Olin tammikuussa muuttamassa pois kotoa omilleni. Vanhempieni luona ei muutenkaan olisi enää mahtunut asua, joten muutto oli väistämätön.
Löysin muutaman asunnon, joihin oli mahdollista muuttaa, mikäli sossu takaisi vuokravakuuden. Mulla ei ollut tossa kohtaa niin paljoa rahaa, että olisin pystynyt maksaa vakuuden ja vielä ekan kun vuokran.
Toinen asunto oli kaikin puolin erittäin hyvä, ja olisin todella mielelläni muuttanut siihen. Asia näytti jo olevan varma ja olin innoissani. Sitten sosus ilmoitti, ettei suostu takaamaan vuokravakuutta, joka oli n. 50e liian korkea.
Tästä johtuen jouduin muuttamaan nykyiseen erittäin yli-hintaiseen, surkeaan asuntoon, josta ei löydä oikeen mitään hyvää. Jopa hanat ovat niin epäkäytännölliset, ettei käsiä meinaa saada pestyä. Talo on siis vuodelta 1973, eikä mitään ole sen jälkeen tehty.
Kiitos siis tampereen sossu!!!!!!
Sossun törkeä pihistely vuokravakuudessa
27
328
Vastaukset
- F&S
Sossut eivät tietenkään mielellään päästä toimeentulotukilaista asumaan liian kalliiseen asuntoon. Nyt on soininvaaralaisuus astunut työttömien elämään, että nykyajattelun mukaisesti liiaan kalliisiin asuntoihin ei pääse enää kuin maksamalla itse vuokratakuunsa.
- saa.nan uusavuttomat
Toimeentulotuen tarkoitus ei ole asuttaa kotoaan pois haluavia penikoita. Ensin töihin tienaamaan niitä rahoja, eikä heti sossuun kitisemään tukea. Äläkä sano ettei töitä löydy.. Löytyy kunhan kelpaa, marjan pomintaa, puhelinmyyntiä, siivousta ym. Ei perk... äidin helmoista sossun helmaan.
- sossu nyt oikeassa
Ja kyllähän sossuilla on limiitti noissa takausvastuissa, ihan kuin niillä on myös maksimit siinä, minkä hintasen vuokran ne ottaa huomioon kun laskevat tt-tukea.
Niin pitääkin olla, se on viimesijainen tuki. Sillä ei oo tarkoitus kustantaa mitään luksusta, vaan välttämätön. - siinä tuleva pummi
mene kakara töihin ja tienaa itse rahasi.
- - kakkara -
Olet ilmeisesti taas yksi joka vihaa nuoria. Miten nuori menee töihin kun useimmiten vaaditaan työkokemusta? Tänäpäivänä ei kokeneemmatkaan henkilöt saa töitä vaikka kuinka yrittävät.
Kaikilla nuorilla ei ole hyvätuloisia vanhempiakaan jotka pystyisivät nuortaan auttamaan vaikka tahtoisivatkin..
- ap
Kuulkaas valehtelijat. Aina EI LÖYDY töitä, joissa pärjää. Mulla on lukion jälkeen ollut vaan YKSI varma työpaikka joka on puhelinmyynti. Tätäkin oon koittanut, mutta fakta on, ettei sitä kaikki osaa. Ja loppujen lopukshan potkut siitä saa, kun ei tee tuottoa. Niin ja tuolla marjan poiminnalla ei yksinkertaisesti elä. Taidat olla itse joku työssäkäyvä perus juntti, joka ajattelee kaikista työttömistä laiskoja paskoja.
Niin ja tuo asuntohan ei ollut todellakaan kallis. Vuokra olisi ollut n. 540e ja asunto oli uusi, saunallinen, parvekkeellinen, ei mitään vikoja. Nykyinen 450e täynnä vikoja, vanha, ei saunaa, ei parveketta, ei mitään.
En ole todellakaan mikään tuleva pummi, joka haluaa olla työtön ja kotona. Tuet ovat niin nihkeät, ettei niillä hyvää elämää eletä Töitä olen hakenut koko ajan ja kouluihin pyrkinyt. Työttömyys on suoraan sanottuna perseestä enkä olisi enää päivääkään näin jos se olisi musta kiinni! Lukiopapereilla ei töihin helposti pääse varsinkaan nykyaikana, kun mitään suhteitakaan ei ole, joilla monet nuoret töihin pääsevät nykyään...
Sossu teki joka tapauksessa väärin tehdessään nuoren työnhakijan elämästä vaikeampaa pihtaamalla 50 euron takia, joka ei ole käytännössä mitään kaupungille maksettavaksi.
Jotkut eivät tainneet huomata ekasta viestistäni, että mun oli PAKKO muuttaa pois. Tilaa ei yksinkertaisesti enää ollut, koska vanhemmat olivat juuri muuttaneet pienempään asuntoon.- ap
Niin ja mulla vanhemmat ei tue rahallisesti ollenkaan. En ole niitä nuoria.
Elämä on muutenkin vaikeaa kroonisen virtsaelinsairauden kanssa, joka ei välttämättä koskaan parane, ja johon ei ole toimivia lääkkeitä vielä tullut vastaan.
Kyllä kunnon asunto on edellytys hyvään elämäänkin kaikilla, nykyisessä on helteillä niin kuumakin, että lakanat ja tyyny ovat aamulla herätessä aivan hiessä. Talon ilmastointi ei toimi ollenkaan. Koko talo olisi parasta purkaa ja rakentaa uusi. Tampereen Hervanta siis kyseessä.
Sossua kohtaan muutenkin hieman katkeruutta, kun ei viimeksi korvannut reseptilääkkeitäni, vaikka lain mukaan näin pitäisi tehdä. Muutenkin hämärää touhua Tampereen sossussa. - 15+14
No onhan tuo 90 euroa kuukaudessakin rahaa. Se on suunnilleen se mitä itse saan toimeentulotukea, eli sun vuokrassa säästetty raha kuittaa mun tuen 1:1. Sitä paitsi siinä saunallisessa kämpässä olisi varmaan sitten sähköäkin mennyt muutama kymppi enemmän. Että tuleehan siitä yli 1000€ vuodessa säästöä kaupungin veronmaksajille kun asut halvemmassa asunnossa. Jos jokainen Tampereen 13500 toimeentulotukiasiakkaasta saisi ylimääräisen tonnin vuodessa kalliimpiin vuokriin tai mihin ne nyt sitten kukakin laittaisi (varmasti jokaisen mielestä vähintään yhtä tärkeään tarpeeseen), niin sosiaalitoimen budjetti kasvaisi heti 13,5 miljoonaa. Se on aika paljon
- Jotain järkeä nyt
ap kirjoitti:
Niin ja mulla vanhemmat ei tue rahallisesti ollenkaan. En ole niitä nuoria.
Elämä on muutenkin vaikeaa kroonisen virtsaelinsairauden kanssa, joka ei välttämättä koskaan parane, ja johon ei ole toimivia lääkkeitä vielä tullut vastaan.
Kyllä kunnon asunto on edellytys hyvään elämäänkin kaikilla, nykyisessä on helteillä niin kuumakin, että lakanat ja tyyny ovat aamulla herätessä aivan hiessä. Talon ilmastointi ei toimi ollenkaan. Koko talo olisi parasta purkaa ja rakentaa uusi. Tampereen Hervanta siis kyseessä.
Sossua kohtaan muutenkin hieman katkeruutta, kun ei viimeksi korvannut reseptilääkkeitäni, vaikka lain mukaan näin pitäisi tehdä. Muutenkin hämärää touhua Tampereen sossussa."Tuet ovat niin nihkeät, ettei niillä hyvää elämää eletä "
"Kyllä kunnon asunto on edellytys hyvään elämäänkin kaikilla, nykyisessä on helteillä niin kuumakin, että lakanat ja tyyny ovat aamulla herätessä aivan hiessä."
Olen pahoillani sairaudestasi, mutta tekstistäsi päätellen olet ymmärtänyt sossun tuet kovin kummallisesti.
Sossun korvauksen on tarkoitus viimesijaisena tukena auttaa minimitoimeentulossa. Suomeksi, pitää huoli että sinulla on jonkinlainen katto pään päällä, etkä kuole nälkään (jos et hölmöile tukesi kanssa vaikkapa juomalla sen kuten monet tekevät)
Sillä ei ole tarkoitus hankkia sinulle mitään luksusta, vaan minimitasoa. Se koskee myös asumista.
