Paniikkihäiriö ja terapia

Minäkin olisin innostunut kokeilemaan tuota kognitiivista terapiaa. Se on keskustelua ja siinä yritetään saada sopeutumaan eri tilanteisiin erilaisilla harjoituksilla. Voipi toimia :) Noita erilaisia harjoituksia kun opettelee niin sitten niillä voi saada helpotusta oireisiin.

Minua kanssa kiinnostaisi tämä muoto. Millä tavalla tuohon hakeudutaan ja onkohan sellaista saatavilla kunnallisen kautta vaiko vain yksityisesti?

Suosittelen hakeutumaan. Itse lopettelin juuri 3 vuoden terapian paniikkihäiriöön ja muutosta tuli tilanteeseen. Muutos vaan tapahtuu hitaasti ja huomaamatta.

Terapiaan voi hakeutua yksityisen lääkärin kautta, joka kirjoittaa kelaan lausunnon ja näin ollen haet kelasta tukea terapiaan. Perustelujen pitää olla hyvät, että terapiaa saa. Itse etsit kogniitivisen terapeutin esim netistä ja sovit tutustumiskäynnin. Tietysti nämä kaikki maksaa ja vaikka saat Kelan tuen joudut itse maksamaan myös. Joten halpaa se ei ole.

Ehkä terapia tosiaan voisi auttaa sinua, jos koet, että tilanteesi on oleellisesti pahentunut. Lääkkeet tavallaan auttavat oireisiin, mutta terapian avulla voit ehkä päästä eroon oireista jopa lähes kokonaan tai niin, että voit elää suhteellisen "normaalia" elämää.

Paniikkihäiriöön suositellaan käsittääkseni joko kognitiivista tai kognitiivis-behavioraalista terapiaa. Tavallaan ne ovat kai melko samantyyppisiä, mutta behavioraalisella painotuksella annettuu terapiaan saattaa kai liittyä enemmän juuri tuota altistusta ja tehtäviä.

Itse kävin kognitiivis-konstruktiivisen terapian, joka on kai yleistynyt viime vuosina myös kognitiivisten terapioiden joukossa. Terapia on keskusteluterapiaa, mutta tuo ilmaisu tuskin kuvaa kenellekkään terapiassa käymättömälle oikeastaan mitään. Terapian tarkoituksena on kai päästä eroon epätarkoituksenmukaisista ajattelu- ja/tai käytösmalliseta, joista koituu itselle erityistä haittaa.

Ehkä terapiaan menijän on ihan hyvä ymmärtää, että paniikki on sinänsä vaaratonta, mutta aiheuttaa monenlaista hankaluutta omaan elämään. Peloista, ahdistuksesta ja muista ikävistä asioista voi päästä terapiassa eroon, mutta kaikenlaiset tunteet kuuluvat oleellisena osana ihmisen elämään ja niitä voi alkaa sietää paremmin: samoin myös tunteisiin reagoimista voi opetella ja sitä terapiassa myös tehdäänkin.

Minusta on kutienkin tavallaan turha miettiä etukäteen, mitä terapiassa tapahtuu, koska sitä tuski voi ennustaa: terapiassa käydään läpi asioita, joita milloinkin tulee esille. Terapiaan kannattaa mennä avoimin mielin ja kertoa terapiassa kaikki, mikä painaa. Asiat alkavat myös hiljalleen selvitä ja muuttua. Muutos voi olla hidasta, mutta eräänä päivänä voi sitten todeta, ettei enää tarvitse terapiaa vaan alkaa pärjätä ihan hyvin muutenkin.

hah, ei pidä paikkansa , että pärjää sen kummemmmin terapian käyntien jälkeen. Aloitin terapian masis ja ahdistuneisuusoireiden takia 19-vuotiaana ja nyt oon käynyt terapioissa elämäni aikana 34 vuotta ja just kolme viikkoo sitten iski ahdistusta ja kolme kuukautta takaperin oli masennusta. Vanhoja traumoja pukkaa, vaikka kävin joka viikko kolme kertaa terapiassa. Ei auta ei. Rahat menee ja sehän onkin terapian tarkoitus. Terapeutit elävät kuuntelemalla ihmisten ongelmia ja kutsuvat hienolla nimellä terapiaansa kuten kognitiivinen eli ihmisen tietoon ja muistiin perustuva menetelmä.

Täytyykö sulla olla ensin diagnoosi-paperi kourassa?

Terapiaan päästäkseen ei tarvitse mennä yksityiselle lääkärille. Hakeaksesi Kelan tukemaan terapian, tarvitset psykiatrin B-lausunnon ja hyvät perustelut terapian tarpeesta ja sen kuntouttavasta aspektista - eli pitää olla oletus, että terapia auttaa opiskelemaan tai työelämään.

Nykyään Kela myöntää helpommin tukea psykoterapiaan, kuin aiemmin, koska takaajana on vuoden alusta ollut valtio, eikä kunta kuten aiemmin. Näin ainakin Kelan lehdessä muistaakseni alkuvuodesta hehkutettiin.

