Tupakka pois parvekkeilta

"Happea please!

Haluaisin oikeuden hengittää kotonani ja parvekkeellani puhdasta savutonta ja myrkytöntä ilmaa. Tupakka pois kaupoista ja nikotiinipillerit tai nuuska tilalle, jolloin sivullisten ei tarvitse kärsiä nikotiiniriippuvaisten jatkuvasta sauhuttelusta.

50

673

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • goottipojka

      Se on joo hassu juttu, että ravintoloista ja työpaikasta kielletää tupakointi, mutta parvekkeessa se on silti okei. Sehän on paljon pahempaa himassa varsinki kesällä.

      Mun puolesta tupakat sais jäädä kauppoihin, mutta tekis niistä huomattavasta myrkyllisimpiä, että kuolis vaikkapa vuoden päästä. Olis ihan oikein noille itsekkäille ihmisille.

      • isthisagoodname

        Kukas sitten sun palvelut maksaa, kun 1/3 suomalaisista on vuoden päästä kuollut?

      • röökiakka

        Melko mustavalkoista ajattelua, mutta olet vielä nuori joten se ymmärrettäköön. Oletko ajatellut, mikä on tupakoinnin aloitusikä? Harva aikuinen ihminen aloittaa tupakinnin. Nuoret, varhaisteini-iässä olevat ovat riskiryhmä. Kukaan heistä ei ajattele tupakoinnin aloittaessaan jäävänsä riippuvaiseksi nikotiinista. Ei kukaan. Silti lähes jokainen aloittaja jää erittäin pahaan nikotiinikoukkuun. Olen itse tupakoinut jo kolmisenkymmentä vuotta, olen yrittänyt lopettaa lukuisia kertoja siinä onnistumatta. Parveketupakointiin sanoisin vain että voi voi. Niin kauan, kun tupakkaa myydään laillisesti, tulee sitä voida myös laillisesti polttaa. Omalla parvekkeellaan. En ymmärrä, miksi meitä koukkuun jääneitä syyllistetään ja halutaan tappaa? Miksi ei moraalin sormea nosteta tupakkayhtiöiden suuntaan, jotka tämän ahdingon kaikille ovat aiheuttaneet? Tupakat pois ja kielletyiksi aineiksi. Sitten yhdyn tuohon, ettei omalla parvekkeellaan saa tupakoida.

        Tupakointi ei ole itsekkyyttä. Se on riippuvuutta. On ihan yhtä "itsekästä" päättää vaatia itselleen sitä hajutonta, täydellisen puhdasta ilmaa, jota ei muuten kaupunkioloissa saa keuhkoonsa vedettyä, tupakoi kukaan lähelläsi tai ei. Kyse on vain ja ainoastaan asenteesta. Ennen ei tupakansavu tai haju hääirinnyt ketään. Nyt ollaan niin suvaitsemattomia ja sietokyvyttömiä aivan kaikkien asioiden , siis AIVAN KAIKKIEN asioiden suhteen, ettei tämän päivän ihminen kestä enää yhtään mitään. Koska hän on päättänyt olla kestämättä.

      • husheivaan
        isthisagoodname kirjoitti:

        Kukas sitten sun palvelut maksaa, kun 1/3 suomalaisista on vuoden päästä kuollut?

        Palveluitakin tarvitaan vähemmän. Tarve, kysyntä ja tarjonta on täysin riippuvainen väkimäärästä. Heikot joutaakin mennä, riippuvaiset.

      • ra1ti15ilma
        husheivaan kirjoitti:

        Palveluitakin tarvitaan vähemmän. Tarve, kysyntä ja tarjonta on täysin riippuvainen väkimäärästä. Heikot joutaakin mennä, riippuvaiset.

        Säästöjä tulisi, jos kuolisivat nopeammin, ilman vuosikausien sairauksia jatkohoitoineen. Julmasti sanottu, mutta tupakka tosiaan aiheuttaa syöpää ja muuta. Toivon kaikille tupakoiville päättäväisyyttä olla sytyttämättä sitä yhtä tupakkaa, seuraavan kerran.

      • sdfd sg sdf hg
        röökiakka kirjoitti:

        Melko mustavalkoista ajattelua, mutta olet vielä nuori joten se ymmärrettäköön. Oletko ajatellut, mikä on tupakoinnin aloitusikä? Harva aikuinen ihminen aloittaa tupakinnin. Nuoret, varhaisteini-iässä olevat ovat riskiryhmä. Kukaan heistä ei ajattele tupakoinnin aloittaessaan jäävänsä riippuvaiseksi nikotiinista. Ei kukaan. Silti lähes jokainen aloittaja jää erittäin pahaan nikotiinikoukkuun. Olen itse tupakoinut jo kolmisenkymmentä vuotta, olen yrittänyt lopettaa lukuisia kertoja siinä onnistumatta. Parveketupakointiin sanoisin vain että voi voi. Niin kauan, kun tupakkaa myydään laillisesti, tulee sitä voida myös laillisesti polttaa. Omalla parvekkeellaan. En ymmärrä, miksi meitä koukkuun jääneitä syyllistetään ja halutaan tappaa? Miksi ei moraalin sormea nosteta tupakkayhtiöiden suuntaan, jotka tämän ahdingon kaikille ovat aiheuttaneet? Tupakat pois ja kielletyiksi aineiksi. Sitten yhdyn tuohon, ettei omalla parvekkeellaan saa tupakoida.

        Tupakointi ei ole itsekkyyttä. Se on riippuvuutta. On ihan yhtä "itsekästä" päättää vaatia itselleen sitä hajutonta, täydellisen puhdasta ilmaa, jota ei muuten kaupunkioloissa saa keuhkoonsa vedettyä, tupakoi kukaan lähelläsi tai ei. Kyse on vain ja ainoastaan asenteesta. Ennen ei tupakansavu tai haju hääirinnyt ketään. Nyt ollaan niin suvaitsemattomia ja sietokyvyttömiä aivan kaikkien asioiden , siis AIVAN KAIKKIEN asioiden suhteen, ettei tämän päivän ihminen kestä enää yhtään mitään. Koska hän on päättänyt olla kestämättä.

        Jos sen tupakanlöyhkän hengittäminen on ok, niin tupakoi kotonasi. Tiivistä ovet ja ikkunat tosi hyvin.

      • Inhoan tupakansavua

        Minäkin tupakoin 30 vuotta ja minua vaivasi kaikista eniten se kun poltin niin toiset ihmiset kärsi. Sitten päätin vaan olla ostamatta tupakkaa ja se on pitänyt enkä ole moista syöpäkäärylettä sen koommin kaivannut.
        kadun ikäni sitä että edes koskaan polttamaan aloin. Niin paljon nautin savuttomasta elämästä.

      • astmaa-tikko
        röökiakka kirjoitti:

        Melko mustavalkoista ajattelua, mutta olet vielä nuori joten se ymmärrettäköön. Oletko ajatellut, mikä on tupakoinnin aloitusikä? Harva aikuinen ihminen aloittaa tupakinnin. Nuoret, varhaisteini-iässä olevat ovat riskiryhmä. Kukaan heistä ei ajattele tupakoinnin aloittaessaan jäävänsä riippuvaiseksi nikotiinista. Ei kukaan. Silti lähes jokainen aloittaja jää erittäin pahaan nikotiinikoukkuun. Olen itse tupakoinut jo kolmisenkymmentä vuotta, olen yrittänyt lopettaa lukuisia kertoja siinä onnistumatta. Parveketupakointiin sanoisin vain että voi voi. Niin kauan, kun tupakkaa myydään laillisesti, tulee sitä voida myös laillisesti polttaa. Omalla parvekkeellaan. En ymmärrä, miksi meitä koukkuun jääneitä syyllistetään ja halutaan tappaa? Miksi ei moraalin sormea nosteta tupakkayhtiöiden suuntaan, jotka tämän ahdingon kaikille ovat aiheuttaneet? Tupakat pois ja kielletyiksi aineiksi. Sitten yhdyn tuohon, ettei omalla parvekkeellaan saa tupakoida.

        Tupakointi ei ole itsekkyyttä. Se on riippuvuutta. On ihan yhtä "itsekästä" päättää vaatia itselleen sitä hajutonta, täydellisen puhdasta ilmaa, jota ei muuten kaupunkioloissa saa keuhkoonsa vedettyä, tupakoi kukaan lähelläsi tai ei. Kyse on vain ja ainoastaan asenteesta. Ennen ei tupakansavu tai haju hääirinnyt ketään. Nyt ollaan niin suvaitsemattomia ja sietokyvyttömiä aivan kaikkien asioiden , siis AIVAN KAIKKIEN asioiden suhteen, ettei tämän päivän ihminen kestä enää yhtään mitään. Koska hän on päättänyt olla kestämättä.

        Ei ole itsekästä , jos haju aiheuttaa hengenahdistusta ja kotona ei vois olla,,,missäs sitten?
        Yöllä herään ikävään tupakanhajuun, kun joku polttaa sisällä. ja Lasitettu parveke on tupakanhajun valloittama, ei voi tuulettaa, kun tulee vaan tupakansavua. Se lemu haisee koko ajan. Joo..mulle riittää kohta. Ihan terveyssyistä.

      • O,O

        Tupakkaveroa kerätään vuosittain noin 750 miljoonaa euroa. Aikamoinen lovi valtion budjettiin sitten kun vuoden päästä on kaikki tupakoitsijat kuollu. Mutta kuka mitään julkisia palveluita tarvis? Tärkeintä on, että päästään paheksuttavasta tavasta kokonaan eroon :)

    • Oxygene199999999

      Samaa mieltä.Parvekkeella ei voi lainkaan olla,kun ala- tai sivuparvekkeella kessu palaa. Haju ajaa pois omalta parvekkeelta. Eihän pervekkeilla saa ruokaakaan laittaa,siis miksi saa tupakoida?

    • ex sdp

      Piereskellä voi niin paljon kuin vaan lystää mutta tupakan haju yäk

    • isthisagoodname

      "Parvekkeellani puhdasta, savutonta ja myrkytöntä ilmaa" Just just ainoat syyt, miksi suomalainen menee parvekkeelle, on kalja & tupakka. Haiskahtaa vähän joltain kukkahattunalkutukselta tää kaikkien tupakointi-ininä.

      On se hyvä kun ei polta tai joudu satunnaisen savupilven marinoimaks, niin ei syöpääkään saa! Voi hyvällä omallatunnolla nuuhkia ilmansaasteita ja vetää kossua siinä samalla tai aukaista kemikaalikarkkipussin tai vetästä parin litran lisäainelimsan. Kun tupakkahan on tunnetusti ainoa asia, mikä karsinogeenejä sisltää.

      Savuttomanakaan ei röökinsavu ole ikinä haitannut, laivallakin lapsena oli ihana tupakanvivahde ilmassa. Itse en enään polta kuin satunnaisesti. Käytän ns sähköröökiä, joka on oikeastaan parempi (ja monta kertaa halvempi hankinta) kuin normirööki eikä se haise edes vannoutuneimman kukkatädin nenään.

      Mutta valtio ei tollasia terveellisyyksiä halua markkinoille, paremmat rahat käärii kun ihmiset maksaa päivittäin 4,80€ valtiolle ja samalla tappaa itseänsä. Vähän valistetaan että "soosoo tupakointi tappaa" muodon vuoksi.

      • asmaa-tikko

        Tässä mun asunnossa ei näy mitään savupilveä, mutta parveke ja rappu haisee helvetinmoiselle tupakankärylle. Kaikki tupakoitsijat pitäs laittaa samaan taloon asumaan...

      • O,O
        asmaa-tikko kirjoitti:

        Tässä mun asunnossa ei näy mitään savupilveä, mutta parveke ja rappu haisee helvetinmoiselle tupakankärylle. Kaikki tupakoitsijat pitäs laittaa samaan taloon asumaan...

        Ei varmasti ole yhden tupakoitsijan tekosia. Ehkä oletkin muuttanut "tupakoitsijoiden taloon" ja nyt itket sitä...

      • Tupakalle täyskielto

        ""Parvekkeellani puhdasta, savutonta ja myrkytöntä ilmaa" Just just ainoat syyt, miksi suomalainen menee parvekkeelle, on kalja & tupakka. Haiskahtaa vähän joltain kukkahattunalkutukselta tää kaikkien tupakointi-ininä."

    • isthisagoodname

      Tee siis vaikkapa taloyhtiölle aloite parvekelaseista tai parannuksesta, jolla noi savut ei välttämättä sinne teille asti pääsisi. Itse olen asunut useamman vuoden kerrostalossa, eikä ikinä valitettu tupakoinnista tai kuulunut naapurin puolelta ärräpäitä.

      • Siisti mies 70 v

        Ei ne parvekelasit estä typakan löyhkältä. Laseissa on melkein sentin raot ja pienemmästäkin se löyhkä leviää. Ihan kurlatun rään löyhkä se on...

      • Nikotinistinupi

        Sama täällä olen asunut 33 v samassa kerrostalossa ja koko ikäni tupakoinut n 35 vuotta, nyt olen ollut tupakoimatta 2,5 v, eikä tämäkään huonolta vaihtoehdolta tunnu.

      • että näin
        Siisti mies 70 v kirjoitti:

        Ei ne parvekelasit estä typakan löyhkältä. Laseissa on melkein sentin raot ja pienemmästäkin se löyhkä leviää. Ihan kurlatun rään löyhkä se on...

        Aika kuuma on kesällä helteellä oleskella parvekkeella ,jos lasit pitää olla kiinni,naapurin tupakoinnin vuoksi.

      • siisti naapuri

        Joo nimenomaan: tupakoitsijat savutelkoot lasit kiinni. Kun niillä vaan on tapana avata se reunimmainen lasi mikä on naapurin parvekkeen kyljessä. Eivät osaa avata vielä kaksi lasia lisää niin savut menisi vähän kauemmas. Ei vaan jaksa., vissiin tuapkointi vienyt hapenottokyvyn ja voimat. pskasakkia ne on.

        Avoin parveke on tupakoimattoman oikeus. Tupakoitsijoille ei oikeutta rajoittaa muiden ml. lasten vapauksia.

      • KÄÄ.ÄK

        Nimenomaan väärin.

        Lasitettu parveke on sitten vähän kuin pullo. Jos savua jostain tulee sisään, se sitten takuuvarmasti jää pyörimään sinne sisälle. Mitä ylempi kerros, sen suurempi savuongelma. Alakerran naapuri kun vetäisee kuubalaisen sikarin, savu nousee ylöspäin ja lasitetut parvekkeet hataria, ei ilmatiiviitä. Mutta estävät tuulemisen...

        Tupakkarasismi kai yleisin rasismi tätänykyä suomessa. Meillä rivarissa puhuttiin asia selväksi jo vuosia sitten. Jos joku tupakoi pihallaan, oma asiansa. Ihan sama kuin grillaamisen tms kanssa. Eniten meillä ollut polemiikkia lapsiperheistä, aiheuttavat valtavaa meluhaittaa. Pitäisi kai olla kuulosuojat päässä, jos menee omalle pihalleen. Ja metelihän jatkuu myös öisin, jos seinän takana joku koliikkivauva, pitäåisi sitten nukkua kuulosuojaimet päässä.

        Vaan, tähän jälkimmäiseen ongelmaan ei oikein voi puuttua. Pitäis perustaa lapseton taloyhtiö. Aivan samalla tavalla kuin on savuttomia taloyhtiöitäkin.

        Valinnanvaraa, tupakkaa pääsee kyllä nykyään pakoon, kirkuvia kakaroita jokapaikassa.

    • jfjv

      Juu...aamulla ovikello soi jo yläkerran naapuri kävi uhkailemassa häädöllä jos vielä poltan parvekkella...liekkö sillä oikeutta kieltää mua polttamasta ku vuokran antaja on antanu luvan...tekis mieli ilmottaa johonki tommosesta uhkailijasta...

      • Yäkerrasta kuuluu:

        Toivottavasti saat oikein "Isän kädestä"!

        Aivan oikein, minä kiihotan tätä röyhkeää ja itsekästä häiriköivää kansanryhmää vastaan aivan avoimesti.

      • Nikotinistinupi

        Ilmoita vaikka minulle.

    • KurtBliX

      Joo, "jfjv" ÄLÄ ANNA PERIKSI näille suvaitsemattomille demarinatseille!
      Anna palaa vaa...!

      • ilko

        Johan on sairasta puhetta toi, että ihminen ei saa polttaa oman kotinsa parvekkeella!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        Guzenina, sinä Suuri Poliitikko! Täältäkö sinä löysit uuden ideasi
        parvekkeella poltosta???????????????
        Sinun ainoat ansiosi politiikassa on tämä asia sekä yritys oluen
        prosenttien laskemisessa!!!
        Mitään muuta et kykene tekemään!!!!!!!
        Voisitko lähteä takaisin mistä tulit???
        Tämäkö on tasa-arvoa?
        Minusta pitäisi sitten kyllä kieltää kynttilän poltto (haisevat), auringonotto (aurinkorasva haisee palaneesta ihosta), kaikki melu ym.parvekkeilla.
        Ja sinun guzenina pitäisi kunnioittaa sellaisia yliherkkiä ihmisiä yleisillä paikoilla, jotka eivät kestä mitään ylimääräisiä tuoksuja!!!!!!!!
        Eli kaikki hajuvesi ym.pitää kieltää yleisillä paikoilla!!!!
        Etkö seuraa ohjelmia? Näitä ihmisiä on joukossamme!!!!

      • hahaha..
        ilko kirjoitti:

        Ei se haju senkin urpo! Vaan se, että tupakansavua on vaarallista hengittää. Niin sanottua passiivista tupakointia. Oman valintanne ootte tehny ja alkanu polttamaa, jote siinähä kärsitte. Miks meiän pitäs kärsiä teiän tyhmyyksistä?

      • Räucherin
        hahaha.. kirjoitti:

        Ei se haju senkin urpo! Vaan se, että tupakansavua on vaarallista hengittää. Niin sanottua passiivista tupakointia. Oman valintanne ootte tehny ja alkanu polttamaa, jote siinähä kärsitte. Miks meiän pitäs kärsiä teiän tyhmyyksistä?

        Olet naurettava! Ikäänkuin satunnainen tupakansavun pölähdys sinua jotenkin uhkaisi! Käypä oikein tarkalla seulalla läpi omat elämäntapasi, niin sieltä se syy tulevaan syöpääsi löytyy!

      • Räucherin kirjoitti:

        Olet naurettava! Ikäänkuin satunnainen tupakansavun pölähdys sinua jotenkin uhkaisi! Käypä oikein tarkalla seulalla läpi omat elämäntapasi, niin sieltä se syy tulevaan syöpääsi löytyy!

        Olet aivan oikeassa, ja sinua edeltävä kirjoittaja irroitti seurauksen alkuperäisestä ongelmasta. Alkuperäinen ongelma oli niillä ihmisillä jotka joutuivat työskentelemään sisätilassa jossa oli runsaasti tupakansavua, kuten ravintolatyöntekijät. Ulkoilmassa tapahtuva passiivinen tupakointi ei ole vaaraksi kenellekään.

        P.S. Auringonotto aiheuttaa huomattavat kustannukset yhteiskunnalle ihosyöpien hoidon vuoksi, ja siihenkin kuolee ihmisiä. Rattijuoppojen aiheuttamat kuolemat ja vammautumiset ovat suuri menoerä, mutta alkolukkoa (ainoa keino lopettaa tämä) ei ole saatu vieläkään pakolliseksi varusteeksi jokaiseen autoon... Joten jos politikot nyt ensialkuun säätäisivät sen pakolliseksi, ja miettisivät tupakoinnin kieltämistä parvekkeilla sen jälkeen!

      • Ramijuu
        Räucherin kirjoitti:

        Olet naurettava! Ikäänkuin satunnainen tupakansavun pölähdys sinua jotenkin uhkaisi! Käypä oikein tarkalla seulalla läpi omat elämäntapasi, niin sieltä se syy tulevaan syöpääsi löytyy!

        oletko edes kuullut sellaisesta sairaudesta kuin Astma? tupakan savu on tuossa tapauksessa astmakohtauksen aiheuttaja ,ja astmakohtaus on hyvin rankkakoetus ja vain itseään ajattelevat tupakoitsijat eivät helpota astmaatikon elämää,

      • ra1t1s ilma
        Ramijuu kirjoitti:

        oletko edes kuullut sellaisesta sairaudesta kuin Astma? tupakan savu on tuossa tapauksessa astmakohtauksen aiheuttaja ,ja astmakohtaus on hyvin rankkakoetus ja vain itseään ajattelevat tupakoitsijat eivät helpota astmaatikon elämää,

        Minä en voi joskus kunnolla hengittää, kun asuntoon tunkeutuu tupakanlöyhkää. Jopa vahvan deodorantin tai partaveden lemu tekee olon hankalaksi. Käytän tuuletinta puhaltamaan hajuja pois, mutta parempi olisi, jos saisi hengittää raitista ilmaa.

      • asmaa-tikko
        ilko kirjoitti:

        Johan on sairasta puhetta toi, että ihminen ei saa polttaa oman kotinsa parvekkeella!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        Guzenina, sinä Suuri Poliitikko! Täältäkö sinä löysit uuden ideasi
        parvekkeella poltosta???????????????
        Sinun ainoat ansiosi politiikassa on tämä asia sekä yritys oluen
        prosenttien laskemisessa!!!
        Mitään muuta et kykene tekemään!!!!!!!
        Voisitko lähteä takaisin mistä tulit???
        Tämäkö on tasa-arvoa?
        Minusta pitäisi sitten kyllä kieltää kynttilän poltto (haisevat), auringonotto (aurinkorasva haisee palaneesta ihosta), kaikki melu ym.parvekkeilla.
        Ja sinun guzenina pitäisi kunnioittaa sellaisia yliherkkiä ihmisiä yleisillä paikoilla, jotka eivät kestä mitään ylimääräisiä tuoksuja!!!!!!!!
        Eli kaikki hajuvesi ym.pitää kieltää yleisillä paikoilla!!!!
        Etkö seuraa ohjelmia? Näitä ihmisiä on joukossamme!!!!

        Työpaikkani on hajuton, ei siis saa käyttää hajuvettä ja hyvä niin. Eikö kukaan ymmärrä, että joukossa on allergisia, jotka saa oireita ja ne ei oo mukavia!!
        Ja polttakoon, kunhan se savu ei tule mun asuntoon ja en tarvitse sitä haistella. Ei yhtään minkäänlaista tupakan lemua MUN asunnossa.

      • Olet yksinkertainen
        Välittäjä_LKV kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa, ja sinua edeltävä kirjoittaja irroitti seurauksen alkuperäisestä ongelmasta. Alkuperäinen ongelma oli niillä ihmisillä jotka joutuivat työskentelemään sisätilassa jossa oli runsaasti tupakansavua, kuten ravintolatyöntekijät. Ulkoilmassa tapahtuva passiivinen tupakointi ei ole vaaraksi kenellekään.

        P.S. Auringonotto aiheuttaa huomattavat kustannukset yhteiskunnalle ihosyöpien hoidon vuoksi, ja siihenkin kuolee ihmisiä. Rattijuoppojen aiheuttamat kuolemat ja vammautumiset ovat suuri menoerä, mutta alkolukkoa (ainoa keino lopettaa tämä) ei ole saatu vieläkään pakolliseksi varusteeksi jokaiseen autoon... Joten jos politikot nyt ensialkuun säätäisivät sen pakolliseksi, ja miettisivät tupakoinnin kieltämistä parvekkeilla sen jälkeen!

        Auringonotto ei yleensä haise naapurien asuntoihin pelle.

        Tupakanhaju on niin paha, että se herättää yöllä ja päivälläkin se on vastenmielistä. Tupakoitsijoita pitäisi alkaa vainoamaan kunnolla.

    • E-Tupakki paras

      Tupakkayhtiöt estävät kaikki muutokset sillä niillä valta politikkoihin.Se on se rahan valta.Arvatkaapa kuka esti sähkösavukkeenkin tuloa ja vielä estää ettei saa ostettua suomesta siihen nikotiiniliuosta.No Amer oli estämässä kyseistä asiaa.E-tupakka ei häiritsisis juuri ketään mutta onneksi EU on määräämässä lailliseksi koko alueellaan,mutta menee vielä 4 vuotta kun suomi vaatii siirtymäaikaa.
      No onneksi netistä voi laillisesti tilata kaikkea EU:n alueelta sillä jos laillinen Englannissa on se myöskin laillista Suomessa vaikka vain omaan käyttöön saa tilata nykyisin.

      • höyrystelijä

        Vielä kun kertoisit miten tuota tupakkalakia sovelletaan Suomessa, kun ravintoloissa/kahviloissa ei enää tarvitsekaan tuon kanssa ulos mennä......vai tarviiko? Ja kun tuon ostaminen on Suomessa kielletty, pitääkö sitä salaa höyryytellä? Itsellä on sellainen vempele ja aika hyvin toimii hätätapauksissa, parempi kun tuo kamalan mallinen inhalaattori....joka on luvallinen.

    • köyhä lasiton

      Mulle on yksi ja sama vaikka savuttelevatkin parvekkeella, mutta kunhan huolehtivat ettei savu kulkeudu naapuriin. Keinot on sallittu, mutta ne voi maksaa. Halvempaa on antaa naapureiden kärsiä - taloyhtiön ja suomen lain tuella.
      Monella on nykyään parvekelasit, joten pitäisi edes ne kiinni ettei savut mene sille kenellä ei ole parvekelaseja.
      Sallittu parveketupakointi nykyisellään on sama kuin veisi roskat naapurin pihalle. Oma piha on siisti, mutta naapurille mätetään paskat.

    • Komee poika
    • tupakkavero

      Tupakoimattomille voisi määrätä myös tupakkaveron maksettavaksi jotta saataisiin enemmän verorahoja terveydenhuoltoon!

    • Rauhaa please

      Haluaisin oikeuden nauttia elämästäni ilman kukkahattutätien päänaukomista. Pysykää sisällä jos pieni savuntuprahdus häiritsee tai laittakaa vaikka foliohattu päähän.
      Oleellista on että lopetatte kitisemisen turhasta.

      • mdgafar

        Tässä parasta aikaa haistelen sitä lemua. On se p...... että maksan kallista vuokraa asunnosta ja tässä kolossa ei ole edes raitista ilmaa. Mikä on ihmisen perustarve, henkittää puhdasta ilmaa. Yötä päivää ..ei tule lasitetusta parvekkeestakaan. Silmät vuotaa ja poskiontelot tulehtuneet.
        Siinä sulle turha kitinä...tupakointi kielletään vielä joku kaunis päivä, niin se vain on!1

    • PieniNainenVain

      Kyllähän se harmittaa, jos sisällä on tunkkainen ilma ja ajattelet että "avaampa ikkunan tai parvekkeen oven, niin tulee railkasta ilmaa sisään"...
      Ja sitten kun avaat sen oven tai ikkunan, niin asunto täyttyy tupakan hajulla. Äkkiä ovi takaisin kiinni ja sitten vaan toivotaan, että se haju hälvenisi nopeasti.
      Paha mieli siitä tulee, eikä parvekkeen lasit sitä lemua torju.
      Yleensä en päänaukomista harrasta, en edes tästä asiasta, mutta kun kerran löytyi sopiva ketju niin mutistaan nyt sitten ;)
      Eikö kerrostaloihin voisi tehdä erillisiä tupakkahuoneita? Tai jotain? Huoh... tuskin muuttuu tämä asia ikinä...

    • oooppp

      Mahtaisiko häkävaroitin reagoida tuprutteluun? Pilli huutaisi aina tarvittaessa. Ei tarvitsisi savuttomien ihmisten pitää meteliä.

    • G13A

      Tulee mieleen toi alakerran ukko tässä talossa, joka alottaa "yskimisen" jos kuulee meijän avaavan parvekkeen oven. Sitten taas jos sinne tupakalle oikein hiipii, niin ei sieltä sitten mitään yskimistä kuulu. Eli mitään savuhaittoja ei hänen asuntoonsa tule, varsinkaan ei näin talvella.

    • Ilmansaastuttaja

      Tupakointi, joka aiheuttaa naapureille savuhaittoja, pitäisi tehdä yksinkertaisesti laittomaksi varoituksen jälkeen vaikkapa 2000€ sakon uhalla/kerta. Jos haluaa polttaa vapaasti, niin muuttakoon yksikseen pellon keskelle.

      Tässä tapauksessa ehdottomuus on välttämätöntä. Erityisesti kerrostalotupakoitsija on usein vastenmielinen saasta, joka ei välitä muille aiheuttamastaan haitasta. Tälläisia ihmisiä pitäisi kurittaa piikkilankaruoskan avulla, koska puhe ei tehoa kuin harvoihin.

    • kyllästynytpolttajii

      Mua yksinkertaisesti vituttaa kun naapurissa asuu ulkomaalaisia (joo en oo rasisti) ne ilmeisesti asuu parvekkeella, kun jatkuvasti sössötetään jotain ja vedetään tupakkaa naamaan. Etenkin helteisillä ilmoilla musta ois ihan kiva pitää ikkunoita eläintenkin takia auki, mut ei, jatkuvasti tulee tota saatanan paskan hajua sisään ja samalla ite sit altistuu kaikenmaailman myrkyille. Mä vaan en voi _sietää_ tupakanhajua, bussipysäkilläkin jotkut helkkarin taliaivot tulee siihen viereen röökille ja ite joutuu sit painuu sadan metrin päähän ettei tartte haistella sitä paskan hajua, ilmeisesti eivät tajua ettei kaikki satu polttamaan. Jos se on oikeesti noin kivaa se polttaminen niin laittakaa sata tupakkaa suuhun samanaikaisesti niin saatte kunnon hatsit!!!!!!!

    • kyllästynytvalittaji

      Hyvin harva talvella hengailee muuten vain parvekkeella huomattavia aikoja, jotta saisi hirveitä hajuhaittoja itselleen, saati sitten tuulettele kämppäänsä yltiöpäin muutenkaan koska ulkona on kylmä.

      Kuka helteellä edes tuulettaa? Ymmärrän kyllä sillon kun aurinko laskee ja käy edes jonkinlainen tuulenvire, mutta ainakin järjellä ajateltuna ei tulisi mieleenkään avata ikkunaa, koska lisää lämpöö pukkaa huoneeseen. Ymmärrän kyllä silloin kun on oikeasti hyvät olosuhteet tuulettaa kämppää, niin on inhottavaa jos tulee tupakansavua. Mutta tuskin kaikki nyt 24/7 siellä polttele. Avatkaa toinen ikkuna siksi aikaa, jos parvekkeen puolella joku nyt sattuu samaan aikaan polttaan.

      Usein tollaset äärimmäisyyksiin menevät tupakkavalittajat valittaisivat siltikin, vaikka saisivat tupakanpolton loppumaan parvekkeilla. Seuraavaksi valitetaan sitten siitä kuinka suodatinpussi on päätynyt väärään roskikseen, tai jonkun auto ei ole millilleen parkkeerattu oikein, tai että pitäisi tossut jalassa hiippailla omassa asunnossaan. Parhain mitä olen kuullut, on se että jonkun piti tehdä erillinen ilmoitus käytävään, kun kylään on tulossa isompi porukka, esim oma perhe tai sukulaisia. Jos ei sitä etukäteen tehnyt, niin johan alkoi postiluukusta tippumaan valitusviestejä. Ihmiset on vähän kyllä muuttunut sietokyvyttömiksi.

    • tasa-arvoa jaetaan

      okei, sitten pitää myös hävittää kaikki uskonnot maan päältä ja kieltää niiden harjoittaminen missään muodossa, kaikki heikot uskovaiset tulee sulkea jonnekkin pakkohoitoon. myös piereskely on kiellettävä, kaikille tulppa perseeseen, jopa lapsille, ei poikkeuksia.. miten joku oikeasti luulee että tupakka joskus kielletään kokonaan? heti kun parveketupakointi kielletään, alan polttamaan varmaan sisällä liesituulettimen alla, nauttikaa sitten savuista ;)

    • kessumamam

      Meidän asunnossamme asuu kaksi aikuista joista toinen polttaa. Ja se toinen käy ulkona tupakalla. Siis minä.
      Ja vain päivisin.Yöllä en polta,ei tulisi mieleenkään nousta yöllä savuille!

      Asuntomme on 8. kerroksessa,eikä meillä vielä ole parveketta,kuten ei kellään tässä pystylinjassa. Ensi kesäksi saamme parvekkeet,remppa on jo alkanut.

      Alakerrassa asuu joku,joka yölläkin tupakoi.
      Päiväsaikaan,kun tuuli hajottaa savun,ei ongelmaa ole. Mutta kun tuuli tyyntyy
      niin savu nousee heidän asunnostaan suoraan omaamme seinää pitkin.
      Välillä savu haisee hyvin voimakkaana kylppärissä jossa kuivaan pyykkinikin.
      Miehelläni on astma joten eipä ole kivaa hänelle tämä savun nousu...
      Eikä ole kivaa savuinen pyykkikään.

      Jos kerran minä voin mennä hissillä 8 kerrosta alas ja ulos tupakalle niin mikseivät
      naapurit voi?
      Mielestäni ovat vain laiskoja!

      Kyllä sen verran voi naapureitaan ajatella. Itse teen talvella lumitöitäkin,kun huoltoyhtiö tekee osansa niin huonosti.
      Kesällä olen muulla tavoin avuksi naapureillemme.

      Palkitsevat siitä sitten savuttelemalla yöt läpeensä ja mölisemällä... ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe