Rannemurtuman vajaa paraneminen

Kalvava ajatus

Ranne murtui helmikuussa. Sitä vedettiin niin kovasti, että mustelmien jäljet näkyvät vielä tänäänkin ihon ruskeina raitoina etenkin sormien tyvinivelten kohdalla.
Käsi turposi.

Kipsiside peitti tyvinivelet, kunnes toisella viikolla leikattiin kipsiä lyhyemmäksi ja jonka jälkeen aloitin jumpata kättä.

Kolmannella viikolla huomattiin, että luut olivat liikkuneet, josta syystä käteen asennettiin luihin ruuvattujen piikkien varaan laite, joka piti luita paikoillaan.

Laite poistettiin kuuden viikon kuluttua huhtikuun lopulla ja nyt siitä on siis yli kolme kuukautta.

Käsi on edelleen hiukan turvoksissa ja on etenkin aamuisin jäykkä. Se alkaa toimia vain vähitellen liikuttelemalla sen, minkä kivulta sietää. Sormien keskinivelet jäivät hieman koukkuun.

Mustelmien paraneminen on pysähtynyt siihen, että sormen sivuun jäi ruskea raita ja sormien tyvinivelten kohdalta iho näyttää kuin olisi likainen.

Käsi on muuten toimiva ja jumppaan joka päivä.

Mutta mistä turvotus voi johtua? Miksi mustelmista jäänyt rusketus ei ole poistunut?
Olisiko syytä mennä käsikirurgille?

3

426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saman kokenut

      Mene hyvä ihminen ehdottomasti lääkäriin! Jokin ei oo kunnossa!

      Itse mursin ranteeni pari talvea sitten pahasti, ensin kipsattiin huonosti mutta sitten leikattiin koska ei toiminut. Leikkauksessa käteen jäi pysyvästi läjä rautaa, vaan toipuminen oli varsin nopea kun operaatio oli ohi ja tehty oikein.

      En ole terveydenhuollon alan ihminen, mutta se mitä kuvaat oireistasi kuulostaa minusta siltä, että jokin on edelleen poissa paikaltaan ja vaatisi korjausta.

      Oma käteni pelaa fine levyineen ruveineen päivineen nykyään. Sen tuntee - ja sen tunsi, kun se ei ollut niin kuin piti.

    • Kalvava ajatus

      Minun olisi mentävä johonkin toiseen paikkaan leikkaukseen. Ei tee mieli mennä enää samaan sairaalaan, jossa on jo kahdesti operoitu.

    • sdfsdfs9

      Missä saa parasta mahdollista hoitoa? Suomessa ei taida olla yhtään kovan luokan käsikirurgia. Ja sitten leikkauksen tai kipsin jälkeen kuntoutus, onko siihen joku kovan tason osaaja?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe