Elin suhteessa narsistimiehen (?) kanssa useamman vuoden.
Etenkin suhteen alussa hän oli todella miellyttävä, otti minut huomioon ja oli ystävällinen sukulaisilleni. Osa hänen ystävistään varoittelivat minua, että hänessä on jotakin pahasti pielessä, mutta tuolloin en ymmärtänyt mistä he puhuivat.
Noin puolenvuoden seurustelun jälkeen hän muuttui kovin omistushaluiseksi ja mustasukkaiseksi. Samalla hän alkoi määrätietoisesti eristämään minua ystävistäni ja sukulaisistani, soittelemalla heille ja kertomalla heille valheellisia asioita minusta. Kun sitten lopulta kukaan ei halunnut olla kanssani tekemisissä, hän jätti heidät onneksi rauhaan. Hän myös mielellään nöyryytti minua ihmisten edessä ja passuutti minua, kuin olisin ollut vain hänen orjansa. Ja jostakin syystä annoin hänen tehdä sen. Kaipa halusin vain kaikesta huolimatta olla hänelle mieliksi. Näin jälkenpäin tunnen itseni todella typeräksi. Toisinaan yritin lähteä kotoa (hakemaan muka kaupasta jotakin, sillä kaipasin raitista ilmaa ja ihmisiä) , silloin hän kävi väkivaltaiseksi. Ensin se oli tönimistä, sitten hakkaamista ja potkimista. Hän myös mielellään hakkasi päätäni eteisen kaappiin. Jostakin syystä oikeutin ja puolustelin hänen tekojaan. Minähän se olin, joka yritti lähteä ovesta ulos, vaikka en olisi saanut. Yritin kuitenkin kertoa hänelle, että pelkään, että hän satuttaa minua pahasti, jos hakkaa päätäni johonkin ja sitten hän voi joutua soittamaan ambulanssin. Hän kuitenkin vain kielsi tehneensä minulle ikinä mitään pahaa ja, että olen todella sairas ihminen, kun keksin tuollaista päästäni.
Kun uhkasin, että lähden, enkä tule enää takaisin, hän vain nauroi ja kysyi minne kuvittelen meneväni. Ystäväni ja sukulaiseni eivät halunneet tietää minusta. Hän myös kertoi miten ruma ja vastenmielinen ja sairas ihminen olen, ja ettei kukaan muu kuin hän halua tai pysty olla kanssani tekemisissä. Hän myös sanoi löytävänsä minut ja leikkaavansa kurkkuni auki, kun niin tapahtuu. Ja jos hän ei syystä tai toisesta löytäisi minua, hän löytäisi kyllä perheeni. Se sai minut jäämään joksikin aikaa. Koko sen ajan hän käytti suurimman osan yhteisestä ajastamme kertomalla, miten teen kaiken väärin, miten olen ruma ja sairas ihminen ja miten hän laittaa minut hoitoon, jos en käyttäydy niin kuin hän minun olettaa käyttäytyvän. Oikeastaan aloin jossakin vaiheessa uskomaan hänen juttujaan.
Kun sitten en jaksanut enää välittää omasta tai sukulaisteni turvallisuudesta ja yritin lähteä, hän vaihtoi toisen vaihteen päälle. Hän itki ja kertoi, ettei pärjäisi ilman minua ja että hän tappaa itsensä jos lähden. Olin luullut, että vihaan häntä, mutta jostain syystä kuvittelin sitten rakastavani häntä vieläkin, ja päätin jäädä. Jos en sitten muuten, niin en halunnut syyllisyyttä hänen itsemurhasta omalletunnolleni.
Viimeisen vuodenaikana hänen käytöksensä muuttui arvaamattomaksi, ennenhän se oli ollut melko arvattavissa olevaa, ja oli helppo pitää hänet tyytyväisenä, kun tiesi mitä hän tahtoi. Mutta viimeisen vuoden aikana hän saattoi alkaa piestä minua ilman mitään syytä tai tarttua minua tukasta kiinni ja kertoa millainen huora olen ja mitä hän sellaisille tekee (mielenkiintoista tietysti, että en poistunut lähestulkoon koskaan hänen kotoaan ja tapasin ihmisiä vain hänen valvontansa alla). Kun aloin itkemään ja pyysin, että hän lopettaa koska minua pelottaa, hän käski minua lopettamaan tekoitkun ja näyttelemisen ja kohtaamaan sen, minkä olin ansainnutkin.
Meillä kävi naapurien soittojen takia muutamaan otteeseen poliisit, mutta koska en suostunut kertomaan, että mieheni olisi tehnyt minulle jotakin, he eivät pystyneet siihen puuttumaan.
Hän oli käynyt lääkärissä pariin otteeseen niiden vuosien aikana joina hänet olin tuntenut, mutta en tiedä minkä vaivan vuoksi. Tiedän ainoastaan sen, että hänelle oli määrätty jotain lääkettä, jota hän otti silloin kuin otti. Eräänä yönä hän sitten oli ottanut lääkkeitään paketillisen ja aamulla löysin hänet kuolleena. Meni muutama päivä niin, että vain itkin.
Jouduin aloittamaan kaiken alusta. Sain pikkuhiljaa välit sukulaisiini parantumaan ja aloitin psykologin luona käymisen. He ovat auttaneet minua opettelemaan kaikki nuorelle naiselle tarpeelliset elämän perustaidot. Sosiaalisia taitoja minulla on enää tuskin lainkaan. Olen aina ollut ujon puoleinen ja nyt sosiaaliset tilanteet ovat lähes mahdottomia.
Oikeastaan näin jälkeenpäin ajateltuna, en ole edes varma mikä miestäni vaivasi, mutta jotain hänessä oli pahasti pielessä. Enkä ymmärrä vielä tänäkään päivänä miksi hän tappoi itsensä. Ehkä se oli vahinko. Mutta halusin nyt vain keventää mieltäni ja kertoa tämän, kun tänne palstalle eksyin.
Oliko mieheni narsisti?
7
148
Vastaukset
- orpolapsi
Ja vielä lisäys edelliseen:
Jos joku ihmettelee, mikseivät hänen ystävänsä puuttuneet koskaan tapahtumien kulkuun, niin se luultavasti johtui siitä, että hän sai tilanteen kuin tilanteen näyttämään siltä kuin se olisi ollut minun vikani ja että minä siitä rangaistuksen ansaitsin. Joidenkin mielestä hän oli liian kovakourainen mutta iso osa ei puuttunut koko asiaan. Siitähän me suomalaiset ollaan surkuhupaisan kuuluisia, ettei me puututa toisten asioihin.
Mieheni siis osasi saada kaiken näyttämään siltä, kuin se olisi minun vikani ja sitten hän keräsi säälipisteitä ihmisiltä, kun hän jaksoi rakastaa ja pitää huolta minusta, vaikka olin typerä, laiska ja ruma. Ja ihme kyllä, hän sai niitä säälipisteitä, vaikken koskaan ymmärtänyt, miten joku saattoi niellä sellaista puhetta keneltäkään. No, semmosta silloin.Ehkä tässä vaiheessa olisi parempi keskittyä "itsekkäästi" vain omaan hyvinvointiin ja tuen hakemiseen, joitain linkkejä oli tuolla alempana mutta tietoa kyllä löytyy googlettamallakin.
Itsemurha jättää aina läheiset tiettyyn tilaan niin sanotusti ja vertaistuki varmasti auttaa siinä - todennäköisesti on parasta mitä voit löytää.
Miehesi käytös vaikuttaa erittäin epävakaalta, masentuneelta, epävarmalta ja neuroottiselta.
Narsisti ei ole itsemurhatyyppiä mutta mielestäni todellakin, sen miettimisen sijasta, olisi oleellisinta nyt keskittyä vertaistuen hakemiseen ja omien selvittämättömien tunnereaktioiden avaamiseen.
Ymmärrän halun tietää "syyn" tai löytää selityksen kaikelle mutta ehkä itsemurhan tehneiden läheisten palsta voisi olla ensimmäinen paikka josta voisit aloittaa matkasi.
Tässä ensimmäinen ja varmaan asiallinenkin
http://www.mielenterveys-taimi.fi/verkko/keskustelu/yleinen_itsemurha.php
Kaikenlainen väkivalta, itsemurhat jne ovat aina tekijänsä vastuulla vaikka toinen osapuoli tekisi mitä tahansa joten toivottavasti löydät tien ulos syyllisyydentunteista jotka sinulle eivät kuulu.
Tsemppiä matkaan!
- henna...
Onko sinulle tuttu?
http://www.narsistienuhrit.info/foorumi/
Kovasti miehesi vaikuttaa NPH:lta tai niin kuin itsekin sanoit, jotain hänellä oli pahasti pielessä.
Älä syytä itseäsi hänen itsemurhastaan, olet tehnyt varmasti kaiken mitä pystyit hänen hyväkseen.
Kokemuksesi ovat tosi rankkoja. Hyvä että olet hakeutunut psykologille.
Paljon voimia sinulle! - +-
https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/tietoa vakivallasta/vaaran merkit/
https://www.naistenlinja.fi/fi/julkinen/tietoa vakivallasta/mista vakivalta johtuu/
http://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdevakivalta/apua-uhreille-ja-tekijoille/
http://www.apua.info/Kategoriat.aspx?classID=94e1cc64-c699-4d3c-9838-73a826dede5d - jkmkj
Etkös voinut yhtään siistimmin aloitusviestiäsi kirjoittaa? Ei jaksa edes lukea kun on kaikki kirjoitettu yhteen
- löö
ei hitto.. kuulostaa tutulta..mut tää viel pahempi..
- xcch
Narsistisen PH, oireyhtymän ääripää, eli kyseessä on psykopaatti. Rankka kokemus ehdottomasti sinulle. Mutta kuten jo neuvoivat huolehdi itsestäsi parhaalla mahdollisella tavalla, yksi elämänvaihe on jäänyt taakse ja tulevaisuus on edessä...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770