa on se, että ihmissydän vastaa Jumalan kutsuun ja ihminen tahtoo lähteä seuraamaan Jeesusta. Se ei katso, ollaanko yksin, kaksin vai miten ollaan.

    On vain ikävää, että tässäkin asiassa esiintyy väärää opetusta. Virheellisellä opetuksella aiheutetaan uskomattomille ihmisille vääriä käsityksiä siitä, miten henkilö voi tulla uskoon. Näin nämä väärää opetusta antavat toimivat ikäänkuin Jumalan työn esteenä.

    Äänestä

  • Dakota kirjoitti:

    En ole viikkoihin kirjoitellut, mutta nyt tuli
    tarve kirjoittaa kun joku tuolla alkupuolella mainitsi että uskoon voi tulla mm. Hengellistä kirjallisuutta tai Raamattua lukemalla. Olipa listassa mainittu jopa uskonnollinen elokuva.

    Ihmismielelle tälläinen opetus varmasti sopii, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta itse Raamattu, uskon ylin auktoriteetti kieltää tämän mahdollisuuden että LUKEMALLA voisi tulla autuaaksi. Missään kohdassa Raamattua emme saata nähdä tälläistä opetusta. Mutta sen sijaan, kuten jo aikaisemmin nähtiin jonkun kirjoittavan : "sillä niin usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan Sanan kautta". Tämä ei ole koskaan tarkoittanut sitä että mm. kuuroilta syntien anteeksiantaminen olisi evätty. Jumalan sanasta hekin elävät.

    Vaikka itse saatan joskus jopa itkeä ilosta esim. jotain Hengellistä teosta lukiessani, ei pidä lähteä siihen harhaan että sieltä saisi synnin päästöä. Kyllä se luettu Jumalan sana aina virvoittaa mieltä ja vahvistaa, mutta synninpäästö kuullaan toiselta veljeltä tai sisarelta.

    "Mutta itse Raamattu, uskon ylin auktoriteetti kieltää tämän mahdollisuuden että LUKEMALLA voisi tulla autuaaksi. Missään kohdassa Raamattua emme saata nähdä tälläistä opetusta. Mutta sen sijaan, kuten jo aikaisemmin nähtiin jonkun kirjoittavan : "sillä niin usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan Sanan kautta"."

    -Olet varmasti ymmartanyt jotenkin vaarin, tahallasi..? Kukaanhan ei tietenkaan tule uskoon LUKEMALLA tai edes KUUNTELEMALLA. Uskoon tullaan kun uskotaan Raamatun sana. Esim. kun joku lukee Raamattua, uskoo ihminen sydamessaan (Jumala vaikuttaa sen, tottakai) Raamatun sanan, ja haluaa antaa elamansa Jeesukselle siina paikassa. Silloin voidaan sanoa etta tama ihminen tuli uskoon ns. "lukemalla". Ymmarratko? Siis kirjaimellisesti kukaan ei tule uskoon muutoin kuin uskomalla sydamessaan Jeesukseen, eli Raamatun sanaan, tuli se sanoma sitten TV:sta, itse lukemalla, katsomalla elokuva Jeesuksesta, saarnaaja saarnaamalla tms. Kaikessa naissa kun Pyha Henki vaikuttaa, voi ihminen tulla uskoon.

    Äänestä

Käännä katse takaisin Jeesuksen Kristukseen älä takerru ihmisten mielipiteisiin.
Ei uskonsuunta sinua pelasta, yksin Jeesus.
Etsi kotia ensin paikallisseurakunnasta oli se sitten vl, el, helluntai, baptisti, kyllä sinä huomaat mistä löydät Pyhän Hengen ilmapiirin, Henki yhdistää. Pääasia on, että löydät kotiseurakunnan, jossa julistetaan tervettä Jumalan Sanaa, missä synti julistetaan synniksi.
Missä annetaan sinulle hengen ravintoa ja rakkaudellista tukea. Seuraat paikkakuntasi uskovia ja heidän Hengen hedelmiä sekin kertoo paljon missä seurakunnassa eletään Jumalan Sanan mukaisesti.

Äänestä

häipyi?

Äänestä
  • ...Niin synnit saa uskoa anteeksi siten että joku Pyhän Hengen omistava uskovainen saarnaa synnit anteeksi. Ei lukemalla, kuten totesit.

    Mutta ei se riitä että uskoo Jumalaan. Paljon on niitä jotka avuksensa Herraa huutavat, mutteivät usko syntejään anteeksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

florist kirjoitti:

Avaisiko joku vl minulle omin sanoin mitä on elävä usko. Minua alkaa väsyttää lukea tätä palstaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu