Naiset ja ystävyys

En ole ujo enkä sisäänpäin kääntynyt. Minulla on säilynyt kaksi lapsuudenajan ystävyyttä, joista kumpikin ovat lasteni kummeja. Nuoruudestakin on ainakin yksi ystävä säilynyt. TYöelämän kautta olen ystävystynyt pari naisen kanssa niin, että työpaikkojen vaihdostenkin jälkeen pidämme yhteyttä. Minulla on myös pari naisporukkaa, jonka kanssa kokoonnumme säännölliessti eri teemojen tiimoilta.

Kaikki ystävyyssuhteeni ovat syntyneet vuosia sitten. Viime vuosina en ole ystävystynyt syvemmin kenenkään kanssa koska sellaiseen ei ole tarvetta.

Töiden kautta tullut pari ystävää, vaan kun kysyit miten työ-elämän ulkopuolelta tjs. Niin, koska olen myös äippä niin, lasten kautta -ensin leikkipuistosta, myöhemmin koulun vanhempainillasta, olen löytänyt itselleni ystävät, joiden kanssa ystävyys on nyt kestänyt yli 20 vuotta
Nyt viime vuosien aikana olen saanut sellaisi "tuttavuus-ystävyys-suhteita" luoduksi, mutta ihan (minun mielestäni siis, huom, :))... ) ystävyyteen asti eivä ole syventyneet.
En ole ns.ujo , mutta aika varautunut ihminen, joten ystävyys-suhteen luominen ei ole ihan "nips-naps juttu" . Arvosta ystävyyttä ja ystäviäni, ajattelen että ei voi oikein montaa ns.hyvää ystävää ollakaan, tuttavuussuhteita sitten enemmänkin

kaksi jäänyt lapsuudesta yksi keskikoulusta yksi edellisestä työpaikasta yksi uudelta asuinpaikalta vanhemmiten tullut pari hyvää miesystävää täältä löytyntynyt yksi hyvä naisystävä ja gallerian kautta olen ystävystynyt nuoren ghanalaisen miehen kanssa jonka luokse lähdemme kyläilemään lokakuussa mieheni ja tyttäreni kanssa itsestä paljon kiinni kuinka vastaanottavainen ja ennakkoluuloton on.

En ole introvertti vaikka ujous joskus vaivaakin. Se on kuitenkin posiiivista ja ominaisuus ihmisen luoneessa.

Olen karsinut tahallani ystäviä koska en ole laumaeläin enkä jaksa kuunnella toisen murheita. Lenkitkin sujuu paljon paremmin kun saa kävellä omaan tahtiin ja selvitellä päätä.

Nuoruudenystävät ovat levinneet ties minne ja itse olen asunut vaikka missä. Siinä ne on menneet samoissa rytäköissä. Onneksi lapseni ovat fiksumpia tässäkin asiassa.

Pitkkän pidettiin kahden ( rippikoulusta asti ) naisystävän kanssa yhteyksiä, perheetkin tutustuivat toisiinsa ja kyläiltiin vielä kaumpaakin muuttaneina toisillamme.
Tuli avioeroja, hoidimme puhelimitse kuulumisiamme....se vain pikkuhiljaa hiipui, en tiedä enää missä asuvat ja millä nimellä.
Sisareni on jonkun vuoden nuorempi ja yhteydenpitomme on jatkunut elämän heittelyistä huolimata. Sanoisin hänen olevan ainut ystäväni ja uskottuni.

Mulla oli yksi ystävä lapsuudesta asti ekalta luokalta, mutta hän kuoli kolme vuotta sitten. Työpaikalta 90-luvulta yksi hyvä ystävä ja pari puolituttua 2000-luvun opiskelupiireistä. Olen erittäin sosiaalinen ja tulen helposti juttuun ihan kenen kanssa vaan (iällä ei ole väliä) vaikka bussissa, mutta sellasen tosi ystävän löytäminen on vaikeaa. Tämä työpaikalta ystäväksi jäänyt henkilö asuu toisella paikkakunnalla parinsadan kilometrin päässä eli ei nähdä usein. Yhteyttä pidetään kuitenkin aika aktiivisesti. Samoin nämä puolitutut asuu toisella paikkakunnalla. Mulla ei ole autoa eli julkisten varassa. Kaipaan tuttavia/ystäviä joiden kanssa voisi joskus lähteä vaikka leffaan, kaupungille tai muuten vaan hengailla Mieheni on paras kaverini, mutta ei voi täyttää kaikkia sosiaalisia tarpeitani. Nyt käyn yksin kaupungilla. Viihdyn hyvin itseni kanssa, mutta silloin tällöin muukin seura olisi kivaa. Ajatusten vaihtaminen. Koirapuistossa tutustuu ihmisiin niin kuin kursseillakin,mutta se ei ole sama asia. Olisi kiva löytää sellanen ystävä, jonka voisi kutsua kyläänkin tai kenen kanssa hengailla joskus.

Minäkään en mikään ujo tai arka ole, mutta vastaan silti.

KAksi ystävää säilynyt lapsuudestani asti ja kaksi muuta tulleet työpaikan ja opiskelun kautta. Muutamia uudempia, ehkä ei niin syviä ystäviä kuin edellä mainitut, on yksi myöskin opiskelun ja toinen netissä olleen keskustelupalstan kautta. Lisäksi on joitakin sellaisia mukavia ihmisiä myöskin netin kautta kavereita, joiden kanssa vaihdellaan aika ajoin pitkät meilit monenlaisten aatosten kera.

Paljon on myös ihmisiä hävinnyt elämäntilanteiden muuttuessa tai ei vain enää tunnu olevan asiaa. Hyväksyn sen, koska kaikella on tarkoituksensa ja ennen uutta täytyy osata menettääkin.

Toivottelen sinulle onnea ystävyyksissäsi!

ystävää ei vaadi kuin vähän aikkaa, .ei tarvitte jokka päivä olla yhteydessä mutta kun on jokku jolle puhua kunon pahamielli minulla oikeasti vain kouralinen ystäviä, muut haluaa aina jotain hyötyä itseleen se ei olle oikea ystävyys semonen.

49v. nainen, työelämässä kylläkin. "Vanhoja kavereita" on yksi lapsuudesa, 1-2 ammattikoulusta, ja yksi nuoruuden työpaikasta. Siinä ne on :( 4 naista, joita itseasiassa tapaan harvoin, toki meillä kaikilla on oma elämämme ja omat kiireemme.
Noin äkkipäätä voi sanoa, että nämä ystävät on elämään tulleet ennenkuin olen täyttänyt 20v. Toki on työkavereita ym. joiden kanssa voi joskus istua kapakkailtaa jne, mutta en kutsuisi näitä enää varsinaisesti ystäviksi.

Vaikka työskentelen sosiaalisessa ammatissa, vapaa-ajalla tutustuminen on vaikeaa. Olen itse varautunut ja tahtomattanikin pidän jonkinlaista suojamuuria. Nuoruuden ystävistä on osa kadonnut ehkä siksi, että olen jossain kohtaa lyönyt tiukat rajat niin taloudelliselle hyväksikäytölle, kuin psykiatrileikillekin. Olen hymyilevä ja ystävällinen, mutta en jaksa kuunnella enää kenenkään sairauskertomuksia, avioliitto-ongelmia jne. jos en koe tuntevani koko ihmistä (en myöskään kertoile omasta elämästäni paljoakaan vieraammille)