Virtaavien vesien äärellä

En lähtenyt suviseuroihin. Olen kuunnellut seuraradiota, aluksi skeptisesti ja vastahakoisestikin. Väistelin pahaa oloani pitkään, kunnes tajusin että itken.

Kaukana olen kulkenut, toinen jalka maailmassa. Olen arvostellut Jumalan seurakuntaa, etsinyt porsaanreikiä, kokenut alemmuuttakin.

Mutta Jumala pehmensi maaperää minussa. Lohdutuksen sanoja olen saanut kuulla. Tärkeinpänä se, että saan uskoa omat syntini anteeksi. Sanokaa mitä sanotte.
8207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Helppo on palata sen sanan ääreen, kun olet sen lapsuudesta omaksunut.

Mutta tutkiskele ennen kuin hätiköit. Voi sen lauman keskellä vaeltaa vaikka sisälle ei menisikään. Vaikkakin saa vahva itsetunto olla, ja pää ylhäällä. Ei ole pakko olla radikaalisti muuta, tai sitten vl. Palaa lapsuuden käytöstapoihin liittymättä takaisin sen itse opin pariin. Sehän on toisten jumalien palvelemista, laskepa seuraavan puheen aikana montako kertaa puheessa ja lauluissa mainitaan vl:n epäjumala, jeesus. Yhtä jeesustelua ja kristustelua, jumalanpalvelusta ei siinä seurassa tapahdu! Kaikki rukouksetkin rukoillaan kristukselle.

Itkin minäkin, ensimmäisinä vuosina. Myöhemmin olen ymmärtänyt että se oli sekoitusta kaikesta pahasta olosta joka kertyi lapsuudessa ja nuoruudessa kun vaelsin lauman keskellä. Laulut ja virret puhuttelivat, sehän se niiden tarkoitus on laatiessa ollut. Kun niitä lapsesta asti kuulee ja muuta ei voi niin syövyttää sydämen.

Äänestä
  • Ei Jeesukseen vetoaminen ja Kristuksesta puhuminen ole pois kolmiyhteisen Jumalamme palvelemisesta. Toki itse haluan käydä messuss viikoittain, jotta tulee näkyvästi virsissä ja jumalanpalveluksen osissa kaikki kolme Isä, Poika ja Pyhä Henki kiitettyä ja ylistettyä.

    Rukousten osoittaminen Kristukselle on nimenomaan oikein raamatun mukaan. Se on lukuisia kertoja Raamatussa sanottu mitä tahansa Kristuksen nimessä Isältä pyydätte.

    Jeesus sanoo, pyytäkää minun nimessäni.

    Matt. 21:22
    Mitä tahansa te uskossa rukoillen pyydätte, sen te saatte." [Matt. 7:7 ]

    Mark. 11:24
    Niinpä minä sanon teille: Mitä ikinä te rukouksessa pyydätte, uskokaa, että olette sen jo saaneet, ja se on teidän. [Jaak. 1:6]

    Joh. 15:7
    "Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, voitte pyytää mitä ikinä haluatte, ja te saatte sen. [Joh. 14:13,14 ]

    Joh. 16:24
    Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.

    Joh. 14:13
    ja mitä ikinä te pyydätte minun nimessäni, sen minä teen, jotta Isän kirkkaus tulisi julki Pojassa. [14:13,14: Joh. 15:7, 16:23,24; 1. Joh. 3:22, 5:14,15]

    Joh. 14:14
    Mitä te minun nimeeni vedoten pyydätte minulta, sen minä teen.

    Joh. 15:16
    Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät, ja minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää joka pysyy. Kun niin teette, Isä antaa teille kaiken, mitä minun nimessäni häneltä pyydätte.

    Joh. 16:23
    Sinä päivänä te ette kysy minulta mitään. "Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. [16:23,24: Joh. 14:13,14 ]

    Äänestä

"Tärkeinpänä se, että saan uskoa omat syntini anteeksi."

Näinhän saan uskoa ja juuri USKOA minäkin ja moni muu, jotka eivät kuulu mihinkään ry:ihin.

