Heippa!
Lukisin mielelläni mielipiteitä ja/tai kommentteja asiasta joka itseäni hieman vaivaa, mutta neuvolantäti ei ottanut kantaa/reagoinut mitenkään.
Eli 11k poikani on tyytyväinen neljään ruokailukertaa päivässä. Itse pidän tätä liian vähäisenä ruokailumääränä. Olenkin yrittänyt ujuttaa vielä yhtä välipalaa joukkoon. (Olen siis vielä hetken kotona lapsen kanssa, ei lapsi ei ole päiväkodissa)
Elikkäs syömiset menee näin:
Aamupala klo 8-9 maissa (riippuu millon herätään, ruoka ei maita heti herättyä) noin paridesiä maitoon keitettyä kaurapuuroa jossa nokare marjasosetta/marjoja ja vajaa 2dl maitoa (korviketta, kohta siirrytään ihan tavalliseen maitoon) mukista.
Lounas klo 12-13 maissa Liharuoka, sisältää kalaa, kanaa tai punaista lihaa, kasviksia, mitä milloinkin, useimmiten itsetehtyä, jos purkista niin muksun kanakeittoa tai perunamuusia ja lohta (ainoot mitkä menee hyvin alas valmisruuista) sen 2 desiä ja korviketta kans 2 desiä ruuan kanssa.
Sitten iltapäivällä herralle ei aina maistuis ruoka enää vaan useimmiten söis sen viilin tai maustamattoman jogurtin tai vauvajogurtin (pilttipurkissa) eli siinä klo 17-18 maissa tuo vaikka nyt sitten se ykkösviili ja desi korviketta.
Iltapala klo 20-20.30 2dl maitoon keitettyä puuroa ja se 2dl korviketta.
Mitäs tuumaatte? Onko liian vähän ruokailukertoja? Koitan useasti syöttää viiliä/jogurttia heti tohon lounaan perään (kalsiumin saannin varmistamiseksi) ja sitten tuolla lähempänä klo18 menee sitten jo toinen liharuoka vaihtelevalla menestyksellä korviketta sellanen 1-2dl
Poika ei koskaan valita nälkäänsä, eikä tunnu nälkäiseltä. Eikä syö öisin, yösyönnit lopetti itse kolmen kuukauden ikäisenä. Kasvu&kehitys on normaalia, poika on terve ja kaikinpuolin kaikki kunnossa :)
Stressaanko turhaan tuota viidettä ruokailukertaa? Arvaatte varmaan että esikoinen kyseessä ;)
Sen verran neuvolasta sanottiin, kun tuota kalsiumin saantia mietin että saako tarpeeksi, että tosiaan juuri ja juuri :)
Kiitoksia kaikille asiallisesti vastanneille !! :)
4x ruokaa vuorokaudessa
13
234
Vastaukset
- knbdvkjsbvk
Kyllä minusta tuon ikäiselle kuuluu jo se kaksi "ruokaa" päivässä... mites, syöttekö itse päivällistä? Kohtahan herra siirtyy jo perheen yhteiseen ruokaan, joten olisi luontevaa syödä jo päivällistä teidän kanssa, yksi perheateria...
Jos kasvaa ja on tyytyväinen, niin paniikille ei tarvetta. - dsads
Kannataisiko lounasta hieman aikaistaa niin mahtuisi välipala väliin, esim klo 14-15. Kun syö noin paljon kerralla ei varmasti ruoka hetkeen maistukkaan.
- sdids..
Aloittaja lisää vielä että vettä saa pitkin päivää, vuorokaudessa n. 1-2dl hörppii.
Olen koittanut myös aikaistaa lounasta sinne klo 11-11.30 hujakoille, jolloin ei avaa suuta. Näyttää selvästi ettei ole nälkäinen.
Ja tuolloin klo 17-18 maissa hän syö kanssamme samaa ruokaa välillä, mutta usein menee pelleilyksi tai ei vaan kiinnosta, mutta ykkösviili tai maustamaton jogurtti menee alas kyllä..
Ja ruokaa menee kyllä minunkin mielestä kerralla aika paljon alas, mutta mielestäni on hyvä opetella syömään vatsa täyteen, koska itse olen sellainen, että herkästi syön sen verran etten olekaan täynnä ja hetken päästä olen jääkaapilla hakemassa sokerijogurttia tai keksi kädessä :D - kisahe
Meidän 7-kuukautinen tyttö syö myös juuri tuon 4 kertaa päivässä, enkä ole asiaa sen kummemmin etes miettinyt, kun hyvin kasvaa käyrien yläpuolella.
Aamupala n. klo 9 (puuro, maito, hedelmäsose joskus puuron kanssa, tai marja).
Lounas n. klo 13 (liharuokaa, hedelmää tai marjaa ja maitoa).
Päivällinen n. klo 16-17 (kalaa, kanaa tms, maitoa).
Iltapala n. klo 20 (puuro, marjaa tai hedelmää jälkkäriksi ja maitoa tietysti).
Nukkuu 2-3 päikkärit, että enempää ei ehtisi syömäänkään...ei todellakaan ole nälkäinen : )
Käsinaposteltavaa syö satunnaisesti lisäksi (maissanaksuja tms.) - safsdfasfdfafasdf
ihan sopivasti syö miun mielestä!
jos tuntuu, että väkisin pitäis vielä yks syöntikerta lisätä johonkin rakoon, niin pienennä lapsen annoskokoa sitten.
minusta kyllä kuullostaa ihan hyvältä. meijän 11kk syö myös sen 4-5krt päivässä. itse syö leivänmuruja tai kurkkua jäystää silloin kun muut syö ja jos hällä ei just sillon oo nälkä :D meilläkin on nuo ateriavälit noin 3tuntia. unia nukkuu 2-3kpl päivässä, noin 40min kerrallaan.
ja minä vielä imetän, vettä saa ruokajuomana nokkiksesta. maito ei vielä meijän pojalle oikein sovi kun tulee niin mahtavia mahavaivoja. - ,mn
Yksikään terve lapsi ei anna itsensä kuolla nälkään ei tarvi liikaa tuputtaa
- yksilölliset ruokavä
Meillä on jo nyt 8kk ikäisen kanssa sama ongelma.. Ei ole nälkä kolmen tunnin välein. Joskus jos syö aamulla hyvin puuroa niin ei maistu lounas ku vasta klo 13! Näyttää kuitenki ihan hyvin kasvavan; joten antaapi olla se viides ateria. Joskus annan välipalana pätkän banaania.
- y43yg
Meillä on syöty melkeinpä aina neljä ruokaa. Jossain välissä älysin jättää sen välipalan pois iltapäivältä, kun sitten ei illalla toinen lämminruoka maistunut ollenkaan. Tyttö on hoikka ja pieni, mutta kasvaa omalla käyrällään tasaisesti. Minä en vain ymmärrä tätä äitien pakkosyöttämistouhua.... Jos lapsi on terve, kasvaa ja kehittyy normaalisti niin selvästikin hän osaa itse säännöstellä tarvitsemansa ruuan määrää. Jos ruokamäärät olisivat liian pieniä tai jää aterioita pois niin pitää sitten muilla ruuilla huolehtia siitä, että kaikkia tärkeitä elimistön rakennusaineita tulee tasaisesti. Miksi opettaa lapsi jo pienestä ruokaongelmaiseksi tekemällä asiasta hirveä hulabaloo. Hulluna esimerkkinä tuttavani 3,5v poika, jonka ruokkiminen on pakkosyöttöä ja hervotonta pelleilyä ollut aina. Ja poika on aivan terve ja ikäisensä kokoinen. Äidin mielestä vain ei syö riittävästi ja ruokailut on yhtä huutoa ja tuskailua ja kiristystä.
Tulipa taas vuodatus :D
Maalaisjärjen käyttö on sallittua! Välipalan voi antaa ihan tarpeen mukaan niinä päivinä, kun näyttää tarvetta olevan. - ---------
Kyllä tuo riittää, jos lapsi kerran on siihen tyytyväinen. Hän kuulostaa syövän erittäin hyvin ja syö isoja annoksia kerralla, joten ei sitten jaksa olla koko ajan syömässä. Meilläkään ei millään onnistu viisi ruokailua päivässä, kenelläkään ei ole nälkä niin usein.
