Joku on täällä väittänyt ettei Tapsan laulussa ole tunnetta ja että hän laulaa kuin robotti.
POP- lehdessä oli tälläinen arvostelu Tapsa ja Rautavaara-levystä.
Tapani Kansa: Tapsa ja Rautavaara
Tapani Kansa on artisti, jonka tulevien tekemisten ennakoiminen on täysin mahdotonta. Viimeksi Tapsa yllätti tekemällä levyllisen pop-iskelmää, taustavoiminaan mm. Aikakoneen Sani ja Alex. Lopputulos oli sen verran onnistunut, että levylle olisi voinut ennakoida tulevan heti perään jatkoa. Vaan mitä tekee Tapsa nyt? Hän heittää pop-iskelmän elementit nurkkaan ja palaa uudella levyllään suomalaisen populaarimusiikin juurille levyttämällä pitkäsoitollisen Tapio Rautavaaran klassikoita.
Rautavaara oli taidokas tulkitsija ja lauluntekijä. Mutta vaikka tämä monien mielestä onkin lähes pyhäinhäväistys, niin rohkenen silti väittää, että eipä mies laulajana mitenkään loputtoman ihmeellinen ollut. Varsinkaan Tapani Kansaan verrattuna, jolla äänen puolesta olisi kaikki edellytykset kansainvälisenkin suosion saavutukseen.
Paitsi loistava laulaja, on Tapani Kansa myös Suomen taidokkaimpia tulkitsijoita. Tältä levyltä löytyvistä Rautavaaran kappaleista jos mistä tämä käy ilmi. Eritoten tämä käy ilmi kappaleissa Orpopojan valssi ja Juokse sinä humma, joissa Tapsan tulkinnat ovat vertaansa vailla. Levyn päättävän Sinisen unen voisi muuten mainita myös tässä yhteydessä, mutta siitä Vesa-Matti Loiri on levyttänyt vuonna 1987 niin sofistikoituneen ja herkän version, että sen ylittäminen edes teoriassa on täysi mahdottomuus. Jopa Suomen Frank Sinatralta Tapani Kansalta.
Vaikka Tapsa ja Rautavaara on cover-levy, kulkee se omia itsenäisiä polkujaan. Ei liene väärin sanoa, että Rautavaaran kappaleet tarjoavat tälle kokoelmalle pikemminkin lähtökohdat kuin raamit. Kansan musiikin tuntijoille tämä tuskin lienee mikään yllätys. Kansan ylpeys ei salli harrastaa toden toistoa, vaan lähes koko uransa ajan artistin tavoitteet ovat olleet uudenlaisten tulkintojen luomisessa.
Läpi uransa Kansa on saanut levytettäväkseen toinen toistaan hienompia kappaleita. Mutta kun puhutaan levykokonaisuuden tasosta, on Tapsa ja Rautavaara jopa Kansan tuotannossa aivan poikkeuksellinen. Jotta albumi löytäisi vertaisensa, saadaan matkata ajassa aina seitsemäntoista vuotta taaksepäin, jolloin Kansa levytti Heikki Sarmannon säveltämiä Lauri Viidan runoja albumilleen Betonimylläri.
Kun Vesa-Matti Loirista tuli aiemmin puhe, niin en voi olla lopuksi toteamatta, että näen tällä levyllä monessakin mielessä yhtäläisiä piirteitä Loirin Juha Vainion kappaleita sisältävän levyn Ystävän laulut kanssa. Suurin asia, mitä hyvä levy voi kuulijassa saavuttaa, on saada tämä herkistymään. Tapsa ja Rautavaara on tällainen levy. * * * * * "
Vai ei muka tunnetta ?
11
165
Vastaukset
- musacorner
On kyllä onni , että Tapsa on laulanut noita Rautavaaran lauluja nyt varttuneemmalla iällä levylle. Jälki on todella kypsää ja komeaa. Kyllähän hän niitä nuorempanakin Rautavaaran biisejä lauloi, mutta nyt vasta ne iski tajuntaan ja kunnolla.
Rautavaara on tietysti noiden "omien" biisiensä ykköstulktisija aina, mutta Tapsa Kansastakin on äänen syventyessä ja täyteläistyessä sekä miehistyessä kehittynyt aivan mallikas niidenkin laulujen tulkitisja. Vaikka Rautavaaramainen rosoisuus Kansan äänestä puuttuu. - Haloska
No mitähän se Annu tähän kuittaa?
- Annu.
Voi että... olen niiiin liikuttunut siitä että minun kommenttiani suorastaan kaivataan :`) Se on hieno asia kun aktiivisesti olen täällä Tapsukkaa antifanittanut ;D.
Mitä tulee tuohon arvosteluun niin mitä ihmettä tuolla on tekemistä minun ja sen kanssa että en tykkää sen joikaamisesta :O Vaikka kuka hyvänsä muka asiantuntija kirjoittaisi siitä mitä hyvänsä niin minun korvissani se kuulostaa pahalta, todella pahalta ja niin tulee aina olemaan. Ja arvostelijoitakin on joka lähtöön, ja nekin ovat kirjoittajansa musiikkimaun mukaan arvosteltuja eivätkä faktaa.
Tässä vastaus sinulle kun sitä kaipasit, ollos hyvä.
"Se on hieno asia kun aktiivisesti olen täällä Tapsukkaa antifanittanut ;D."
Joo-o... v'ähän liiankin aktiivisesti. Pidä vaikka välillä vähän kesälomaa siitä. Jookos ? ;)- Annu.
Heh, lomaahan tässä on koko kesä ja siksipä aikaa käydä terassilla loikoillessa läppäriltä katselemassa kuinka sinä ja muut höyrypäät täällä mesoavat täällä palstalla ;D
Eli turha toivo Justiinaxukka ;D
- Sepitini
Tapsasta ja Rautavaarasta tuli mieleen vaan ,että olen ollut livenä kuuntelemassa konserttia jossa Tapani lauloi noita Rautavaaran lauluja. Se oli hieno konsertti ja vaikka tuolla levylläkin Tapanin rautavaara-tulkinnat kuulostavat komeilta, niin livenä se oli vielä hienompaa kuultavaa, kuten Tapsa Kansa aina yleensäkin.
Leikkasin lehdestä tuon konsertin arvostelun. Siinä kriitikko kirjoitti mm. että usein uudet versiot eivät kestä vertailua alkuperäiseen, mutta konsertissa kuullut laulut olivat nautittavia Tapani Kansan äänen, tulkintojen ja laulujen oivallisten sovitusten vuoksi.
Kansa malttaa laulaa herkästi, mahtipontisuutta välttäen. Välillä äänessä soi jopa itku ja se on näille sanoituksille eduksi.
Kriitikko Kristiina Kunnas kirjoittaa myös ,että Tapanin tulkinta " Neljän tuulen tiellä"- laulusta olisi saanut monen baritonin kateelliseksi.
Tuo Neljän tuulen tiellä oli yksi konsertin hienoimpia lauluja kyllä. Harmi ettei Tapani laulanut sitä tuolle levylle. Toivottavasti jollekkin tulevalle albumilleen hän sen levyttää ja myös "Tytön huivin ". Aivan ihana, kuin Tapsa Kansalle vartavasten tehty laulu.
Harmittaa ettei tuosta laulusta ole Youtubessa videotaedes kenenkään muun laulamana ( Rautavaaran tms. sillä tykästyin tuohon alunperin italialaiseen kansansävelmään kovasti ). - Totuus ei pala tules
Tapsuliini Kansa oli maksanut maltaita tuon arvostelun kirjoittajalle. Todella maltaita: viisinumeroinen luku. Ilmankos on jatkuvasti pee aa kun pitää ostaa hyviä arvosteluja - niin ja loput fyrkat uppoavatkin ylinopeussakkoihin. Säälittävää!
- tunnelmoija<3
"Tapsa ja Rautavaara" on yksi Tapsa Kansan parhaista levyistä tähän mennessä !
- Lyyrinen baritoni
Huipputason laulantaa & tunnelmointia!
- Gilla*
Noissa Tapani Kansan Rautavaa-tulkinnoissa on huomattavan hyvää just sekin ,ettei hän pyri imitoimaan Rautavaaraa, vaan tekee niistä lauluista ihan oman näköisensä tulkinnat.
Rautavaaran jäljittelijöitä kun tässä maassa on ihan riittämiin. - bravissimo!!!
Tapio Rautavaaran tytär halusi juuri nimenomaan Tapsa Kansan laulamaan noita Rautavaaran lauluja. Eipä parempaa valintaa olisi voinut olla. Tulkinnat ovat priimaluokkaa !
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745329Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy19510856Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 351597
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500