Otsikot näkyvät aina niin lyhyesti, että on hyvin vaikeaa muotoilla asia ymmärrettävään muotoon. Aiheeni kuitenkin käsittelee bi-seksuaaleilla mahdollisesti edessään olevaa valintaa: valitakko yleishelpon "hetero"elämän eri sukupuolta olevan henkilön kanssa, tekemällä mahdollisesti lapsia, menemällä naimisiin tjsp. mitä tyypilliset heteroparit normaalisti tekevät. Tietenkään tällaista valintatilannetta ei ainakaan näin mustavalkoisena ole jos on avoimesti kertonut läheisilleen omasta biseksuaalisuudestaan. Minä en ole.
Olen suurimman osan elämästäni elänyt ns.heteroelämää vaikka jo lapsesta saakka olen ollut ihastunut myös tyttöihin. Pari naissuhdettakin minulla on ollut, mutta suurimmaksi osaksi olen deittaillut miehiä. Nämä naissuhteet ovat aina noin pintapuolisesti vaikuttaneet mitättömiltä suhteilta, koska niistä en ole perheelleni puhunut, toisin kuin suhteista miesten kanssa. Kun on miehen kanssa seurusteltu puoli vuotta perhe on jo alkanut vihjailemaan kihlautumisista ja kysellyt jopa lastenkin perään. Täten on itsellekkin siinä syntynyt sellainen illuusio, että tämä on oikeasti vakavaa.
Kaikesta mahdollisesti tuesta huolimatta kaikki suhteeni miehiin ovat kaatuneet siihen, etten ole enää sietänyt enempää. Mielestäni en ole ollut suhteessa itselleni oikeanlaisten miesten kanssa. Toisaalta naisten kohdalla ei ole tuollaista tunnetta tullut. Ne suhteet ovat aina kaatuneet omaan vaikeuteensa, kun en mieluusti kertoisi naissuhteistani perheelleni
jne. Tälläkin hetkellä seurustelen naisen kanssa.
Olemme nyt siinä tilanteessa, että joko syvennämme suhdettamme astumalla uudelle tasolle tai sitten lopetamme tähän. Tyttöystäväni ei enää kestä piilotteluani. Hän tahtoisi meidän olevan julkisesti yhdessä, menevän kihloihinkin voiden ylpeästi todeta sormuksia ihmetteleville ihmisille olevamme kihlapari yms. Yhteinen elämä hänen kanssaan vaikuttaa aivan ihanalta ajatukselta. Rakastan häntä. Silti en tunne pääsevän eroon näistä ajatuksistani olisiko "helppo heteroelämä" parempi vaihtoehto kuin vähemmistöelämä mitä naisen kanssa yhdessä eläminen noin periaatteessa olisi.
Onko muilla tällaisia ajatuksia oman elämän valinnan suhteen, siis kumppanin sukupuolen valinnan suhteen? Periaatteessa jos kerran bi on, niin eikö kyseisen asian pitäisi olla aikalailla valintakysymys? Jos kerran pitää molemmista sukupuolista samalla tavoin, niin mikseivät kaikki miettisi tuota valintaansa tahtooko elää "homoelämää" vai "normaalia heteroelämää"?
Vai jyräävätkö ihmisyksilöt tällaisen ajattelutavan yli? Eli jos nainen rakastuu juuri tiettyyn naiseen, ei tämä mietikkään jakavansa elämää miehen kanssa sen enempää kuin muiden naistenkaan kanssa, koska on rakastunut juuri kyseiseen naiseen.
Olen suurimman osan elämästäni elänyt ns.heteroelämää vaikka jo lapsesta saakka olen ollut ihastunut myös tyttöihin. Pari naissuhdettakin minulla on ollut, mutta suurimmaksi osaksi olen deittaillut miehiä. Nämä naissuhteet ovat aina noin pintapuolisesti vaikuttaneet mitättömiltä suhteilta, koska niistä en ole perheelleni puhunut, toisin kuin suhteista miesten kanssa. Kun on miehen kanssa seurusteltu puoli vuotta perhe on jo alkanut vihjailemaan kihlautumisista ja kysellyt jopa lastenkin perään. Täten on itsellekkin siinä syntynyt sellainen illuusio, että tämä on oikeasti vakavaa.
Kaikesta mahdollisesti tuesta huolimatta kaikki suhteeni miehiin ovat kaatuneet siihen, etten ole enää sietänyt enempää. Mielestäni en ole ollut suhteessa itselleni oikeanlaisten miesten kanssa. Toisaalta naisten kohdalla ei ole tuollaista tunnetta tullut. Ne suhteet ovat aina kaatuneet omaan vaikeuteensa, kun en mieluusti kertoisi naissuhteistani perheelleni
jne. Tälläkin hetkellä seurustelen naisen kanssa.
Olemme nyt siinä tilanteessa, että joko syvennämme suhdettamme astumalla uudelle tasolle tai sitten lopetamme tähän. Tyttöystäväni ei enää kestä piilotteluani. Hän tahtoisi meidän olevan julkisesti yhdessä, menevän kihloihinkin voiden ylpeästi todeta sormuksia ihmetteleville ihmisille olevamme kihlapari yms. Yhteinen elämä hänen kanssaan vaikuttaa aivan ihanalta ajatukselta. Rakastan häntä. Silti en tunne pääsevän eroon näistä ajatuksistani olisiko "helppo heteroelämä" parempi vaihtoehto kuin vähemmistöelämä mitä naisen kanssa yhdessä eläminen noin periaatteessa olisi.
Onko muilla tällaisia ajatuksia oman elämän valinnan suhteen, siis kumppanin sukupuolen valinnan suhteen? Periaatteessa jos kerran bi on, niin eikö kyseisen asian pitäisi olla aikalailla valintakysymys? Jos kerran pitää molemmista sukupuolista samalla tavoin, niin mikseivät kaikki miettisi tuota valintaansa tahtooko elää "homoelämää" vai "normaalia heteroelämää"?
Vai jyräävätkö ihmisyksilöt tällaisen ajattelutavan yli? Eli jos nainen rakastuu juuri tiettyyn naiseen, ei tämä mietikkään jakavansa elämää miehen kanssa sen enempää kuin muiden naistenkaan kanssa, koska on rakastunut juuri kyseiseen naiseen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jyrää.
Ei rakkautta voi valita. Jos voit et ole koskaan ollut oikeasti rakastunut.
Asiahan on just niin kuin itsekin sanot tuossa viimeisessä kappaleessa. Ei sitä voi valita keneen rakastuu ja jos on bi, ei edes sitä kumpaan sukupuoleen rakastuu. On vain elettävä sitten sen mukaan, kumpaa sukupuolta kumppani on. Absurdi ajatus, että jos on bi, voi valita keneen rakastuu. Ei se niin mene, luonto on vaan ihmeellinen, joihinkin tunnet vetoa ja joihinkin et-
Sinuna minä pitäisin kiinni rakastamastasi ihmisestä ja paskat välittäisin pohtia homosuhteen vaikeuksia. Niitä riittää heterosuhteessakin, ja varsinkin jos jäät kaipaamaan tätä naista, jonka dumppaamista typeristä syista nyt mietit.
Jotenkin kuulosti niin tutulta tällainen pohdinta, että täytyy vastata tähän viestiin. En tiedä on tästä nyt lohtua, mutta pari asiaa tulee mieleeni sanoa. Ensinnäkin on hienoa, että pystyy jo tuolla tavalla erittelemään bi-elämän vaikeutta ja hienoutta. Mulle itselleni sanomasi sanat miehistä olivat myös varsin tuttua puhetta: suhteet kaatuvat siihen, ettei enää kestä enempää. Nyt olen lakannut yrittämästä miesten kohdalla, vaikka tunnetusti suhteet naisiin ovat aina lähestulkoon yhtä vaikeita. Kuitenkin kyse suhteissa on kai nimenomaan henkilökemioista ja siitä just, kuka nyt sattuu "nappaamaan" kunnolla ja koskettamaan myös syvemmällä tasolla.
No, kaiken tämän höpinän päätteeksi sanon vaan, että seuraa sydämen ääntä, vaikka se hieman kornilta kuulostaakin. Vain itse voi tietää, mikä on oikein, ja mikä on kestävää oman tunne-elämän kannalta. Aina kannattaa olla rohkea, sillä myös samaa sukupuolta edustavien ihmisten välisessä suhteessahan on kyse rakkaudesta (ainakin näin pitäisi olla). Jos rakastat tätä naista, niin olisi tosi sääli, jos vain pelkästään heteroelämän ns. helppouden takia luopuisit hienosta ihmisestä.
Tsemppiä!!! :)
Eikö olisi vain helpointa tulla kaapista? Voin sanoa että on erittäin vapauttavaa. Sitten ei tarvitse niin paljon murehtia moisista.
Itse en tosin ole murehtinutkaan. Olen kyllä käynyt asian läpi mielessäni, koska minun täytyi luopua tuosta "normaalista" elämästä mielessäni. Jo lapsesta asti olen halunnut vain yhtä asiaa: perhettä, äitinä olemista. Kun tajusin bi seksuaalisuuteni ja sen että olen enemmän naisiin päin kallellaan, tajusin että asia täytyy käydä läpi. Sitä sitten ajatteli ja luopui. Toki lapsia voi saada lesbo suhteessakin, mutta vaikeampaa se tulee ilman muuta olemaan, joten varmuuden vuoksi luovuin asiasta. Nyt on sitten vapaa sellaiseen suhteeseen kuin vastaan tulee. Koska loppujen lopuksi minulle tärkeintä on koko loppuelämän kestävä rakkaus.
Asiaa kyllä helpotti se, että edes lapsena perhettä kuvitellessani en oikein osannut kuvitella itselleni miestä. Kuvittelin sen sinne vain koska äitini jaksoi tolkuttaa että lapsella pitää olla ehjä perhe (on nuorten mielenterveys puolella töissä). Joten oli helpotus luopua tuosta mies osuudesta haaveessani :D . Lapset oli sitten vaikeampi homma, mutta sekin onnistui.
Ympäristön ajatukset suhteestani naiseen eivät onneksi ole koskaan minua häirinneet.
mäkin olen bi enkä ole kaapista tullut..tuun sitten kun siihen on sopiva tilaisuus