Millainen ihminen

pohjimmiltaan on kaksissuntaista mielielehäiriötä sairastava? Kysyn ihan siks kun tapasin ja olen tutustunut tällaista häiriötä sairastavaan ihmiseen, jolla on jotakin lääkettä paria kolmea lajia päällä. Hän on 45 vuotias nainen. Harrastusten merkeissä tapasin, mutta mietin voiko hänestä saada luotettavaa, ja millaista perhetuttavaa.???

Se, että uskallanko ottaa perhetutuksi ja miten hän ajanmittaan suhtautuu meihin? Tuleeko minulle tai puolisolleni hankaluuksia.?jne????Ovatko Bipot hyväksikäyttäjiä tai samanluonteisia kuin narsistit?
2116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olen bipo. Mielestäni bipot eivät ole samankaltaisia kuin narsistit/hyväksikäyttäjät, sairauteen vain kuuluu mielialojen (ei siis persoonallisuuden, mihin narsismi luetaan) muutokset. Eli siis masennusjaksoja ja maniajaksoja.

Tietysti ymmärtääkseni sairauteen liittyy usein oheissairastavuutta, esim. juurikin persoonallisuushäiriöitä, mutta ei mielestäni pelkästään kaksisuuntaisuus tee ihmisestä epäluotettavaa.

Mielestäni on kyse paljoltikin sairastavan omasta persoonallisuudesta. Manian aikaan tulee sairaalle paljon "ongelmia", rahojen tuhlailua, seksihalujen nousua, yleistä rauhattomuutta. Henkilö saattaa olla myös ärtyisä, maniat vaihtelevat varmasti ihmisestä riippuen. Hänen manioihinsa tai masennuksiinsa ei kannata mennä mukaan, eli järki siinä suhteessa peliin. Eli ei lainailla rahaa typeriin hankkeisiin ja kannattaa varoa hänen alkoholinkäyttöään, jos käyttää usein, niin huono merkki.

Itse en halua kenellekään pahaa, en myöskään manian aikaan, mutta mania etenkin liitettynä alkoholiin saattaa aiheuttaa ongelmia, koska molemmat vaikeuttavat impulssien hallintaa. Eli manian aikaan alkoholia nauttiessa sattuu "vahinkoja", jotka kaduttavat myöhemmin, mutta joita ei välttämättä voi enää korjata. Eli en ole koskaan kenellekään tieten tahtoen halunnut ongelmia, mutta pari kertaa on hieman karannut mopo käsissä. Riippuu varmasti myös sairauden vaikeusasteesta.

Mutta rehellisesti sanoen en osaa tuohon sen tarkemmin vastata, eihän muistakaan ihmisistä voi varmaksi sanoa. Jos hänen elämäntapansa on terveellinen, syö siis säännöllisesti lääkkeet, päivärytmit ym. huolehdittuina ja välttelee alkoholia, ja on henkilönä vilpitön ja kiltti, niin en usko että sen suurempia vaikeuksia sinulle aiheuttaa. Tietysti jos hän kokee sinut manian aikaan vihamieheksi, niin en tiedä. Varmaan ihmisestä riippuvainen.

Tiettyihin maanikoihin luottaisin, toisiin suhtaudun varauksella. Kannattaa aina kuitenkin huolehtia omasta voinnista, ettei mene liiaksi mukaan toisen mahdollisiin murheisiin. :)

Äänestä

Todellakin, riippuu bibosta. Ei kaikki Ladakuskit ole venäläisiä eikä kaikki syöpäpotilaat ole allergisia mansikoille. Ja siihen malliin. Onko kaikki terveet sitten luotettavia? Pyh. :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tuttavaksi/ystäväksi kirjoitti:

pohjimmiltaan on kaksissuntaista mielielehäiriötä sairastava? Kysyn ihan siks kun tapasin ja olen tutustunut tällaista häiriötä sairastavaan ihmiseen, jolla on jotakin lääkettä paria kolmea lajia päällä. Hän on 45 vuotias nainen. Harrastusten merkeissä tapasin, mutta mietin voiko hänestä saada luotettavaa, ja millaista perhetuttavaa.???

Se, että uskallanko ottaa perhetutuksi ja miten hän ajanmittaan suhtautuu meihin? Tuleeko minulle tai puolisolleni hankaluuksia.?jne????Ovatko Bipot hyväksikäyttäjiä tai samanluonteisia kuin narsistit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu