Ex OK:lainen kertoi miksi sitä XO:ta kuluu

hahhahhahhaa

Terveisiä vaan täältä lomilta, ilmoja pitelee, mutta mennäänpä asiaan:

Lukaisinpa aamusella paikallisen lehden ja siinä sattui olemaan mielenkiintoinen juttu entisistä unelman vaalijista, nykyisistä vuokralaisista.

Molemmat perheet olivat vielä vähänaikaa sitten asuneet "omin käsin" rakentamissaan parisataanelilöisissä omistustaloissaan mutta oli kumpainenkin porukka huomannut unelman saavutettuaan kuinka ahdistavaa onkaan kun elämä on jatkuvaa pihanlaittoa, pientä rassaamista ja jatkuvaa kahdella autolla kulkemista, vielä kun on tilit olleet parisataatuhatta miinuksella olivat oikein tyytyväisiä ratlkaisuunsa "unelman" myynnistä ja vuokralle muutostaan, jää enemmän aikaa perheelle ja muuhunkin mukavaan.

Että tämmöisiäkin ihmisiä on, osaavat myöntää virheensä ja korjata tilanteen mieleiseksi, palstan siniverisillähän ei sellaiseen henkiseen kasvamiseen paukkuja riitäkään.

Ai niin se XO.n kulutus, toisen pariskunnan mies siinä jutussa kertoi kuinka oli alkanut ruohonleikkuu tympimään niin paljon että oli luvannut itselleen aina "pienet" jokaisen ajetun kierroksen jälkeen. Noin helposti se saattaa siis alkaa maistumaan ja tuo kyllä selittää palstan keisareiden mieltymyksen alkoholiin, syy ei ole geeneissä vaan itse elämässä.

4

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ok-stara

      Huono, zero points.

      Ei kukaan ryhtyisi tuhnuttamaan, vaikka omakotitalohommat eivät luonnistuisikaan, vaan totta kai siirryttäisiin omistusasuntoon ja laitettaisiin saatu myyntivoitto vaikkapa sijoituksiin.

      Mikäs tämä paikallinen lehti muuten on? Onko Tuhnunperän Sanomat vai Perähikiän Pieru?

      Itse ajelen kyllä yhdellä autolla kerrallaan, vaikka kaksi autoa perheen aikuisilla onkin. Näillä keleillä varsinkaan en viitsisi mennä ilmastoimattomaan sporaan, junaan tai dösään itseäni kiduttamaan. Ilmastointi 19 asteeseen ja musiikki päälle ja aivan kuin hellettä ei olisikaan.

      Noh, tänään tuli kyllä otettua pitkä siivu Xo:ta nurmikon leikkauksen päälle, kohta sitä polkastaan taksilla stadiin ja jonnekin varjoisalle terassille vähän kurlaamaan lisää. On meinaan ok-staran kesäloma päällä ja täytyyhän sitä vähän käydä katsomassa mitä rahvaalle kuuluu!

      Terveisiä vuokrakasarmiin!

      PS. maalämpöpumppu pitää talon kivassa 20 asteessa näin kesäkuumallakin.

      • hahhahhahhaa

        Tuntuivat ryhtyvän kun nykyinen vuokrakin oli vain hieman suurempi kuin ok -linnan ylläpitokulut, rahaa jäi jutun mukaan nyttemmin muuhunkin kuin asumiseen.

        Lehti oli keskisuomalainen, olisikohan se haastattelu ollut sitten jossain asuntoliitteessä, sieltä voit tarkistaa faktat.

        Niin sinä ajelet yhdellä ja vaimo toisella muksuja harrastuksiin vai riittääkä niille savipellon seurojentalon tarjonta? Tiesitkös muuten, autoilla sitä kaupungeissakin liikutaan mutta aina ei ole pakko niinkuin eräiden. Mahdatkohan muuten taksilla polkaista, tarkista nyt ensin päivän korot niin tiedät onko varaa?

        Terveisiä vaan joo minunkin puolesta!

        Kieltämättä täällä maalla okt:ssa on viileää mutta on kyllä riittävästi ötököitäkin ilmassa, vähän vaikeaa tottua pitkästä aikaa.

      • ok-stara
        hahhahhahhaa kirjoitti:

        Täällä ollaan stadin sykkeessä Androidin kera! Huh kun on kuuma, pitää kai kurlata kylmä A-kalja tähän väliin!

        Niin keskisuomalaisessa... jotan tuollaista odotinkin. Kerrottiinko siinä montako lypsävää pariskunnalla oli?

        Harrastuksia löytyy niin kävely- pyöräily- kuin automatkankin päästä ja kyllähän niitä täällä piisaakin. Aikanaan kasarmiaikoina ihmettelin minne lapsia pitäisi sitten viedä harrastuksiin ja kyselinkin leikkipuiston äideiltä sitä. Vastaus: ei minnekään. Kuka sitä nyt kuumassa sporassa viitsii kiduttaa itseään kymmeniä minutteja ja kakaroistakin tulee avuttomia nyhveriöitä, kun ei niitä voi hetkeksikään jättää yksin.

        Mutta tosiaan tässä on nyt liian kuuma. Siirryn ravintolaan jossa on ilmastointi. En mitenkään voisi ajatella asuvani neukkuläävässä näillä helteillä enkä kaksi kuukautta niiden peräänkään, niin pitkään kuumuutta riittää ennen kuin syksy alkaa viedä voiton.

      • muulilaakson.tarinoita
        ok-stara kirjoitti:

        Stadin sykkeessä=jonkun big brother kiintiöhomon sykkiva kalu perseessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe