Taas alkoi hevosmuurahaisten invaasio.
Noin 4 vuotta sitten taloomme ilmestyi hevosmuurahaisia .Niitä vilisti lattialla seinissä ja katoissa .
Kaupan "myrkyt " yhtä tyhjän kans .Lähdin kiertämään talon sokkelia joka on nurmikkoa ja kauempana pitkää heinää .
Selvisi ,että niitä marssii jonossa ihan sokkelin ja nurmen välissä kuin sotilaat ikään .Niitin viikatteella pitkän heinän pois ja haravoin sitä syvemmälle .Selvisi ,että niitä oli siellä heinikossa tuhansia ja kun hätyytti lähtivät juoksemaan sokkelia kohti.
Lapioin sokkelin nurmikon pois noin 50 cm ja näin miten niitä tuli sieltä heinikosta lisää ja menivät laudoitukseen.
Aloitin ohuella tervalla tervata sokkelit ,suolaa kylvin siihen hiekkaan .Otin Bensiiniä ja poltin seinästä kauempana heinikon pois .
Tästä ne villiintyi ja niitä juoksi joka paikassa sähköjohtoja pitkin ja lattialle polettiin. .Yläkerrassa oli Mehiläisvaha pallo .niitä oli sen kimpussa satoja .Sattui olemaan kirkaslakka suihkepullo ja teilasin siihen .
Eteisen seinässä työhaalarit ja kun aloin laittamaan päälle niissäkin satoja .Vein ne ulos ja pihamaalla listin .
Noin kuukausi meni siinä .
Nyt on ilmestynyt uudestaan ja sama kuvio ulkona ,satoja nurmikolla .
ONKO kokemuksia
Hevosmuurahaiset
125
39284
Vastaukset
- ötökkätaistelut1212
Ota purkkiin niitä ja sitten taistelemaan hämähäkkien kanssa, jos löydät ristihämähäkin, se on myrkyllään ylivoimainen, mutta..
Iso musta hämähäkki ja hevosmuurahainen kerran taistelivat, se hämähäkki hyppäsi sen muurahaisen niskaan ja tappoi sen.- 4343222111
Hyvä idea! Hommaa miljoonalle muurahaiselle taistelupariksi miljoona hämistä! Mistä teitä paukapäitä sikiää?
- Taatusti toimii
4343222111 kirjoitti:
Hyvä idea! Hommaa miljoonalle muurahaiselle taistelupariksi miljoona hämistä! Mistä teitä paukapäitä sikiää?
Kädessäni on BAYGON sirotepurkki, lähtee kaiken sorttiset murkut.
Sirotellaan vähän sokkelin viereen, eikä yhtään murua tule yli.
Hyvä olisi saada myös talon alle sitä.
Monivuotinen kokemus.
Kokeile ja murkkuongelmat loppuvat. - isompi ötökkätaistel
Kyykäärmeitä vaan piha täyteen niin murkut on niiden kimpussa ;)
Jos ei tehoa, polta talo...ps toivottavasti on oma talo :)) - ON OLEMASSA
MUURAHAISONGELMAN LOPULLINEN RATKAISU: muurahaiskarhu kotieläimeksi.
- kuuma kylpy
Taatusti toimii kirjoitti:
Kädessäni on BAYGON sirotepurkki, lähtee kaiken sorttiset murkut.
Sirotellaan vähän sokkelin viereen, eikä yhtään murua tule yli.
Hyvä olisi saada myös talon alle sitä.
Monivuotinen kokemus.
Kokeile ja murkkuongelmat loppuvat.ei niihin mitkään myrkyt auta nykyiset varsinkaan kun on tehoja heikennetty kaikista. Kiehuva vesi suoraan pesään kaadettuna auttaa . Etsi ulkoa se pesä seuraamalla niitten polkua, se polku on aivan selvästi nurmikolla näkyvissä, kun vaan huomaat sen.Ei ole heppamurkkuja näkynyt sen jälkeen kun 15v. sitten kuuma kylpy teki tehtävänsä, pesä löytyi aidan takaa n. 15m päästä metsästä lahosta kannosta.
- Mökkiläinen
Taatusti toimii kirjoitti:
Kädessäni on BAYGON sirotepurkki, lähtee kaiken sorttiset murkut.
Sirotellaan vähän sokkelin viereen, eikä yhtään murua tule yli.
Hyvä olisi saada myös talon alle sitä.
Monivuotinen kokemus.
Kokeile ja murkkuongelmat loppuvat.Kyllä, Baycon sirote näyttäisi toimivan. Meidän hirsimökkiin niitä ilmestyi alkukesästä. Myrkkyä perustus tolppien ympärille, niin joutuvat kahlaamaan yli saavat myrkkyä raajoihinsa.
- hiiva ja sokeri
vanha konsti kokeile hiivaa ja sokeria tai siirappia. laita lautaselle niiden keon lähelle tai jossa niitä on paljon.
- neppiskaba
Ihan sama kohtalo on ex anoppilan kesämökillä,.. ovat vallanneet mökin ja rantasaunan, syövät hirret paskaksi,, ensimmäiset ilmestyivät joskus 20v sitten,.. :) heh heh taitaa olla kohta syöty sekin mökki kurkihirttä myöten ontoksi.. ovat yrittäneet tuhota niitä sen jälkeen kun ne hevosmuurahaiset ilmesty, mutta huonoin tuloksin...
- hmmm...
notski! ja kylille.
- tm
Ottaisin yhteyttä tuholaismyrkyttäjään ihan suosiolla.
- josjotain
Jos saat vakuutusyhtiön kanssa sovittua niin varmin ja lopullinen ratkaisu on polttaa talo!! tietysti kannattaa varmistaa että saa uuden tilalle!! Tai sitten pitää laittaa vahingon kiertämään.
- Kokeillut kaikkea
Meillä on joka kevät ja kesä pieniä mustia muurahaisia kerrostalon ekassa kerroksessa.Niitä on kaikki paikat täynnä.
Kutsu myrkyttäjä paikalle,se yleensä auttaa muutamaksi kuukaudeksi,kun myrkytetään.
Ei niistä koskaan kokonaan kuulemma pääse jos ei tiedä missä on pesä,että sen voisi hävittää.
Kaupasta ostettavat myrkyt ei niihin ole tehonneet.- Muurahaistet pois..
Oletteko kokeilleen Bio Kill:iä noihin pikkumurkkuihin?? Itse suihkutin sillä jokaisen listan ja ainoastaan kuoleita muurahaisia on näkynyt viimekuukauden aikana.. Kokeilin kaikki vippaskonstit ennen tuota, meillä kun lapsia.. Mutta mikään ei auttanut ja toinen lapsista pelkäsi muurahaisia ihan tosissaa, joten oli pakko myrkyttää.
- kjbjkj
Tämä on varma tieto.
Jos murkut ovat oikeasti vallanneet talon, eli kulkevat sisällä joka paikassa ja joka huoneessa niitä löytyy, niin niiden pesä ei ole missään luonnossa vaan talon alla perustuksissa. Muutoin ne eivät taloa valtaa.
Jos haluaa murkut hävittää talostaan niin myrkyttäminen tulee tapahtua siten että talon jokaisen huoneen, jokaisen listan ja levyn väli pitää myrkyttää. Näin myös niissä huoneissa joissa murkkuja ei ole tavattu ja myrkyn täytyy antaa vaikuttaa pitkään että se varmasti kulkeutuu myös pesään.
Ulkoseinällä yhdelle reitille asetettu myrkky ei auta mitään, eikä murkut tule ulkoa sisälle vaan nimenomaan niiden pesä on talon perustuksissa talon alla.
Sen lisäksi. Jos aikoo murkkuja teilata kärpäslätkällä tai polkea niitä hengiltä, sitä saa kyllä tehdä ihan vapaasti vaikka maailman tappiin saakka, mutta mitään tulosta sillä ei saavuteta koska uusia murkkuja syntyy koko ajan lisää.
Ainoa konsti joka voi auttaa on myrkyttää koko huoneisto. Kannattaa ehdottomasti kysyä myös naapurilta onko hänellä murkkuja talossa ja suorittaa myrkytys yhtä aikaa. Se ei auta mitään jos myrkyttää oman asuntonsa, mutta naapurissa ötökät vielä mellastavat. Myrkyn poistuttua, ne palaavat takaisin ja sama meno jatkuu.
Esimerkiksi sinun tapauksessa mustilla murkuilla on pesä aivan varmasti perustuksissa hiekassa. Noiden mustien murkkujen pesä voi olla jopa toista metriä maan sisässä ja ulottua laajalle eli täytyy käyttää sellaista myrkkyä jota muurahaiset vievät myös mukanaan. - ...
kjbjkj kirjoitti:
Tämä on varma tieto.
Jos murkut ovat oikeasti vallanneet talon, eli kulkevat sisällä joka paikassa ja joka huoneessa niitä löytyy, niin niiden pesä ei ole missään luonnossa vaan talon alla perustuksissa. Muutoin ne eivät taloa valtaa.
Jos haluaa murkut hävittää talostaan niin myrkyttäminen tulee tapahtua siten että talon jokaisen huoneen, jokaisen listan ja levyn väli pitää myrkyttää. Näin myös niissä huoneissa joissa murkkuja ei ole tavattu ja myrkyn täytyy antaa vaikuttaa pitkään että se varmasti kulkeutuu myös pesään.
Ulkoseinällä yhdelle reitille asetettu myrkky ei auta mitään, eikä murkut tule ulkoa sisälle vaan nimenomaan niiden pesä on talon perustuksissa talon alla.
Sen lisäksi. Jos aikoo murkkuja teilata kärpäslätkällä tai polkea niitä hengiltä, sitä saa kyllä tehdä ihan vapaasti vaikka maailman tappiin saakka, mutta mitään tulosta sillä ei saavuteta koska uusia murkkuja syntyy koko ajan lisää.
Ainoa konsti joka voi auttaa on myrkyttää koko huoneisto. Kannattaa ehdottomasti kysyä myös naapurilta onko hänellä murkkuja talossa ja suorittaa myrkytys yhtä aikaa. Se ei auta mitään jos myrkyttää oman asuntonsa, mutta naapurissa ötökät vielä mellastavat. Myrkyn poistuttua, ne palaavat takaisin ja sama meno jatkuu.
Esimerkiksi sinun tapauksessa mustilla murkuilla on pesä aivan varmasti perustuksissa hiekassa. Noiden mustien murkkujen pesä voi olla jopa toista metriä maan sisässä ja ulottua laajalle eli täytyy käyttää sellaista myrkkyä jota muurahaiset vievät myös mukanaan.ilmeisesti myös pesivät talon seinien sisällä?
- jhvjh
... kirjoitti:
ilmeisesti myös pesivät talon seinien sisällä?
Mustat murkut eivät pesi talon sisällä vaan nimenomaan hiekassa talon perustuksissa joko talon alla, tai osittain talon alla (voi näyttää siltä että pesä on talon vieressä). Voivat kyllä kiivetä seinää pitkin toiseen kerrokseen jos sieltä on löydetty jotain syötävää. Muutoin eivät yleensä valtaa toista kerrosta ihan sen vuoksi että niin korkealla on yleensä maaperä niiden perspektiivistä katsoen "kuollutta".
Talon seinissä puussa voi kyllä hevosmurkut erityisesti pesiä, mutta siitä on jo tässä ketjussa paljon asiaa joten en mene siihen sen enempää.
Valitettavasti mustat murkut nimenomaan kertovat siitä jos niitä esiintyy vuodenaikojen mukaan ja tietyissä huoneissa, että talossa on jonkinlaisia vaurioita ja rakenteissa ja perustuksissa myös kosteutta. Tämä johtuu nimenomaan siitä että kuiva ilmasto ja kuiva talo ja rakenteet, eivät tarjoa ruokaa. Sen lisäksi se kertoo myös siitä että lämpö on aina sopiva koska kosteus ei ehdi jäätymään talvella, mutta se ei myöskään ehdi kuivumaan kesällä.
Huomaa kuitenkin ettei mustien muurahaisten valloittama huone kerro siitä missä pesä on. Esimerkiksi eräässä talossa muurahaisia oli kolmen huoneen päässä, keittiössä, aivan valtavat määrät, mutta pesä oli saunan kiukaan alla metrin verran perustushiekassa. Eli erittäin syvällä ja sitä ei saanutkaan pois ennenkuin koko lattia kaivettiin perustuksia myöten pois (homevaurio) ja sen lisäksi vielä pesä erikseen metrin syvyydeltä pois. Kuitenkaan saunassa ja suihkuhuoneessa niitä ei koskaan näkynyt.
Tämä poikkeaa hevosmuurahaisista siinä että hevosmurkut eivät vaadi kosteaa ilmaa koska ne eivät käytä talon puuosia ruokana vaan nimenomaan pesänä. Tietystikään niiden aiheuttama tuho ei ole yhtään vähäisempää.
- olihan ne ällöjä
Vanhempieni talo rakennettiin ilmeiseti hevos murkkujen reitin päälle. Keväisin nämä sitten marssivat sisälle jonossa. Myrkkyjä laitetiin ja ruuat pakattiin hyvin. Tarkalleen ottaen tiedä mitä tapahtui, mutta murkkuja ei ole näkynyt kymmeneen vuoteen (talo rakennettiin 86). Ilmeisesti huomasivat lopulta, että talo ei ollut hyvä paikka asustella.
- Kokeiltu on
Kokeile Cooper muurahaisgeeliä,meillä hävisi purkillisen jälkeen sisältä ja ulkoa.On aika kallista mutta riittoisaa.Hävitä samalla kaikki lahopuu talon läheltä.Laita geeliä kulkureiteille,geeliä voi myös laittaa suoraan sokkeliin mistä nousevat taloon ja syöttiasemina ulos kulkureiteille.Kyseinen aine toimi meillä ainakin todella hyvin.
- TG
Meillä tuotaCooperia suositteli tuohlaistorjuja -> tehosi:D
- samaa kokenut
Pariin kertaan on hevosmuurahaiset tehny kämppääni hyökkäyksen, ostin sattumanvaraisesti ÖTÖKKÄ-nimistä hyönteismyrkkyä, suihkepullossa, (en tiedä tulkitaanko tää nyt mainokseksi), mutta molemmilla kerroilla suihkuttelun jälkeen oli murkunraatoja jokapuolella eikä niitä senjälkeen näkynyt, (kesti toista vuotta toiseen esiintymiseen). Nyt kyselin varoiksi täydennystä, mutta ainakaan lähikaupasta ei enää löytynyt, liekö poistettu markkinoilta luonnonsuojeluintoilijoiden toimesta kuten hyville aineille käy?
- luikhäriöösi
Jotkut ihmiset hieman miettivät, miten asiansa ilmaisisivat. Että muutkin saisivat selvän. Sinä se et kuulu niihin.
- Mutta onneksi on
sentään kaltaisiasi virtsalohkoisten heimon edustajia, joilta kaikki käy ja sujuu kirjakieltä myöten.
Herää pahvi, aloittaja kyseli neuvoja hevosmuurahaisten häätämiseen ihan asiallisesti, ei kielenhuollollista apua kuten sinä täydellisyydessänne ymmärsit.
Mistä teitä täydellisiä oikein sikiää?
- solttu
niinhän se Pelle Miljoonan laulussakin menee, että 'sotaan sotaan sotaan napatiaa vastaan'
- JRnen
Hevosmuurahainen on viheliäinen elukka. Pureksii styroksit ja uretaanit eristeistä murusiksi, kaivautuu hirsiin ja pureksii niihin isoja käytäviä. Vuorivillaeristeet onvat mitä mainioin pesäpaikka jne..jne. Jos talossa on kosteusongelmia, hevosmuurahaiset jyrsivät sielläkin, missä on kosteaa, lahoavaa puutavaraa ja sen mukana sienirihmastoa evääksi. Evästä sekin elukka tarvitsee ja etsii elääkseen.
Kusiaiset rapistelevat ympäri vuorokauden eristeissä ja muissa rakenteissa. ja tekevät piilossa kaikkea kivaa. Yhdyskuntaan voi kuulua kymmeniä tuhansia yksilöitä ja leviää ympäri talon. Ne ovat niinkuin termiitit etelän maissa. Tuhoja tulee, muttet niitä näe.
Luonnossa hevosmuurahaisen tavoittaa yleensä vanhoista kuusista tai niiden kannosta. Jos kuuseen on iskenyt maannousema -niminen sieni(tauti), niin luultavimmin siinä saattaa olla silloin hevosmuurahaisyhdyskunta.
Sieni pilaa puun ja hevosmuurahainen syö sienen pehmentämää ja sienirihmastoa sisältävää lahopuuta. Se levittänee myäs tautia puusta toiseen(?). Tällaista kuusta kaivelee sitten palokärki, joka etsii hevosmurkkuja ewääkseen. Palokärjen "poraukset" on helppo tunnistaa. lastua on ja reijät isoja, syviä ja rumia.
Jollain "Raideilla" t. vast. tussaileminen ei just yhdyskuntaa hetkauta. Muutama työläinen kupsahtaa, mutta kuningatar munii 24/7 uutta tapettavaksi. Ison kusiaisyhdyskunnan hävittäminen talosta vaatinee alan ammattilaista. Pahasti "saastunut" talo kääritään/peitetään muovikalvolla ja myrkytetään kaasuttamalla. Se on niinku ausschwitzi aikoinaan. Alan ammattilaisia löytyy Hesan suunnasta. Kalliiks tulloo, mutta josko vakuutus maksaa(?). Wanha kusiaisten saastuttama rötiskö voi joutua jopa vpk:n "harjoitusaihioksi". :(
HUOM! jos talon lähistöllä on isoja, vanhoja kuusia ja/tai niiden kantoja, ehdottaisin hävittämään ne välittömästi. Riesa voi talosta hävitä kertaalleen, mutta sata-nakki se tulee muuten toistumaan!- patuliini
Hevosmuurahainen(camponotus herculeanus) kaivaa ja pesii kasvavissa puissa pääsääntöisesti lähtee toki eväittensä perään siellä missä sitä luulee olevan,mutta unohtakaa tuo lahopuuteoria,ainoa myrkky joka pysäyttää ne lopullisesti on eri kauppanimikkeillä saatava malasiiniperustainen torjunta aine oikein käytettynä.
- g
Tuhoa pesä ja sitten myrkytät talon ja sen alusta.
kokeilepa kanelia! kyllä katoaa
- astaanita
Hei! Kyselit keinoja hävittää hevosmuurahaiset! Itse asun omakotitalossa keski-suomessa. Meillä oli jokunen vuosi sitten sama ongelma. Muurahaiset vilistivät sisällä joka paikassa. Katosta tipauttaessaan alas kuului kopsahdus.
Mitkään perinteiset myrkyt eivät auttaneet. Viimeisenä keinona isot muurahaiset näytteinä, kysyin kotipaikkakuntani terveystarkastajalta neuvoa. Hän kertoi oivat ja loppujen lopuksi yksinkertaisen keinon mikä tepsi. Sinun on etsittävä hevosmuurahaisten pesä, mikä varmasti löytyy ruohikosta puoli lahosta kannosta, hyvässä lykyin osin maan sisästä. Seuraamalla muurahaisten liikehdintää löydät sen.
Kärkilapio ja rautakanki, millä väännät pesän rikki ja levität. Neljä ämpärillistä kiehuvaa vettä annosteltuna vesikauhalla sulattaa muuraiset pois pesästä. "Kotiin palaaville" sama käsittely viikon välein parin kuukauden ajan. Hevosmuurahaiset yrittävät rakentaa pesän uudelleen, joten on hyvä tarkistaa vanha pesä ja mahdolliset lähellä olevat uudet kannot.
Olen huomannut myös että juhannuksen alla lempeän lämmin etelä tuuli saa hevosmuurahaiset "parveilemaan"/ etsivät uutta pesäpaikkaa. Silloin olen karppina ja tapan kaikki pihaani tulevat tiedustelijat, mitkä ovat siivekkäitä jopa 2-4cm.n kokoisia järkäleitä.
Meillä saatiin näin homma hallintaan ja nyt viimeisestä hyökkäyksestä sisätiloihin on jo 15 vuotta! Hyvää metsästys onnea! - terkut maalta
Meillä lähti joka ainut hevosmurkku viikossa kun levitettiin kivijalkaan AIV-liuosta... lähimpään navettaan siis kyselemään... :)
AIV-liuos muuten hyvä mutta polttaa kaikki kasvit (kuten nurmikon) - MurkkuSuolaaja
Ex- appivanhempien mökillä kävin kovan taistelun hevosmuurahaisten kanssa. Taistelun voittaessani olo ei olut kuin voittajalla sillä siihen mennessä oli jo järsitty kaksi alinta hirsikertaa mökistä - koko mökki kengitettiin uudelleen vanhoilla puhelintolpilla, jotka vielä tervasin. Koko mökin lattian ja muutaman vuoden vanhasassa saunassakin oli lattia, katto ja lauteiden takainen seinä lähes entiset. Korvasin sekä rossipohjan että lattian sekä mökistä että saunasta painekyllästelyllä tervapellavalla käsitellyllä puulla. Onneksi oli rossipohjat! Lisäksi pihamaan kasvillisuuden joutui mökin ympäriltä uusimaan ja mökkien lähelle en enää istuta mitään, vaikka eihän minua enää haittaisi vaikka ex- miehen mökki syötäisiin....
Myrkyt, kieuhuva vesi, muurahaisbaarit jne olivat täysin tehottomia. Luulen, että voitin taistelun raivaamalla kaiken syötäväksi kelpaavan eli myös kaikki kasvit pois metrin etäisyydeltä mökeistä ja mökkien alta. Levitin koko alueelle n. 2 cm kerroksen vuori suolaa eli samaa, jota käytetään teiden suolauksessa. Jätin mökeille vain litteät kivet, joita pitkin loikkimalla pääsi sisään suolaamatta jalkojaan. Lisäksi levittelin sisällekin vuori suolaa reipaan kerroksen joka nurkkaan. Se kesä oli vähän ankeaa mutta seuraavaksi kevääksi pihan suola oli kadonnut ja sisältä suolan pystyi keräämään talteen wc:n nurkkiin ja ympärille. Tuo kesän jälkeen mökillä ei ole näkynyt kuin pieniä muurahaisia. Lähistön koivut kyllä kärsivät jonkin verran vedettyään suolaa juurillaan, mutta ovat nyt toipuneet. - aikanaan taistellut
Sain aikanaan naapurilta neuvon jolla hän hääti murkut: *MALASIINI jota saat ainakin puutarhamyymälöistä?, tee siitä liuos ohjeen mukaan ja ruiskuta talon ympärystä ja sokkeli, ruiskutus uusittava sateen jälkeen*
meillä toimi - vattuuntunut
Ennen sai kaupasta täystutho nimitä myrkkyä jos oikeasti tepsi, sitä kun ripotteli murkkijen kulku alueelle niin myrkky kantautui niiden pesä koloihin talon seinän sisällekkin ja tappoi koko armeijan. Nyt saatavilla olevat myrkyt ovat liian lepsuja, suihkeita sirotteita jotka haihtuu heti ja kaiken aikaa on vahdittava että sitä on siellä minne sitä on laittanut. Hevosmuurahainenhan asuu seinien sisällä hirsissä yms ei siis missään keossa joten erittäin hankala myrkytettävä. Keväällä on hyvä alkaa näitä tiedustelioita jo kyttäämään milloin ilmestyvät pihapiiriin ja ei kun henki pois aina kun sellaisen jättiäisen näkee ja myrkkyä talon kivijalan ja seinän pintaan.
- vinkkaaja....
kerää imurilla niitä, muurahaiset tajuu että ettei kannata tulla. Aluksi menee muutama päivä .... .
- Tob
Kokemusta tuosta: muurahaiset tajusivat jossain vaiheessa kadota aina kun imuri laitettiin päälle. Lisäksi ne kävelevät imurinpussista takaisin, jos tietä ei tuki. Eli ei ollut kovin tehokas keino.
- Sotilasmurkku
AIV ainetta kastelukannuun ja kierrät sillä tuvan ympäri niin loppuu marssi...
- yk
Koettu konsti:
Jos on paineilmalaitteet (komressori) ja muurahaisille tarkoitettua myrkkyä Esim Raid .
Ota n.metrinen muoviputki ja valuta myrkkuä putkeen (vähän kerrallaa) ja työnnä sen pää siiten muurahaisten reikään. Paina paineilmalla potkessa oleva myrkky onkaloihin. Myrkky menee joka onkaloon.
Huom! käytä hengityssuojaimia. Uusi toimenpide tarvittaessa - Tunnetko murkut?
Jos hevosmuurahaiset ilmestyvät taloon, on talon rakenteet altistuneet kosteudelle ja lahoamassa. Terveeseen puuhun ei hevosmuurahaiset iske. Tosin sanoen talo on silloin nenen pitkään mennyttä.
Hevosmuurahaiset eivät mitään pesäkekoja tee, vaan asuvat lahossa puussa ja pesivät siinä,- 12+9
Luin jostain eri muurahaisista, tuo on yleinen käsitys, mutta kyllä kelpaa tervekin puu, erityisesti kuusi.
- se haju
Osta muutama paketti kaikein halvinta kahvia ja ripotelle sitä kivijalan viereen ja kylvä vielä nurmikollekin kyllä lähtevät ja samalla tulet toteamaan itsekkin minkälaista myrkkyä se kahvi on, vaikka niin makialta maistuukin.
- MUURAHAISET
Paras konst on päästä hevos muurahaisita eroon hävitä niiden pesät polttamalla Kaatakaa tontilta neulaspuut Neulasita ne pesänsä tekee Myrkyttäminen ei välttämättä tehoa Aika radikaali ratkaisu olen kuullut että tehoaa
Moi
Minulla tuli juuri sama tilanne ja aion postaa ne. Tärkeää on löytää niitten pesä, koska ne tekevät töitä omalle yhteiskunnalle ja kuningattarelle. Minun tapauksessa pesä on tiedossa ja ensin oli vain mukavaa että oli vähän oikeita isoja muurahaisia niitten pienten mustien sijasta.
Torjunta aine on saatava pesään sisälle, muurahaiset voivat kantaa sen sinne itse tai sinä laitat sen sinne. Jokatapauksessa tehokkaat aineet ei löydy ruokakaupan hyllyltä, vaa ne on haettava maatalouskaupasta
Sama torjunta aine mikä tuhoaa mustat kovakuoriaiset rypsipellosta tehoaa myös muurahaisiin. Aineet ovat ÄÄRIMMÄISEN TEHOKKAITA ja sisältävät keskushermostoon vaikuttavia aineita. Gramma aineita laitetaan vain esim 0.3 litraa 200 litraan vettä. OHJET ON LUETTAVA
Teet ohjeen mukaisen seoksen ja teet sitä pari kastelu kannullista. jos tiedät pesän riittä 5 litraa
Suoraan pesään kaadat siten että jatkat kastelukannun kaatonokkaa 50 cm letkulla ja työnnät sen pesään ja kaada sisälle useaan kohtaan, päälle ei kannata kaataa
Jos pesä ei ole tiedossa niin ilalla kun muurahaiset ovat palaamassa pesäleen kastellaan hyvin miedolla liuoksella kulkureitit ja vaikka koko nurmikko. TÄRKEÄÄ Silloin kissat ja koirat on pidettävä poissa käsitellyltä alueelta. HERKEMMÄT RODUT KUOLEVAT SIIHEN
Kastelu tehdään noin viikon ajan, tai niin kauan että muurahaisia ei enää ole
Laimea seos ei vaikuta mitenkään kasveihin, mutta voimakas seos tappaa nekin. Torjunta aine vaikuttaa myös vähän ihmiseen ja paljain jaloin tai käsin ei käsitellyllä alueella saa tehdä mitään työtä että joutuu aineen kanssa kosketuksiin kahteen viikoon. Nurmikon voi kyllä leikata saappaat jalassa
KÄYTÄ KUMIHANSKOJA TYÖSSÄ- inhoottavat
Hevosmuurahaiset tulee yleensä rakennukseen,jos siinä on sopivaa syötävää.On tärkeää,että tuuletus toimii eikä ole kosteaa puuta tarjolla.Kyllä muurahaiset häipyy kun tämän rakennuksen tila on kunnossa.
- LahonSyöjä
Meidän mökillä oli uutuuttaan vastaava tilanne. Pesää en saanut paikallistettua kanervikosta, mutta seurasin kulkureittiä ja levitin Raidin muurahaissirotetta kivijalan juureen mökin ympärille 2 krt 1kk välein. Hävisi myös muutkin muurahaiset mökistä.
Viime kesänä rannalla näkyi hevosmuurahaisia, mutta sekin yhdyskunta muutti paremmille ruokamaille, kun keräsimme lahot kannot yms. puut metsiköstä ja poltimme ne juhannuskokkona.
Jos ympäristössä on lahoa puuta, vanhoja kantoja, jne.. ne kannattaa mielestäni hävittää myrkytyksen yhteydessä.- IRHA
Meillä saatiin muurahaiset pois kun laitettiin pesupulveria talon ympärille ihan kivijalan viereen,muurahaiset ei ylitä pesupulveriä. Homma uusittiin sateen jälkeen, sateella pulveri imeyty maahan niin siitä tuli parin kolmen sentin syvyinen "este".
Moi. Meillä on uusi talo. Muurahaiset ei tule taloon mutta talo vaan on niitten kulkureitillä ja kummaltakin puolelta ohi. Nurmikolta hakevat syötävää.
Hanki maatalous kaupasta torjunta aineet. Tehoaa varmasti- malasiinilla eroon
Yksi tuttu kehui torjuneensa muurahaisia hyvällä menestyksellä malasiini -nimisellä aineella.
- Asuntovälittäjä
Huomautan ystävällisesti, että talo kannattaa myydä vasta talvella.
- turvatussu
Osta keskimatkan ohjus ydinkärjellä niin kyllä lähtee...
- patuliini
On kokemusta,ensimmäiset hevosmuurahaiset ilmestyivät heti uuteen asuintaloon.
Sain vinkin ,eräältä kemistiltä,osta jokin tuholais-aine jonka vaikuttava aine on malasiini,kastele sillä koko antura oikein reilusti sekä lähellä olevat lahot ja tuoreet kannot.
Tein työn huolella kauppanimike Malation liuoksella, sekoitin ohjeen mukaan veteen se ongelma loppui heti alkuunsa.
Eikä ole 20 vuoteen vaivannut.
On sen verran kova aine että kannattaa varautua pariksipäiväksi pois kiinteistöstä,tulee voimakasta kaasua myös huoneisiin. - nightingale9
Kuulostaa jo aika hankalalle tuo ongelma. Minulla vilisi joitakin hevosmuurahaisia tänä kesänä talossa (vanha talo), sirottelin kulkureiteille Raidin muurahaistalkkia, pistin sitä sinne, missä olivat liikkuneet. Ei niitä muurahaisia ole sen jälkeen näkynyt (tai sitten ovat muuttaneet kulkureitin).
Se kaupasta saatava muurahaisloukku on kai hyvä, muurahaiset vievät sen sisältä myrkyn pesään ja se tuhoaa sekä toukat että kuningattaren. Sellaisia loukkoja voisit ehkä kokeilla (maksaa jotain 14 euroa/2kpl). Jos kuningattaren saa tuhottua, niin se kai auttaa aika paljon. Muu armeija lähtee sitten muuallle.
Jos ei omat konstit tehoa, niin suosittelen asiantuntijaa. Pyydä tontille joku tuholaisten torjuntaan erikoistunut henkilö. Vaikka se maksaa, mut kalliimmaksi se tulee, jos talo menee asuinkelvottomaksi. - ttkk
Suihkuttele erilaisia hyönteikarkotteita, niin väistyvät muuanne! Apteekeissa tai jossakin on myös muurahaiskarkotteita, joilla luulisi olevan tehoa nuittenkin suhteen.
- gzgz
Kaikkein toimivin keino KAIKKIIN muurahaislajeihin on ollut ainakin meidän taloudessa punaseetri; öljynä hankittuna helppo laittaa ensin talon sisäpuolelle seinän ja lattian taitekohtaan, ja parin päivän päästä laimennettuna (vedellä) ulos sokkelista alkaen edeten ulommas talosta. Tepsii aina kerrallaan vähintään pari vuotta, ja mitä vahvempi seos niin sitä pidempi kesto. Tehoa voi vielä lisätä ripottelemalla ulos punaseetrilastua tuon laimennetun seoksen levityksen jälkeen.
Punaseetri-tuotteita saa ainakin luontoshopista josta niitä voi postitsekin tilata. Tepsivät muuten myös esim. koita ja sokeritoukkia vastaan... - legioonan komentaja
Tuskimpa myrkyt, mutta varmaan myrkyn käyttäjä..
- Suola-Sepe
Mummoni kertoi 70-luvulla, että paras konsti muurahaisten hävittämiseen on Koskenkorva ja haulikko.
Suolapanoksilla kohti vain muurahaisia ja välillä hömpsy Kossua, muistaa kuitenkin television, ettei ammu sitä..
Mummolle oli käynyt vahinko, pari mukia liikaa ja Peyton Place piti mennä naapuriin katsomaan. - lfdflasdf¨ld,fpl,
Asun toisessa kerroksessa Helsingissä ja muurahaisia alkoi vipeltää yhä enemmän. Tutkin vähän tilannetta ja huomasin muurahaispolun tulevan suoraan talonseinää pitkin parvekkeelle ja sieltä oven rakosista sisään.
