Perintömetsän hoitoon osallistuminen

Lentävä euro

Isäni veljen kuoleman jälkeen veljen vaimo ja hänen aikuiset lapsensa perivät vielä yhteisistä jakamattomista metsistä puolet.
Niitä ei vielä jaettu, vaan ne jätettiin edelleen yhtymän muotoon.
isä on hoitanut yhdessä veljensä kanssa näitä yhteisiä metsäpalstoja ja olen minäkin ollut siellä mukana.
Nyt vaan mietityttää sellainen asia, kun veljen aikuiset lapset eivät ole olleet kertaakaan mukana metsähoitotöissä, kun heillä tuntuu olevan aina kiirettä, eivätkä ole ehtineet/haluneet/viitsineet osallistua näihin yhteisiin töihin.
On heitä pyydetty, mutta eivät ole muka ehtineet.
Käyköhän sitten niin, että veljen lapset eivät jatkossakaan osallistu metsäyhtymän yhteisten metsien hoitoon, eivätkä muutenkaan kysele, että olisko siellä töitä, joita voisi tehdä.
Vaan antavat metsien olla ja työt jäävät kohta 75 vuotiaan isäni ja minun vastuulle.
Sitten kun rahaa puun myynnistä on tulossa, niin vasta sitten kiinnostuvat asiasta, kun toiset on tehneet raskaan työn.

Viisainta olisi varmaan jakaa koko metsäyhtymä, niin ei tarvitsi silloin hoitaa niitä metsiä kuntoon, jotka jaossa menevät veljen lapsille.
Metsien jakotilanteessa pitäisi oikeastaan olla sellainen laki, että metsänhoitotöitä tehnyt saisi hyvitystä siltä henkilöltä, joka saisi valmiiksi hoidetun metsäpalstan perinnöksi.
Koska hyvää metsämaata saanuthan joutuu hyvittämään taimikkoa saaneelle, että metsien jako on oikeudenmukainen.

Jakohommakin pitäisi tehdä tilanteessa, jolloin metsänhoitotyöt on tekemättä.
Eihän sekään ole järkevää, että jako suoritetaan vasta, kun metsän on hoidettu kuntoon, silloinhan saajan ei tarvitse tehdä metsänsä eteen mitään työtä, kun toiset on tehneet metsänhoitotyöt valmiiksi.
Se näissä yhteismetsissä on ongelma, eli jos osa omistajista ei halua tai
viitsi osallistua metsänhoitotöihin.

5

478

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Totta turiset...

      Koska kyseessä on perintömetsä niin ette saa edes metsävähennystä.
      Myykää tila ja jakakaa rahat. Noila lähtökohdilla se on paras vaihtoehto

      • Lentävä euro

        Metsien myyti olisi selvin tapa, kun on sellaistakin metsää, joka täytyisi päätehakata muutaman vuoden sisällä.
        Jos metsät on vielä myymättä, silloin kun päätehakkuun tapahtuu, niin kyllä sen metsänhakkuu kone saa toimittaa, kun ei enää viitsi alkaa käsin puita kaatamaan.
        Tuohon hakkuutyöhön tuskin ottaisivat osaa isän veljen lapset, koska heillä tuntuu olevan kiirettä ja töitä, kun eivät ole tähän saakkakaan osallistuneet metsien hoitoon.

        Selvintä olisi myydä metsät jo nyt, koska hakkuun jälkeen ei enää ainakaan meikäläinen hyödy hakatusta metsästä mitään ja siinä tulee vaan sitä uudistus työtä, kun joutuu taimet istuttamaan tai kyllähän ne taimet metsähoitoyhdityksen kauttakin tulevat istutetuksi, palkkatyövoimalla.
        Työn teettämisestä tulee tietenkin maksaa työn tekijälle.
        Koivikkometsää voisi jättää vähän polttopuu tarpeiksi, mutta kaikki männiköt ja kuusikot saisi myydä pois ja pääsisi nauttimaan rahoista.


      • oma kokemus
        Lentävä euro kirjoitti:

        Metsien myyti olisi selvin tapa, kun on sellaistakin metsää, joka täytyisi päätehakata muutaman vuoden sisällä.
        Jos metsät on vielä myymättä, silloin kun päätehakkuun tapahtuu, niin kyllä sen metsänhakkuu kone saa toimittaa, kun ei enää viitsi alkaa käsin puita kaatamaan.
        Tuohon hakkuutyöhön tuskin ottaisivat osaa isän veljen lapset, koska heillä tuntuu olevan kiirettä ja töitä, kun eivät ole tähän saakkakaan osallistuneet metsien hoitoon.

        Selvintä olisi myydä metsät jo nyt, koska hakkuun jälkeen ei enää ainakaan meikäläinen hyödy hakatusta metsästä mitään ja siinä tulee vaan sitä uudistus työtä, kun joutuu taimet istuttamaan tai kyllähän ne taimet metsähoitoyhdityksen kauttakin tulevat istutetuksi, palkkatyövoimalla.
        Työn teettämisestä tulee tietenkin maksaa työn tekijälle.
        Koivikkometsää voisi jättää vähän polttopuu tarpeiksi, mutta kaikki männiköt ja kuusikot saisi myydä pois ja pääsisi nauttimaan rahoista.

        Metsän myynnissä tulee pieni stoppi: Eli metsää voi myydä vasta KAIKKIEN osakkaiden/omistajien suostumuksen jälkeen. Tällöin siis yksikin vastarannan kiiski voi torpata metsänmyyntihankkeen.

        Viisainta olisi (ehkä) jakaa koko metsäomaisuus kahteen osaan, jolloin kysyjä saisi omaa metsää jossa touhuta vapaasti ja antaa toisen sukuhaaran metsien pusikoitua kaikessa rauhassa.

        Perikuntien/monien omistajien metsissä on se ongelma, että jos on yksi innokas metsänhoitaja, menee vaikka raivaamaan pöpelikköä, niin joltain vastarannan kiiskeltä tulee haukut, "mitä menit tekemään ilman lupaani?", "ei näitä olis tarvinnut kaataa"..... jne. Mitään maksua tehdystä työstä et saa, vaan kaikki tuotto menee tasan myöhemmin näiden känkkäränkkien taskuihin, samalla tavalla kuin sinullekin.

        Siksi oma metsä on paras metsä, tukit voi myydä halutessaan vaikka polttopuiksi eikä tarvii kuunnella muitten valituksia.


    • Toinen tapa

      Voitte myös esittää laskun metsätöistänne yhtymälle. Esittäkää muille osakkaille hinnoitteluperusteet ja laskelmat tekemistänne töistä; puunmyyntineuvottelut, palstakäynneistä bensakulut, kirjanpitokulut, veroilmoituksen teko jne.
      Yhtymä on liikeyritys, joka voi maksaa palkkioita. Tällainen käytäntö varmasti aktivoi muita osakkaita ottamaan osaa paremmin.

      • minä vaan

        siis palkka perusteet pitää esittää ja hyväksyttää osakkailla ennen työn tekoa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4128
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      3000
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe