Kaje-tarapia Jalasjärvellä auttoi

Olen pitkään kärsinyt keväisin koivun siitepölyallergiasta löytämättä siihen oikein mitään parannuskeinoa. Allergialääkkeet, zyrtecit sun muut eivät minulle sovi, koska ne aiheuttavat unisuutta, keskittymiskyvyn puutetta, päänsärkyä ja ärtyisyyttä. Noita nappeja olen syönyt pahimpaan hätään kärsien haittavaikutuksista, mutta kuten sanoin, en voi niitä jatkuvasti käyttää.

Lisäksi minulla on ollut ajoittain vasemman käsivarren puutumista ja särkyä. Työterveyslääkäri on määrännyt siihen fysioterapiaa, jota on käynyt silloin tällöin kokeilemassa, saaden samalla mukavaa niska-hartiahierontaa. Käsivarren puutumiseen ei ole hoidoista ollut apua.

Kuulin työkaveriltani Jalasjärvellä toimivasta kaje-terapiahoidosta. Se perustuu
bioresonanssidiagnostiikkaan, jossa erityisellä, tarkoitukseen suunnitellulla laitteella mitataan hermopisteiden värähtelyitä. Laite on yhdistetty tietokoneeseen, jonka näytöltä näkyy heti tutkivan potilaan ongelmakohtia, sairauksia, elimistössä olevia myrkkyjä jne...

Tietenkin epäilin heti huuhaaksi tuollaisia tutkimuksia, puoskarointia! Työkaverini oli kuitenkin tyytyväinen hoitoon ja siinä määrättyjen homeopaattisten aineiden tuloksiin. Ajattelin, että kokeillaan kun vaivoihini ei ole oikein muuta parannuskeinoa löytynyt. Työkaveri kertoi tutkimuksen kulusta ja varauduin siihen etukäteen.

Menin tutkimukseen ja terapeutti kyseli yleisia asioita elämästäni ja terveydestäni. Ilmoitin terapeutille olevani teollisuustyöntekijä tehden toistuvaa ja yksitoikkoista hommaa, vaikka oikeasti toimin tietotekniikka-alalla toimistotyössä. En maininnut vaivojani, allergiaa enkä liioin käsivarren ongelmia. Kumpiakaan oireita minulla ei juuri sillä hetkellä ollut, josta terapeutti olisi havainnut minun vääristelevän totuutta.

Sen sijaan valittelin vatsavaivoja, närästystä ja pitkäaikaista vatsalaukun polttelua. Näitä vaivoja minulla ei ole koskaan ollut. Olin muka etsimässä niihin ratkaisua.

Terapeutti teki kivuttomat mittauksensa toisesta kädestä. Kävi läpi useita hermopisteitä, luullakseni akupunktiopisteitä. Tietokone piippasi aina löytäessään ongelmakohtia.

Vatsavaivoja kone ei löytänyt. Sen sijaan allergiavaivan ja käsivarren säryn kone "piippasi" - aivan oikein. Lisäksi löytyi jotain hivenaineiden puutostiloja.

Terapeutti määräsi lääkityksen. Lääkitys oli luontaistuotteita ja hivenaineita. Ohjeet ja annostukset olivat täysin yksiselitteiset ja vielä tietokoneella esitetyt. Olen nauttinut loppukevään ja alkukesän lääkityksiä. Käsivarsi alkoi olla oireeton parin viikon jälkeen. Sitten alkasin odotella koivun kukinta aikaa taas kylmä rinki takapuolessa. Mutta oireita ei tullut. Vaikka koivun kukinta oli normaalia, jolloin minulla on aina ollut oireita, mutta nyt niitä ei tullut. Terapeutin lääkkeet olivat auttaneet tähänkin vaivaan.

Notta tosiaan voin suositella kaje-hoitoa.
5196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olisit voinut rehellisyyden nimissä käyttää nimimerkkiä Jalasjärveläinen. Aiotko postata mainosta myös muille palstoille? Ei taida bisnekset mennä kovin hyvin?

Äänestä
  • Älä skepo markkinoi ittees täällä.

    Olis varmaan parempi, kun menisit sinne omien "gorilloittesi" joukkoon.

    Äänestä

  • Nonmarketing kirjoitti:

    Älä skepo markkinoi ittees täällä.

    Olis varmaan parempi, kun menisit sinne omien "gorilloittesi" joukkoon.

    Ei gorilla vaan guerilla. Opettele lukemaan.

    Äänestä

  • toiv. auttoi kirjoitti:

    Taidat olla latvasta laho eli B2B!

    Minulla lukemisen arvosana koulussa 10.

    Äänestä

  • toiv. auttoi kirjoitti:

    Ei gorilla vaan guerilla. Opettele lukemaan.

    Oletko kenties simpanssi?
    Kun ajattelet noin huonosti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kurikkalaanen kirjoitti:

Olen pitkään kärsinyt keväisin koivun siitepölyallergiasta löytämättä siihen oikein mitään parannuskeinoa. Allergialääkkeet, zyrtecit sun muut eivät minulle sovi, koska ne aiheuttavat unisuutta, keskittymiskyvyn puutetta, päänsärkyä ja ärtyisyyttä. Noita nappeja olen syönyt pahimpaan hätään kärsien haittavaikutuksista, mutta kuten sanoin, en voi niitä jatkuvasti käyttää.

Lisäksi minulla on ollut ajoittain vasemman käsivarren puutumista ja särkyä. Työterveyslääkäri on määrännyt siihen fysioterapiaa, jota on käynyt silloin tällöin kokeilemassa, saaden samalla mukavaa niska-hartiahierontaa. Käsivarren puutumiseen ei ole hoidoista ollut apua.

Kuulin työkaveriltani Jalasjärvellä toimivasta kaje-terapiahoidosta. Se perustuu
bioresonanssidiagnostiikkaan, jossa erityisellä, tarkoitukseen suunnitellulla laitteella mitataan hermopisteiden värähtelyitä. Laite on yhdistetty tietokoneeseen, jonka näytöltä näkyy heti tutkivan potilaan ongelmakohtia, sairauksia, elimistössä olevia myrkkyjä jne...

Tietenkin epäilin heti huuhaaksi tuollaisia tutkimuksia, puoskarointia! Työkaverini oli kuitenkin tyytyväinen hoitoon ja siinä määrättyjen homeopaattisten aineiden tuloksiin. Ajattelin, että kokeillaan kun vaivoihini ei ole oikein muuta parannuskeinoa löytynyt. Työkaveri kertoi tutkimuksen kulusta ja varauduin siihen etukäteen.

Menin tutkimukseen ja terapeutti kyseli yleisia asioita elämästäni ja terveydestäni. Ilmoitin terapeutille olevani teollisuustyöntekijä tehden toistuvaa ja yksitoikkoista hommaa, vaikka oikeasti toimin tietotekniikka-alalla toimistotyössä. En maininnut vaivojani, allergiaa enkä liioin käsivarren ongelmia. Kumpiakaan oireita minulla ei juuri sillä hetkellä ollut, josta terapeutti olisi havainnut minun vääristelevän totuutta.

Sen sijaan valittelin vatsavaivoja, närästystä ja pitkäaikaista vatsalaukun polttelua. Näitä vaivoja minulla ei ole koskaan ollut. Olin muka etsimässä niihin ratkaisua.

Terapeutti teki kivuttomat mittauksensa toisesta kädestä. Kävi läpi useita hermopisteitä, luullakseni akupunktiopisteitä. Tietokone piippasi aina löytäessään ongelmakohtia.

Vatsavaivoja kone ei löytänyt. Sen sijaan allergiavaivan ja käsivarren säryn kone "piippasi" - aivan oikein. Lisäksi löytyi jotain hivenaineiden puutostiloja.

Terapeutti määräsi lääkityksen. Lääkitys oli luontaistuotteita ja hivenaineita. Ohjeet ja annostukset olivat täysin yksiselitteiset ja vielä tietokoneella esitetyt. Olen nauttinut loppukevään ja alkukesän lääkityksiä. Käsivarsi alkoi olla oireeton parin viikon jälkeen. Sitten alkasin odotella koivun kukinta aikaa taas kylmä rinki takapuolessa. Mutta oireita ei tullut. Vaikka koivun kukinta oli normaalia, jolloin minulla on aina ollut oireita, mutta nyt niitä ei tullut. Terapeutin lääkkeet olivat auttaneet tähänkin vaivaan.

Notta tosiaan voin suositella kaje-hoitoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu