Erehdyin katsomaan yhden tosi koskettavan animesarjan, liikutuin siitä kaikesta lämmöstä, ilosta ja välittämisestä mitä se sarja hohkaa mieleeni. En ole sellaista kokenut ennen. Haluaisin siihen maailmaan elämään onnellisena, mutta se on mahdotonta. Siksi alan masentua, koska todellisuus tuntuu nyt erittäin kylmältä paikalta.
On se vain niin julmaa, miten jotkut voivat tuottaa tuollaista täydellistä iloa fantasiana ja se sitten voi iskeä johonkin kuin huume ja laittaa mielen haluamaan sellaista mitä ei saa. Huumetta sentään voi aina piikittää suoneen, mielikuvitusmaailmaan et pääse elämään vaikka miten yrität.
Miten tästä voisi päästä? Tosi tuskaiselta tuntuu koko ajan.
On se vain niin julmaa, miten jotkut voivat tuottaa tuollaista täydellistä iloa fantasiana ja se sitten voi iskeä johonkin kuin huume ja laittaa mielen haluamaan sellaista mitä ei saa. Huumetta sentään voi aina piikittää suoneen, mielikuvitusmaailmaan et pääse elämään vaikka miten yrität.
Miten tästä voisi päästä? Tosi tuskaiselta tuntuu koko ajan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokoro Library? :)
Vai kenties Ichigo Mashimaro?
Kogepan toimii täydellisesti sellaiseen tilanteeseen kun olo on "yhyy kukaan ei rakasta mua oon ruma eikä mulla oo mitään arvoa tapan itteni..."
Sen kun katsoo putkeen (alle tunti, 12 x 4min jaksoa) niin alkaa vaan naurattaa miten sitä voikaan nähdä itsensä niin synkkien lasien lävitse ihan turhaan :)
Lohdutuselokuvana Totoro toimii täydellisesti. Lopussa tulee hymykyyneleet kun Kissabussi kuskaa tytöt kotiin ja katoaa lopuksi tähtitaivaalle kun sitä ei enää tarvita :->