Mikä siinä on että pitää valittaa, kun yhteiskunta maksaa meidän verorahoista sinulle asunnon ja elämisen ?
Jos sossu todella korvaisi uusia asuntoja ja tuet olisivat sen suuruiset, että niillä saisi tuon ns. hyvän elämän, niin hei, miksi kukaan enää kävisi työssä ??? - - kakkara -
Kokemuksesta tiedän että " sossu " täälä Tampereella toimii miten sattuu, oikaisuvaatimusta on täysin turha tehdä. Kirjottaa nimimerkki : itsekki kaiken kokenut...
Resepilääkkeet korvataan jos vaan on alkuperänen resepti apteekin kuitti. Niinkuin esim. sähkölasku. Omalla kohdalla on takuuvuokran kanssa käynyt hassusti - edelliseen asuntoon vaadittiin 1120 € takuuvuokraa jonka sossu maksoi, ja nyt tähän toiseen asuntoon minne muutin poikani kanssa vaadittiin 650 € - sitä ei maksettu. Olin neljän vuoden jälkeen heidän mukaansa yllättäen rikastunut... Jota kyllä ihmettelen, koska aiemmin olin töissä ja nyt olen ollut yhtäjaksoisesti 3 ½ vuotta sairaslomalla. Sain maaliskuussa sähkölaskun vanhasta paikasta joka oli 60 € uuden kodin sähkölasku joka oli 160 € eli yhteensä 220 € Näihin en saanu sossusta rahaa yhtään. Nyt sain uuden sähkölaskun joka oli 120 € ja tälläkertaa se maksettiin kokonaan. Olen koko tämän ajan ollut Kelan sairaspäivärahoilla... Virkailija vaihtui välissä niin toimeentulotukeenkin tuli muutos... Hm.. sain toukokuulle toimeentulotukea huimat 8,82 € Että voin sanoa ettei myöskään yksinhuoltajaa kohdella sillä tavalla mitä ihmiset kuvittelee........ :(
Toivon voimia sinulle, olen myötätunnossa sinua kohtaan! - 4+10
- kakkara - kirjoitti:

Toivon voimia sinulle, olen myötätunnossa sinua kohtaan!Sähkölasku 160 ja 120 euroa? Siis asutko sä jossain sähkölämmitteisessä omakotitalossa? Mulla on vuoden sähkölasku n. 120 euroa tosin asun kyllä yksin.
- En usko
4+10 kirjoitti:
Sähkölasku 160 ja 120 euroa? Siis asutko sä jossain sähkölämmitteisessä omakotitalossa? Mulla on vuoden sähkölasku n. 120 euroa tosin asun kyllä yksin.
Itsekin asun yksin ja vuoden sähkölasku on noin 220 euroa ja sähkönkäyttö vuodessa vajaa 2000 Kilowatti tuntia joka on täysin normaali yksinäiselle ihmiselle. Sähköä en kuluta kun ruuanlaittoon kerran päivässä, jääkaappi ja uusi pakastin löytyy. Telkku auki noin 8 tuntia päivässä. Läppärin sähkönkäyttö on minimaalista pöytäkoneeseen nähden eli en edes ole sähkötuhlari ja päälle 200 euroa vuodessa. Tuo sun 120 euroa vuodessa ei kuullosta realliselta. Jotain olet jättänyt siitä pois. Täällä maksaa jo sähkönsiirto yli 100 euroa vuodessa. Naapuri joka asuu yksiössä ja myös yksin (itselläni kaksio) maksaa vaan 30 euroa itseäni vähemmän.
- 3+12
En usko kirjoitti:

Ruoan teen kaasulla. Televisiota ei ole. Jääkaappi on alta 3 kk vanha. 95% siitä ajasta kun valoja käytän ainoana valona kämpässä on yksi pöytälamppu, joka riittää mainiosti. Huhtikuun jälkeen en ole valoja tarvinnut paitsi suihkussa käydessäni (aurinko paistaa koko seinän leveydeltä kämppään koko illan). Ainoa paljon käytetty sähkölaite on läppäri. Sähkölasku sen 30€ /- pari euroa neljä kertaa vuodessa. En elä mitenkään sähköä säästäen, mutta tämän enempää ei minun normaalielämäni kuluta.