Maitotuotteita suositellaan kalsiumin vuoksi 5 dl päivässä ja tuon sinun kertomuksesi mukaan lapsesi saa sitä huomattavasti enemmän, joten kalsiumin takia ei tarvitse tuputtaa mitään maitotuotteita.
Eli stressaat turhaan sekä syömiskertoja että kalsiumin saantia. - j<fkÖL*;zdspf'k,
Jos lapsi kasvaa normaalisti ja touhuaa, ei mitään syytä stressata tuollaisesta. Voithan sinä välipalaa tarjota, mutta jos ei kelpaa, ei kannata tuputtaa.
Ei se ole mikään fysiologinen normi, että ihmisen pitäisi syödä viisi kertaa päivässä. Se vaan on yleisesti tapana ja monen ihmisen elimistö on siihen tottunut. Nauti pikkuisestasi ja yhteisistä hetkistä äläkä kanna murhetta tuollaisista. Lapset on yksilöitä siinä missä aikuisetkin ja tulet vielä huomaamaan, että näin on monen muukin asian kuin ruokailun suhteen :-). Silloin kun lapsi kehittyy ja kasvaa normaalisti, ovat hänen asiansa muutenkin suhteellisen hyvin, vaikka eivät oppikirjamalleja noudattaisikaan.
Mukavia kesäpäiviä! - ...
Kun ikkuuminen lisääntyy lisääntyy myös ruokahalu.
Meillä on syöty 9 kuukautisesta saakka kuusi ateriaa päivässä, eli iltaan piti lisätä yksi välipala.
klo 8 aamupuuro
klo 11 lounas
klo 14 välipala
klo 16 päivällinen
klo 18 välipala
klo 20 iltapuuro
Ruokamäärät olleet koko ajan isoja, paridesiä ruokaa ja puolitoista desiä juomaa kerralla.
Tytöllä nyt ikää 14 kuukautta ja painoa pikkuisen vajaa yhdeksän kiloa. Liikkuu siis ihan koko ajan, kuluttaa valtavasti. Äidiltä paino tippuu silmissä, sen verrran rankaksi vetää... - kulutus ja tarvel
Meillä on ollut tuon ikäisestä saakka selkeä viiden aterian rytmi ja poika tarvitsee sen määrän evästä. Välillä annokset ovat pienempiä, toisina pävinä syödään enemmän, mutta rytmi on selkeä ja samanlainen kuin se tulee olemaan päivähoidossakin.
Aamupala kahdeksalta, lounas 11-11:30 ja sitten päiväunet. Unilta herätessä välipala, päivällinen viiden-kuuden maissa ja iltapala ennen nukkumaan menoa .
Mitä enemmän lapsi liikkuu sitä enemmän hän kuluttaa, oletan siis, että lapsesti ei vielä kävele ettekä leiki ulkona kahta kertaa päviässä? Meillä aamu-ulkoilu tuo lounasruokahalun ja välipalan jälkeinen ulkoilu saa päivällisen maistumaan. - fisutt
Meillä on 11kk iästä ollut seuraavanlainen päivärytmi, kun jätettiin toiset päiväunet pois:
8 aamupala (puuro maito)
11 lounas (200g ruokaa maito)
11.30-14.30 päiväunet
15 välipala (200g viili tai jogurtti)
18 päivällinen (200g ruokaa maito)
20 iltapala (puuro maito)
Itse jättäisin mielummin välipalat pois jos lapsi ei niitä kaipaa ja syöttäisin varsinaiset kunnon ruoat. Omasta mielestä välipala on vain sitä varten, että jaksaa sinne seuraavaan ruokailuun asti. Meillä muksu on pienikokoinen, vaikka syö kunnon satsit ruokaa. Nyt 1v 5kk ikäisenä painoa n.10kg.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931