Homekiistassa ennakkotapaus: talon välittäjä ja kuntotarkastaja tuomiolle.
Lapinlahden Nerkoolta asuinkelvottoman 225 neliön omakotitalon ostanut perhe voitti oikeudessa talokiistan kiinteistövälitysfirmaa, kuntotarkastajaa ja myyjiä vastaan.
Perhe tutustui vuoden 2009 kesällä myynti-ilmoitukseen, jossa talo arvioitiin hyväkuntoiseksi. Välittäjä tilasi kuntotarkastuksen, jossa ei ilmennyt suuria puutteita. Kaupat tehtiin ja perhe muutti taloon.
Heti muuton jälkeen alkoivat ongelmat. Lapset alkoivat sairastella ja kärsiä hengenahdistuksesta. Terveystarkastaja laittoi asunnon käyttökieltoon ja perhe muutti.
Pohjois-Savon käräjäoikeus Iisalmessa totesi eilisessä tuomiossaan, että talossa oli laajat ja vakavat vahingot.
Osa hirsistä oli täysin puuteria. Seinästä löytyi näkyvää hometta ja puuntuholaisen jälkiä.
Oikeus purki kaupan todeten, että talo ei ollut lainkaan sellainen kuin oli sovittu. Myyjät ja välittäjä olivat antaneet virheellistä tietoa asunnosta. Kuntotarkastaja ei ollut havainnut monia oikeuden mukaan selvästi näkyviä puutteita, kuten yläpohjan kosteus- ja homevaurioita. Hän oli myös unohtanut merkitä viemäriputken päättymisen ullakolle.
Välittäjä ja myyjä joutuvat maksamaan 260 000 euron kauppasumman ostajille. Kuntotarkastaja osallistuu korvaukseen 25 000 eurolla. Tämän lisäksi myyjät joutuvat maksamaan erilaisia korvauksia ostajille noin 50 000 euroa. Häviäjät maksavat 30 000 euron oikeudenkäyntikulut. Ainakin kiinteistövälitysfirma aikoo valittaa tuomiosta.
Omakotiliiton toiminnanjohtajan Juhani Nenosen mukaan oikeuden päätös, jossa välittäjä ja tarkastaja joutuvat vastuuseen, on harvinainen ennakkotapaus.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/välittäjä-pimitti-tietoja-kuntotarkastaja-hutiloi/683471
Homeinen uutinen:
6
398
Vastaukset
- siskomarja
Pisti silmään "Heti muuton jälkeen alkoivat ongelmat". 2 vuotta asumista ja kaverille myynti on vähän eri asia.
Talohan maalattiin myös ulkopuolelta, eikö ammattimiehet "haistaneet" mitään? - illuminati2
Ei tämmöistä voi verrata mitenkään,tuohon Katajan juttuun.Luulen itse että myyjä on ollut hyvinkin tietoinen asiasta,mutta kun on "julkkis" niin hakee kansalta apua ja itkee kaiken maailman seiska päivää lehdissä.No nähdään mitä oikeus sanoo,ja eiköhän siitäkin joku valita vielä eteenpäin?
- asia on iso
Kenen talonostajan hyvänsä kohdalle voi tämä onnettomuus sattua, vesi/homevahinkoja tulee ostamisen jälkeenkin.
Kyllä on todella hyvä asia yleiseltä kannalta, että sattui rohkealle julkkikselle, joka jaksaa pitää asiaa esillä. Esilläpito koituu monen muun hyväksi tulevaisuudessa! Esilläpito ei varmaan helppoa ole, joten jaksamista ja sympatiaa kaikille jotka jaksavat taistella tämän kaltaisissa asioissa.
Hometalojen myyjien ystävät kai panevat näitä ilkeitä vastakirjoituksia, mutta ne voivat sattua vielä heidän omaan nilkkaansa.- odotellaan
Tuleeko hyväksi kaikkien kannalta?Kun noin varmasti sanot,täytyy oikeuden päätös olla jo tiedossasi,koko juttu on vielä käsittelemättä ja voi yhtähyvin tulla käsille.
- 23 45
odotellaan kirjoitti:
Tuleeko hyväksi kaikkien kannalta?Kun noin varmasti sanot,täytyy oikeuden päätös olla jo tiedossasi,koko juttu on vielä käsittelemättä ja voi yhtähyvin tulla käsille.
"Esilläpito koituu monen muun hyväksi tulevaisuudessa!"
Kyllä se tulee monen hyväksi, jos epäkohtia (esim. että jotkut myyvät hometaloja) pidetään esillä! ostajat ymmärtävät olla varuillaan, eivät osta ollenkaan hometaloa.
- Käsittämätöntä!
Omakotiliiton toiminnanjohtajan Juhani Nenosen mukaan oikeuden päätös, jossa välittäjä ja tarkastaja joutuvat vastuuseen, on harvinainen ennakkotapaus.
Eli tässähän ei pääasiassa olekaan kyse itse myyjän korvausvelvollisuudesta.
Ennakkotapaus koskee välittäjää sekä kuntotarkastajaa.
Siis eikö todellakaan ole ollut mitään vastuuta, että minkä rotiskon myyt ja millä raapaistuilla todistuksilla.
Ei mitään vastuuta mistään, kunhan raha tulee ajallaan.
Kummaa touhua!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475495Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612396Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181890Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171615
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol341575Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5140881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281059