- En usko
3+12 kirjoitti:

Ruuan laitto kaasulla eli maksat siitä sitten kaasuna erikseen. Tuntuikin kummalliselta miten voi olla sähkönkäyttö 120 euroa vuodessa ja tuo selitti asian. Liesi ja uuni vie vuodessa 100-150 euroa käytöstä riippuen.
- 20+13

Joo kaasu on erikseen ja mikroaaltouunikin löytyy, mutta sitä en ole käyttänyt ainakaan pariin vuoteen. Kaasussa on se jännä juttu, että siinä on sopimusveloitus. Käytön mukaan veloittaminen ei ole kaasuyhtiölle kannattavaa koska kaasu on niin halpaa, niin laskuttavat minimiveloituksena 90€ vuodessa. Käytön mukaan laskutettuna olisi ehkä 30€ vuodessa. Yleensä kaasu kuuluu vuokraan/yhtiövastikkeeseen, mutta mulla on erillinen sopimus.
- - kakkara -
4+10 kirjoitti:
Sähkölasku 160 ja 120 euroa? Siis asutko sä jossain sähkölämmitteisessä omakotitalossa? Mulla on vuoden sähkölasku n. 120 euroa tosin asun kyllä yksin.
Kerrostalo kolmiossa poikani kanssa kahdestaan. Saunaa ei ole asunnossa, ison pakastimeni myin pois sähköä viemästä. Molemmat laskut olivat lukemalaskuja, ihmettelen itsekkin valtavasti laskujen suuruutta... Kaikin tavoin yritän olla säästäväinen - näköjään turhaan.. Tampereen sähkölaitoksen touhuja on ihmetelty jo pitkään muutenkin, meitäkin yritetty laskuttaa esim. kahteen kertaan kolme kertaa sama lasku ja laitettu vielä jokaiseen viiden euron viivästysmaksu!! Kovan " taistelun " jälkeen saavutin vihdoin voiton ja sähkölaitos myönsi virheensä - tarkkana täytyy olla... Sähkölaskut ovat kolmen kuukauden ajalta ja siis lukemalaskuja ei arviolaskuja. Tv, digiboksi, tietokone ym. laitteet sammutetaan aina kun niitä ei käytetä, niin ja laitteesta - ei kaukosäätimestä....
- - kakkara -
4+10 kirjoitti:
Sähkölasku 160 ja 120 euroa? Siis asutko sä jossain sähkölämmitteisessä omakotitalossa? Mulla on vuoden sähkölasku n. 120 euroa tosin asun kyllä yksin.
Sähkölaskut siis 3 kk/ 160 € 3 kk/ 120 € kuudenkympin lasku oli vanhan kodin loppulasku. Eli tuossa olis puolen vuoden laskut yht. 280 € Tämä kun tuplataan niin vuoden kulutus kahden hengen taloudessa on siis 560 € Eli PALJON, kahden hengen taloudessa!!!!
- ap
Voihan sen ninkin ajatella, mutta tuo on juuri tuota yleistystä, että jos ja jos.
Siis saat n. 90e toimeentulotukea kuukaudessa? Sulla on siis oltava muitakin tuloja tai muuten vaan rahaa. Eihän tuolla elä kukaan millään, ainakaan pitkiä aikoja.
Vaikka tuo viestisi pitää periaatteessa paikkansa, ei tuollaisessa jossittelussa ole mielestäni tässä kohtaa järkeä eikä se hyödytä ainakaan minua eikä sinua?
Painotan vielä, että mun kohdalla kyseessä oli elämä, kun kaupunki pihisteli. Se jos joku on oikeasti todella tärkeää. Ei asumisessa kuulu pihistellä jos ei ole oikeasti pakko.
"Tampereen 13500 toimeentulotukiasiakkaasta saisi ylimääräisen tonnin vuodessa kalliimpiin vuokriin tai mihin ne nyt sitten kukakin laittaisi (varmasti jokaisen mielestä vähintään yhtä tärkeään tarpeeseen), niin sosiaalitoimen budjetti kasvaisi heti 13,5 miljoonaa. Se on aika paljon "
Sitten se kasvaisi 13,5 miljoonaa. Kyllä näihin rahaa ainakin kuuluisi löytyä. Olettaen että tonni vuokrassa menisi oikeasti jokapäiväisen elämän kannalta tärkeään asiaan. - Veronmaksaja Tre:lta
Voi xxx*"#"¤%XXX tällaista nuorisoa, joka kuvittelee että sossun, siis kaupungin, siis yhteiskunnan, siis meidän töissäkäyvien veronmaksajien pitäisi kustantaa niille kaikki priimana.
Kaupunki ei pihistellyt. Sossu ei pihistellyt.
Sait katon pääsi päälle eikö totta.
Saat sen verran tukia että sillä saa kaurapuuroa, ruisleipää ja mahdollisesti jopa kevytmaitoa kuukauden. Leipäjonotkin auttavat.
Ei meidän muiden veronmaksajien intresseissä ole kustantaa sinulle mainitsemaasi "hyvää elämää".
Se on sinun oma hommasi !!!
Ei sinun kuulukaan saada enempää. Sossun eli yhteiskunnan tuet on sitä varten, että pysyt elossa ja saat katon pääsi päälle.
Valitat vielä, että töitä ei löydy. Ei varmaan löydy jos koulutus on pelkkä lukio !!!
Nyt olisi aika kasvaa aikuiseksi ja lopettaa loiselämä ja hankkia ammatti.
Kirjoitat että olet pyrkinyt kouluihin, mutta et päässyt. Olisiko fiksua pohtia ammatti-ihmisen, esim. ammatinvalintapsykologin tai muun työkkärintädin/sedän kanssa mihin kouluihin sinulla on papereillasi realistinen mahdollisuus päästä ???
Tai jos olet mogannut pääsykokeissa, hakea sellaiseen koulutukseen jossa näitä pääsykokeita ei järjestetä, että varmaan paikka löytyy sullekin.
Jälkihaku onkin sopivasti juuri alkamassa, eli hopi hop sinne työkkäriin !!!
Vai meinaatko olla yhteiskunnan elätti loppu elämäsi ???- ap
En tietenkään oleta, että veronmaksajien tulisi kustantaa mulle oikeasti hyvä elämänlaatu jne. Ovathan omatkin vanhempani työssäkäyviä ihmisiä, enkä tykkää siitäkään, että esim isäni huonosta palkasta menee liikaa veroja, vaikka ollut töissä koko ikänsä, nyt 58v.
HALUAN elättää itseni, sehän on yksi pääperiaatteista. Tyohon ammattihommaan sen verran, että todennäköisesti aion vielä muutaman vuoden sisään ammattiin opiskella, mutta sitä ennen PITÄISI niitä töitä tehdä!
Olisinmpa itsekkin veronmakasaja Tre:lta niin kuin sinä. Ihmeellistä luulla, että tosiaan nautin kotona olosta. Työnhaku jatkuu koko ajan, kyllä sitä kohta jostain tärppää. Ja kyllä lukiokoulutuksellakin kohtuullisia hommia saa, ainakin pitäisi saada hyvänen aika. Vaikka mitä hanttihommia, niin tänne vaan! - Jep Jep
ap kirjoitti:
En tietenkään oleta, että veronmaksajien tulisi kustantaa mulle oikeasti hyvä elämänlaatu jne. Ovathan omatkin vanhempani työssäkäyviä ihmisiä, enkä tykkää siitäkään, että esim isäni huonosta palkasta menee liikaa veroja, vaikka ollut töissä koko ikänsä, nyt 58v.
HALUAN elättää itseni, sehän on yksi pääperiaatteista. Tyohon ammattihommaan sen verran, että todennäköisesti aion vielä muutaman vuoden sisään ammattiin opiskella, mutta sitä ennen PITÄISI niitä töitä tehdä!
Olisinmpa itsekkin veronmakasaja Tre:lta niin kuin sinä. Ihmeellistä luulla, että tosiaan nautin kotona olosta. Työnhaku jatkuu koko ajan, kyllä sitä kohta jostain tärppää. Ja kyllä lukiokoulutuksellakin kohtuullisia hommia saa, ainakin pitäisi saada hyvänen aika. Vaikka mitä hanttihommia, niin tänne vaan!"Ja kyllä lukiokoulutuksellakin kohtuullisia hommia saa, ainakin pitäisi saada hyvänen aika."
Miksi pitäisi, lukio on nykyisin peruskoulun jatke. Se oli 1700-1800 luvuilla, kun ylioppilaille oli kysyntää...
"Vaikka mitä hanttihommia, niin tänne vaan!"
Tässä on oikea asenne, älä menetä sitä !!! - joka viikko
Kouluihin ei muuten haeta joka viikko tai kuukausi. Osaan voi hakea kahdesti vuodessa, mutta suurin osa paikoista on jaossa keväisin. Jos et pääse keväällä kouluun saatat joutua oikeasti odottamaan vuoden uutta mahdollisuutta! Vuosi on pitkä aika elää ilman rahaa.
- suurin osa kyllä
joka viikko kirjoitti:
Kouluihin ei muuten haeta joka viikko tai kuukausi. Osaan voi hakea kahdesti vuodessa, mutta suurin osa paikoista on jaossa keväisin. Jos et pääse keväällä kouluun saatat joutua oikeasti odottamaan vuoden uutta mahdollisuutta! Vuosi on pitkä aika elää ilman rahaa.
Niin esim. ammatilliseen koulutukseen kyllä voi hakea 4 kertaa vuodessa, 2 x yhteishaku eli syksyllä ja tammikuussa alkavaan koulutukseen sekä molemmille jälkihaku, joka on käynnissä esim. juuri nyt.
Aikuiskoulutukseen voi monesti hakea ympäri vuoden.
Sitten on kouluja esim. poliisiamk, johon on haku 8 kertaa vuodessa.
- - kakkara -
Tätä takuuvuokra - asiaa en omalla kohdallani oikein ymmärrä. Edellinen koti jossa asuimme sijaitsi pienkerrostalossa jossa oli talon toisessa päädyssä anniskeluravintola. Poikani kasvaessa halusin muuttaa rauhallisempaan paikkaan. Sainkin heti tietooni asunnon rauhallisemmalta paikalta, isomman, parempikuntoisen ja mikä parasta edullisemman!! Tiedusteluun takuuvuokrasta laitoin sitten " sossuun " ja vastaus oli että eivät maksa takuuvuokraa koska katsovat että meidän on hyvä asua siinä.... Eli ei se päde että mitä halvempi asunto niin ne kyllä maksetaan!! Sain vanhemmiltani lainattua takuuvuokrarahat ( 650 € ) joita nyt maksan joka kuukausi takaisin vähän kerrallaan. Ja nautimme poikani kanssa täälä asumisesta todella paljon! Ja myös edullisemmin vuokran suhteen.... :)
- Julle Janoinen
Voi kun oiskin pubi samassa talossa, ois niin helppoa pyörähtää iltakaljalla :DDD
- paljon ????
Jälleen aloittaja sossun päähän potkima nuori. Ei anneta mieluiseen kämppään tukea. Olikohan asunto yksityisen vuokranantajan vai kunnallinen?. Oletko "vanha" asiakas? Onko sinulla tuloja? Onko tehty laskelmaa?
Vaiko vain tehty hylkäävä päätös: Olisikohan ollut mahdollista etukäteen säästää ahaa takuuvuokraan?- ap
Asunto oli kunnan kämppä, erittäin hyvä hinta-laatusuhde. En ollut sossun vanha asiakas, mutta olin saanut toimeentulotukea vähän pari kuukautta ennen muuttoa. Summa oli sen verran vähän, ettei siitä yksinkertaisesti ollut varaa paljoa säästää takuuvuokraan. Säästin kuitenkin, koska muutto oli sen verran tärkeä asia elämässä. .Mulla oli rahaa kasassa muistaakseni noin 400-500e, eikä sossu siltikään suostunut takaamaan vakuutta Rahaa olisi siis kaiken kaikkiaan tarvinnut n 1350e, koska takuu oli n. 800e. Olisin siis itse voinut maksaa koko hommasta huomattavan osan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931