Hei
Kissaltani tulee vaahtoa/kuolaa suusta lähes joka kerta automatkoilla. Muuten ei ole mitään oireita, mutta autossa tämä alkaa. Tuntuu että mikään ei auta vaivaan. Osaisiko kukaan sanoa mistä tälläinen johtuu?
Kissalta vaahtoa suusta
7
5282
Vastaukset
- 6+6+443
Pahoinvointi? Pelko? Mitäpä luulet?
Kandee keskustella eläinlääkärin kanssa josko vaivaan olisi apua.
Tietysti kissaa voi aina totuttaa pikkuhiljaa sietämään autossa olemista, mutta se vaatiikin sitten omistajalta pitkämielisyyttä ja hyviä hermoja.
T. nimim. 15 vuotta autossa pahoinvoivan, panikoivan ja paskovan kissan omistaja - 3 kattia+kaveri
Minun Micke-pappani kuolasi autossa kuumalla ilmalla kaverinsa turkin märäksi. Johtuisikohan matkapahoinvoinnistakin osittain? Sillä bussissa ja junassa Micke matkasi kuin tottunut maailmankiertäjä ainakin. Muita matkaajia tirkistellen ja kehräten.
- homeopatiaa
Joko pelkoa joka aiheuttaa pahoinvointia tai pahoinvointia joka aiheuttaa pelkoa. Yleisin syy kissan kuolaamiseen tai muuhun reagointiin automatkoilla.
Kissalle on saatavilla matkapahoinvointiin lääkkeitä, mutta yksi kokeilemisen arvoinen on myös homeopaattiset aineet. Lääkkeillä on ikäviä sivuvaikutuksia, mutta homeopatialla sellaisia ei ole. Eläinhomeopaatteja löytyy googlaamalla. - Taina88
Kiitos vastauksista. Tuota pahoinvointia olen itsekin epällyt. Täytyy varmaan eläinlääkäriltä kysellä noista lääkkeistä.
- kokeilla kannattaa
Kannattaa miettiä mikä on se tarkoitus lääkkeiden käytölle. Onko matkustaminen näyttelyyn, lääkäriin, lomalle tmv. Koska lääkkeet aiheuttaa kissalle flegmaattisuutta, ei ole järkevää käyttää kaikissa tilanteissa.
Yksi keino on vielä Feliway suihke, jota laitetaan kissan kuljetusboxiin ennen matkaa. Serene UM on myös, mutta sen teho ei ole sitten lääkkeiden veroinen.
Itse olen käyttänyt homeopatiaa hyvällä menestyksellä kissalle joka huusi, oksensi ja kakki kohta autoon laitettua. Tätä toistui aina kun matkalle lähdettiin, mutta homeopaattinen aine tehosi heti ensimmäisellä kokeiulkerralla. Samoin laivamatkalla Tallinnaan, kissat joille annettiin aine ennen matkaa, eivät voineet pahoin. Ne joille sitä ei annettu, oksensivat laivan keinumisesta saadun pahoinvoinnin vuoksi. Suosittelen siis kokeilemaan. - Taina88
Tuo suihke kuulostaa myös ihan hyvältä.. Matkustamme noin kerran kuussa autolla vanhempiemme luo ja apu olisi todella tarpeen..
- Pörri 87
Meilläkin toinen kissoista vaahtosi ja naukui automatkoilla ollessaan kuljetusboksissa. Vaahtoaminen loppui, kun laitoin kissoille valjaat ja narun kiinni häkin oveen ja häkin ovi auki ja annoin olla muuten vapaana auton takapenkillä. Ens alkuun hakivat vähän paikkaansa, mutta asettuivat sitten. Tämä ei vissiin ole suositeltavin tapa kuljettaa kissoja, mutta ainakin tuon pahoinvoinnin se lopetti ;).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760