Kuka vaan voi hakeutua psykoterapiaan, sen muodosta riippumatta (kognitiiviseen, kognitiivis-behavioraaliseen jne...). Tarvitaan vain iso lompakko. Esim. 80€/45min 5 kertaa kuukaudessa on jo 400€. Kelan maksimituellakin jää asiakkaalle maksettavaksi lähes puolet hinnasta.

Mikäli henkilö on kuntoutustuella (=määräaikainen eläke) ja tulot ovat pienet, niin sossu maksaa erotuksen, joten asiakkaalle ei tule lisäkuluja.

Tutustumiskäynnit ovat todella tärkeitä, koska jos ei terapeutin kanssa homma natsaa, niin se tuskin siitä paranee jatkossakaan. Itselläni kävi siinä mielessä hyvä tuuri, että heti ensimmäinen psykoterapeutti (kognitiivis-behavioraalinen) oli sellainen, jonka kanssa juttu luisti. Kävin kaksi kertaa tutustumassa ja juttelemassa ja sovimme, että mikäli Kela tukee terapiaani, niin hän ottaa minut asiakkaakseen ainakin vuodeksi. Sossu maksoi tutustumiskäynnit.

Tämän jälkeen laitoin hakemuksen Kelaan ja jäin odottamaan myönteistä päätöstä, josta olin jo aika varma, koska olin ollut kuntoutustuella jo muutaman vuoden, ja terapiaa tuki psykiatri, kunnallinen toimintaterapeutti ja psykoterapeutti.

Kelan päätös oli jokseenkin tämänkaltainen: "Emme voi myöntää teille, edes mahdollisesti maksimissaan kolmen vuoden mittaista tukea psykoterapiaan, koska mielestämme ette edes siinä ajassa kuntoudu opiskelu- tai työkuntoiseksi. Päätöksestä ei voi valittaa".

Aikamoinen isku vasten kasvoja. Piti siis tyytyä kunnalliseen kuntoutukseen, tai sitten hakea pysyvää työkyvyttömyyseläkettä. Keskustelin asiasta (jälleen aivan uuden) kunnallisen psykiatrin ja toimintaterapeuttini kanssa. Psykiatrilla oli tarjota kuntoutukseksi "sormimaalaamista" aamusta iltaan keskussairaalan avopuolella päivittäin (siis menisin päivittäin noin 9-16 sinne oleskelemaan sisällä olevien potilaiden kanssa). Ajatus innosti yhtä paljon, kuin tulitikkujen työntäminen kynsien alle.
Pyysin psykiatria kirjoittamaan B-lausuntoon, että haen pysyvää eläkettä. Hän ei asiasta innostunut, koska mielestään tiesi kaiken niin hyvin - olimmehan tuntia aiemmin tavanneet ensimmäistä kertaa. Hän totesi, että "tuskin menee läpi". No hän kuitenkin joutui pyyntöni lausuntoonsa kirjoittamaan, koska sitä vaadin. Lausunto muuten oli kovin poikkeava muiden aikaisempien lausuntojeni kanssa, eli kirjoitti omansa muista poiketen niin, että eläköityminen olisi mahdollisimman hankalaa. Kelalla kesti 3 kuukautta tehdä päätöksensä, eläkevakuutusyhtiöllä 3 viikkoa - minulle myönnettiin toistaiseksi voimassa oleva eläke

Jännintä asiassa on se, että vaikka tosissaan yritin kuntoutua kunnallisen ja yksityisen sektorin kautta, niin sitä mahdollisuutta ei minulle täysin suotu. Kuntoutustuella ei saa tehdä töitä, ei opiskella, ei mitään muuta kuin kuntoutua. "Pysyvällä" eläkkellä saa tehdä töitä, opiskella tai mennä vaikka töihin maksimissaan kahdeksi vuodeksi, ja sitten palata takaisin eläkkeelle, jos kunto ei riitä. Kuntoutustuella et saa tehdä mitään. Mielestäni siinä ei ole järkeä.

Olen ollut eläkkeellä vasta lyhyen aikaa, mutta haluan silti kuntouttaa itseäni jotenkin siinä määrin, että voin tehdä osa-aikatyötä tms. eläkkeen lisäksi. Vielä on aikaista sanoa siitä mitään, mutta nyt ainakin on mahdollisuus tehdä, jos kykenee.
Mitä tulee tuohon, mielestäni väärin asioita katsoneeseen psykiatriin, niin hän ei suostunut tavata edes viittä minuuttia kertoakseen, että mitä minun pitää tehdä, kun hän kirjoittaa minut ulos psyk.polilta. Hän sai kirjallisen pyyntöni tapaamista varten, mutta ohitti sen täysin - eihän voi olla mahdollista, että tavattuani toimintaterapeuttini klo:15-16 ja paikka menee kiinni 16.00, että hän olisi saanut tiedon saamistani päätöksistä ja pyynnöstäni samana päivänä, mutta sille samalle päivälle hän kirjoitti minut ulos polilta, etten varmasti saa sitä kautta enää apua mihinkään. Vaikutti ihan kostolta - koska hommat ei menneet kuten hän halusi, niin äkkiä eroon, ettei tartte nähdäkään.