Syy ilmeisesti oli polkupyörän ketjuöljy läikkä noin 20x 20cmjoka oli keväästä saakka ollut siivoamatta raillien alla. Tämä läikän kun siivosi niin polku tyrehtyi päivässä. Pari kolme kuukautta meni muurahaisilla läikän löytämiseen . Invaasio alkoi päivässä parissa.
Ajattelin että työhaalarit ja talipallon on voinut olla syyllinen tässä sinunkin tapauksessa - Testaa tämä
Ainakin pieniin murkkuihin tehosi kaneli. Kokeilisin liottaa kastelukannuun veden sekaan kanelia. Ensin menisin läpi talon seinustan ja siitä etenisin talosta pois päin ja viimeisenä suoraan pesään muutama kannullinen kanelivettä.
Jos teet toistepäin lähtevät murkut kohti taloasi pesästään.- tm
No ei varmasti tehoa hevosmuurahaisiin kaneli!! Kysyjän talo on täynnä murkkuja ja niiden alkuja, on niitä sen verran paljon. Ei niihin tehoa nuo pienet jonnii joutavat konstit, rahat menee, eikä tapahdu mitään muuta.
"Hevosmuurahainen on juurikin, niinkuin joku täällä sanoi sellainen, joka etsiytyy kostuneeseen/lahonneeseen puuhun, johon se kaivelee käytäviä ja jossa se myöskin asustelee. Juurikin sen takia sen pesiä on erittäin vaikea löytää ja yleensä niistä eroonpääsemiseksi tarvitaan ammattilaista.
Pienet sokerimuurahaiset on helppo kaupan tuotteillä tappaa ja nehän tulevat yleenäs jonkin makean perässä. "
Jos pienien muurahaisten pesä on lähellä, ei kaupan tuotteet tapa kuin näkyvät murkut, ne juhlii, kun saa kintuissaan kantaa makeaa pesään.
Kannattaa matkustaa lisää!!
Suomeen tulee kaikenlaisia vieraslajeja matkalaukuissanne.
Matkaajathan niitä siruetanoita, torakoita, luteita, täitä ja ihmeellisiä sukupuolitautejakin tuovat muassaan lisää.
Turha niitä vastaan on enää taistella. Suomi on menetty jo!
Kiitos kaikille ! Kyllä maailaman matkaaminen avartaa.- MR
Aloitussivulla ollut kuva näytää johtavan joitakin kirjoittelijoita harhaan. Kuvassa kun on harmiton kekomuurahainen, joka ei tule sisälle kuin vahingossa.
Hevosmuurahainen on juurikin, niinkuin joku täällä sanoi sellainen, joka etsiytyy kostuneeseen/lahonneeseen puuhun, johon se kaivelee käytäviä ja jossa se myöskin asustelee. Juurikin sen takia sen pesiä on erittäin vaikea löytää ja yleensä niistä eroonpääsemiseksi tarvitaan ammattilaista.
Pienet sokerimuurahaiset on helppo kaupan tuotteillä tappaa ja nehän tulevat yleenäs jonkin makean perässä. - a
aspartaami
- kyllästynytmurkkuihi
moi!
meillä oli sama ongelma kymmenisen vuotta sitten ostettuamme omakotitalon.
meillä ongelma oli päässyt niin pahaksi että ulkovuori ja kaikki seinät oli revittävä auki !
suosittelen että otat yhteyttä "tuholaistorjujaan" ja hänen tekemänsä kartoituksen jälkeen mahdollisesti vakuutusyhtiöösi.
toivottavasti pesä ei ole talon rakenteissa :(
Tsemppiä! - niinsekäy
Pentuna tapasin kesämökin vintillä lueskella Aku Ankkoja. Lehtiä oli muutoinkin vuosikymmenien ajalta: aikakauslehteä, sanomalehteä ... ihan eristeenä paksuin kerroksin. Pimeimmästä nurkasta luettavaa etsiessäni, koin elämyksen: ympärilläni ja päälläni rapisi ja kuhisi tuhansittain, tuli kiire pois. Hevosmuurahaispesähän se. Lehdet perattiin nurkasta ja äitini voiteli rakenteita ja sokkelia valopetroolilla (?!!?) Haju oli karmea, mutta murkut häipyivät, eikä ole näkynyt.
Mielestäni pesä pitää löytää, tai sen alku ... tuhota se ja laittaa vaikka tätä petroo lia. Muutoin on huono ennuste, nämä kaverit pärjäävät rutikuivalle puullekin. - Hopunen
Itselläni samoja ongelmia jokunen vuosi sitten kesämökillä.Yksi "vanha papparainen" suositteli paloöljyä.
Sitä vain sivelemään reilusti sokkeliin niin eiköhän tehoa.En kyllä suosittele tekemän ko toimenpidettä pahimmalla helteellä ja tupakki hampaissa.
Kunhan ensin saat ne hävitettyä, niin katsasta torppasi ympäristö ja mielellään hävitä kaikki lähietäisyydellä olevat vanhat ja lahot sekä lahoamassa olevat puut ja vastaavat.Niin pystyssä olevat kuin jo kaatuneet. - rautaa pesään
Sitten kun olet nämä ,kesäkikat kokeillu ja jos ei vielä tullu apua niin .
Ensi talveksi lyöt rautakangen pystyyn keskelle pesää,kylmä tappaa nekin. - Vihdoin vapaana
Kokemuksen kerryttyä yli kymmeneltä vuodelta noita hevosmuurahaisia vastaan taistellessa. Joka alkukesä niitä tuli rivissä viikon ajan metsästä rakennukseen. Tapoin niitä yksitellen kymmeniä tuhansia, eivät vaan loppuneet ja niitä kesät kuleskeli ympäriinsä kämpässä.
Lopulta päätin ottaa järeämmät aseet käyttöön. Heti kesän kynnyksellä suljin uudelleen avatut kissaluukut, silloin oli jo muurahaisarmejasta ainakin osa paikalla.
Ruiskutin Raidin muurahaisille tarkoittamaa myrkkyä koko pullon alapohjaan ja suljin aukon. Toistin saman viikon kuluttua. Nyt olemme saaneet asua jo 15v. ilman noita kiusallisia murkkuja. - Tob
Yleensä kai pesä löytyy läheltä, se pitäisi hävittää.
- murkut
Hyvistä ja mahdollisesti testatuista tuhoamisvinkeistä huolimatta hyvä lukaista tutkittua tietoa myös itse vihollisesta eli hevosmuurahaisesta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hevosmuurahainen
Näyttää olevan mukana myös jonkun firman mainos linkkilistassa mutta kannattanee lukaista ainakin Metlan elintapoja koskeva juttu. - vierailija1023985742
Aspartaamia kannattaa kokeilla. Sirottele sitä vaikka ensin muurahaisten pääkulkuväylälle ja katso31 mitä ne tuumaavat.
Aspartaami on keinomakeutusaine ja sitä myydään ihan tavallisissa ruokakaupoissa. Mm. pulverina saatavissa. Varmaan jossakin muodossa löytyy joka kodista. - !!!
Neljä vuotta olet ihmetellyt. Mitäs olette valmiita maksamaan kun kerron keinon millä hevosmuurahaiset on helppo hävittää, kokemusta on :).
Mistä johtuu että ihmiset on loppujenlopuksi niin helvetin yksinkertaisia ja tyhmiä, sen huomaa insinööreistäkin, suurin osalle järki riittää TAG numeroitten täyttämiseen. - Caaleppi
Kunnostan vanhaa mummonmökkiä ja siellä oli sama hevosmurkkuongelma. Kun sisältä repi seinäpahvia pois niin alla vilisti satoja, jos ei tuhansia murkkuja.
Menin Agrimarkettiin ja kerroin ongelman, ja sain litran pullon kovinta myrkkyä (en nyt muista nimeä), joka kuuluisi sekoittaa tuhanteen litraan vettä, sanoivat ettei saa käyttää sisätiloissa :) Sekoitin myrkyn kymmeneen litraan vettä ja laitoin painepulloon, ja ruiskutin seinille, murkut tipahtelivat kuolleina sokkelin ympärille, tämän jälkeen revin ulkolaudoituksen irti ja murkkuja oli siirtynyt sillekin puolelle, sama käsittely myös sille puolelle.
Löysin "pesät" kahdelta seinältä ja vedin moottorisahalla palat hirsistä pois, noin metrin palat riittivät, omituista että hirret näyttivät muuten terveiltä ja tiivissyisiltä.