Äänestä

Minulle tuli hyvä mieli kun luin kirjoituksesi. "Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä , joka tekee parannuksen" (Luuk. 15:7, 10)

Ja laitanpa vielä tähän näitä Raamatun kohtia siitä, että Jumalahan on tullut lihaksi maan päälle. kun joku tuossa puhui siitä, kuinka me palvoisimme "vain Kristusta". Ei. Vain yhtä Jumalaa.

Joh.1:1 Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala... ---> 14 Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Room 9:5 Heidän ovat kantaisät, heistä on Kristus ihmisenä lähtöisin, hän, joka on kaiken yläpuolella, ikuisesti ylistetty Jumala, aamen!

Kol. 2:9 Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään,

Hepr1:8 Mutta Pojastaan hän sanoo: -- Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy ajasta aikaan, ja sinun kuninkaanvaltikkasi on oikeudenmukaisuuden valtikka

1.Joh 5:20 Me tiedämme myös, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, jotta tuntisimme hänet, joka on Todellinen. Ja tässä Todellisessa me elämme, kun olemme hänen pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on tosi Jumala ja iankaikkinen elämä.

ja vielä:

"Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: 'Rauha teille!'

Sitten hän sanoi Tuomaalle: 'Ojenna sormesi: tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!'

Silloin Tuomas sanoi: 'Minun Herrani ja Jumalani!'

Jeesus sanoi hänelle: 'Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.'"

Äänestä

"Tärkeinpänä se, että saan uskoa omat syntini anteeksi."

Kehottaako Raamattu uskomaan omat synnit anteeksi vai uskomaan Jeesukseen, jonka uskon kautta saa synnit anteeksi?

Kuinka usein vl-saarnamiehet kehottavat USKOMAAN JEESUKSEEN?

Joh. 3:16

"16. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Apt. 16:

"25. Mutta keskiyön aikaan Paavali ja Silas olivat rukouksissa ja veisasivat ylistystä Jumalalle; ja vangit kuuntelivat heitä.
26. Silloin tapahtui yhtäkkiä suuri maanjäristys, niin että vankilan perustukset järkkyivät, ja samassa kaikki ovet aukenivat, ja kaikkien kahleet irtautuivat.
27. Kun vanginvartija heräsi ja näki vankilan ovien olevan auki, veti hän miekkansa ja aikoi surmata itsensä, luullen vankien karanneen.
28. Mutta Paavali huusi suurella äänellä sanoen: "Älä tee itsellesi mitään pahaa, sillä me kaikki olemme täällä".
29. Niin hän pyysi valoa, juoksi sisälle ja lankesi vavisten Paavalin ja Silaan eteen.
30. Ja hän vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että minä pelastuisin?"
31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi"."

"Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut"

Äänestä

Ei se ole mikään automaatio tai automaatti pelastukseen, kun uskoo synnit anteeksi-julistukseen seuroissa, vaan usko syntein Anteeksiantajaan, Jeesukseen Kristukseen, sillä ei Jeesuskaan sanonut, että Hänen syntien anteeksijulistamisensa, siis itse julistus toisi pelastuksen, vaan usko Häneen, Jeesukseen Kristukseen Jumalan pelastavana armolahjana meille ihmisille.
Tätä raamatullista julistusta uskosta Jeesukseen Kristukseen ja pelastusta Hänessä saamme Kristuksen omina täällä maan päällä Jeesuksen tavoin jatkaa.

Niinkuin Melperi kirjoitti Raamatun kohdan, niin näin todella Raamattu todistaa:

31. Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi"."

Ja tässä toinen Raamatun todistus:

Luuk. 7:50
Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

Äänestä

Olet ylenkatsonut lähtemisen armon!

Äänestä

Oletko sinä ylenkatsonut Jumalan armon Jeesuksessa Kristuksessa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mietteliäs1 kirjoitti:

En lähtenyt suviseuroihin. Olen kuunnellut seuraradiota, aluksi skeptisesti ja vastahakoisestikin. Väistelin pahaa oloani pitkään, kunnes tajusin että itken.

Kaukana olen kulkenut, toinen jalka maailmassa. Olen arvostellut Jumalan seurakuntaa, etsinyt porsaanreikiä, kokenut alemmuuttakin.

Mutta Jumala pehmensi maaperää minussa. Lohdutuksen sanoja olen saanut kuulla. Tärkeinpänä se, että saan uskoa omat syntini anteeksi. Sanokaa mitä sanotte.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu