joskus kertoa sulle miten ihana sä olet. Eihän sillä nyt voi ainakaan loukata.
Voinhan
ehkä näin
4162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Saat kertoa. En loukkaannu.
oho, no ei varmastikkaan voi.
Mitää sää hänellä enään vaivaat päätä?
Loukkaamisesta en tiedä, mutta ei se aina ihan hyvältä välttämättä tunnu.
Sellaisessa tilanteessa esimerkiksi, jos tämä kyseinen ihana on ollut joskus kertojaan rakastunut ja saanut pakit. Sitten kun on löytänyt uuden ihmisen ja sen kanssa ei kenties kaikki ole ihan kohdallaan, mutta haluaa kuitenkin yrittää, niin joku tulee kertomaan tuollaista.
Tai jos kyseinen ihana on rakastunut kertojaan ja kertoja on varattu, eikä ole aikomustakaan liittoaan päättää.
Vähän kuin isku vasten kasvoja.