Mikä on suosikki aiheenne?

no hei vaan

minua vetävät puoleensa ihmisluonteet, niiden syyt ja seuraukset. tunteet ylipäätään ja miksi ihminen tekee, niinkuin tekee.

minä itken omille jutuilleni kun raapustan niitä, kärsin niiden mukana. mutta nauran myös ääneen onnistuneelle nokkeluudelleni.

viimeisen hylsyni sain toissapäivänä, eli kustantaja ei naura ja itke samoille jutuille kuin minä......

avaruus, tulevaisuus, keksityt maailmat, eli scifi- luokkaan kuuluvat jutut, joista ei kylläkään tule mitäään, mutta saanapan ainakin itse lukea semmosta juttua josta tykkään. Kukaan muu, siis kustantajat ainakaan eivät väliä, enkä itsekään enää piittaa, meneekö läpi vai ei, kolkyt vuotta palautuksia takoo oppia umpiluuhukin, vaan hällä väliä, kirjoitellaan!

Mäkin oon tosi kova sci-fi fani, mutta vielä en oo saanu aikaseks sellasta tekstiä missä sitä käyttäsin. Oli mulla kyl yks mutta se kuoli jo heti alkuunsa jotenkin. Kai sitä voi yrittää myöhemmin elvyttää.

Mullakin aika usein esiintyy ihmisluonteet tekstissä. Musta yks tärkeä asia kun kirjottaa on että osaa asettua toisen asemaan ja kirjottamalla erilaisista ihmisistä ja mikse ne toimii niin ku toimii on tosi haastavaa ja myöskin ihanaa. Aivoille tulee töitä ku yrittää miettiä miltä pienen lapsen äidistä tuntuu tai mitä raiskaaja ajattelee.

Ja ei vastauksia on tännekin sadellut. Vielä ei oo tekstit kelvannu kustantajalle, mutta silti yritän vieläkin. Niin kun kaikkien muidenkin musta pitäs jaksaa yrittää. Onhan se aika harvinaista että sais tekstinsä julkastua, mutta hemmetti jos muutkin on saanu niin miksen sitten minäkin.

Kirjoitan kirjan silloin, kun asia on niin laaja, että sitä ei voi kattavasti kertoa suullisesti. Eli kun on kyse niin komplisoidusta kokonaisuudesta, että se vaatii syventymään vain siihen asiaan. Ja asian pitää olla tärkeä, eli haluan julkistaa sitä tietoa, minkä olen koonnut.

Olin eilen Vanhan kirjallisuuden päivillä. Siellä dekkaristien paneelissa tuli aika hyvä lista kirjoittamisohjeita. Mieleen jäivät nämä:
- Kirjoita miljööstä, jossa olet ollut, mutta et ole enää.
- Kirjoita niin paljon tekstiä, että lukija ehtii päästä sisälle kirjan maailmaan.

Jos joku mukana ollut sai muistiin enemmän ohjeita, niin laitapa tänne!

Mun tekstit on tyypillisesti kolmenlaisia, dekkareita, ihmisluonteen syövereiden pohdiskelua ja lastensatuja. Välillä tulee novelleja scifi- ja fantasiateemalla.

Tällä hetkellä työstän kahta romaania, toinen on dekkari (tässä aktiivivaihe) ja toinen kertoo keski-ikäisen naisen sielunelämästä ja ihmissuhdekuvioista. Jälkimmäistä työstän hitaammin.
Ja välipaloina nautiskelen kaikkea kulloisenkin mielentilan mukaan. Aika vain ei riitä saamaan kaikkea koneelle, onneksi olen nyt kesälomalla ;-)

Jos osaisin, kirjoittaisin jännärin, joka sijoittuisi kansainvälisiin kuvioihin ja jossa keskityttäisiin johonkin erityisalaan, esimerkiksi taideväärennöksiin (klisee, tiedän) tai maahanmuuttoon ja orjatyövoimaan. Koska en tiedä noista asioista mitään eikä mielikuvitus riitä jännärin juonikuvioihin, niin pelkäksi haaveeksi jää.

Työstän tällä hetkellä romaania, jonka päähenkilö on sijoittuu taidemaailmaan (ei kuitenkaan kuvataiteeseen) ja joka on eräänlainen kehitystarina ja vie ajassa vuosikymmeniä taaksepäin. Jouduin/joudun tekemään valtavasti taustatyötä, mutta pidän siitä, että kirjoittaminen on muutakin kuin tunteiden kuvausta. Pyrin siihen, että fiktiivisestäkin tekstistä välittyisi jonkin alan asiantuntemusta tai faktaa. Yritän siis kirjoittaa sellaista tarinaa, jonka tyyppisiä mielelläni myös luen.

......niin tästä kirjoittamisesta.
juupajuu
Minäkin niin haluaisin osata kirjoittaa kuni
Shakespeare
Mutta sitten vuosien vieriessä olen todennut, että se on vaan
paree lukee niitä sonetteja. Ja pastisseja voin tietysti pykätä ajankuluksi.
Tässä yksi ja arvuutelkaahan nyt sitten mikä sonetti onkaan ollut innoituksena.
Ai ette halua arvuutella, no ei sit, laitan tän kuiteski:


sonetti


Jumalaista kauneuttasi ihaillen
pois työnnän kitsastelun rakkaudesta.
Tunteesta tästä tiukasti kiinni pitäen,
läpi tuulten ja tuiskujen iäti vaellan.

Ei muistot kesästä menneestä haihdu.
Iltahämyssäkin kurkoitan kuun siltaa,
rinnassain ain´ tää lemmekäs pauhu.
Sua palvoen ja ylistäen aurinkoni.

Yhä myrskyävän meren vaahtopäissä
kulkukissan nälkänä nävertäen
tää vereni houre lemmen leimuisan
kuumana vajoaa yön mustaan vaippaan.

Rakkaan satakieleni laulun kuulen.
Vaikk´ elomme hiipuis, tää rakkaus hehkuu.

Itse kirjoitan kliseiden alle peittyneistä asiosta yrittäen puhdistaa niitä, näyttäen niiden toisen puolen; rasismista, yksinäisyydestä, painostuksesta, moraalista sekä mustavalkoisesta ajattelutavasta.