Ruiskutin loput myrkyt vielä seinille ennen lisäeristeen ja levyjen asennusta, ei ole pariin vuoteen näkynyt ötököitä. Tämä myrkyn haju oli kyllä karmeä, kesti viikkoja ennenkuin se oli haihtunut. - uninstalt
Hevosmuurahaisen ilmaantuminen merkisee lahoa aluetta hirsitalossa,
voi olla hälytysmerkki jostain vakavammata viasta itse rakennuksessa.
Malationilla lähtee. - Niisku87
Meillä ainakin on auttanut se muurahais jauhe kun kaupasta saa, sitä levitetään nurkkiin sinne missä muurahaisia on ja ne vievät sen mukanaan pesään ja ne tuhoutuvat.. Ei ole meillä alku kesän jälkeen näkynyt muurahaisia, ei sisällä eikä ulkona :)
"Suomessa ongelmia aiheuttaa sisätiloissa kolme lajia; hevosmuurahaiset (http://www.muurahaiset.net/wiki/index.php/Camponotus_herculeanus) (isoja) puutaloissa, faaraomuurahaiset (http://www.muurahaiset.net/wiki/index.php/Monomorium_pharaonis) (pieniä kellertäviä) Etelä-Suomessa sekä mauriaiset (http://www.muurahaiset.net/wiki/index.php/Lasius_niger) (mustia). Faaraomuurahaisten hävittäminen on hankalaa, sillä niillä on jakautuneita yhdyskuntia erittäin pienissä koloissa. Jos niistä haluaa eroon, kannattaa kääntyä tuholaistorjujien puoleen. Hevosmuurahaisilta täytyy myrkyttää kuningatar seinärakenteista ja vaihtaa niiden jyrsimä puu, jos se on kantavissa rakenteissa. Yleisin sisätilojen muurahainen, eli mauriainen, kannattaa hävittää sellaisilla muurahaismyrkyillä, jotka työläiset kantavat pesään. Pesä voi olla joko talossa tai talon vieressä, jolloin kaikki seinien vierustoilla olevat pesät kannattaa hävittää."
http://www.muurahaiset.net/archive/index.php/t-313.html- vanhanliiton myrkky
Täystuho 100 on paras myrkky mitä koskaan on ollut, sisälsi LSD;tä ja käyttö kiellettiin suomessa 1969...
- 20+18
"Täystuho 100 on paras myrkky mitä koskaan on ollut, sisälsi LSD;tä ja käyttö kiellettiin suomessa 1969... "
vai että oikein LSD:tä eli psykedeeli huumetta? Älä nyt höpsi... taisi olla kumminkin DDT:tä. - Tässä tietoa
20+18 kirjoitti:
"Täystuho 100 on paras myrkky mitä koskaan on ollut, sisälsi LSD;tä ja käyttö kiellettiin suomessa 1969... "
vai että oikein LSD:tä eli psykedeeli huumetta? Älä nyt höpsi... taisi olla kumminkin DDT:tä.
- Jareta
Hmm, meillä on myös mökissä hevosmuurahaisia ja ongelmana on, että en ole löytänyt reittiä mistä ne tulevat.
Guuglaten tietoa kerrotaan, että hevosmurkut eivät käytä hirttä ravinnokseen vaan tekevät sinne pesän. Muurahaisten pitäisi siis käydä ravinnonhaussa talon ulkopuolella. Meillä muurahaiset siis vilistävät yläkatossa, mutta kulkureittiä ulos en ole onnistunut löytämää.
Paikalla kävi myös Raksystemsin myrkyttäjä ja hän käytti deltametriini-tehoainetta sisältävää myrkkyä muurahaisiin.
Huomaa, että osa vastaajista ei edes tiedä mikä hevosmuurahainen on. - ingen gör
Koko homman pointti on siinä, että hevosmuurahaiset haistavat lahoavan puun ja haluavat nakertaa siihen itselleen pesän tai kuljettaa pehmeää ainesta omaan pesäänsä.
Korjaa talon kosteusvauriot.
Muurahaisten leuat eivät pysty kovaan puuhun ja terveitä rakenteita pehmeämpää puuta löytyy aina metsästä.
Korjaa syy, älä oiretta.- patuliini
Älä sekoita mauriaisia(sokerimuurahainen)ja hevosmuurahaista,ovat ravinnoltaan ja käyttäytymiseltään aivan eri eläviä,niinkuin kekomuurahaisetkin.
Hevosmuurahainen kaivaa reittejä yhtä hyvin kovaan kuin lahoonkin puuhun,ei sitä syödäkseen vaan ravintoa ja pesätarpeita etsiessään.Tottakai lahoon koska on helpompi kaivaa mutta jos kuulee toukan rapinan kovassa terveessä puussa niin sinne menee.
- Murkut tietää paikan
Kuten tossa aiemmin on pariin kertaan sanottu, niin hevosmuurahaiset pureskelevat kosteuden pehmentänyttä puuta. Ei niitä terve puu kiinnosta. Pesäänsä mielellään tekisivät lahoavaan lämpimään puuhun. Se kosteusongelma pitäisi ensin ratkaista.
- KYLÄ LÄHTEE :^ )
Kasattiin sauna, ja kun oltiin jatkamassa takaosaa myöhemmin, oli jättimuurahaiset tulleet tutustumaan uuteen tupaan, niitä meni pitkin terassia ja seiniä. Sahattiin terassilla paneleita lautoja ym.. Ääni ja tärinä karkoitti muurahaiset pois. Yksi tuttu joutui purkamaan ja uusimaan saunan katon, kun muurahaiset pesivät vanhan huopakaton ja päälle rakennetun peltikaton väliin, sekä yläpohjaan. se oli niin täynnä munia että niitä putoili jo saunan kiukaallekkin jostain raosta.
- MAX VON MULLIKAN
MOIKELIS! Ethän vain käytä mökkisi puhdistukseen TOLUA se houkuttelee mulkut sisään älä käytä mäntypohjaisia pesuaineita ollenkaan .sit mulkut hävis jos tehoaaa niin saat pyytää mut kylään mökille Terv Jahnukainen
- do one do two
Jos pääsee käsiksi kuningattareen, niin sen hävittäminen hävittää muutkin. Minä tein sokerista ja myrkystä seoksen jota laitoin muurahaisten kulkureitille. Myös hunaja on hyvää. Ajatus on, että muurahaiset veisivät sokerin pesään syötävänä.
Älä luovuta heti. Jos ei kelpaa, laita vähemmän myrkkyä ensin ja sitten lisäät myrkyn määrää. Minä annoin olla ansoja koko kesän ja syksyllä muurahaisia ei enää näkynyt. :D tämä on aika hankala juttu mut soittakaa tuholais torjujalle tai hei tai sitte menet eläin kauppaan a kysy myyjältä veikkaan että sieltä sais jotain hyönteisiä mitkä syö muurahaisia
- sälli69
Meille tuli joku vuosi takaperin valtavasti mustia pikkumuurahaisia talo täyteen, siinä kevään aikana. Otin kaikki lattialistat irti ja laitoin lattian rajaan silikoonia, siihen loppui muurahaisten tulo. Tietty huonompi homma et sulla on puutalo ja saavat nakerrettua puuta joka puolella. VOIMIA.
- Kyllä häipyivät
Meinasivat iskeä yksi kesä ja niitä oli paljon. Panin maaliruiskuun dieseliä ja ruiskutin kaikki mahdolliset paikat ulkoa, kivijalan ja pitemmältäkin misä niitä näkyi kävelevän. Dieseli haisi hetken, mutta se on haihtuvaa tavaraa ja nyt ei haise dieselikään enää ja ruohikko kasvaa, mutta näitä isoja muurahaisia ei näy, eikä kaivatakan takaisin.
- ei saunan polttaja
En muista enää merkkiä, mutta sellaista jauhetta, jota sekoitetaan veteen ja kastellaan ulkona, sisällä käytetään kuivana.
Mökillä oli hevosmuurahaisten pesä seinän sisällä. Kastelin ulkopuolelta saunamökin ympäriltä reilusti, sekä polun, jota pitkin marssivat mökille päin. Saunamökin sisällä levittelin jauhetta pesäseinän vierustaan ja kulkureitille. Seuraavana päivänä oli varmaan tuhansia kuolleita muurahaisia saunakamarin lattialla. Toistin toimenpiteen muutamaan kertaan kesän aikana ja muurahaisia ei enää näkynyt. Kokeilin ensin niitä syöttimyrkkyjä, mutta ei mitään tehoa. - uidaan
kokeile vettä ja sitä uuta kasvinkitkentä ainetta
- Urvikas
Kissan hiekka, jossa on bentoniittia, sen pitäisi tepsiä.
- Nyt jo.
Tilaa kotiisi tuholaistorjuja.
- rgrwg
öööh kannattaisiko kääntyä ammattilaisten puoleen nk. Tuholaistorjujaan
Kannattaa tehdä se nopeastiOlen ainakin 30 vuotta seurannut miten muurahaiset valloittavat kohta maapallon,ne lisääntyvät jatkuvasti ja esim.päivälenkkini varrella(3 km)on nyt 15 populaatiota kun niitä tulee joka vuosi lisää,meinaan niitä kekoja.
Olen lukenut että jossain eteläamerikassa on löydetty 15 mailia pitka populaatio,montako miljaardia elukkaa mahtunee tuolle alueelle ja olen sitä mieltä että tiedemiehet jotka nyt leikittelevät DNA:n kanssa ja yrittävät rakentaa uutta elämää voisivat kehittää esim.sellaisia lintuja.jotka napsivat noita ilkiöitä ruuakseen,onhan niitä kaikenlaisia hyönteisillä eläviä lintuja mutta en tiedä yhtään joka noita murkkuja käyttäisi aterianaan.
On se ikävää kun niitä on tavattu jo kaupungien kerrostalon viidennessä keroksessakin ja pysähdyt luonnossa mihin tahansa niin varmasti noita ahkeroitsijoita on paikassa kuin paikassa.
Siis tiedemiehet töihin,keksimään jotakin tarpeellistakin välillä.
- Myrkyttäjät
Etsit pesän ja kaadat 5litraa dieseliä tai polttoöljyä!! Samalla voit sotkea sitä talon seinustalle ruiskulla! Ja ei muuten ykskään muurahainen tule enää sisälle!!
- Tea tree...
... eli teepuuöljy auttoi meillä. Taloon vaelsi keväällä muurahaisia, joita ei saatu karkoitettua millään konstilla. Kunnes keksittiin levittää murkkujen kulkureitille teepuuöljyä. Aivan oikein: samaa luontaistuotekaupan ainetta, jolla hoidetaan finnejä ja hyttysenpuremia. Teepuuöljyn tuoksu on hyvin voimakas, vastenmielinen monien ihmistenkin mielestä. Ja mitä ilmeisemmin myös muurahaisten. Ainakaan niitä ei enää sinä vuonna meidän talossa näkynyt.
- silloinaikoinaan
Etsi pesä ja pyri myrkyttämään ja/tai tuhoamaan se, erilaisia myrkkyjä kaupan tavaroista poppakonsteihin. Auttoi meillä, enää ei ole vuosiin nykynyt kun paikallistimme sen.
- Tiedoksi vaan
Suomalaiset vakuutusyhtiöt eivät korvaa hevosmuurahaistuhoja. Eli tämän takia moni on ottanut kotivakuutuksen ruotsalaisilta vakuutusyhtiöiltä.
- Murkut veke
Minä olen laittanut aina kesäsisin sokkelin viereen suodatinpusseista kavinporoja, siis pitkin kesää aina kun niitä tulee? Jostain syystä murkut ei pidä siitä vaan on ottaneet ritolat! Ne kahvinporot ei haise kun kuivuu, eikä niistä ole muutakaan haittaa, vaan häviävät ajan myötä.
Kuulin kerran vinkin radiosta, ja on toiminut!
Kokeilkaa,, on luomumenetelmä ja toimii! - Reitti poikki
Suolalla olen katkaissut niiden reittiä menestyksellä. Ja eräs iäkäs henkilö kertoi aikanaan, että ammoniakki auttaa.
- mamma mumma matilda
Hurautappas tervaa sinne - niin awot - häipyvät eikä takasi tuu.
- *¨*
Vaikuttaa siltä, että olet kokeillut jo erinäisiä keinoja eikä ole tepsinyt. Ihan suosittelen lämpimästi kääntymään tuholaistorjujan puoleen.
- ekakertaa
Mulla tuli muurahaisongelma tänä vuonna ensimmäistä kertaa, penteleen sitkeitä sissejä, kylvin suolaa kynnykselle ja paikkaan missä ne tulevat sisään, kyllä ne vain jostain sisään tulevat vaikka niitä kuinka listii. Viime vuonna tappelin ampiaisten kanssa;)
- Kokeiluunkahvinop
Täytyypä kokeilla tuota kahvinporokikkaa!
- JP
Ruiskuttele diiseliä talon ympärille mut älä polta samalla 100% tehokas kun muu ei auts, pieni haju haitta mutta eipä ole muuhrahaisiakaan .
- Murkku-kenraali
Ei meihin mikään tehoa!!!
- nim. kokemusta on
Täytyy polttaa niiden pesä maantasalle. Sillä tavalla ne häviävät. Eivät muuten.
- paskanmarjatt
jos niitte pesä on sun talossa...
- hghgjggh
Eikös hevosmuurahaiset nakerra pesäkoloja lahoon puuhun? Eli kokeile sellaista lähestymistapaa, että etsit löytyykö talosta lahoa puuta, jonka läheisyydessä ne viihtyy. Sitten vaan lahot osat uusiksi. Sokerimuurahaiset hakee sisätiloista ruokaa, mutta ei hevosmuurahaiset muuten sisätiloihin hakeudu. Toinen tapa on yrittää löytää kuningatar/kuningattaret. Sen kun saa häädettyä, muukin porukka häippäsee.
- ötökäntappaja
kaikki ötökät pitäs tappaa!
- talonvaltaajat
Kokeiles tehdä talosta kosteuskartoitus. Itsellä tuli 5 vuotta takaperin sama tilanne ja loppuviimein selvisi että lattian alla vettä. Siitä viisaana sitten jälkeenpäin mietin että aikoinaan joutui toiseen päähän taloa vanhempani tekemään samaisesta syystä rempan ja silloinkin oli riesana nämä murkut.
- talonvaltaajat
niin muistin juuri että kanelin on kova sana myös karkottamaan niitä.
- Petri1808
Sen voin vain sanoa että hevosmuurahaisilla ja rakennuksen puun kosteudella/lahoamisella/pehmentymisellä ei ole juurikaan mitään yhteyttä keskenään, eikä hevosmuurahaisten ilmestyminen ole merkki mistään rakennuksen kosteudesta tai kosteusvaurioista. Hevosmuurahaisille kelpaa todistetusti täysin terveet ja kuivat puurakenteet, mitkä ne tuhoavat reijittämällä kulkureittejä. Yleensä riittää että lähistöllä on joku luontainen kuollutta puuta oleva pesäpaikka mikä on yleensä myös lahonnut, koska painekyllästettyä kuollutta puuta luonnossa ei luonnolleiseti ole. Muurahainen tajuaa että villaeristeet ja muut olot rakennuksessa ovat vain luonnonoloja paremmat ja yrittää siirtää pesänsä rakennukseen. Kosteuden ja ravinnon muurahaiset hakevat rakennuksen ulkopuolelta, eihän kekomuurahainenkaan syö pesäänsä vaan rakentaa sitä joskus jopa toista metriä korkeaksi. Rakennukseen pesänsä tehneen hevosmuurahaisten hävittäminen on hankalaa ja pitkäjänteistä työtä, koska myrkytys tulisi kohdistua pesään mistä kunigattaret tulisi eliminoida. Muurahaisten kulkureitit rakennuksen ympäriltä tulisi raivata ja myrkyttää siten etteivät muurahaiset pääse hakemaan ravintoa rakennuksen ulkopuolelta.
- Torakat kuolee ainak
Hei!
En lukenut kaikkia juttuja läpi, mutta kannattaisko kokeilla otsonointia? Noniin. kävin maatalouskaupassa eilen ja lähin Helsingistä on Hyvinkäällä- Agri Market. Sieltä ostin torjunta ainetta nimeltä KARATE, yksi kilon pakkaua maksoi 28 euroa, tämän kun sekoittaa veteen tulee 1000 L valmista hyönteismyrkkyä, Neliömetrin käsittelyyn kuluu ainetta painesumuruiskulla 0.02 litraa, eli 2 ruokalusikallista, eli samanverran kuin jos käyttäisi ruokakaupasta ostettua esim kärpäsmyrkky airosoli purkki ja käyttää siitä 30 sekunttia.
Karatesta tein 4 kertaisen vahvuuden eli 25 grammaa jauhetta 5 litraan vettä. Käsittelin kastelukanulla muurahaisten 2 pesää ja kulkureittejä ja seosta kului 15 litraa. Aamulla ei ollut enää yhtään muurahaista missään- Borax
On se aine joka tehoo muurahaisiin.
Suomessa saaa luultavasti apteekista ainakin.
Voit kokeilla tälläistä resettiä.
mittaa 2 desilitraa borakxia ja hienoa sokeria 6 desilitraa, sirottele muurahaisten kulkureitille ohut kerros.
Tai sitten rasvaa " markariini " on ihan sopivaa tähän tarkotukseen, ja siihen borakxia mukaan.
Muurahaist syö kumpaakin ja vievät pesäänsä.
Ne muurahaiset jotka on syönneet boraksia kuolevat ja henkiin jääneet syö ne kuolleet.
Niin kuolin syy on: niin arvatkaas mikä?
No kerron , muurahainen kun ei osaa pierrä niin halkee, näin yksin kertaista on päästä eroon muurahaisista.
Niin vielä borax ei ole vaaralista kotieläimmille eikä lapsille, vaikka söisivätkin.
Yksi hyvä puoli vielä ei ole hirmuhintasta ja varmaan tehokasta.
Kokeile voit tykätä tehosta...
Terv: vanhamuurahaisten tappaja. - Waheli
Olen kokenut saman asuessani rivitalossa,ja tiedän mitä on taistella hevosmurkun kanssa niitä juoksi lattialla ja seinillä, läheisestä metsiköstä vain runtu jopa silmin nähtästi oikein polku oli kavereilla ,pesää en ikinään löytänyt voi olla jopa 2metriä syvällä maan alla ja tykkäävät kannoista ja saunan seinästä jota kävivät jyrsimässä ääni oikein kuului kun niiden pienet hampaat jyrsi palaa minun osakkeen seinästä voi helevetti! Karvat nousee viäkin pystyyn! Muilta osakkailta en saanut apua vastakuin heillekkin alkoi tulla näitä petoja,laitoin monta sataa markkaa kesässä olemattomiin myrkkyihin kesässä. Ainut mikä tehosi oli täystuho kun sitä tuprutteli kivijalan viereen että itelläkin teki pahaa haju,eikä sitä harmaata pölyä ole oikein kiva ees katella mutta mitäpä siitä katosivat ainakin hetkeksi.Kaasuöljy Nafta on tehokasta mutta se haju,ei kävele murkku kuin 1-2mm.sen hoidon jälkeen.Tutulta sukulais maatalon isännältä sain myrkkyä mitä peltoon laitetaan sini-vihreetä nimeä en muista oli tehokas myös,kuulemma erittäin kallista, ei sekoiteta 1000/l.vettä kuin ihan vähän oliko 1l.mutta sateen jälkeen kaverit jälleen tulivat katsomaan minua ja saunani seinää. Sen huomion tein kulkevat Auringon mukaan,alkoivat aamupäivästä k:lo.10-12 vierailut(keskikesäälä aikaisemminkin) ja illalla hiljeni liikenne ilta 8:lta. oli jo aika rauhallista,ja sai oottaa seuraavaa aamua että mistäs pirusta nyt tultais,että katteleppa vastustaja myrkky kannus. Sade on tietty aina paha kun huuhtelee myrkyn poies. Nafta ja polttoöly ehottomasti paras mutta se haju 2-viikkoo murkku pois mutta asuppasiinä hajussa,eikä sekään tuota vesiadetta oikein pidä!! Ainakin 5 vuotta tein tuttavuutta tämän hirviön kanssa ja tulin aika paljon tietään niiden elämästä ovat taistelijoita,onneksi suhteelisen pieniä ei pärjäisi jos olisivat suurempia, tämänkin koon kanssa ongelmia! Myin osakkeeni ja ja ostin talon ,koko vain vaihtui keltiäiseen olipahan pienempi ja siihen tehoaa konetiski aine sekoittettuna veteen?!
- waheli
Luin näitä palautteita asiasta, SE aine jota sain Isäntä tutultani on nimen omaan tämä KARATE torjunta aine,on hyvä aine. Sateen kesto on huono täytyy odotella että kosteus katoaa maasta ja heiniköstä sitten kastelukannu käteen ja taas uudestaan kasteleen??
- sähköisku55555555555
Laitoin suolaa pikumurkkujen reitille ja tehos.
KARATE toimii aina kun on kosketuksissa muurahaiseen ja tehoaa myös kosteassa maassa. Sadetta ei saa tulla käsittelystä 2 tuntiin. Muuta väliä ei ole
Aine myös hajoaa maassa ja on siten turvallinen, sateen jäljiltä sitä ei enää oikeastaan ole. mutta se 2 tuntia tehoaa vaikka vain muurahainen kävelisi torjunta aineen yli
Lisäksi hirveän halpaa, 28 euroa ja varmasti lähtee kaikki kun vaikka telisi 5 kertaisen vahvuuden niin torjunta ainetta tulee 200 litraa. Airosoli pulossa missä on samaa tehoainetta niin siinä on vain 2 desiä. ironisesti voi sanoa että voihan ostaa 10 airosoli purkkia ja puhkoa ne muurahais pesän päällä... Jep- Pulteri
Alkaa kanssa oleen mitta täynnä noita hevosmuurahaisia! Sirotteella muutama vuosi sitten saatiin hillittyä tilannetta mutta kun uuden hirsitalon seinissä rapina käy ja osassa huoneista niitä on satoja seinillä ja lattialla, jotain täytyy keksiä asian korjaamiseksi. Talon lopullinen ulkomaalaus tehdään tänä kesänä joka tapauksessa sävytetyllä tervaöljyllä (luonnon tervaa joka on laimennettu havutärpätillä), oletan että ainakin osittain hävittäminen helpottuu kun hirret ulkoa tuolla käsitellään. Itse hirsiin en ainakaan tässä vaiheessa malttaisi alkaa porailemaan reikiä myrkyn levittämiseksi, maatalouskaupasta täytyy hakea sokkelin juureen jotain myrkkyä. Otsonointi-laite on tarkoitus laittaa hurisemaan muutamaan ongelma-huoneeseen, josko siitä olisi myös apua kaasuna hirsien väliin mennessä. Lopullinen ratkaisu lienee sitten ammattilaisen apuun turvautuminen...
- Suht myrkytöntä
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta itse pääsin eroon, kun hain apteekista ½ kiloa booraksia ja toinen mokoma tomusokeria, niistä 1:1 seos ja levittää
sitä joka puolelle, ne syö sitä ja kuskaa pesään. - Luomu
Joku tuolla aiemminkin jo kirjoitti, mutta tehokas luomukeino on KANELI. Sitä reilusti muurahaisten kulkureiteille, niin viikossa ne on kadonneet ja pysyvät pari vuotta pois. Sitten taas uusi käsittely.
Muurahaiset syövät mm. punkkeja, ja ovat muutenkin hyödyllisiä, joten ei kantsi kaupan purkeilla koko muurahaiskantaa ja siinä sivussa muutakin luontoa myrkyttää. - Anonyymi
Purimme 1950-luvulla rakennettua mökkiä. Ikkunan kohdalla ikkunapelti oli vuotanut. Sen alapuolella oli puussa lahoa. Rungon aluspuu oli ikkunan kohdalta ontto! Hevosmuurahaiset olivat vuosien aikana syöneet 10 cm pyöreän aukon paksuun rungon aluspuuhun! Samoin oli lahoissa kohdissa kaikissa syöty puihin reikiä. Pientä purua oli ämpärikaupalla. Olin aiemmin luullut, että joskus jostain ikkunan raoista tippunut puru olisi ollut seinän purua. Mutta yllätyksekseni seinässä ei edes ollut purua (kesäasuttava mökki).
Ainakin meidän tapauksessa muurahaiset olivat syöneet vain ja ainoastaan kastunutta puuta. Väliseinissä ei ollut purua eikä puuta ollut syöty. Remontissa riitti uusia ikkunan alla olevat puut.
Sisällä hevosmuurahaisia ei juuri näkynyt, talon seinustalla näkyi. Mutta vieressä oli laho kanto, jossa näin muurahaisten liikkuvan. Nyt täytyy vielä se kantokin poistaa, on metrin päässä talosta. Valitettavasti sen juuret menevät varmasti talon alle, joten sinne jää herkkuja hevosmuurahaisille.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124180MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822121Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5511677Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin991415Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671137Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331058Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt216957Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60893- 171864
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3848